Onko nyt niin että kunnon evankelisluterilaisen tulee kulkea avuntarvitsijan ohi? Olenko syntinen jos palautan kadonneen lompakon? Jos autan vanhuksen kadun yli? Olenko silloin luopunut armosta? Miksi emme voisi luottaa armoon, ja silti tehdä hyviä tekoja?
Hyvät teot!
Saresa
11454
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
hyvät teot, on Pyhän Hengen hedelmää, mutta pahat teot synnin hedelmää. kuuliaisuudessa pysyy armossa, ja kasvaa totuudessa ja Hengessä; ulos kaikesta pahasta ja kierosta.
siunausta
Mutta jos esim. palauttaa lompakon ja se jolle lompakon palautit käyttää lompakossa olevat rahat lapsiprostituutioon - silloinhan olet auttanut häntä synnissä. eikö olisi parempi laittaa rahat kirkon ulkomaanapuun?
jokaisen saa tehdä omaisuudellaan mitä tahtoo; toiset käyttää hyvään ja toiset pahaan; väärintekijät ovat palkkansa saaneet tässä maailmassa, mutta oikeamieliset saavat palkkansa taivaiden valtakunnassa.
ei toisen omaisuus muutu kenenkään toisen omaisuudeksi, vaikka hän olisi miten paha tahansa.
jos palauttaa lompakon omistajalleen, niin on tehnyt hyvän teon, mutta jos sen omistaja tekee pahan teon, niin se on omistajan oma turmio, jos hän ei pahoja teitään suostu hylkäämään. me emme ole tuomareina, vaan valona maailmassa; jotta ihmiset tuntisivat synnin, tuntisivat vanhurskauden, tuntisivat tien Jumalan luo, joka on Jeesuksessa Kristuksessa tuotu julki. Jeesus näytti meille tien, ja me seuraamme sitä tietä ja näytämme muille tietä. se ei tarkoita, että tarvitaan muita uhreja, koska Jeesus oli täydellinen uhri, jonka kautta kaikkien synnit anteeksi annetaan; joka vain uskoo häneen ja tekee parannuksen.
siunausta
Eikös se mene jotenkin näin: "älköön vasen käsi titäkö, mitä oikea tekee", tai jotenkin siihen suuntaan?
Että siitä vaan kavellään ikävän paikan ohi, niinkö? Saa vaikka naapurin talo palaa. Sellainenko se sinun armosi on?
Luterilaisuus Sucks!
Ei. hyvää tehdessä ei saisi vasen käsi tietää, mitä hyvää se oikea tekee. Siis vertaus. Eli ettei ihminen ikäänkuin rekisteröisi hyvää tekemistään, koska siinä on ylpistymisen vaara...
Raamattu sanoo hyvin selvästi että armo juuri kasvattaa meitä (niitä, jotka ovat armon ottaneet vastaan) ahkeroimaan hyviä tekoja, siis tekemään niitä runsaasti.
Kyseinen kohta (Paavalin kirje Tiitukselle 2:11-14) kytkeytyy Jumalan tekoon meissä ja Hänen puhdistavaan vaikutukseensa. Mieleeni tulee Room.12:2: "Älkää mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta, tutkiaksenne, mikä on Jumalan tahto, mikä hyvää ja otollista ja täydellistä." Emme muutu katselemalla itseämme ja pahaa maailmaa, muutumme katselemalle pyhää Kristusta, jossa on armo. Muutos on mielen uudistuksen kautta: vain se (itsensä Kristukselle uhrannut kristitty) joka on avoin Pyhän Hengen vaikutukselle, niin että Herra saa puhdistaa ja avartaa hänen mieltään ja sen kautta asenteitaan ja käyttäytymistään Jumalan mielen mukaiseksi, voi tutkia mikä on Jumalan tahto ja todellisesti hyvää.
Jumalan tahto ei näet ole vain jokin ulkonainen asia: nyt Jumalan tahto on että teen tuon ja tuon. Jumalan tahdossa toimiminen on toimintaa Hänen yhteydessään, se on elämää läsnäolossa jossa emme ole ensisisijaisesti tekijöitä eli palvelijoita, vaan rakastettuja eli lapsia. Jumalan lapsen todellisuuteen sitten kuuluu että hän tekee, ei suorittaakseen ja ansaitakseen, vaan juuri siksi koska hän elää armosta käsin.
Mitä syvällisemmin armoa tunnemme sen ahkerammin - ja ilolla - hyvää teemme.
Armon ollessa tekemisen motiivi olemme kiitollisia Jumalalle siitä etuoikeudesta että saamme tehdä hyvää, eli että voimme elää armossa jossa Jumala on vaikuttanut ja vaikuttaa ymmärrystä ja kykyä palvella Häntä ja Hänen hyviä tarkoituksiaan itsellemme kunniaa etsimättä. Se on ihmeellistä ja ihanaa! Korkean Veisuun sanoin: hän paimentaa minua liljojen keskellä. Kuinka toisenlaista onkaan uskonnollinen suorituskeskeinen elämä ja elämä jonka tekemisessä on Kristuksen tuntemisen tuoksua. Kiitos Jeesus.
"Niin minä Jumalan armahtavan laupeuden kautta kehoitan teitä, veljet, antamaan ruumiinne eläväksi, pyhäksi, Jumalalle otolliseksi uhriksi; tämä on teidän järjellinen jumalanpalveluksenne. Älkääkä mukautuko tämän maailmanajan mukaan, vaan muuttukaa mielenne uudistuksen kautta..."
"Sillä Jumalan armo on ilmestynyt pelastukseksi kaikille ihmisille ja kasvattaa meitä, että me, hyljäten jumalattomuuden ja maailmalliset himot, eläisimme siveästi ja vanhurskaasti ja jumalisesti nykyisessä maailmanajassa, odottaessamme autuaallisen toivon täyttymistä ja suuren Jumalan ja Vapahtajamme Kristuksen Jeesuksen kirkkauden ilmestymistä, hänen, joka antoi itsensä meidän edestämme lunastaakseen meidät kaikesta laittomuudesta ja puhdistaakseen itselleen omaisuudeksi kansan, joka hyviä tekoja ahkeroitsee." Tiit.2:11-14.
Juuri näin se on!
* * *
Jaakob käy kirjeessään ongelman ytimeen. Uskon että tämä on laitettu Raamattuun jotta käsityksemme armosta ei vääristyisi joksikin utuiseksi liirum laarum -kristillisyydeksi jossa luulemme että armon varjolla voi tehdä tai olla tekemättä mitä sattuu.
Jaakob kirjoittaa 2:14-16:
"Mitä hyötyä, veljeni, siitä on, jos joku sanoo itsellään olevan uskon, mutta hänellä ei ole tekoja? Ei kaiketi usko voi häntä pelastaa? Jos veli tai sisar on alaston ja jokapäiväistä ravintoa vailla ja joku teistä sanoo heille: 'Menkää rauhassa, lämmitelkää ja ravitkaa itsenne', mutta ette anna heille ruumiin tarpeita, niin mitä hyötyä siitä on?"
2:17:
"Samoin uskokin, jos sillä ei ole tekoja, on itsessään kuollut."
* * *
Ajattelen niin, että armossa meille on avattu vapaa pääsy ja mahdollisuus kaikkeen jumalalliseen hyvyyteen, täyteen Isän rikkauteen Kristuksessa. Kurinalainen rukouselämä, intohimoinen Jumalan tahdon etsiminen ja pyrkimys elää ehdottomasti kuuliaisuudessa sekä tehdä hyvää ja tämän tähden ristiinnaulita lihansa himoineen ja haluineen, ei ole jotakin jossa ikäänkuin lisättäisiin armoon jotain tai mentäisiin sen ohi, päinvastoin, se juuri on käymistä sisälle kaikkeen siihen johon meille armossa on avattu pääsy eli oikeastaan (vasta) se on armon ottamista todesta käytännössä?
VAI ETTEKÖ TIEDÄ, ETTÄ TEIDÄN RUUMIINNE ON PYHÄN HENGEN TEMPPELI, JOKA HENKI TEISSÄ ON JA JONKA TE OLETTE SAANEET JUMALALTA, JA ETTETTE OLE ITSENNE OMAT? SILLÄ TE OLETTE KALLIISTI OSTETUT. KIRKASTAKAA SIIS JUMALA RUUMIISSANNE.
1.Kor.6:19,20.
Kenelle olen ostettu? Jumalalle. Kenelle elämäni kuuluu - itselleni vai Herralle? Se kuuluu Jumalalle: en ole itseni oma, olen toisen omaisuutta. No niin, toisen omaisuutta ei saa käyttää miten tahansa, vaan sitä on pyrittävä varjelemaan ja käyttämään omistajansa tahtomalla tavalla, eikö niin?
Jos olen Jumalan pelastama, armahdettu ilman omia tekoja ja ansioita Hänen yhteyteensä, jossa ainoassa voin oppia elämään oikein ja rakentavasti varjeltuen lihani metkuilta, eikö järjellinen johtopäätös pelastuksta ole, että antaudun Hänelle jolle kuulun ja että antaudun Hänelle kokonaisvaltaisesti, että sallin Hänelle pääsyn kaikkiin elämäni huoneisiin ja pyydän valaisemaan jokaisen salaisimmankin komeroni, voidakseni luovuttaa niiden hallintavallan käytännössä Hänelle?
Raamatun mukaan se on ainoa järjellinen johtopäätös pelastuksesta.
Mutta jos ajatellaan näin:
Koska olen armahdettu ilman ansioita ja tekojani, voin edelleenkin elää oman mieleni ja halujeni mukaisella tavalla sillä rakastava Jumala ymmärtää minua ja on aina valmis antamaan anteeksi, eikä koskaan hylkää ja tuomitse -
Tällainen ajattelutapa ja sen mukainen elämä on järjetöntä.
Vääränlaisen armo-opetuksen omaksuva voi joutua tilanteeseen JOSSA EI ENÄÄ USKALLA TEHDÄ HYVÄÄ, koska pelkää TEKEVÄNSÄ SITÄ ANSAITSEMISMIELESSÄ JA SUORITUKSENA eli lankeavansa pois armosta!
* * *
Oma näkemykseni (myöskin kokemukseni) on että Jumala antaa meille itsemme. Toivottavasti tämä ei mene turhan filosofiseksi? Tarkoitan yksinkertaisesti sitä, että itseni kokonaisesti Jumalalle antaneena löydän itseni kokonaisesti Hänessä, sillä vain Hän on se elämäntila jossa voidaan löytää. Niinpä ihminen joka elää itsekästä lihallista, oman minänsä mukaista elämää, kadottaa itsensä - ja yhteyden syvimpiin, aidoimpiin tarpeisiinsa - mutta ihminen, joka tahtoo ehdoitta uhrata itsensä toiselle, Kristukselle, elääkseen Hänen kauttaan, hän juuri tässä sitoutumisessa ja riippuvaisuudessa parhaiten löytää itsensä. Silloin elämän onni ja autuus ei enää ole sidottu olosuhteisiin, ei myöskään siunauskokemuksiin - ja niiden myötä humanistiseen jumalakuvaan, jossa uskomme Jumalan hyvyyteen vain jos Hän vastaa inhimillisiä käsityksiämme ja kokemuksiamme hyvästä (käytännössä: siitä mikä meistä lihallisesti tuntuisi hyvältä). Elämän onni ei ole irrallisissa siunauksissa ja lahjoissa vaan niiden antajassa, hänessä joka on hyvä silloinkin, kun minusta elämän ahdingoissa tuntuu pahalta.
Hän nostaa, kantaa ja pelastaa. Armossa.
"Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä, jonka tykönä ei ole muutosta, ei vaihteen varjoa." Jaak.1:17.
* * *
Kristillisyys on hyvin yksinkertaista jos ja kun muistamme kaikessa sen lähtökohdan ja perustan eli Jeesuksen. Kyse ei ole joistain ideoista vaan Persoonasta. Olenko elämälläni sitoutunut Häneen?
Raamatun mukaan armo on ainoastaan Jeesuksessa. Jeesus on sovittanut syntimme. Tullessani Hänen luokseen tulen uskoon ja pääsen sisälle armoon, joka sitten alkaa minua kasvattaa. Jos hylkään Jeesuksen ja alan elää itsekkäällä tavalla Jumalan tahdosta piittaamatta, silloin olen hylännyt armon. Ei auta että sanon "uskon Jeesukseen ja uskon armoon" jos elämäni on sitoutunut lihallisiin mieltymyksiini eikä Häneen, jolle elämäni lunastuksen perusteella kuuluu.
En tahdo enkä voi mittailla kenenkään uskoa, sen laatua ja määrää, koska jokaisella on omat vammansa, haavansa ja vaikeutensa ja koska kasvamme uskossamme eri vauhtia ja tärkeintä onkin vain se, että olemme samalla Tiellä. Ja kuitenkin. Raamatun opetuksen perusteella on syytä esittää vakava kysymys:
Jos ihmisen elämässä ei uskoontulon myötä ala tapahtua konkreettista muuttumista, silloin on syytä epäillä, ettei hän vielä ole ottanut armoa todesta.
