Leo Meller

Käteeni tarttui tänään kirjastossa käydessäni Rock tuli Suomeen -niminen kirja, kirjoittanut Leo Meller. Rockin ahkerana kuuntelijana ajattelin sen olevan jokin älykäs tietokirja, mutta muutaman sivun jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kirjoittajan on oltava täysin päästään pöpi. Nyt, kun olen hakenut hieman lisää tietoa hra Melleristä, säälin koko miestä. En jaksa edes puuttua hänen saatana-lietsontaansa, mutta pakko tässä on jotain sanoa tuosta rock-kammosta, jota mies mitä ilmeisemmin potee, sen verran alkoi minulla veri kiehua. Mitenhän hän mahtaisi ensinnäkin luokitella tämän "rockin"? Kuuluvatko siihen kenties kaikki sähkökitaraa käyttävät yhtyeet, vaaditaanko sanoituksiin jotain tietynlaista angstia, vai onko muusikoiden pukeuduttava mustiin ansaitakseen rock-leima? Ovatko lusiferin lähettiläitä yhtälailla Elvis, Led Zeppelin, Tik Tak, The Cure ja Maija Vilkkumaa? Lieneekö The Beatles kaiken pahan alku ja juuri? Entäs sitten konemusiikki, siellähän ne raveissa vetävät huumeita ja ketkuttavat ruumistaan eroottisesti, eikö se ole aika saatanallista toimintaa, vaikka ei rockia olekaan? Mitä ilmeisemmin Mellerillä ei ole mitään hajua populaarimusiikista ja sen eri muodoista.

Kirjassaan Meller kauhisteli, kuinka vahvistimilla saadaan tuotettua kerrassaan korvia särkevää meteliä. Onneksi saadaan, sillä näin esimerkiksi maailmanlaajuinen hyväntekeväisyyskonsertti Live8 pystyttiin järjestämään. Siellähän esiintyi muun muassa The Killers. Nimestä päätellen taitavat olla jotain paholaisen kätyreitä, vai mitä Meller!
10728
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

sunnuntai-iltana klo 21.00 jälkeen ja kysy siltä iteltään. törkeeä puhua toisista pahaa selän takana. puh. nro on 0800-411011 (paikallispuhelun hinta). Saa nähä uskallatko

http://www.patmos.fi/radio.htm

Äänestä

sunnutaina Deissä. Tuli murheellinen olo: aikuinen mies ja hourailee.

Äänestä

Itse olen myös lukenut tuon Mellerin kirjan ja täytyy sanoa, että suurin osa kirjan sisällöstä on suoraa lainailua yhdysvaltalaisilta fundamentalisteilta, jotka aina aika ajoin järjestävät rokkarien vastaisia kampanjoita. Kirja on täynnä asiavirheitä ja väitteitä, joille musiikista ja muusikoista enemmän tietävä voi naureskella.

Meller näkee piruja joka oksalla. Entinen neuvostoliitto oli piru numero 1 mutta sen kaaduttua piru muutti EU:hun Mellerin mukaan ;P

Muuten jos kiinnostaa tuo uskovaisten rockilla peloittelu, niin täältä löydät taatusti hauskaa kuunneltavaa suoraan 80-luvulta.

http://webusers.siba.fi/~hoskala/rock/

Ai niin ja täältä mukavaa tietoa Melleristä

http://cuttingedgefinland.tripod.com/kirje153.html

Äänestä
  • Lopeta tuo haukkuminen, en usko että olet lukenut hänen kirjoittamiansa kirjoja, koska olet tuota mieltä. Olisit heittänyt opuksen jo puolessavälissä menemään, jos et olisi pitänyt siitä? Miten jaksoit muka lukea sen alusta loppuun asti?

    Äänestä

  • selän takana kirjoitti:

    Lopeta tuo haukkuminen, en usko että olet lukenut hänen kirjoittamiansa kirjoja, koska olet tuota mieltä. Olisit heittänyt opuksen jo puolessavälissä menemään, jos et olisi pitänyt siitä? Miten jaksoit muka lukea sen alusta loppuun asti?

    "Lopeta tuo haukkuminen"

    En hauku. Ainakin hänen rock kirjansa on suurelta osin pelkkää muusikoiden panettelua ja virheellistä tietoa.

    "en usko että olet lukenut hänen kirjoittamiansa kirjoja"

    Olen lukenut tuon yhden kirjan kokonaan ja muita olen lähinnä selaillut. Olen myös lueskellut hänen kirjoituksiaan kun olen niihin törmännyt.

    "Miten jaksoit muka lukea sen alusta loppuun asti?"

    Sain siitä hyvät naurut ;P

    Äänestä

Gospelmusiikki todistaa vahvasti siitä, että Jumala jättää hengellisen musiikin säveltäjät oman onnensa nojaan. Vaikka joku gospelsäveltäjä kuinka rukoilisi Jumalalta inspiraatiota, niin vastauksena on aina tyly hiljaisuus. Ja niinpä gospelsäveltäjä joutuu väsäämään jonkun lällyn "Jeesus sitä ja Jeesus tätä" -rallatuksen, joka sijoittuu myyntitilastossa sijalle 795.

Sen sijaan Saatanalta inspiraatiota pyytävät rokkarit saavat Saatanan täyden tuen. Sieltä tulee Saatanalta sellaiset riffit ja soundit, että rokkarin tuotokset pamahtavat listaykkösiksi alta aikayksikön.

Osittain olen siis samaa mieltä Mellerin kanssa. Mutta en lähtisi syyllistämään rockmusiikista pitäviä nuoria, vaan siirtäisin vastuun ylemmäs. Miksi Jumala jättää stagen Saatanalle?

Äänestä
  • Kuunnelkaa mitä huvittaa. Rukoukset kuitenkin ihan oikeasti kuullaan, ja itselleni on tapahtunut jopa henkilökohtaisia ihmeitäkin.

    Äänestä

  • vitsailijoita kirjoitti:

    Kuunnelkaa mitä huvittaa. Rukoukset kuitenkin ihan oikeasti kuullaan, ja itselleni on tapahtunut jopa henkilökohtaisia ihmeitäkin.

    opit lukemaan?

    Äänestä

on virallinen "valtakunnanselittäjä". Kuunnelkaa taivaan ja maan väliltä kun hän on äänessä ja tiedätte miksi...

Äänestä

Luin kirjoituksesi huumorilla, koska olit niin äkeissäsi. Kuitenkin Leo Meller yleensä kuitenkin tietää mistä puhuu, ja minä ainakin arvostan häntä sen takia.
Kuuntele sinä vain musiikkiasi, mutta itse olisin kuitenkin kiinnostunut kuulemaan sen hänen juttunsa, eihän hän tekisi sellaista juttua jos se ei olisi tärkeää.
Muuten: Usko on hullutus maailman silmissä.
Minä olen sellainen kristinuskovainen, ja minusta saat kuunnella ja tehdä ihan mitä itseäsi huvittaa. Kuitenkin minä aion jatkossakin kuunnella sitä haukkumaasi Leo Melleriä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cherry kirjoitti:

Käteeni tarttui tänään kirjastossa käydessäni Rock tuli Suomeen -niminen kirja, kirjoittanut Leo Meller. Rockin ahkerana kuuntelijana ajattelin sen olevan jokin älykäs tietokirja, mutta muutaman sivun jälkeen olin vakuuttunut siitä, että kirjoittajan on oltava täysin päästään pöpi. Nyt, kun olen hakenut hieman lisää tietoa hra Melleristä, säälin koko miestä. En jaksa edes puuttua hänen saatana-lietsontaansa, mutta pakko tässä on jotain sanoa tuosta rock-kammosta, jota mies mitä ilmeisemmin potee, sen verran alkoi minulla veri kiehua. Mitenhän hän mahtaisi ensinnäkin luokitella tämän "rockin"? Kuuluvatko siihen kenties kaikki sähkökitaraa käyttävät yhtyeet, vaaditaanko sanoituksiin jotain tietynlaista angstia, vai onko muusikoiden pukeuduttava mustiin ansaitakseen rock-leima? Ovatko lusiferin lähettiläitä yhtälailla Elvis, Led Zeppelin, Tik Tak, The Cure ja Maija Vilkkumaa? Lieneekö The Beatles kaiken pahan alku ja juuri? Entäs sitten konemusiikki, siellähän ne raveissa vetävät huumeita ja ketkuttavat ruumistaan eroottisesti, eikö se ole aika saatanallista toimintaa, vaikka ei rockia olekaan? Mitä ilmeisemmin Mellerillä ei ole mitään hajua populaarimusiikista ja sen eri muodoista.

Kirjassaan Meller kauhisteli, kuinka vahvistimilla saadaan tuotettua kerrassaan korvia särkevää meteliä. Onneksi saadaan, sillä näin esimerkiksi maailmanlaajuinen hyväntekeväisyyskonsertti Live8 pystyttiin järjestämään. Siellähän esiintyi muun muassa The Killers. Nimestä päätellen taitavat olla jotain paholaisen kätyreitä, vai mitä Meller!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu