että kumpi luomiskertomuksen versio on uskovaisten mukaan oikea ja millä perusteella? Raamatun alussahan on kaksi luomiskertomusta. Ensimmäinen jakeissa 1. Moos. 1:1-2:4 ja toinen heti sen perään jakeissa 1. Moos. 2:5-25. Ensimmäisessä alkutila, josta luominen lähtee, on pimeydessä oleva kaaosvesien syvyys (1. Moos. 1:1). Toisessa alkutila on rutikuiva ja tomuton maa (1. Moos. 2:5). Ensimmäisessä luominen huipentuu ihmisen luomiseen (1. Moos. 1:27). Toisessa ihminen luodaan ensimmäiseksi (1. Moos. 2:7). Eivät nämä esitetyt vaihtoehdot voi tietenkään yhtä aikaa pitää historiallisesti paikkansa.
Haluaisin tietää,
RistiRiita
101283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Voi olla ettet ihan heti löydä vastausta, saattaa toki olla että jollain on varmaa tietoa.
Ei ole mitään ristiriitaa. Ensimmäinen kertomus on kattava kertomus luomisesta ehtoo ja aamu syklillä. Toisessa todetaan vaan päätapahtumia luomisesta, sillä edellisessä luvussa tapahtuma oli kerrottu kokonansa. On turhaa kertoa samaa asiaa kahdesti samoin sanoin. Kirjoittajista minulla ei ole tietoa, mutta ilmeisesti Mooses on koonnut kertomukset yhteen.
Täytyy vaan ihmetellä miten herkkäuskoista sakkia maailmasta vielä löytyy. Vai että Mooses. Kokosikohan se ne kuolemansa jälkeen, siinä samalla kun kirjoitti ne jutut omasta hautaamisestaan?
ensimmäinen on tosi, toinen on huuhaata..
Ensimmäinen on pelkkää tarinaa ja legendaa, MUTTA toinen on taas täyttä totta joka sana, onhan ihminen pelkkää maata ja maaksi taas tulee kun taival täällä päättyy, ehkäpä sitä on miljardin vuoden kuluttua tähtipölynä tuolla jossakin galaksin laidalla.
Jälkimmäisen on ihan pakko olla totta, koska kaikkihan tietävät, että käärmeet puhuvat ja syövät pölyä!
Aluksi tulee muistaa, että Genesis on juutalaisten kirjoittama. Ja juutalaisuus on lähtöisin Aabrahamista, joka syntyi Kaldean Urissa sumerilaisen papin poikana 1995 eKr.
Juutalaisuus, joka on uskonto, on lähtöisin muinaisen uskonnollisfilosofisen sivistyksen kehdosta. Juutalaisuus syntyi siksi, että tämä alkuaan yksijumalainen uskonto rappeutui monijumalaiseksi magiikan käytöönoton seurauksena.
Genesiksessä esitetty luomis- ja muutkin kertomukset aina Aabrahamiin asti pohjautuvat siis ihmiskunnan hallussa olevaan ikivanhaan perimätietoon, joka välittyy muidenkin uskontojen kautta.
Esimerkkinä tästä voi mainita esim. vedenpaisumiskertomuksen, jonka Genesis katsoo sijoittuvan aikaan 2847 eKr. Juutalaisuuttahan ei tuolloin ollut olemassakaan.
Jos luomiskertomusta lähtee pähkäilemään Moos. 1:26 sanotaan: Tehkäämme ihminen kuvaksemme ja kaltaiseksemme ja Moos. 3:22: Ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan. -23 Niin Herra Jumala ajoi hänet (Eevan kanssa) pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hän oli otettu.
Moos. 1:27:ssä sanotaan: mieheksi ja naiseksi hän loi heidät luomisensa "kuudentena päivänä".
Miehenä ja naisena heidät karkoitettiin paratiisista.
Genesis 2:5-6 puhuu planeettamme vaiheesta kun ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä ollut kasvanut mitään ruohoa kedolla; vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan.
Tässä vaiheessa Jumala loi Aadamin maan tomusta ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen ja niin Aadamista tuli elävä sielu.
Vasta nyt alkoi paratiisin luominen, jonka Jumala loi yhdessä Aadamin kanssa kaikkine elävine olentoineen, joille ihminen antoi nimen...niinkuin ihminen nimitti kunkin elävän olennon, niin oli sen nimi oleva.
Luomiskertomuksen mukaan sukupuolueeton Aadam halusi Eevan ja sai Eevansa. Upean Eevansahan nykyAadamkin haluaa.
Eli mitä oletat ihmiskunnan ikitiedon kertovan siitä kuinka kauan aikaa Aadam, eli Aadamit paratiisimaisissa olosuhteissaan seurustelivat Jumalan (oman kuvansa) kanssa kahdestaan ?
"Genesis 2:5-6 puhuu planeettamme vaiheesta kun ei ollut vielä yhtään kedon pensasta maan päällä, eikä vielä ollut kasvanut mitään ruohoa kedolla; vaan sumu nousi maasta ja kasteli koko maan pinnan."
Mistäs Genesis 1:10-27 sitten kertoo? Mustanaamion salaisesta alkuperästä vai?
Aadam vai olisiko kuitenkin oikein sanoa häntä Ahdam. Aadam on jenkkiversio ja Aatami Suomiversio.
Ahdam siis oli sukupuoleton tai niin kuin eräs kirjoittaja kirjoitti sukupuolueeton (hehheh). Ja hän halusi Eevan (en jaksa tätäkin alkuperäistää). Nyt vasta ongelmat alkavat. Jumala huomasi jo aikaa sitten tämän tulevan ongelman. Kaikkitietävä kun on. Ahdam on sukupuoleton ja voi taivas mikä poru siitä syntyi, kun Ahdamin piti Eevaan yhtyä ja täyttää maa.
Ja Eeva tietysti haukkui tyypilliseen naisten tapaan miestään Ahdamia kyvyttömäksi. Jumala tästä hieman tekopyhästi loukkaantui, sillä olihan tämä kaikki Jumalan suunnitelmaa. Muka suuttuneena Jumala nappasi käärmeen ja käski houkutella Eeva-nartun haukkaamaan omenaa. Oikeastihan se ei omena ollut vaan on eurooppalaisten keksimä, jotta tyhmä rahvas ymmärsi yskän. Kyse oli itämaille tyypillinen kaunis kasvi, joka nykyään tunnetaan nimellä Cannabis Sativa. Käärme pyöräytti lehdestä nätin poltettavan kääryleen ja sanoi; - Poltas Eeva tämä, niin saat tietää totuuden.
Eeva mietti hetken ja koska Jumalakin noita mitä ilmeisemmin poltteli, niin miksi ei hänkin. Jumalan lapsi kun oli.
Keuhkot täynnä savua ja silmät punaisina kuin tomaatit, hihittäen ojensi kääryleen Ahdamille. Ahdam toisti temput ja siitäkös Jumala raivostui. Ei kuitenkaan siksi, että polttivat tuota totuusseerumia vaan koska sato ei vielä ollut kypsää. Tämän seurauksena ja syntiensä takia arabit myyvät hashista eurooppalaisille vielä tänäkin päivänä.
Voin kyllä kertoa oikean raamatun tarinan kokonaisuudessaan, sillä olen perehtynyt muinaisiin kääröihin jotka ovat löydetty mm. Kurakäärymistä Lähi-Idästä läheltä Jeesuksen hautapaikkaa.
Avena sativa hakkaa Cannabis sativan.
Ja pähkinöiden syönti on tosi terveellistä soluaineenvaihdunnalle niiden sisältämän aminohapon, arginiinin takia.