Muistutan: Armo johtaa aina pyhitykseen, elämään siveästi eli moraalisesti tässä maailmassa, jossa elämme; se johtaa rakastamaan Jumalaa ja Hänen tahtoaan silloinkin, kun tuo tahto on vastoin inhimillisiä mieltymyksiämme.
* * *
Lopuksi - Jaakobin kirje 2:14-20 Elävän Uutisen mukaan. Käännetäänpä katse hetkeksi toisistamme ja kaikista vänkäämisistä yksin Jeesukseen. Ollaan siinä selittelemättä. Pyydetään vain Häneltä että Hän meille puhuisi näiden sanojen kautta sitä rakastavaa totuutta, jota Hän tahtoo sinulle ja minulle, jokaiselle kristitylle tämän keskustelun lukijalle henkilökohtaisesti antaa ja avata:
...teidän ei kannata sanoa, että uskotte Herraan ja olette kristittyjä, jos ette osoita sitä auttamalla toisia. Pelastaako sellainen "usko" ketään? Teillä saattaa olla ystävä, joka tarvitsee ruokaa ja vaatteita, ja te sanotte hänelle: "Näkemiin nyt ja Jumalan siunausta. Varo, ettet vilustu ja muista syödä hyvin" - antamatta kuitenkaan hänelle vaatteita ja ruokaa. Mitä hyötyä hänelle siitä on?
Huomaatte siis, että usko ei voi olla vaikuttamatta elämäntapaanne. Usko, josta ei seuraa oikeita tekoja, on kuollutta ja hyödytöntä. Joku saattaakin nyt sanoa: "Sinä väität, että tie Jumalan yhteyteen kulkee uskon kautta eikä siihen saa lisätä mitään. Mutta minun mielestäni hyvät teotkin ovat tärkeitä, sillä jos ihmisen elämästä ei mitenkään näy hänen uskonsa - mitä sellainen usko on? Minun uskoni näkyy siinä, mitä teen."
Onko joukossanne vielä sellaisia, joiden mielestä pelkkä Jumalan olemassaoloon uskominen riittää? Muistakaa, että sen demonitkin uskovat - niin että vapisevat pelosta! Etko tajua, ihminen, että uskosi on yhtä tyhjän kanssa, ellet myös tee sitä, mitä Jumala tahtoo sinun tekevän? Usko, josta ei seuraa hyviä tekoja, ei ole todellista uskoa.
* * *
ETTÄ ELÄISIMME HÄNEN KAUTTANSA.
"Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi." Joh.3:16,17.
"Siinä ilmestyi meille Jumalan rakkaus, että Jumala lähetti ainokaisen Poikansa maailmaan, että me eläisimme Hänen kauttansa. Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme." 1.Joh.4:10,11.
Armo, niin
>>Jos ihmisen elämässä ei uskoontulon myötä ala tapahtua konkreettista muuttumista, silloin on syytä epäillä, ettei hän vielä ole ottanut armoa todesta
Mutta tämä aarre on meillä saviastioissa, että TUO SUUNNATTOMAN SUURI VOIMA olisi Jumalan eikä näyttäisi tulevan meistä.
2.Kor.4:7.
Tätä ARMOA hän on ylenpalttisesti antanut meille kaikkinaiseksi viisaudeksi ja ymmärrykseksi.
Ef.1:8.
* * *
1. KYSYMYS.
Eikö olekin niin, ettei armon suuruutta voi ymmärtää, ennenkuin tajuaa oman pienuutensa?
Toisaalta on myös niin, ettemme koskaan kykene tajuamaan omaa todellista pienuuttamme kyllin syvästi, tajutaksemme armon todellisen suuruuden.
Kumpaa etsimme Jumalan edessä?
Jumala, tee minut vahvaksi! Vai: Herra, auta minua kokemaan heikkouteni.
Kumpaa.
Jumala, anna minulle voimaa. Vai: Herra, auta nöyrtymään Sinun voimasi edessä.
Jumala, anna näky armosi suuruudesta! Vai: oi Jeesukseni, anna kokea pienuuteni.
Syy uskovien lankeemuksiin ei ole heidän voiman puutteessaan. Syy on heikkouden puutteessa. Tarttuessaan kaljapulloon ja kallistaessaan sen huulilleen ihminen käyttää voimaa. Puhuessaan ilkeitä ja satuttavia sanoja, loukatessaan kielellään, juoruillessaan hän käyttää kielensä voimaa. Kohdistaessaan loukkaantuneet ajatuksensa ja tunteensa äänettöminä syytöksinä toista ihmistä kohtaan hän käyttää sielunsa voimia. Kuinka sitten?
