Kevytpurjeveneen väistämisvelvollisuus

Tällainen tuli tossa mieleen... miten väistämisvelvollisuus suhtautuu nopeaan 20 jalkaa pitkään kevytpurjeveneeseen? Tuli vastaan tilanne jossa luovin säilyttäen suuntani ja saavutin alatuulenpuolella olevaa kohtalaisen isoa moottorivenettä (=merisika). Moottorivene alkoi nostamaan suuntaansa tuuleenpäin eli kiilaamaan meitä niin että jouduimme kääntämään toiselle halssille. Kaveri vielä huusi sillalta että olisimme väistämisvelvollisia...

Hän ei ainakaan noudattanut hyvää merimiestapaa koska hänella oli vapaata tilaa vaikka kuinka paljon tuulen alapuolella eikä mitään välttämätöntä pakkoa tulla eteen.
303048
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Pääseekö moottoriveneelläkin merisikojen jäseneksi.

Äänestä

...purjealusten välillä eivät säännöt sinänsä tee eroa, eli sinun veneeseesi pätee täsmälleen sama kuin mihin tahansa purjealukseen. No, joka tapauksessa kuvaamasi tapaus on mitä ilmeisimmin ohitustilanne (sanoit, että "saavutit" moottorivenettä). Kaveri siis oli oikeassa sikäli, että sinä olisit ollut ohittajana velvollinen väistämään. Toisaalta hän rikkoi itse sääntöä sikäli, että muutti kurssia. Toisaalta, jos hän oli vakuuttunut, että sinä et väistä, niin silloinhan hänen oli pakko ryhtyä itse väistöön.
Mitä sitten tulee hänen valitsemansa väistösuunnan oikeellisuuteen, niin äkkiä ajatellen se oli järkevä: eikö ole todennäköistä, että luoviva purkkari nousee niin ylös tuuleen kuin pääsee => väistö tuulenpuolelle vie parhaiten turvaan siltä. Jos hän olisi väistänyt tuulen alapuolelle, ei hänellä olisi ollut varmuutta, ettet tule kuitenkin päälle.

Äänestä
  • Tuon pystyi luomaan ainoastaan kieroilun käsikirjan lukenut asianajaja. Purjevene oli menossa ohi tuulenpuolelta ilman, että kumpikaan olisi muuttanut suuntaansa. Sitten moottorivene muuttaa kurssia ylös tuuleen ohittavan eteen. Ja tästä tilanteesta JR vielä osaa nähdä logiikkaa ja ymmärtää moottoriveneen olevan väistämässä. Sic!

    Jopa vielä: "luoviva purkkari nousee niin ylös tuuleen kuin pääsee => väistö tuulenpuolelle vie parhaiten turvaan siltä" Siis väistää juuri sinne, minne arvelee purjehtijankin pyrkivän. Vääntäisitkö ajatuksesi niin paksusta rautalangasta, että minäkin sen ymmärtäisin.

    Äänestä

  • Sepi kirjoitti:

    Tuon pystyi luomaan ainoastaan kieroilun käsikirjan lukenut asianajaja. Purjevene oli menossa ohi tuulenpuolelta ilman, että kumpikaan olisi muuttanut suuntaansa. Sitten moottorivene muuttaa kurssia ylös tuuleen ohittavan eteen. Ja tästä tilanteesta JR vielä osaa nähdä logiikkaa ja ymmärtää moottoriveneen olevan väistämässä. Sic!

    Jopa vielä: "luoviva purkkari nousee niin ylös tuuleen kuin pääsee => väistö tuulenpuolelle vie parhaiten turvaan siltä" Siis väistää juuri sinne, minne arvelee purjehtijankin pyrkivän. Vääntäisitkö ajatuksesi niin paksusta rautalangasta, että minäkin sen ymmärtäisin.

    ...sinun kannattaisi opiskella ne Meriteiden säännöt. Nimimerkki "Merimies" esittikin tuolla jo aika kattavasti ne pykälät, jotka tähän pätevät. Nimimerkki "Petskun" tekstistä ei käynyt millään tavalla ilmi, että moottoriveneen kuljettaja olisi voinut luottaa purjeveneen todella menevän ohi eikä tulevan päälle. Ja se tuulenpuolelle väistö on myös täysin looginen: juuri siksi, että tuollaisessa tilanteessa on loogista olettaa purkkarin pyrkivän mahdollisimman ylös tuuleen tekee perustelluksi väistää juuri sille puolelle, koska on ilmeistä, että purkkari ei enää enempää kykene sille puolen kääntymään, vaikka yrittäisikin. Sen sijaan tuulen alapuolelle väistö olisi nimenomaan vaarallista, koska purkkari voi sortua sille puolen.
    Jos taas olettaisimme, että purkkari ei noussut niin tiukasti tuuleen luoviessaan kuin olisi kyennyt, niin silloinhan meillä on aihetta olettaa, että se ajoi tahallaan lähemmäs moottorivenettä kuin olisi ollut tarpeen. Hyvää merimiestaitoa, niinkö, Sepi?

    Äänestä

  • JRxxx kirjoitti:

    Vielä vähemmän Petskun tekstistä voi tulkita, että hän olisi ollu ajamassa päälle. Sen sijaan selvästi hän oli tietoinen siitä, että on ohittajana väistövelvollinen. Kun näitä väistöasioita on täällä puitu, ja se on todella usein, on aina joku muistanut tuoda esiin seikan, että purjevene turvallisuussyistä mieluummin väistetään tuulen alapuolelta. Mutta kas kun tässä tapauksessa saitkin sen muuttumaan toisinpäin. Miten niin purkkari ei pääsisi tuuleen päin kääntymään? Sinne vain käännytään kerralla n. 90 astetta, niin Petsku nyt tekikin.

    "Merimies" toden totta esitti oikeat pykälät ja täsmälleen niiden mukaan Petsku toimi, moottorivene ei. Jospa lainaisin omaa tekstiäsi tuolta sfnetin puolelta (kiellä toki, jos se ei mielestäsi ole kotoisin näppikseltäsi, anonyymimaailmassahan täällä ollaan): "purjevene oli kääntynyt eteen väylässä, jonka leveys oli n. 30 metriä. Eli rohkenen pitää ko. purjeveneilijän mokaa paljon isompana kuin omaani...". Nyt kun iso moottorivene käyttäytyy vastaavalla tavalla pientä purjevenettä kohtaan, se onkin loogista. Moottoriveneestä ainakin oli ohitus havaittu, joten vahingoksikaan ei juttua mitenkään saa, tahalliseksi kiusanteoksi kyllä. Eli hyvää merimiestaitoa vai karkeaa junttimaisuutta?

    Toisaalta tässä tietysti oltiin jossain ahtaassa kulkuväylässä, jossa erään henkilön käsityksen mukaan purjehtiminen, erityisesti luoviminen, on kiellettyä. Kun vielä oltiin menossa ohi laillisella tavalla liikkuvasta aluksesta menneen ajan menetelmillä, olisi JR:n maailmassa kai onnistuneesta yliajosta saatu tapporahaa korotettuna vielä sen ohitusyrityksen aiheuttamalla röyhkeyslisällä. Onneksi Petsku oli jättänyt itselleen pakotien yliajolta hyvää merimiestaitoa ja -tapaa osoittaen.

    JRxxx pelkäsi jotta: "Nimimerkki "Petskun" tekstistä ei käynyt millään tavalla ilmi, että moottoriveneen kuljettaja olisi voinut luottaa purjeveneen todella menevän ohi eikä tulevan päälle."

    Sieluni silmin näen Iltalehden lööpin: "Purjejolla hyökkäsi pahaa aavistamattoman moottorijahdin kimppuun" :-)

    Äänestä

  • Sepi kirjoitti:

    Vielä vähemmän Petskun tekstistä voi tulkita, että hän olisi ollu ajamassa päälle. Sen sijaan selvästi hän oli tietoinen siitä, että on ohittajana väistövelvollinen. Kun näitä väistöasioita on täällä puitu, ja se on todella usein, on aina joku muistanut tuoda esiin seikan, että purjevene turvallisuussyistä mieluummin väistetään tuulen alapuolelta. Mutta kas kun tässä tapauksessa saitkin sen muuttumaan toisinpäin. Miten niin purkkari ei pääsisi tuuleen päin kääntymään? Sinne vain käännytään kerralla n. 90 astetta, niin Petsku nyt tekikin.

    "Merimies" toden totta esitti oikeat pykälät ja täsmälleen niiden mukaan Petsku toimi, moottorivene ei. Jospa lainaisin omaa tekstiäsi tuolta sfnetin puolelta (kiellä toki, jos se ei mielestäsi ole kotoisin näppikseltäsi, anonyymimaailmassahan täällä ollaan): "purjevene oli kääntynyt eteen väylässä, jonka leveys oli n. 30 metriä. Eli rohkenen pitää ko. purjeveneilijän mokaa paljon isompana kuin omaani...". Nyt kun iso moottorivene käyttäytyy vastaavalla tavalla pientä purjevenettä kohtaan, se onkin loogista. Moottoriveneestä ainakin oli ohitus havaittu, joten vahingoksikaan ei juttua mitenkään saa, tahalliseksi kiusanteoksi kyllä. Eli hyvää merimiestaitoa vai karkeaa junttimaisuutta?

    Toisaalta tässä tietysti oltiin jossain ahtaassa kulkuväylässä, jossa erään henkilön käsityksen mukaan purjehtiminen, erityisesti luoviminen, on kiellettyä. Kun vielä oltiin menossa ohi laillisella tavalla liikkuvasta aluksesta menneen ajan menetelmillä, olisi JR:n maailmassa kai onnistuneesta yliajosta saatu tapporahaa korotettuna vielä sen ohitusyrityksen aiheuttamalla röyhkeyslisällä. Onneksi Petsku oli jättänyt itselleen pakotien yliajolta hyvää merimiestaitoa ja -tapaa osoittaen.

    Petskun tekstistä ei käy sanallakaan ilmi, että hän olisi ymmärtänyt olleensa ohittajana väistämisvelvollinen. Haastan sinut osoittamaan hänen tekstistään kohdan, jossa hän muka niin sanoo!
    Mitä siihen purkkarin väistösuuntaan tulee, niin sehän ei tuohon tilanteeseen sovi. Sinä sekoitat keskenään kaksi aivan erilaista tilannetta: sen, jossa purkkari on väistäjän rinnalla tai edessä ja nyt kuvatun tilanteen, jossa purkkari on väistäjän takapuolella. Ensinmainitussa tilanteessa purkkarin käännös tuuleen on vaarallinen väistäjälle. Tässä nyt käsiteltävässä ei, koska se käännös samalla lopettaa purkkarin etenemisen alkuperäisen kurssinsa mukaisessa suunnassa ja siten estää purkkaria saavuttamasta väistävää venettä, ts. törmäämästä tähän.
    Ainoa epäselvä kysymys tässä on se, oliko moottoriveneen lainkaan tarpeellista ryhtyä väistöön vai olisiko purkkari mennyt siitä ohi turvallista kurssia. Siihen ei Petskun tekstissä ole kumpaankaan suuntaan ilmeistä vastausta; henkilökohtaisesti pidän todennäköisenä, että purkkari näytti olevan tulossa päälle. Sitä oletusta tukee se kokemus, että purjehtija on kusipään synonyymi ja kevytvenepurjehtija sitä aivan erityisesti (purjehtija taas ei ole purjeveneilijän synonyymi).
    Mitä tulee noihin koomisiin arvailuihisi henkilöllisyyksistä, niin ne jätän omaan arvoonsa. Näkyy netissä esiintyvän ihmisiä, jotka haluavat aina välillä esittää arvauksia tai jopa väitteitä muka tunnistettuaan jonkun. Siitä vain, jos se jollekulle hupia tuottaa, mutta kannattaa suhtautua kohtalaisella kriittisyydellä. Ja arvailijoiden varoa esittelemästä mitään nimiä, harhalaukauksista kun tulee helposti sanomista. Kysy vaikka Lontoon poliisikomentajalta...

    "eikä mitään välttämätöntä pakkoa tulla eteen" Olisiko nyt aika käydä optikolla tai parantaa luetun ymmärtämistä, jos sanot, ettei tekstissä ole ilmeistä vastausta. Moottoriveneen nimenomaan sanottiin muttaneen suuntaansa ja tulleen estämään turvallista ohitusta.

    "Ensiksi mainitussa tilanteessa käännös tuuleen on vaarallinen väistäjälle". Kyllä, keulaan voi tulla ruttu, purjeveneessä olijat vain jäävät itse alle ja heistähän ei ole väliä. Toisessa tapauksessa vain saadaan kivasti estettyä toisen eteneminen, jos se on päässyt jo rinnalle. Jos tappajajolla näyttää olevan tulossa vasta takaapäin päälle, on sitten myös luonnollinen vastatoimenpide ohjata itse takuuvarmasti sen kulkureitille. Tätäkö tarkoitit?

    Henkilökohtaisesti pidät todennäköisenä, että kevytveneellä oikein yritetään upottaa isohko moottorivene. Vaikka et asenteitasi koskaan ole peitellyt, tämä alkaa synonyymeineen menemään pahasti sairaan puolelle.

    Se, että Petsku koki moottoriveneen tulevan eteen, ei todista sitä, ettei hän olisi ollut törmäyskurssilla moottoriveneeseen nähden. Meriteiden sääntöjen mukaan jokaisen aluksen päällikön tulisi välttää törmäystä (tosin totesin tuossa toisaalla, että irtisanoudun itse tästä säännöstä kevytveneiden suuntaan nyt ja ikuisesti), joten jos moottoriveneen kuljettaja arvioi, että hänen ja purjeveneen kurssit leikkaavat, oli hänen näkökulmastaan väistöliike välttämätön. On erittäin helppoa ymmärtää, että moottoriveneen kuljettaja päätti toimia ja pyrkiä sellaiseen sijaintiin, johon purjevene ei kykenisi seuraamaan, koska purjehtijoiden tekemiset ovat arvaamattomia ja epäluotettavia.
    Sitäpaitsi: koska Petsku itse viittasi mahdollisuuteen väistää tuulen alapuolelle ja korosti muutenkin tuota tuulta, jolla ei ole mitään merkitystä konealuksen toimintaa ohjaavien sääntöjen kannalta, on minusta vähintäänkin todennäköistä, että hänkin tiesi ajavansa törmäyskurssia ja odotti moottoriveneen väistävän.

    Noniin... rauhotutaanpas. Ko. tilanteessa olimme molemmat menossa samaan suuntaan joten mitään törmäämisen mahdollisuutta ei olisi ollut jos molemmat olisivat säilyttäneet kurssinsa. Puhtaasti kiusantekoahan toi oli. Yksi asia jolle hain tarkennusta kysymykselläni oli se että muistaisin kansallisissa säännöissä olevan tarkennus liittyen purjeveneen pituuteen (muistaakseni alle 7m). Jotain tyyliin "alle 7m purjeveneen tulisi pyrkiä olemaan haittaamatta yli xx metriä pitkien veneiden liikkumista.

    Äänestä

  • Petsku kirjoitti:

    ...alkuperäisestä tekstistäsi sen käsityksen, että sinun kurssisi leikkasi moottoriveneen kurssia eikä ollut samansuuntainen (tämä tulkinta syntyi ilmeisesti siksi, että mainitsit luovimisen ja toisaalta sen, että toisella puolen olisi ollut mielestäsi enemmän tilaa väistää, mikä antoi selvästi ymmärtää, että väistö oli tarpeen).
    Käytännössä tällä on merkitystä lähinnä sen pohtimiseen, miten perusteltu moottoriveneilijän oletus törmäyskurssista oli. Ohittajana sinä pysyt joka tapauksessa.

    Jos lukee oikein vahvasti värillisillä laseilla, on ymmärtäminen vaikeaa. Vieläkö olet sitä mieltä, että kyse oli hyvästä merimiestaidosta moottoriveneen ohjaajan puolelta? Koomista tai ei, siellä sfnetin puolella joku JR oli melko varma, että suuntaansa muuttanut ohitettava olisi oikeudessa todettu onnettomuustapauksessa syylliseksi.

    Ehdottomasti se, että väisti tuulenpuolelle, kun ryhtyi mihinkään väistöön, oli oikein ja järkevää; väistö tuulen alapuolelle olisi ollut sama kuin ei väistöä ollenkaan. Mutta väistö itsessään on saattanut olla tarpeeton, vaikka ei välttämättä moottoriveneestä käsin siltä näyttänyt. Mehän emme tiedä, onko sieltä katsoen purkkari näyttänyt olevan törmäyskurssilla.

    Äänestä

  • Petsku kirjoitti:

    Noniin... rauhotutaanpas. Ko. tilanteessa olimme molemmat menossa samaan suuntaan joten mitään törmäämisen mahdollisuutta ei olisi ollut jos molemmat olisivat säilyttäneet kurssinsa. Puhtaasti kiusantekoahan toi oli. Yksi asia jolle hain tarkennusta kysymykselläni oli se että muistaisin kansallisissa säännöissä olevan tarkennus liittyen purjeveneen pituuteen (muistaakseni alle 7m). Jotain tyyliin "alle 7m purjeveneen tulisi pyrkiä olemaan haittaamatta yli xx metriä pitkien veneiden liikkumista.

    En jaksanut lukea muutamaa vastausta enempää kun taas ollaan provolinjalla.
    Tehdään nyt kuitenkin kaikille selväksi että saavuttavana veneenä PURJEVENE ON AINA VÄISTÄMISVELVOLLINEN ! Tämä onkin yksi niitä harvoja tilanteita jossa kaikki pykälät ja asetukset ovat yksioikoisen selviä. Tämä kysymys on myös usein "knoppikysymyksenä" tutkinnoissa ja tietokilpailuissa.
    Mikään asetuspykälä ei yksioikoisesti rajoita tai estä venettä väylällä muuttamasta kurssiaan tahonsa mukaan. Voihan kaveri juuri sillä kohtaa poistua väylältä esimerkiksi mökilleen.
    Tässä ko. tilanteessa purjevene on saavuttava alus ja väistää vaikka lepikkoon tarvittaessa, aivan kuten päinvastaisessa tilanteessa moottorivenekin.
    Se on kumma että aina jaksetaan vatkata näitä yksiä ja samoja perusasioita.
    Tuo surullisen kuuluisa tapaus Nesteen tankkerin ja purjeveneen tilanteesta kertoo karua kieltään siitä mitä voi kuvitelluista oikeuksistaan kiinnipitävälle purjeveneelle tapahtua.
    Tuossa tilanteessa osapuolena oli tankkeri ja pahimmassa tapauksessa olisi selvitty ilman ihmisuhreja mutta luontoa saastuttamalla mikäli tankkeri olisi ajanut kivelle. Samassa tilanteessa Tukholman laivan kippari jolla on 1 500 ihmistä aluksessaan todennäköisesti ajaisi 3 - 6 hengen purkkarin yli ennemmin kuin hukuttaisi nuo 1 500 matkustajaansa.

    Äänestä

Suoria lainauksia meriteiden säännöistä:

SÄÄNTÖ 3 (Yleiset määritelmät)

"c) Purjealus tarkoittaa jokaista purjehtivaa alusta edellyttäen, ettei kuljetuskoneistoa, jos sellainen on asennettu alukseen, käytetä."

SÄÄNTÖ 18 (alusten keskinäiset velvollisuudet)

"Jollei 9, 10 ja 13 säännössä toisin määrätä

a) Kulussa olevan konealuksen on väistettävä:

1) ohjailukyvytöntä alusta;

2) alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu;

3) alusta, joka harjoittaa kalastusta;

4) purjealusta.

b) Kulussa olevan Purjealuksen on väistettävä:

1) ohjailukyvytöntä alusta;

2) alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu;

3) alusta, joka harjoittaa kalastusta.

c) Kulussa olevan aluksen, joka harjoittaa kalastusta, on, mikäli mahdollista, väistettävä:

1) ohjailukyvytöntä alusta;

2) alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu.

d) 1) Jokaisen aluksen, lukuun ottamatta ohjailukyvytöntä alusta tai alusta, jonka ohjailukyky on rajoitettu, on, mikäli olosuhteet sen sallivat, vältettävä estämästä sellaisen aluksen turvallista kulkua, jonka liikkuminen on sen syväyksen rajoittama ja joka näyttää 28 säännön mukaisia merkkejä.

2) Aluksen, jonka liikkuminen on sen syväyksen rajoittama, on navigoitava erityisellä varovaisuudella ottaen huomioon erikoistilanteensa.

e) Vedessä olevan vesilentokoneen on yleensä pysyteltävä erillään kaikista aluksista ja vältettävä estämästä näiden navigointia. Tilanteissa, joissa yhteentörmäämisen vaara on olemassa, vesilentokoneen on kuitenkin noudatettava tämän osan sääntöjä."

Äänestä

Vielä perään tuo sääntö ohituksesta...

SÄÄNTÖ 13 (ohitus)

"a) Sen estämättä, mitä tämän osaston säännöissä muutoin on määrätty, jokaisen aluksen, joka ohittaa toista alusta, on väistettävä ohitettavaa alusta.

b) Alusta on pidettävä ohittavana aluksena, kun se lähestyy toista alusta jostakin suunnasta enemmän kuin 22,5 astetta tämän poikkiviivan perän puolelta di toisin sanoen on sellaisessa asemassa ohitettavaan alukseen nähden, että se yöllä voisi nähdä ainoastaan tämän perävalon mutta ei sen kumpaakaan sivuvaloa.

c) Jos alus on epävarma siitä, onko se toiseen alukseen nähden ohittava alus, sen on pidettävä itseään ohittavana aluksena ja toimittava sen mukaisesti.

d) Mikään myöhempi muutos näiden kahden aluksen välisessä suuntimassa ei tee ohittavasta aluksesta alusta, joka näiden sääntöjen tarkoittamassa mielessä leikkaa toisen aluksen suunnan, eikä vapauta sitä velvollisuudesta pysytellä erillään ohittamastaan aluksesta ennen kuin se on lopullisesti ohittanut tämän ja selviytynyt siitä. "

Äänestä

Asetus yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulkuvesillä (Sisävesisäännöt 1978) 1 Luku 5 pykälä:

Pienet alukset.
"Pituudeltaan alle 7 metrin konealuksen jonka suurin nopeus on enintään 7 solmua, soutuveneen sekä pituudeltaan alle 7 metrin purjeveneen on merkityillä väylillä liikkuessaan pysyteltävä mikäli mahdollista poissa yli 12 metrin pituisten alusten tieltä."

Eli tuohon tilanteeseen vaikuttaa myös "kohtalaisen ison" moottoriveneen koko.

