Olen uskontokuntaan kuulumaton nainen. Minua, eikä sisaruksiani ole kastettu ja kotonamme ei ole puhuttu uskonnosta kuin pilkaavaan sävyyn. Olen itsekin syyllistynyt toisten pilkkaamiseen ja uskontojen vähättelyyn.
Olen kuitenkin kasvanut noista ajoista ja mielestäni kaikki saavat uskoa siihen mihin halauavat. Sukumme juuret menevät pitkälle Venäjälle ja sukulaisemme ovat siis ortodokseja. Olen tutkinut ortodoksisuutta ja se tuntuu mielenkiintoiselta ja itselleni sopivalta uskonnolta.
Pelkään kuitenkin, että uskonto rajoittaa elämää liikaa, että joutuisin elämään "kirjan alla" ja omanlaiseni, yksityinen uskoni katoaa kirkon sanan alle. Kertokaa ortodoksit, kuinka luovitte uskonnon ja arkielämän aallokossa eteenpäin? Onko kaikki niin tarkkaa?
Oletteko joutuneet luopumaan jostain uskon takia? Onko järkevää liittyä uskontokuntaan, jos haluaa pitää uskonsa yksityisenä ja toimia kuten ennenkin?
Olen kuitenkin kasvanut noista ajoista ja mielestäni kaikki saavat uskoa siihen mihin halauavat. Sukumme juuret menevät pitkälle Venäjälle ja sukulaisemme ovat siis ortodokseja. Olen tutkinut ortodoksisuutta ja se tuntuu mielenkiintoiselta ja itselleni sopivalta uskonnolta.
Pelkään kuitenkin, että uskonto rajoittaa elämää liikaa, että joutuisin elämään "kirjan alla" ja omanlaiseni, yksityinen uskoni katoaa kirkon sanan alle. Kertokaa ortodoksit, kuinka luovitte uskonnon ja arkielämän aallokossa eteenpäin? Onko kaikki niin tarkkaa?
Oletteko joutuneet luopumaan jostain uskon takia? Onko järkevää liittyä uskontokuntaan, jos haluaa pitää uskonsa yksityisenä ja toimia kuten ennenkin?
Vastaukset 10
Vanhimmat
ja kukin osallistuu siihen niin kuin itse osaa, jaksaa ja ymmärtää. Usko vaihtelee samallakin ihmisellä hyvin paljon elämän eri tilanteissa. Esim oma uskonelämäni oli nuorena toisenlaista kuin nyt. Ortodoksisuus suojaa ja lohduttaa, varjelee meitä tekemästä päättömyyksiä, mutta ei mitenkään olennaisesti rajoita elämäämme. Paastot yms ovat vapaaehtoisia. Usko tuo elämäämme päinvastoin paljon kauneutta ja iloa.
Ortodoksisuus ei kiellä mitään sellaista, mikä on hyvää. Siihen ei kuulu pietistisiä rajoituksia kuten esim kielto käyttää alkoholia, tanssia tai käyttää kauniita vaatteita. Nuorena tällainen oli minulle tärkeää. Nyt se vähän hymyilyttää.
Että loppupelissä ei tässä pitäisikään olla kyse uskonnosta, vaan toden totta uskosta ja elämästä.
Näitä voi olla vähän vaikea yhtäkkiä osata erottaa, mutta kun nyt pohdiskelet asiaa, niin ehkä huomaat eron uskonnon ja uskon välillä.
Ortodoksinen kirkko on yhteisöllinen, eli olemme menossa taivasta kohti poppoona. Tottakai jokainen on oma persoonansa, mutta koko jumalanpalvelus lähtee yhteisyydestä, sana liturgia tarkoittaa yhteistä palvelua. Tutustu rauhassa ortodoksisuuteen, lue kirjoja, keskustele pappien kanssa.
Minä en ole joutunut luopumaan uskoni vuoksi mistään tarpeellisesta, kuten edellinenkin vastaaja totesi. Juhlakin on tarpeen, ja niitä Kirkossa riittää :)
Jos taas tarpeettomuuksia ajattelen omalla kohdallani, olen hiukan huikentelevainen sielu, jolle aina välillä mikään ei riitä ja tämä saa ajoittain touhuni menemään yli äyräiden kaikin puolin (liikaa juhlaa, liikaa juoruilua, liikaa hyväksynnän hakua) ja silloin Kirkko ja jo ihan kirkossa käynti muistuttaa miettimään, olikohan asiat nyt ihan niin, kuin miten ne taas suin päin suistin.
Pelkkää iloa ja hyvää olen saanut ja saan Kirkosta. Myös nuhde kääntyy hyväksi, kun sen ensinolouden tunteen sulattelee ensin, niin kuin lapsi.
vain, jos se tulee kalliiksi.
...liittyä mihinkään uskontokuntaan jos on sairastunut yksityisyyden tautiin. Ei ole järkevää edes kysellä moista juttua, sillä nythän jo olet liittynyt keskusteluyhteisöön ja pilannut yksityisyytesi.
Eiväthän Jeesus, apostolit eivätkä muutkaan kunnon kristityt ole koskaan luopuneet mistään uskon tähden. Eivät yksityisyydestään eivätkä muistakaan aineettomista tai aineellisista eduista, joita maailma tarjoaa.
Olitko ironinen, sarkastinen, väsähtänyt, vai olenko minä t o d e l l a tyhmä?
...tällöin i niin kuin ironinen. Kirjoittaessa se vain on hankalampaa kuin puhuessa, sillä en ole vielä keksinyt miten tekstiin saisi äänensävyn mukaan. Jos tiedät jujun niin kerro mullekin!
on juuri kyseisestä syystä olla olematta ironinen kirjoittaessani. Eritoten silloin, kun on tällaisista ikään kuin tärkeämmistä asioista kysymys ja kun tiedän, että lukemassa käy kaikenlaista kansaa, jonka huumorin- eikä muustakaan tajusta minulla ei ole tietoa.
Voisitko hieman tarkentaa? Muodostivatko apostolit yhtenäisen kirkon johdon, vaiko yksitoista Paavali itsenäistä saarnaajaa, jotka julistivat Jeesuksen opetuksia siten, kuin itse muistivat?
... olla jostakin luopumisesta uskon tähden? Tässä mielessä ei kai ole suurta merkitystä sillä muodostivatko apostolit kirkon yhtenäisen johdon vai olivatko he itsenäisiä saarnaajia. Pääasia mielestäni on että suurin osa heistä joutui luopumaan jopa hengestään uskonsa ja Kristuksen tähden. Tämä on hyvä meidänkin muistaa, sillä elämmehän tilanteessa (ainakin Suomessa) missä meitä ei vainota uskomme tähden.
... jaksa vastata sinulle, kun suhtaudut kysymykseeni omalla naurettavalla ironiallasi. Ymmärtämättömyyttäsi saatat loukata jota kuta, onneksi et minua. Erotan kyllä ironian ja suoranaisen **ttuilun.
Ja vielä siitä: erotan myös Uskonnon ja Uskon.