Risti.
Pitäessään kätensä taskussa - hän alistuu heikkouteensa. Pitäessään suunsa kiinni - suostuu olemaan. Kääntäen ajatuksensa ja tunteensa itsetutkisteluksi hän on heikkona Jumalansa edessä.
Olisiko ehkä niin, että suuri osa pyynnöistämme "anna Jumala voimaa" kätkee taakseen ongelman, jota peitetään hurskain sanoin? Emme ole tahtoneet kohdata todellista pienuuttamme ja hyväksyä sitä.
2. NÄKY.
"Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä. Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"
Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".
Luuk.7:42,43.
...
Olin velkaa viisikymmentä denaria -
minun pahuuteni, omenavarkauteni ja tottelemattomuuteni, kaikki
ilkeyteni, siinä ne olivat
painaen taakkana omaatuntoani,
ja tiesin, etten koskaan pääsisi taivaaseen, koska olen
tehnyt syntiä taivasta vastaan -
mutta minun velkani annettiin minulle anteeksi.
Halleluja!
Ihmeellinen Jeesus, tänään minä kiitän, riemuitsen -
minä ylistän ja palvon vain sinua.
Mutta kuka nyt tulee temppeliin?
Voi, millainen rääsyläinen. Älkää päästäkö häntä sisään!
Katselen ihmeissäni:
portinvartijat väistyvät kuin kunniaa tehden
kelvottoman, ulosteelta haisevan olennon kompuroidessa
kohti ylipapin loistavaa olemusta.
Hän painuu polvilleen maahan ja etenee viimeiset metrit
kontaten, miltei ryömien alttarikaiteen luo.
Odotan jännittyneenä.
Kohta mestari avaa sanaisen arkkunsa
ja antaa rääsyläisen kuulla totuuden sanoja!
Ajattelen omaa itseäni:
minä sentään tulin temppeliin parhaissa vaatteissani, vaikka tiesinkin
olevani syntinen, tahdoin sentään osoittaa
Jeesukselle kunnioitusta, puhuin sivistyneesti, vuodattaen
hänelle sydämeni tuntoja käytin parhaat
korulauseeni miellyttääkseni pyhiä korviaan.
Mutta tuo! Tuo rääsyläinen!
Äkkiä alttarin peittää valtava kirkkaus!
Minun on pakko kääntää katseeni, en tiedä mitä tapahtuu,
jokin rinnassani alkaa pistää niin oudosti.
Katselen portinvartijoita, hekin ovat peittäneet
kasvonsa, ja näen kuinka kyynelvirrat juoksevat heidän poskillaan.
Oi Jumala...
Oi Jumala, ymmärsinkö jotain väärin jo heti alussa?
Ajattelen viittäkymmentä denaria, velkaani.
Äkkiä se alkaa kasvaa sisälläni.
Denarit lisääntyvät...
Ja Jumalan kirkkauden valossa ymmärrän
ehkä hitusen
todellisesta velastani,
jonka olen saanut anteeksi.
Nostan katseeni alttaria kohti, huomaan
että kykenen katsomaan Hänen kirkkauteensa, minusta tuntuu
kuin katselisin veren läpi, tätä kaikkea, oloni on samanaikaisesti
sekä raskas että kevyt,
ja vaikka minusta tuntuu kuin sydämeni pakahtuisi, huomaan
askelteni lentävän juostessani alttaria kohti -
Ja siinä olen polvillani Hänen edessään.
Minusta tuntuu että minä olen rääsyläinen, että minä
olen niin täysin arvoton itsessäni
käymään Hänen eteensä -
tuo toinen, tuo veli minun vieressäni, siunaa Häntä armollasi
oi Herrani, ja jos sinulta jotain jää, vuodata sitä
myös minun ylleni, vaikka en ole mitään sinulta
ansainnutkaan -
Ei hienoja sanoja enää.
Ei korulauseita.
Ei mitään muuta ole tarjottavana Herralle:
vain syntinen sydämeni.
Ja Hän katsoo meitä niin rakkaasti.
Hänen kädessään ovat taivaalliset pihdit, joissa hehkuu
tulinen, polttava kekäle.
Hänen silmänsä katsovat minuun: sallitko?
Tiedän että olen tehnyt päätökseni,
en voi enää perääntyä.
Hän nostaa sen minun huuliani kohti, vavahdan.
Sisimpäni täyttää pelko äärettömän pyhyyden edessä!
Mutta hiilen koskettaessa huuliani
jotain tapahtuu sisällä, sydämessäni, jotain palaa pois,
ja huuliltani alkaa pulputa uusi laulu.
Oi Herra, minä olen saanut niin paljon anteeksi!
Oi Herra, ei ainoastaan viisikymmentä denaria, vaan paljon
paljon enemmän, mittaamattomasti!
Oi Jumala, kuinka vähäistä, vähäistä onkaan minun
rakkauteni sinua kohtaan, ja kuitenkin
tahdon rakastaa!
Auta minua rakastamaan enemmän, syvemmin.
Taivaallinen ylipappi puhuu:
Ei elämä ole siinä kuinka paljon
sinä rakastat, elämä on siinä, että minä rakastan,
tahdotko antautua rakkaudelleni yhä uudelleen, ja oppia
elämään Minussa?
Minä tahdon.
Ja sinun rakkautesi Jeesus täyttää minua, se virtaa
lävitseni, se ympäröi minua kuin kokonainen
maailma jossa näen kaiken uusin silmin,
rakkautesi Jeesus.
Sinä, sinä mestarini Jeesus puhut ja opetat minua:
Lapseni, sinun täytyi nähdä velkainen veljesi, hänen
rikostensa ilmeinen suuruus, ymmärtääksesi
kuinka paljon rakastan ja annan anteeksi, että sen nähdessäsi
huomaisit oman sydämesi kovuuden -
et puolustellut itseäsi, et jäänyt syyttämään veljeäsi
vaan myönsit totuuden, että juuri sinä olet rääsyinen, saastainen itsessäsi -
siksi valoni pääsi sydämeesi ja veti sinut
puhdistuslähteelle, ristini luo, veljesi vierelle -
Sinä nostat kätesi siunaamaan meitä:
Kuninkaan lapset, autuaat ja arvollisiksi tehdyt,
menkää maailmaan ja näyttäkää nyt kaikille
kuinka paljon toisianne rakastatte.
Olkoon keskinäinen rakkautenne se autuaallinen voiman lähde
josta käsin annan teille kykyä ja näkyä
rakastaa - koko maailmaa.
3. PARANNUSTA TEHDEN.
Kirjoitin jotenkin sillä tavalla, että vasta se olisi armon todeksi ottamista käytännössä, kun antautuu koko sydämestään kokonaisvaltaiseen pyhitykseen...
Saatuani tekstin kirjoitettua ja lähetettyä olin jonkin aikaa rukouksessa, ja juuri tuo tekstin kohta nousi mieleeni. Jotenkin minulle tuli sellainen tunne että vedin liian tiukalle...
Toivoin, että joku olisi puuttunut kyseiseen tekstin kohtaan tai muuten kommentoinut asiaa, mutta koska niin ei ole tapahtunut teen sen itse.
Eikö sekin, että ymmärrämme (yhä enemmän) ottaa armoa todesta eli antautua Jeesukselle pelastuksemme tähden, ole armoa ja armon vaikutusta?
Vain armon vaikutuksesta minussa syntyy ymmärrys, että havaitsen antautuneeni Jeesukselle puolisydämisesti ja käytännössä enemmän omia oikkujani kuin Hengen ohjausta seuraten, kiinnostuneena siunauksista enemmän kuin niiden Antajasta. Armon vaikutusta on että voin tämän nähdä ja pyytää: Herra, auta antautumaan syvemmin, kokonaisemmin...
Vaikka lähtökohta onkin että otamme armon todesta, se että olemme ottaneet armon todesta ei vielä tarkoita että automaattisesti ja heti havaitsisimme sydämemme petollisuuden, kaikki itsekkäät motiivimme, lihallisuutemme. Ehkä olemme ottaneet armon aivan todesta, mutta olemme vasta alussa. Vähä vähältä Jeesus alkaa kauniisti paljastaa itsekkyyttämme meille niin että alamme huomata lihallisuutta siinäkin missä emme sitä havainneet. Ja kun tahdomme olla avoimet Hänen armolleen, tuo armon vaikutus lisääntyy, tehden meille mahdolliseksi antautua syvemmin...
Tärkeintä on että tahdomme toimia valon mukaan mikä on. Ehkä ymmärrän tänään tehdä parannuksen jossain "pienessä" asiassa. Asiassa josta Pyhä Henki minulle nyt puhuu. Ehkä sydämeni komeroissa on suurempia asioita piilossa, asioita joihin Hän ei ole vielä puuttunut. Nyt on tärkeää että otan todesta sen "pienen" asian jossa Hän puhuu. Ottaessani sen todesta olen kokonaisvaltaisen pyhityksen tiellä siitä huolimatta, että minussa vielä on paljon sellaista joka estää minua kokosydämisesti ja avoimesti elämästä ristin kautta. Kaikki ne tulevat käsitellyksi aikanaan.
Se kokosydämisyys mitä Jumala minulta nyt odottaa, on olla kuuliainen siinä pienessä tai suuressa, jota armo elämässäni tänään käsittelee.
Kaiken lähtökohta on ANTAUTUA Jeesukselle.
Se päätös jokaisen Jumalan lapsen on tehtävä. Sillä vain sitä kautta lähtee hengellinen elämä käyntiin. Kristinusko on ristin tie. Ja sitä tietä lähtee Herra viemään eteenpäin, juuri sen aikataulun mukaisesti, johon Hän näkee meidän olevan valmiit.
Ja vaikka pyhityksemme olisi vähäistä jonkun toisen pyhitykseen verrattuna, ei Jumala vertaile meitä toisiin, ainoastaan siitä on kyse, olemmeko ottaneet todesta sen valon ja mahdollisuuden joka meillä nyt on. Ehkä jollakin toisella on jo enemmän kokemusta ja näkyä ja mahdollisuutta toteuttaa Jumalan rikkaita tarkoituksia, mutta hän ei elä kaiken sen kokemuksen ja näyn mukaan, vaan toteuttaa sitä puolisydämisesti tänään? Ehkä sinulla on vain vähän kokemusta ja näkyä mutta tahdot elää sen kokosydämisesti todeksi. Siihen Jumala katsoo. Silloin se mitä Hän tarkoittaa ja tahtoo tehdä menee eteenpäin juuri sinun kauttasi.
Ole siunattu!
4. SYDÄNTEN MAAPERÄSTÄ.
Siteeraan itseäni eräästä aloituksesta, tällä samalla palstalla, 13.8.:
"Uskon että Jumalan tahto on muokata ihmisen sydämen maaperä sellaiseksi että siemen nousee oraalle ja kasvaa ja tuottaa satoa, eikä vihollinen ota valheillaan hengellistä elämää meistä pois johtaen meidät kapinallisuuteen ja maailmaan. Jos elämämme kiusauksissa tai myrskyissä ja koettelemuksissa vihollinen tulee ja ottaa Sanan meiltä pois, se johtuu vain siitä, että emme ole antautuneet Jumalalle niin että Hän olisi saanut ja saisi muokata sydämemme maaperää."
Armo on vaikuttanut minussa vähän.
Otan todesta sen vähän, ja niin Jumala pääsee tekemään enemmän.
Armo on vaikuttanut minussa vähän.
En ota todesta sitä vähää, ja niin Jumala ei pääse tekemään enempää. Sydämeni kuiva maaperä ei muokkaudu - ja elämän myrskyissä saattaa käydä että vihollinen ottaa Sanan minulta pois, koska minulla ei ole kykyä pitää siitä kiinni...
Kyky pitää kiinni Jeesuksesta on kykyä pitää kiinni rististä. Tämä opitaan vain heikkoudessa.
Heikkouttani tunnustamatta olen etsinyt voimaa ja kokemuksia, ja kun en niitä ole saanut mielestäni riittävissä määrin, käännyn ja menen maailmaan, koska siellä on helpompi elää?
Ystävät. Otetaan armo todesta.
Ehkä todesta ottamisemme on vasta lapsenkengissä, ehkä armon vaikutukset ovat vielä vähäisiä, näkökykymme alkeellinen - mutta: se on suurta, se on ihmeellistä, se on ihanaa!
Pointti ei näet olekaan meidän todestaottamisemme suuruudessa, ei armon vaikutusten suuruudessa meissä, ei näkökykymme suuruudessa - se on armon suuruudessa, se on Kristuksen ihmeellisyydessä, se on Isän rikkauksissa.
Elämä on nyt.
5. NIIN SIIS LÖYDÄMME VOIMAN HEIKKOUTEMME KAUTTA, ELÄMME YLÖSNOUSEMUSELÄMÄÄ RISTILLÄ, JOKA JULISTAA KUOLEMAA OMALLE MINÄLLEMME, LIHAN VALLALLE.
Jeesus: "Autuaita ovat hengellisesti köyhät..."
Jeesus: "Minä olen viinipuu, te olette oksat. Joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, se kantaa paljon hedelmää..."
Mikä onkaan köyhempi kuin oksa? Itsessään se ei omista mitään. Katso sitä itsessään. Näetkö sen maassa irrallisena? Se on köyhä ja hedelmätön ja - ilman yhteyttä runkoon se kuivettuu ja kuolee. Mutta: yhteydessä runkoon se on rikas. Juuri köyhyytensä kautta, heikkoutensa kautta, juuri sen kautta ettei se itsessään ole mitään, se saakin nyt omistaa kaiken. Riippuvaisena puun yhteydestä ja siitä elämästä, joka siihen ainoastaan tässä yhteydessä virtaa, se saa olla juuri sitä mitä se on. Oi, oksia on niin paljon ja erimuotoisia! Mutta kaikki ne voivat kasvaa yhdessä ja erilaisinakin tuottavat hedelmää keskenään sopusoinnussa - jos ja kun ovat riippuvaiset yhdestä ja ainoasta: elämänsä alkuperästä ja lähteestä, kaiken synnyttäjästä ja ylläpitäjästä, Hänestä ainoasta, joka tuottaa meissä elämää sydäntemme avoimuuden kautta.
"Yli kaiken varjeltavan, varjele sydämesi, sillä sieltä elämä lähtee..."
Jeesuksen elämä meissä:
"Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut." Room.5:10.
Jumalan rikkaudet meille annettuina sen elämän kautta, joka meissä nyt on ja vaikuttaa:
"Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa..." Ef.1:3.
"...että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen, jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä." Kol.2:2,3.
* * *
SILLÄ JUMALA ON MINUN TODISTAJANI, KUINKA MINÄ TEITÄ KAIKKIA IKÄVÖITSEN KRISTUKSEN JEESUKSEN SYDÄMELLISELLÄ RAKKAUDELLA. JA SITÄ MINÄ RUKOILEN, ETTÄ TEIDÄN RAKKAUTENNE TULISI YHÄ RUNSAAMMAKSI TIEDOSSA JA KAIKESSA KÄSITTÄMISESSÄ, VOIDAKSENNE TUTKIA, MIKÄ PARAS ON, ETTÄ TE KRISTUKSEN PÄIVÄÄN SAAKKA OLISITTE PUHTAAT ETTEKÄ KENELLEKÄÄN LOUKKAUKSEKSI, TÄYNNÄ VANHURSKAUDEN HEDELMÄÄ, JONKA JEESUS KRISTUS SAA AIKAAN, JUMALAN KUNNIAKSI JA YLISTYKSEKSI - -
Fil.1:8-11.
Jeesus tulee.
Armon suuruuden ymmärtäminen
ja Jeesuksen veren kautta syntien anteeksi saaminen, tietä Via Dolorosan - ristille
ihminen voi edes hitusen ymmärtää oman pienuutensa
Veri riittää Jumalalle
miksi emme ymmärrä että myös meille?
Kaiken takana ei ole nainen, eikä mies
niinkuin yhdessä laulussa hoetaan,
vaan kaiken takana, edessä ja kaikkialla
on Jumala!
Armo ei voi tulla koko elämän kantavaksi voimaksi
ennenkuin ihminen ymmärtää tulla heikoksi ja miten äärettömän paljon hän on anteeksi saanut,
Golgatan keskimmäisellä ristillä.
Nainen pesi kyyneleillään
ja pyyhki hiuksillaan Hänen jalat
joka ymmärsi, RAKASTI ja antoi kaiken anteeksi.
KIITOS, RAKAS JEESUS!
..uskohan nimenomaan ILMENEE hyvinä tekoina. Also known as hengenhedelmät. Usko ilman tekoja on kuollut.
Täytyy osata erottaa syy ja seuraus. Terveessä jeesuskeskeisessä uskossa Jeesuksen tunteminen on syy ja hyvät teot seurausta tästä syystä. Sairaassa kristillisyydessä taasen (ja tätähän meidän jokaisen sisältä pukkaa ihan hanaa) yritetään päteä Jumalalle ja ihmisille tekemällä hyvää.
Onneksi Jumala tuntee meidän jokaisen omat sairaat hengelliset kuviot ja on luvannu kantaa loppuun asti ja antaa anteeksi kaikki typerät töppäilyt ja lakihenkisyydet :)