lapsikaste+kummius

rita

Itse kuulun luterilaiseen kirkkoon ja hyväksyn kirkon opit ja sakramentit ihan hyvinä.
Mutta yksi asia minua askarruttaa eli lapsena kastaminen ja se on hyvä asia sinänsä,mutta se kummastutttaa miksi lapselle valitaan kummit kasteen yhteydessä?Mitä merkitystä yleensä kummeilla on ja kuinka moni kummeista ottaa vakavasti "kumminvelvollisuudet".Se on turhaa koko kummius.
Minulla on muutama kummi,mutta eipä he minua muistaneet lapsena ja eivät koskaan tuoneet edes synttärilahjaa tai tulleet käymään meillä ja kysyneet edes mitäs sinulle kuuluu?

Se on hyvä että lapset kastetaan vauvana,mutta kuinka moni lapsen vanhemmista on edes uskossa,se on pieni osa jotka kunnioittaa edes uskoa tai ovat uskossa,lapselle ristiäiset ovat vain jonkilainen rituaali.

Vanhemmat valitsee lapselle kummit ja kyllä monet kummit mielellään suostuu lapselle kummiksi,mutta outoa on se kun on sovittu kummiksi ryhtymisestä ja kyseessä voi olla aivan lähisukulainen jota pyydetään kummiksi. Niin kummia ei sitten muisteta millään tavalla kun muutaman tunnin ikäisestä vauvasta otetaan kuva ja lähetetään mummoille ja vaareille ja sitten isovanhemmille ja kahdelle muulle kummille lapsesta kuva, mutta se kummiksi lupautunut lähisukulainen unohdetaan ja ei lähetetä edes kuvaa,joten tulee mieleen niinkö halpana pidetään sitten kummia jota ei oteta mukaan lapsen ensimmäisestä elinpäivästä lähtien.

Joten olen mietiskellyt mitä kummilta todella odotetaan ja kannattaako edes lasta kastaa kun itse ei olla uskossa ja todella ei ymmärretä kasteen merkitystä.Ristiäiset ovat vain nimenanto tilaisuus.

13

501

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ~kummi~

      Kummien perimmäinen tarkoitus on olla nimensä mukaisesti (Godmother ja Godfather) hengellisiä vanhempia, jotka valvovat lasta ja hänen kehitystään.
      Kummien perimmäinen tarkoitus ei ole ostella lahjoja ja muistaa vain merkkipäiviä lahjoin vaan se, että he muistaisivat kummilastaan rukouksin ja siunauksin.

      Omalla lapsellani on kummi, joka ei suinkaan syydä vaan lahjoja ja rahaa vaan antaa hänelle hengellistä "opastusta" ja toimii vanhempien sijaisena kun tarvitsemme lapsellemme apua.

      Rukous on suurin lahja jonka kummi voi antaa ei mikään maallinen mammona.

      ikävää, että olet saanut kokea omien kummien taholtasi tuollaista muistamattomuutta, mutta monesti kummius ajatellaan "maallisena" asiana eli sellaisena, että mammonaa pitää kummilapselle hankkia ja muistaa tätä jollain konkreettisella lahjalla merkkipäivinä vaikka todellisuudessa lahjoista suurin olisi rukous ja pieni pyyntö Jumalalle, että katsoisi tämän minunkin kummmilpaseni perään ja lähettäisi suojelusenkeleitä hänen kulkuaan valvomaan.

    • jgfwef

      Kummien tehtävänä on yhdessä seurakunnan kanssa tukea vanhempia lapsen kristillisessä kasvatuksessa. Kummijärjestelmä on hyvin vanha. Se on todennäköisesti syntynyt jo toisella vuosisadalla jKr. Kummin tuli kastetilaisuudessa vastata kastajan kysymyksiin lapsen puolesta ja toimia kasteen todistajana. Sittemmin kummin tehtäviin lukeutui myös lapsen pitäminen sylissä kastetilaisuudessa. Uskonpuhdistuksessa hylättiin oppi kummin hengellisestä sukulaisuudesta, mutta muuten kummijärjestelmä säilyi.

