Ilmasto lämpenee ja muuttuu. Jäätiköt sulavat. Grönlannin jäätiköiden kylmät sulamisvedet ja ilmavirtausten muuttumiset ovat jo heikentäneet Golfvirtaa tuntuvasti. Kukaan ei tiedä milloin se pysähtyy kokonaan, kymmenen vuoden kuluttua vai heti huomenna, mutta pysähtymässä se on. Eräiden vuosia sitten tehtyjen pessimistisien laskelmien mukaan sen olisi pitänyt jo pysähtyä, joten pysähtymistä millä hetkellä tahasa povaavat laskelmat eivät ole niitä kaikkein epäluotettavimpia. Ehkäpä se on jo pysähtynyt, mutta uutinen ole vielä ennättänyt CNN:lle, josta suomalaiset toimittajat ulkomaanuutiset plagioivat.
En tiedä kuinka demarit ovat tämänkin riesan meille järjestäneet, mutta totuus on, että jonkun vuoden päästä täällä on niin kylmä että rikkaruohotkin on tuotava ulkomailta. En usko että se kuitenkaan vaikuttaa millään tavalla heinähattujen tukiin. Sossut elättävät niitä muiden rahoilla niin kuin tähänkin asti. Voi vain olla vaikea löytää veronmaksajia joutilaita elättämään kun kansan aktiivisin osa muuttaa etelään, koska sitä ei huvita kyyristellä igluissa jääkarhuja pelkäämässä.

Vastaukset 4
Vanhimmat
ensi vuoden alussa.
Siellä tulivuoren rinteessä on varmaan mukava asua kun meren pinta nousee jäätiköiden sulamisen takia metrin tai pari eikä Hawaijista jää muuta jäljelle.
saattaa muute valua lopukki aivot kusena pihalle.
Kansan aktiivisin osa jäisi tietysti tänne igluja väsäämään, rohkeimmat jääkarhut pistettäis pataan ja syötäis tunnelmallisen hylkeenrasvalampun loisteessa..