Äänestä
  • Eipä vaikuta. Tuo sääntö ei mene meriteiden sääntöjen ohi, eikä tuo anna isoillekaan aluksille lupaa ajaa tahallaan päälle, ei edes kiusaksi eteen. Pieni purjealus, joka muuten takuulla liikkui yli 7 solmua (millä ei sinällään ole merkitystä), ei suinkaan ollut isompansa tiellä, vaan sääntöjen mukaisesti sitä ohittamassa. Eikä tuo "kohtalaisen iso" mitenkään itsestään selvästi ole yli 12 m.

    Äänestä

  • Sepi kirjoitti:

    Eipä vaikuta. Tuo sääntö ei mene meriteiden sääntöjen ohi, eikä tuo anna isoillekaan aluksille lupaa ajaa tahallaan päälle, ei edes kiusaksi eteen. Pieni purjealus, joka muuten takuulla liikkui yli 7 solmua (millä ei sinällään ole merkitystä), ei suinkaan ollut isompansa tiellä, vaan sääntöjen mukaisesti sitä ohittamassa. Eikä tuo "kohtalaisen iso" mitenkään itsestään selvästi ole yli 12 m.

    Jos tuota sisävesisääntöä noudattaa, niin tuskin joutuu tilanteeseen jossa tulkitaan meriteiden sääntöjä. Tässä tapauksessa tosin ei ole mainittu oltiinko sisävesialueella, mutta todennäköisesti oltiin.

    Eikä mikään sääntö tietenkään anna millekään alukselle lupaa ajaa edes vahingossa toisen päälle taikka kiusantekoon.

    Nyt keskustelun alla oleva tapaus ja sen taustat on sen verran yleisellä tasolla kuvattu, että siihen voi soveltaa melkein mitä tahansa sääntöä.

    Tuo sisävesisääntöjen pykälä on kuitenkin yleisellä tasolla hyvä muistaa kun miettii miten säännöt suhtautuvat pieniin kulkineisiin vesillä.

    Äänestä

kuka se sika tässä tilanteessa todennäköisemmin oli?

Äänestä

helvetissä näitä ongelmia näyttää kasautuvan
kun itse olen pääkaupunkiseudulla ja kesälomamatkoilla vuosien saatossa järjellä ja yhteispelillä pärjännyt hienosti ehkä muutamaa 'hölmöilyä' lukuunottamatta, jotka nekin ovat voineet johtua monista erilaisista tekijöistä..?!?

Äänestä
  • ihmettelen minäkin. Ihmettelin samaa myös muutama vuosi sitten tuolla sfnetin ryhmässä. Kun kerroin, että vältän moiset tilanteet ajoissa tehdyllä pienellä kurssin tai nopeuden muutoksella, sain joltakin sääntöfriikiltä vastauksen, että eihän siitä mitään tule, jos jokainen ajaa omien sääntöjensä mukaan ja toivottavasti emme satu samoille vesille.

    Jos joka kerta kun toinen vene on lähettyvillä, täytyy ajaa viereen testaamaan, noudattaako toinen sääntöjä, niin kyllä kai näitä tilanteita syntyy. Kun näiden juttujen perusteella näyttää siltä, että läheltä pitää tilanteet kasautuvat samoille henkilöille ja taas toiset veneilevät kymmeniä vuosia ongelmitta, ei ole kaukaa haettua, että myös omalla ajotyylillä olisi jotakin tekemistä asian kanssa.

    Äänestä

Kun ainakin nimimerkki "Sepi" ei näytä kykenevän tajuamaan, miksi moottorivene olisi kokenut tarpeelliseksi väistää kuvatulla tavalla, esitän tässä yhden mahdollisen ja jopa todennäköisen skenaarion siitä, miten moottoriveneen kuljettaja on tilanteen arvioinut:
-nopea purjevene lähestyy vinosti takaa ja on siis ohittaja
-tuuli on edestäpäin ja purjevene näyttää olevan törmäyskurssilla (ja mahdollisesti näyttää myös sortuvan koko ajan suojanpuolelle, vaikka sen ajama keulasuunta ei sinänsä muutukaan)
-purjevene ajaa luovilla, joten se todennäköisesti pyrkii niin tiukasti päin tuulta kuin pääsee => sen nykykurssin tuulenpuoleisella sivulla on suhteellisen turvallinen alue yhteentörmäysriskin kannalta
-purjeveneen nykykurssin suojanpuolella taas on epämääräisen levyinen sektori, jolla ko. vene tulee leikkaamaan moottoriveneen kurssin.
-käytettävissä on siis kolme vaihtoehtoa: 1) luottaa siihen, että purjevene tulee menemään keulan edestä (ei ole nyt törmäyskurssilla eikä sorru sellaiselle) tai perän takaa (tekee väistöliikkeen, mikä on törmäyskurssilla tai sortuu sellaiselle) tahi 2) väistää tuulen alapuolelle, jolloin on vaikea tietää, miten iso väistö riittää viemään pois purjeveneen potentiaaliselta kurssilta, ts. mainitulta epävarmuussektorilta tahi 3) väistää tuulen yläpuolelle purjeveneen ulottumattomiin.