      Kastettavalla tulee olla ainakin kaksi kummia, jotka ovat konfirmoituja evankelisluterilaisen kirkon jäseniä. Näiden lisäksi kummeina voi olla luterilaisen kirkon kasteen hyväksyvään kirkkoon tai uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvia henkilöitä.

    • ei raamatusta

      lasten hengellisestä opetuksesta vastaavat lapsen vanhemmat, se sanotaan isossa kirjassa.

      itseä ei ole kastettu. mies on kummi yhdelle. eipä tuo juuri ole millään tavalla tekemisissä ko lapsen, kohta aikuisen kanssa, ollut.

      höpöhommaa se on.
      vaikka minkälainen saattaa olla ajatussuunniltaan, mutta kummiksi pääsee kyllä --?!
      sama koskee tietty vanhempia itseäänkin. mutta eihän kirkkoon kuuluakseen tartte uskovainen ollakaan.
      lapsikaste on vain hienon ja juhlavan tuntuista, ei raamatusta. silloin kastettiin aikuiset ihmiset , jotka oli ensin saaneet opetusta. "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen jumalan sanan kautta."

      • nelly

        Olen samaa mieltä kanssasi.

      • mopo.nen

        "silloin kastettiin aikuiset ihmiset , jotka oli ensin saaneet opetusta. "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen jumalan sanan kautta." "

        Ensimmäiset kasteet olivat jo yhden saarnan jälkeen joten syvällistä opetusta ei annettu ja samalla kastettiin koko perhekunta.

      • TaistoRa.
        mopo.nen kirjoitti:

        >>Kirjoitat-
        >>Ensimmäiset kasteet olivat jo yhden saarnan jälkeen joten syvällistä opetusta ei annettu ja samalla kastettiin koko perhekunta.>Apt. 8:12
        "Mutta kun he nyt uskoivat Filippusta, joka julisti evankeliumia Jumalan valtakunnasta ja Jeesuksen Kristuksen nimestä, niin he ottivat kasteen, sekä miehet että naiset"!>Sitten Pietarin saarna Kristuksesta...
        >>Apt 10:42 "Ja hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että hän on se, jonka Jumala on asettanut elävien ja kuolleitten tuomariksi.

        43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta."

        44 Kun Pietari vielä näitä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka puheen kuulivat.

        45 Ja kaikki ne uskovaiset, jotka olivat ympärileikatut ja olivat tulleet Pietarin mukana, hämmästyivät sitä, että Pyhän Hengen lahja vuodatettiin pakanoihinkin,

        46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:

        47 "Ei kaiketi kukaan voi kieltää kastamasta vedellä näitä, jotka ovat saaneet Pyhän Hengen niinkuin mekin?"

        48 Ja hän käski kastaa heidät Jeesuksen Kristuksen nimeen. Silloin he pyysivät häntä viipymään siellä muutamia päiviä.

        "Matt 28:19 "Menkäät siis ja opettakaat kaikkea kansaa, ja kastakaat heitä nimeen Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen"!

        >>Mark 16:15 "Ja hän sanoi heille:
        "Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia kaikille luoduille.

        16 Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen.

      • TaistoRa. kirjoitti:

        Kasteen merkityksestä hyvä linkki:
        http://www.japo.fi/~ekallio/sala.htm

      • TaistoRa.

      • mopo.nen
        TaistoRa. kirjoitti:

        "Vanha Matteuksen lähetyskäsky ilmoittaa aivan oikein 1776 luvun käännöksessä näin-> "

        Aina löytyy edes yksi käännös jolla voit tukea keksimääsi kirjoitusta.

      • TaistoRa.
        mopo.nen kirjoitti:

        "Vanha Matteuksen lähetyskäsky ilmoittaa aivan oikein 1776 luvun käännöksessä näin-> "

        Aina löytyy edes yksi käännös jolla voit tukea keksimääsi kirjoitusta.

        Luetaanpa sitten Kreikankielen vanha teksti tuosta lähetyskäskystä Matt 28:19! Kirjoitan tuon jakeen allekkain ja suomennoksen perään, että on helpompi lukea!

        (Matteus 28:19)
        Poreuosantes-----Menkää
        oun--------------siis
        matheteuoo-------opettamaan
        panta------------kaikkialle
        ho ethnos,-------kansakuntiin,
        baptizoo---------kastaen/kastakaa
        autos------------tähän
        eis to onoma,----nimeen,
        tou patros-------Isän
        kai huios---------ja Pojan
        kai tou hagios----ja Pyhän
        pneumatos--------Hengen.

        Kuten havaitset, niin tuo mainitsemani vanha 1776 luvun suomalainen käännös on erittäin hyvä käännös! Siinä todellakin kehoitetaan ensin mennä opettamaan kaikkea kansaa tuon Kreikan alkutekstin mukaisesti ja vasta sitten seuraa uskoville kaste kun on opittu ymmärtämään mitä evankeliumin sanoma tarkoittaa!

        King James 1500-1600 luvun käännös kääntää tuon aivan samoin!->

        >>Matt 28:19 "Go ye therefore, and teach all nations, baptizing them in the name of the Father, and of the Son, and of the Holy Ghost">Kirjoitit-
        >>Aina löytyy edes yksi käännös jolla voit tukea keksimääsi kirjoitusta.

      • piki

        Lapsikaste on hyvä asia,mutta se on huono siinä kun itse vauva ei tiedä koko tapahtumasta mitään ja se ei ole Raamatun mukaista lapsikaste vaan se on harhaa ja etenkin jos lapsen vanhemmat eivät ole uskossa ja eivätkä välitä hengellisistä asioista mitään niin turha silloin on lasta kastaa.
        Uskovien kaste kuuluu yksin uskoville ja uskova haluaa tehdä Jumalan sanan mukaan,kun ihminen tulee uskoon ja haluaa lähteä seuraamaan Jeesusta Kristusta ja menee kasteelle ja vaikka pieni lapsikin haluaa mennä kasteelle joka on jo siinä iässä että tekee sen ratkaisun ja menee kasteelle ja muistaa sen hetken kun meni kasteelle,mutta vauvana ei tiedä ikävä kyllä koko tapauksesta mitään.

      • TaistoRa.
        piki kirjoitti:

        Lapsikaste =(kirkon sylivauvakaste) ei ole hyvä! Koska juuri niinkuin itsekin sanoit, kaste kuuluu vain uskoville! Vauvat eivät voi uskoa niin apstraktiin asiaan kuin uskoa Jeesuksen puolestamme tehtyyn golgatan sovitukseen ristillä!

        Olet kasteasian muuten ymmärtänyt aivan oikein!

        Siunausta!

      • skereettu

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      247
      45349
    2. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      11233
    3. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      207
      10873
    4. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9711
    5. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8528
    6. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      223
      6511
    7. Pirjo sanoi Esalle

      Painu sinä Esa hevonvittuun... johon Esa? Laittakaapa ehdotuksia. # ==================== # APUFUNKTIO: satunnainen kok
      Maailman menoa
      0
      3210
    8. Jos mä joisin

      Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys
      Ikävä
      28
      2222
    9. Tänään torille

      Tänään kuulema torilla tapahtuu klo.20. Tulkaaha paikalle kattoon.
      Hyrynsalmi
      37
      1619
    10. Koulu-uhkaus.

      Meinaatteko päästää lapsenne kouluun, niin kauan kun tämä uhkaaja siellä myös on? Tekijä on kaikilla tiedossa.
      Hyrynsalmi
      26
      1510
    Aihe