suurimpia vaikuttajia on ollut aikanaan apostoli Paavali (ent. Saulus).
Kristus ilmestyi Paavalille ja kutsui hänet apostoliksi, ylösnousseen Jeesuksen todistajaksi ja lähetiksi. Paavali sokeutui ensin. Damaskossa hän sai näkönsä takaisin erään kristityn rukoiltua hänen puolestaan.
Jeesuksen vaikutuksesta Paavalin käsitys Jumalasta muuttui. Hän tajusi, että kaikki ihmiset olivat ajatuksin, sanoin ja teoin rikkoneet Jumalaa vastaan. Tämän ansiosta Paavalista tuli varhaisen kristikunnan tärkein lähetystyöntekijä. Juutalaiset pitivät häntä petturina ja alkoivat vainota häntä.
Paavali oli tuloksekkain kristillisen uskon levittäjä ja uusien seurakuntien perustaja. Hänen määrätietoinen pyrkimyksensä saarnata jatkuvasti uusissa Rooman valtakunnan kaupungeissa johti kristillisten seurakuntien syntymiseen ensiksi Vähään-Aasiaan (nykyinen Turkki) ja sitten Kreikkaan.
Apostoli Paavali on tunnettu ennen kaikkea pakanain apostolina. Tämän kutsumuksensa hän toteutti tekemällä pitkiä matkoja alueille, joilla kristillistä sanomaa ei ennen ollut kuultu.
Hänen matkoistaan on kerrottu Apostolien teoissa. Paavalin ensimmäinen matka kesti noin kolme vuotta. Pysähdykset matkan eri pisteissä olivat noin kuukauden pituisia, vaikka niiden tapahtumista kerrotaankin Apostolien teoissa yleensä hyvin lyhyesti.
Vastaava maailmoja mullistava vaikutus on myöhemmin ollut Henry Fordilla joka vei automobiilien valmistuksen liukuhihnalle. Tuohon ajankohtaan asti Ameeriikka oli todellinen hevosvarkaiden ihmemaa, siitäkin huolimatta että tuon aikainen lainsäädäntö melkeinpä turvasi hevosvarkaisiin kohdentuneet lynkkaukset.
Vajaat sata vuotta ennen Fordia aikansa hevosmiehiä oli mm. MAP-kirkon profeetta Joseph Smith.
Onkohan käsitykseni hänestä oikea? Mielestäni hän oli enemmän kärrymiehiä kuin ratsastaja? Mistään en ole löytänyt aineistoja jotka kertoisivat hänen toimineen ratsain, vaikkapa karjapaimenena.
Osaisiko joku kertoa tai antaa viitteitä tästä varsin mielenkiintoisesta Smithin elämään läheisesti liittyvästä asiasta?
Turust

Vastaukset 9
Vanhimmat
Ei tietääkseni ollut karjapaimen, mutta farmarin poika kylläkin. Jos olet itse ratsumiehiä, niin suuntaa lomalla Nauvooseen (MAP-kirkon historiassa tunnetaan mm. nimellä "City of Joseph"). Siellä on mahdollisuus sinulle harrastaa ratsastusta ja voit tutustua paikkoihin.
http://www.visitnauvoo.org/site/default.asp?pg=pages/attractions.asp
kohtasiko Saulus todella Jeesuksen, kenties se oli ainoastaan hallusinaattio Paavalihan oli ilmeisesti homoseksuaali, niin kuin aikakirjat ovat antaneet ymmärtää, samasta syystä nainen vaietkoon seurakunnassa on saanut alkunsa, koska Paavali oli naisten vihaaja.
Sinä arvostat Paavalia, minulle hän on saman arvoinen, kuin Juudas Iskariot.
kerrotaan mm. että hän ratsasti Nauvoosta Carthageen ystäviensä kanssa ratsain. Siellä hän kärsi marttyyrikuoleman sinetöiden siten verellään todistuksensa. Sinne mennessään hän profetoi kuolemansa.
oli merkittävä henkilö. Sauluksella on kuitenkin huomattavasti suurempi tunnettujen julkaisujen kokonaismäärä.
Myöhempikin maallinenkin hallinto on asettanut naisen ja naisen sielun hyvin kyseenalaiseksi.
Aristoteles muiden ohella on aikanaan varsin yksityiskohtaisesti kuvannut naista ja heiltä ilmeisesti puuttuvaa sielua yms. Ihmiskunnan ja erityisesti Ameeriikassa hyvä hevonen on ainakin viimevuosisadan alkuun asti asetettu useimmiten arvoasteikossa naisen edelle. Naisen asema on ollut varsin puhtaasti perhekeskeinen lähes kaikissa tunnetuissa kulttuureissa. Perhepiirin ulkopuolella naista ei ole arvostettu. Tässä suhteessa protestanttiset maat lienevät reilustikin edelläkävijöitä
Viime vuosituhannella toki on jo ollut muutamia hyvinkin vaikutusvaltaisia naisia kuten Venäjän Katariina joka kuitenkin sortui ensin Rasputiiniin ja lopulta epävirallisten tietojen mukaan, mahdollisesti orihevoseen.
Turust
Herra turust, voisitko tarkentaa historia tietämystäsi. Moni mies sortui Katariinaan, mutta tiettävästi Rasputin ei ollut siihen aikaan edes tuhma ajatus isiensä pusseissa.
Tietosi on kyllä hivenen ristiriitainen. Tuntuisi luontevammalla, - mikäli hän olisi esittänyt profetiansa vieressään kärryillä istuvalle matkakumppanilleen. Nuoruuden kokemuksesta tiedän keskustelun olevan ratsailla hieman hankalaa.
Onko muutoin tiedossa kuinka ja kenelle hän tarkasti ottaen ennustuksensa esitti?
Turust
Korkeintaan tavallista hienompi hampuusi oman aikani Rasputiini.
Olet tietysti oikeassa muistin väärin nuo Venäjän moninaiset sutturat.
"Grigori Efimovich Novykh tunnettiin paremmin nimellä Grigori Rasputin, ja hän syntyi myöhään 1800-luvun lopulla. Jotkut historoitsijat arvelevat hänen syntyneen 1864-1872 välillä Siperiassa. Hän oli todella köyhä, alkoholisoitunut ja likainen naistenmies. Hänellä oli kuitenkin outoja, parantavia voimia, joista eräät venäläiset kiinnostuivat.
Grigori Rasputin oli aivan tavallinen venäläinen munkki, ennen kuin tuli julkisuuteen esille. Hän hankkiutui Venäjän hallitsijaparin Nikolai II:sen ja Aleksandran suosioon saavuttaen erittäin huomattavan poliittisen aseman.
Siperialaisen talollisen poika Rasputin oli hankkiutunut tsaarin hoveihin esiintymällä ihmeiden tekijänä ja munkkina ja näin ollen saanut osakseen tsaaritar Aleksandran luottamuksen. "Munkki" käytti erikoisasemaansa häikäilemättä hyväkseen, aiheuttamalla lukuisia skandaaleja hoviväelle."
Joseph Smith taas eli ja vaikutti Ameeriikan mantereella ollen hivenen Rasputinia vanhempi.
Turust
viimeinen merkintä koskee menoa Cthageen. Siinä hän sanoo, että mikäli hän palaa sieltä elvänä hän ei ole Jumalan profeetta.
Matkalla Carhageen hän pysähtyi Nauvoon temppelin luona ja paikalla oleville pyhile hän sanoi: "Jos en mene sinne, seurauksena on kaupungin ja sen asukkaiden hävittäminen, enkä voi ajatella rakkaiden veljieni ja sisarieni ja heidän lastensa kärsivän Missourin tapahtumia uudelleen Nauvoossa. Ei, on parempi, että teidän veljenne kuolee veljiensä ja sisartensa puolesta, sillä olen halukas kuolemaan heidän vuokseen. Minun työni on saatu päätökseen." (Dan Jonesin julkaisussa "The Martyrdom of Joseph Smith and his Brother Hyrum")
lienee, että Joseph Smith oli lopulta kova poika (hord gossen) omassa ainutlaatuisessa sarjassaan 1800 luvun alkupuoliskolla.
Kirjapainon polttamisen suhteen suomessa oli 1970 hieman vastaava tapaus kuin Valtakunnan johtaja Pekka Siitoinin joukot yrittivat, ja osaksi polttivatkin Lauttasaaressa sijaitsevan kirjapaino Kursiivin. Siitoin ei kuitenkaan tullut lynkatuksi vaikka poikkeuksellinen mies hänkin oli. Rauha hänenkin sielulleen.
Turust