Ilmeisesti ko. tilanteessa ykkösvaihtoehto on karsiutunut pois joko siksi, että moottoriveneen kuljettaja on arvioinut purkkarin jo olevan törmäyskurssilla muutenkin tai pelännyt tämän sortuvan tuulen mukana sivuun ja siten tosiasiassa päätyvän törmäyskurssille. Jäljelle jäävät siis vaihtoehdot 2 ja 3. Näistä ensinmainittu on huono, koska mainitun sortuman tai sen mahdollisuuden vuoksi on vaikea arvioida tarvittavan väistön suuruutta. Viimeinen vaihtoehto sen sijaan auttaa viemään alueelle jolle purjevene ei todennäköisesti pääse, vaikka sen kuljettaja tekisi radikaalin virheen tai suorastaan tahallisesti yrittäisi törmäystä.

Voidaan siis sanoa, että väistöliike ylipäätään oli mahdollisesti virhe, joskin ymmärrettävä sellainen. Sensijaan nimimerkki "Petskun" esittämä väistö suojanpuolelle olisi ollut kaikkein huonoin vaihtoehto.

Äänestä
  • Tuo pitkä jaaritus voitaaneen tiivistää niin että mikäli moottorivene muutti kurssia ohittajan lähestyessä ja sai näin aikaan törmäyskurssin, niin moottorivene toimi vastoin meriteiden säännöksiä. Törmäyskurssi oli kyseessä, koska purjevene joutui tekemään vendan törmäyksen välttääkseen.

    Mikäli moottorivene piti kurssinsa ohittajan lähestyessä ja kyseessä oli törmäyskurssi, niin se toimi ihan oikein. Myös purjevene toimi oikein. No problem.

    Kaikenlainen mutkittelu, "virheellinen väistökurssi", heh, heh tms kiilaaminen on ollut väärää toimintaa.

    Et ota huomioon vaihtoehtoa että ihan kiusan vuoksi joku olisi halunnut kiilata purkkaria? Näitä (NH2)2CO -päisiä simputtaja-liikennepoliiseja löytyy pääkaupunkiseudulta liikennettä vaarantamassa myös vesiltä. Ihan tosi!

    Äänestä

  • Viki kirjoitti:

    Tuo pitkä jaaritus voitaaneen tiivistää niin että mikäli moottorivene muutti kurssia ohittajan lähestyessä ja sai näin aikaan törmäyskurssin, niin moottorivene toimi vastoin meriteiden säännöksiä. Törmäyskurssi oli kyseessä, koska purjevene joutui tekemään vendan törmäyksen välttääkseen.

    Mikäli moottorivene piti kurssinsa ohittajan lähestyessä ja kyseessä oli törmäyskurssi, niin se toimi ihan oikein. Myös purjevene toimi oikein. No problem.

    Kaikenlainen mutkittelu, "virheellinen väistökurssi", heh, heh tms kiilaaminen on ollut väärää toimintaa.

    Et ota huomioon vaihtoehtoa että ihan kiusan vuoksi joku olisi halunnut kiilata purkkaria? Näitä (NH2)2CO -päisiä simputtaja-liikennepoliiseja löytyy pääkaupunkiseudulta liikennettä vaarantamassa myös vesiltä. Ihan tosi!

    Pakko nyt täsmentää motiivi tämän viestiketjun aloittamiseen. Olen liikkunut sikiöstä saakka merellä, enimmäkseen purjeveneellä, mutta myös moottoriveneellä. Koskaan en ole päälle ajanut tai tullut päälleajetuksi. Hyvää merimiestapaa noudattaen ennakoin tilanteet ja vältän ajautumasta sellaiseen. Syy, minkä takia halusin tietää miten ko. tapauksessa velvollisuus ihan oikeasti menee johtuu moottoriveneilijän huutelusta. En viitsinyt sitä edes siinä tilanteessa noteerata, vaan jatkoin purjehtimista.

    Kyseinen kevytvene, Tornado, kulkee parhaimmillaan jopa 30 solumua, mutta nyt vauhtia ehkä 10-12 solmua. Pysähtyy vendassa täysin ja kiihtyy erittäin vikkelään = aiheuttaa maallikoissa hämmennystä ja ennakoinnin puutetta. Tällä arvaamattomuudella ja nopeudella tulee paljon tilanteita joissa voisi ajaa toisen läpi tai päälle ja viitata että oli "etuajo-oikeus". Toisaalta kaikkien tulee vesillä tehdä kaikkensa jottei törmäyksiä syntyisi.

    Esimerkin kohtaaminen tapahtui Hernesaaren ja Sirpalesaaren välisellä lahdella. Tulkinnanvaraista on se että olinko ohittava (22,5 asteen kulma) vai leikkaava. Kuinka kauan ko. tilanteessa lasketaan että olen ohittava vene? Esimerkki: moottoriveneen ohjaussuunta on 360 astetta, eli pohjoiseen. Tulen takaa ohi ohjaussuunnalla 045. Ollessani moottoriveneen rinnalla esim. 500m päässä heitän vendan ja uusi suunta 315 astetta ja päädyn suoraan leikkaavalle linjalle moottoriveneen kanssa (tilanne vaatii tapahtuakseen jomaman kumman nopeudenmuutokset). Olenko tällöin edelleen ohittava, vai leikkaava vene? Ko. alue ei ollut merkityllä väylällä joten sääntö alle 7m ja yli 12m veneiden sääntö ei päde....

    Olet edelleen ohittava osapuoli.

    Sääntöjen mukaan myöhemmin tehty kurssin muutos ei muuta ohittajan väistämisvelvollisuutta, mikäli lähtötilanteessa on oltu perävalosektorissa, ja tarkoituksena on sivuuttaa se alunperin ohitettavana ollut alus.

    Olen ymmärtänyt tämän säännön merkityksen siten, että kurssinmuutoksilla kikkailemalla ei päästä aiheuttamaan tilanteita, joissa väistämisvelvollisuus yllättäen muuttuisi ja aiheuttaisi täten tulkinnan mahdollisuuksia.

    Säännöissä todetaan myös, että mikäli on epäselvää, onko kyseessä ohittaminen, toimitaan siten kuin kyseessä olisi ohitustilanne.

    Säännöissä on melko paljon näitä huomautuksia "mikäli on epäselvää", koska jokaisen aluksen tulee aina toimia siten, että yhteentörmäämisen vaaraa ei muodostu.

    Edellä mainitusta syystä pidän erittäin huolestuttavana kommentteja, joissa suoraan uhataan ajaa purjehtivien kevytveneiden päälle, vedoten erilaisiin laput silmillä tulkintoihin säännöistä ja suurista enemmistöistä tai mistä milloinkin.

    Äänestä

  • tulkinnut kirjoitti:

    huolestuttavaa tuo on! Aikaisemmin näitä ongelmia ei ollut. Kaikki veneilijät tiesivät mitä on hyvä merimiestapa. Nykyään merellä halutaan ainoastaan olla oikeassa.

    Äänestä

Vielä hieman tuosta alkuperäisestä tilanteesta.

Mikäli oletetaan että te olisitte törmänneet tuon moottoriveneen väistöliikkeen jälkeen, niin syyllistä haettaessa yhteentörmäämissäännöt muuttuvat oikeudessa vähintäänkin sekaviksi.

Moottoriveneen kuljettaja todettaisiin lähes varmasti syylliseksi törmäykseen. Koska laissa on myös pykälä hyvästä merimiestavasta, niin todennäköisesti kevytpurjevene todettaisiin myös vähintäänkin osasyylliseksi törmäykseen hyvän merimiestavan noudattamatta jättämisestä.

Äänestä
  • olet oikeassa. Tämä on verrattavissa mm. joidenkin jalankulkijoiden ajattelumaailmaan jossa heillä on oikeus puolellaan. On varmaan kiva istua rullatuolissa (tai vielä pahempaa) loppuelämänsä ja voida sanoa että MINÄ olin oikeassa.

    Liikutaan niin että törmäyksiä tule ja otetaan ihan lunknisti!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Petsku kirjoitti:

Tällainen tuli tossa mieleen... miten väistämisvelvollisuus suhtautuu nopeaan 20 jalkaa pitkään kevytpurjeveneeseen? Tuli vastaan tilanne jossa luovin säilyttäen suuntani ja saavutin alatuulenpuolella olevaa kohtalaisen isoa moottorivenettä (=merisika). Moottorivene alkoi nostamaan suuntaansa tuuleenpäin eli kiilaamaan meitä niin että jouduimme kääntämään toiselle halssille. Kaveri vielä huusi sillalta että olisimme väistämisvelvollisia...

Hän ei ainakaan noudattanut hyvää merimiestapaa koska hänella oli vapaata tilaa vaikka kuinka paljon tuulen alapuolella eikä mitään välttämätöntä pakkoa tulla eteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu