Harkinta-aika

Alkuosan olsin kertonut samoin, mutta loppuosa on uutta. En väitä ettei asia noin olisi, mutta ihmettelenpä lainsäätäjän ajatuksenjuoksua...

Eli esität että tehty ositus muuttuu käytännössä avioehdoksi jos lopulliseen eroon ei tuomita? Tosin, ositussopimusta ei rekisteröidä maistraatissa ... oletko ihan varma kertomastasi?

M36 kirjoitti:

Alkuosan olsin kertonut samoin, mutta loppuosa on uutta. En väitä ettei asia noin olisi, mutta ihmettelenpä lainsäätäjän ajatuksenjuoksua...

Eli esität että tehty ositus muuttuu käytännössä avioehdoksi jos lopulliseen eroon ei tuomita? Tosin, ositussopimusta ei rekisteröidä maistraatissa ... oletko ihan varma kertomastasi?

Lue lisää

Kyllä, olen asiasta 100% varma. Asiasta on säädetty täysin yksiselitteisesti avioliittolain 107 a §:ssä:

"Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä."

Tämän on täysin vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan juuri tilannetta, jossa avioliitto jatkuu puolisoiden toimittamasta osituksesta huolimatta. Itse asiassa on vaikea edes kuvitella, että lainkohdassa tarkoitettaisiin jotain muuta tilannetta.

Em. viestissäni esitetyssä tilanteessa siis puolisoiden aviovarallisuussuhteet ovat vain samankaltaisia kuin puolisoilla, joiden välillä on ns. täydellinen avioehtosopimus, ts. kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen, niiden surrogaatteihin tai tuottoon. En kuitenkaan edes väittänyt, että kyse olisi edes käytännössä (täysin) samanlaisista oikeusvaikutuksista kuin avioehtosopimuksella.
Tarkoitin viestissäni että AL 107a:han perustuva avio-oikeudeton tila muistuttaa läheisesti oikeusvaikutuksiltaan täydellistä avioehtosopimusta. Otin avioehtosopimuksen käsitteen vain sen havainnollisuuden vuoksi esiin. Joitakin perustavanlaatuisia eroja voidaan tuoda kuitenkin tuoda esiin.

A) Ositusta ei koske mikään ehdoton muotovaatimus, toisin kuin avioehtosopimusta, jonka on ollakseen pätevä, aina täytettävä sitä koskevat muotovaatimukset: 1) kirjallinen, 2) päivätty, 3) kummankin puolison allekirjoittama 4) kahden _esteettömän_ todistajan nimikirjoituksillaan todistama 5) oltava rekisteröity jomman kumman puolison toimesta maistraattiin ennen ositusperusteen syntyhetkeä.
Ositushan voidaan tehdä vaikkapa suullisesti (kiinteistöjärjestelmään liittyvät seikat tosin usein edellyttävät kirjallista muotoa, esim. lainhuudon hakeminen). Voipa ositus syntyä poikkeustapauksessa jopa konkludenttisestikin, ilman varsinaista suullista sopimusta, jos olosuhteista on pääteltävissä että ositus on toimitettu (hyvin poikkeuksellinen tilanne). Osituskirjaa ei siis tarvitse rekisteröidä maistraattiin jotta se olisi pätevä. Tämä lienee selvää ainakin kaikille eronneille. Tietyissä tapauksissa osituskirjan rekisteröiminen maistraattiin on kuitenkin syytä tehdä, silmällä pitäen ex-puolison avioeron jälkeistä konkurssia. Tähän ei liene tässä turha mennä tarkemmin.

B) Ositus tarkoittaa aina puolisoiden lopulliseksi tarkoitettua aviovarallisuussuhteiden purkamista. Avioehtosopimus taas kohdistuu lähinnä tulevaisuuteen. Se muotoaa niitä taloudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka puolisoilla/puolisoiden kuolinpesillä on tulevaisuudessa tehtävässä jäämistö/avioero -osituksessa. Tämä johtaa tiettyyn eroavaisuuteen silmälläpitäen osituksen sovittelua. Avioehtosopimusta voidaan äärimmäisissä tapauksissa sovitella AL 103b:n perusteella. Sen sijaan AL 107b §:n mainitsemassa tilanteessa tapahtunutta puolisoiden "joutumista avio-oikeudettomaan tilaan" ei voida sovitella liiton päättyessä avioeroon tai kuolemaan. AL 103b §:n 2 mom. 3. kohdassahan säädetään viimesijaisena keinona osituksen sovittelun toteuttamiseksi määrätä,

"että omaisuus, johon toisella puolisolla ei AVIOEHTOSOPIMUKSEN nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

On selvää, ettei ole mahdollista sovitella ko. lainkohdan avulla jo aiemmin suoritettua ositusta. Ei ole kertakaikkisesti mahdollista sovitteluharkinnassa käyttää hyväksi seikkoja, jotka liittyvät osituksen jälkeiseen taloudelliseen toimintaa puolisoiden välillä (vaikka olisivat olleet korviaan myöten toisiinsa rakastuneita, ennen kuin riitautuivat uudestaan). Toisaalta avioliiton jatkuessakin ositusta olisi moitittava perintökaaren 23 luvun mukaisessa ”kohtuullisessa ajassa”, tai toimitusosituksen kyseessä ollessa 6 kk ehdottomassa määräajassa. (ks. myös AL 98§). Tällaisen kanteen nostaminen aviopuolisoa vastaan riittävän aikaisin liiton ”eheytymisen” jälkeen lienee osin hypoteettinen tilanne. Kaikkihan on toki mahdollista, etenkin kun puolisot ovat jo raukeamaan päästetyn avioeroprosessin aikana tehdyllä osituksella osoittaneet, etteivät osaa päättää että kenen kanssa elämäänsä haluavat elää. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että jos liitto lopulta päättyy avioeroon niin ositustahan ei siis tehdä, sillä puolisothan ovat jo tehneet osituksen. Heidän taloudellista suhdetta on liiton aikana siis arvioitava hiukan samaan tapaan kuin kahden muukalaisen. Tämä ymmärrettävästi voi tuntua hiukan pulmalliselta, kun otetaan huomioon heidän faktisesti läheinen asema toisiinsa nähden taloudellisessa mielessä. AL 107a §:stä johtuvaan avio-oikeuden puuttumiseen ei siis ole mahdollista puuttua AL 103b:n sovittelusäännöksen nojalla edes selkeästi kohtuuttomilta vaikuttavissa tapauksissa. Tämä on toinen merkittävä ero täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a:n tilanteissa. Jälkimmäisessä on instrumenttina käytettävä perusteettoman edun palauttamisen vaatimista, mikäli kyseisen oikeuskeinon käyttöedellytykset ovat käsillä.


C) Summa summarum.
AL:n sääntely voi tuottaa ikävän yllätyksen tilanteessa, jossa avio-oikeuden poistuminen osituksen myötä "paljastuu" puolisolle vasta vuosien kuluttua.

Sinänsä kyseessä ei ole mikään "typerä sudenkuoppa" tai "virhe lainsäätäjän ajatuksenjuoksussa", vaan säännöshän on aivan rationaalinen ja varallisuusoikeuden yleisiä oppeja myötäilevä. Ositushan on sopimus siinä missä asunto-osakkeen kauppakin, ja sopimusten oikeusvaikutusten kannalta sopimuksenteon jälkeiset olosuhdemuutokset ovat yleensä merkityksettömiä (vrt. kohta B, jossa yritin selittää täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a §:n ”avio-oikeudettoman tilan” välisiä tärkeitä eroja). Kun puolisot ovat sopimusosituksessa avioliitto-oikeuteen liittyvät varallisuussuhteensa purkaneet, ei olisi kohtuullista viedä _sopimukselta_ pohjaa yksinomaan sen vuoksi, että avioeroa ei tullutkaan. Puolisothan voivat avio-oikeutta koskevin osin kumota osituksensa oikeusvaikutukset. Olisi suorastaan vastoin yksityisoikeutemme yleisiä periaatteita kumota menneisyyteen suuntautuva kertasopimus sopimuksenteon jälkeisten tapahtumien vuoksi. Puolisoiden oikeus tehdä SITOVIA oikeustoimia keskenään on aviovarallisuusjärjestelmämme yksi tärkeä tunnusmerkki. Tämä on luonnollisesti kirjattu myös avioliittolakiin, AL 33§:
” Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia … Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään …”.

AL 107a § on selvästi oikeusjärjestelmämme periaatteiden kanssa yhdenmukainen säännös. Yksittäistapauksessa on tietenkin surullista, jos joku on laiminlyönyt perehtyä avioliittolain varallisuusjärjestelmään avioliiton solmimista harkitessaan, tai vasta erotilanteen aktualisoituessa. Oikeuserehdyshän on laajalti torjuttu oikeudessamme: on yhdentekevää mitä henkilö tiesi lain sisällöstä jos hän pahoinpiteli, allekirjoitti takaussitoumuksen tai solmi avioliiton. Toki on syytä huomauttaa, että mainittu ongelma koskee vain niitä, jotka soutavat ja huopaavat eroasiansa kanssa.

M36 kirjoitti:

Alkuosan olsin kertonut samoin, mutta loppuosa on uutta. En väitä ettei asia noin olisi, mutta ihmettelenpä lainsäätäjän ajatuksenjuoksua...

Eli esität että tehty ositus muuttuu käytännössä avioehdoksi jos lopulliseen eroon ei tuomita? Tosin, ositussopimusta ei rekisteröidä maistraatissa ... oletko ihan varma kertomastasi?

Lue lisää

Kyllä, olen asiasta 100% varma. Asiasta on säädetty täysin yksiselitteisesti avioliittolain 107 a §:ssä:

"Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä."

Tämän on täysin vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan juuri tilannetta, jossa avioliitto jatkuu puolisoiden toimittamasta osituksesta huolimatta. Itse asiassa on vaikea edes kuvitella, että lainkohdassa tarkoitettaisiin jotain muuta tilannetta.

Em. viestissäni esitetyssä tilanteessa siis puolisoiden aviovarallisuussuhteet ovat vain samankaltaisia kuin puolisoilla, joiden välillä on ns. täydellinen avioehtosopimus, ts. kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen, niiden surrogaatteihin tai tuottoon. En kuitenkaan edes väittänyt, että kyse olisi edes käytännössä (täysin) samanlaisista oikeusvaikutuksista kuin avioehtosopimuksella.
Tarkoitin viestissäni että AL 107a:han perustuva avio-oikeudeton tila muistuttaa läheisesti oikeusvaikutuksiltaan täydellistä avioehtosopimusta. Otin avioehtosopimuksen käsitteen vain sen havainnollisuuden vuoksi esiin. Joitakin perustavanlaatuisia eroja voidaan tuoda kuitenkin tuoda esiin.

A) Ositusta ei koske mikään ehdoton muotovaatimus, toisin kuin avioehtosopimusta, jonka on ollakseen pätevä, aina täytettävä sitä koskevat muotovaatimukset: 1) kirjallinen, 2) päivätty, 3) kummankin puolison allekirjoittama 4) kahden _esteettömän_ todistajan nimikirjoituksillaan todistama 5) oltava rekisteröity jomman kumman puolison toimesta maistraattiin ennen ositusperusteen syntyhetkeä.
Ositushan voidaan tehdä vaikkapa suullisesti (kiinteistöjärjestelmään liittyvät seikat tosin usein edellyttävät kirjallista muotoa, esim. lainhuudon hakeminen). Voipa ositus syntyä poikkeustapauksessa jopa konkludenttisestikin, ilman varsinaista suullista sopimusta, jos olosuhteista on pääteltävissä että ositus on toimitettu (hyvin poikkeuksellinen tilanne). Osituskirjaa ei siis tarvitse rekisteröidä maistraattiin jotta se olisi pätevä. Tämä lienee selvää ainakin kaikille eronneille. Tietyissä tapauksissa osituskirjan rekisteröiminen maistraattiin on kuitenkin syytä tehdä, silmällä pitäen ex-puolison avioeron jälkeistä konkurssia. Tähän ei liene tässä turha mennä tarkemmin.

B) Ositus tarkoittaa aina puolisoiden lopulliseksi tarkoitettua aviovarallisuussuhteiden purkamista. Avioehtosopimus taas kohdistuu lähinnä tulevaisuuteen. Se muotoaa niitä taloudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka puolisoilla/puolisoiden kuolinpesillä on tulevaisuudessa tehtävässä jäämistö/avioero -osituksessa. Tämä johtaa tiettyyn eroavaisuuteen silmälläpitäen osituksen sovittelua. Avioehtosopimusta voidaan äärimmäisissä tapauksissa sovitella AL 103b:n perusteella. Sen sijaan AL 107b §:n mainitsemassa tilanteessa tapahtunutta puolisoiden "joutumista avio-oikeudettomaan tilaan" ei voida sovitella liiton päättyessä avioeroon tai kuolemaan. AL 103b §:n 2 mom. 3. kohdassahan säädetään viimesijaisena keinona osituksen sovittelun toteuttamiseksi määrätä,

"että omaisuus, johon toisella puolisolla ei AVIOEHTOSOPIMUKSEN nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

On selvää, ettei ole mahdollista sovitella ko. lainkohdan avulla jo aiemmin suoritettua ositusta. Ei ole kertakaikkisesti mahdollista sovitteluharkinnassa käyttää hyväksi seikkoja, jotka liittyvät osituksen jälkeiseen taloudelliseen toimintaa puolisoiden välillä (vaikka olisivat olleet korviaan myöten toisiinsa rakastuneita, ennen kuin riitautuivat uudestaan). Toisaalta avioliiton jatkuessakin ositusta olisi moitittava perintökaaren 23 luvun mukaisessa ”kohtuullisessa ajassa”, tai toimitusosituksen kyseessä ollessa 6 kk ehdottomassa määräajassa. (ks. myös AL 98§). Tällaisen kanteen nostaminen aviopuolisoa vastaan riittävän aikaisin liiton ”eheytymisen” jälkeen lienee osin hypoteettinen tilanne. Kaikkihan on toki mahdollista, etenkin kun puolisot ovat jo raukeamaan päästetyn avioeroprosessin aikana tehdyllä osituksella osoittaneet, etteivät osaa päättää että kenen kanssa elämäänsä haluavat elää. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että jos liitto lopulta päättyy avioeroon niin ositustahan ei siis tehdä, sillä puolisothan ovat jo tehneet osituksen. Heidän taloudellista suhdetta on liiton aikana siis arvioitava hiukan samaan tapaan kuin kahden muukalaisen. Tämä ymmärrettävästi voi tuntua hiukan pulmalliselta, kun otetaan huomioon heidän faktisesti läheinen asema toisiinsa nähden taloudellisessa mielessä. AL 107a §:stä johtuvaan avio-oikeuden puuttumiseen ei siis ole mahdollista puuttua AL 103b:n sovittelusäännöksen nojalla edes selkeästi kohtuuttomilta vaikuttavissa tapauksissa. Tämä on toinen merkittävä ero täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a:n tilanteissa. Jälkimmäisessä on instrumenttina käytettävä perusteettoman edun palauttamisen vaatimista, mikäli kyseisen oikeuskeinon käyttöedellytykset ovat käsillä.


C) Summa summarum.
AL:n sääntely voi tuottaa ikävän yllätyksen tilanteessa, jossa avio-oikeuden poistuminen osituksen myötä "paljastuu" puolisolle vasta vuosien kuluttua.

Sinänsä kyseessä ei ole mikään "typerä sudenkuoppa" tai "virhe lainsäätäjän ajatuksenjuoksussa", vaan säännöshän on aivan rationaalinen ja varallisuusoikeuden yleisiä oppeja myötäilevä. Ositushan on sopimus siinä missä asunto-osakkeen kauppakin, ja sopimusten oikeusvaikutusten kannalta sopimuksenteon jälkeiset olosuhdemuutokset ovat yleensä merkityksettömiä (vrt. kohta B, jossa yritin selittää täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a §:n ”avio-oikeudettoman tilan” välisiä tärkeitä eroja). Kun puolisot ovat sopimusosituksessa avioliitto-oikeuteen liittyvät varallisuussuhteensa purkaneet, ei olisi kohtuullista viedä _sopimukselta_ pohjaa yksinomaan sen vuoksi, että avioeroa ei tullutkaan. Puolisothan voivat avio-oikeutta koskevin osin kumota osituksensa oikeusvaikutukset. Olisi suorastaan vastoin yksityisoikeutemme yleisiä periaatteita kumota menneisyyteen suuntautuva kertasopimus sopimuksenteon jälkeisten tapahtumien vuoksi. Puolisoiden oikeus tehdä SITOVIA oikeustoimia keskenään on aviovarallisuusjärjestelmämme yksi tärkeä tunnusmerkki. Tämä on luonnollisesti kirjattu myös avioliittolakiin, AL 33§:
” Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia … Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään …”.

AL 107a § on selvästi oikeusjärjestelmämme periaatteiden kanssa yhdenmukainen säännös. Yksittäistapauksessa on tietenkin surullista, jos joku on laiminlyönyt perehtyä avioliittolain varallisuusjärjestelmään avioliiton solmimista harkitessaan, tai vasta erotilanteen aktualisoituessa. Oikeuserehdyshän on laajalti torjuttu oikeudessamme: on yhdentekevää mitä henkilö tiesi lain sisällöstä jos hän pahoinpiteli, allekirjoitti takaussitoumuksen tai solmi avioliiton. Toki on syytä huomauttaa, että mainittu ongelma koskee vain niitä, jotka soutavat ja huopaavat eroasiansa kanssa.

Toinen Oikkari kirjoitti:

Kyllä, olen asiasta 100% varma. Asiasta on säädetty täysin yksiselitteisesti avioliittolain 107 a §:ssä:

"Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä."

Tämän on täysin vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan juuri tilannetta, jossa avioliitto jatkuu puolisoiden toimittamasta osituksesta huolimatta. Itse asiassa on vaikea edes kuvitella, että lainkohdassa tarkoitettaisiin jotain muuta tilannetta.

Em. viestissäni esitetyssä tilanteessa siis puolisoiden aviovarallisuussuhteet ovat vain samankaltaisia kuin puolisoilla, joiden välillä on ns. täydellinen avioehtosopimus, ts. kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen, niiden surrogaatteihin tai tuottoon. En kuitenkaan edes väittänyt, että kyse olisi edes käytännössä (täysin) samanlaisista oikeusvaikutuksista kuin avioehtosopimuksella.
Tarkoitin viestissäni että AL 107a:han perustuva avio-oikeudeton tila muistuttaa läheisesti oikeusvaikutuksiltaan täydellistä avioehtosopimusta. Otin avioehtosopimuksen käsitteen vain sen havainnollisuuden vuoksi esiin. Joitakin perustavanlaatuisia eroja voidaan tuoda kuitenkin tuoda esiin.

A) Ositusta ei koske mikään ehdoton muotovaatimus, toisin kuin avioehtosopimusta, jonka on ollakseen pätevä, aina täytettävä sitä koskevat muotovaatimukset: 1) kirjallinen, 2) päivätty, 3) kummankin puolison allekirjoittama 4) kahden _esteettömän_ todistajan nimikirjoituksillaan todistama 5) oltava rekisteröity jomman kumman puolison toimesta maistraattiin ennen ositusperusteen syntyhetkeä.
Ositushan voidaan tehdä vaikkapa suullisesti (kiinteistöjärjestelmään liittyvät seikat tosin usein edellyttävät kirjallista muotoa, esim. lainhuudon hakeminen). Voipa ositus syntyä poikkeustapauksessa jopa konkludenttisestikin, ilman varsinaista suullista sopimusta, jos olosuhteista on pääteltävissä että ositus on toimitettu (hyvin poikkeuksellinen tilanne). Osituskirjaa ei siis tarvitse rekisteröidä maistraattiin jotta se olisi pätevä. Tämä lienee selvää ainakin kaikille eronneille. Tietyissä tapauksissa osituskirjan rekisteröiminen maistraattiin on kuitenkin syytä tehdä, silmällä pitäen ex-puolison avioeron jälkeistä konkurssia. Tähän ei liene tässä turha mennä tarkemmin.

B) Ositus tarkoittaa aina puolisoiden lopulliseksi tarkoitettua aviovarallisuussuhteiden purkamista. Avioehtosopimus taas kohdistuu lähinnä tulevaisuuteen. Se muotoaa niitä taloudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka puolisoilla/puolisoiden kuolinpesillä on tulevaisuudessa tehtävässä jäämistö/avioero -osituksessa. Tämä johtaa tiettyyn eroavaisuuteen silmälläpitäen osituksen sovittelua. Avioehtosopimusta voidaan äärimmäisissä tapauksissa sovitella AL 103b:n perusteella. Sen sijaan AL 107b §:n mainitsemassa tilanteessa tapahtunutta puolisoiden "joutumista avio-oikeudettomaan tilaan" ei voida sovitella liiton päättyessä avioeroon tai kuolemaan. AL 103b §:n 2 mom. 3. kohdassahan säädetään viimesijaisena keinona osituksen sovittelun toteuttamiseksi määrätä,

"että omaisuus, johon toisella puolisolla ei AVIOEHTOSOPIMUKSEN nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

On selvää, ettei ole mahdollista sovitella ko. lainkohdan avulla jo aiemmin suoritettua ositusta. Ei ole kertakaikkisesti mahdollista sovitteluharkinnassa käyttää hyväksi seikkoja, jotka liittyvät osituksen jälkeiseen taloudelliseen toimintaa puolisoiden välillä (vaikka olisivat olleet korviaan myöten toisiinsa rakastuneita, ennen kuin riitautuivat uudestaan). Toisaalta avioliiton jatkuessakin ositusta olisi moitittava perintökaaren 23 luvun mukaisessa ”kohtuullisessa ajassa”, tai toimitusosituksen kyseessä ollessa 6 kk ehdottomassa määräajassa. (ks. myös AL 98§). Tällaisen kanteen nostaminen aviopuolisoa vastaan riittävän aikaisin liiton ”eheytymisen” jälkeen lienee osin hypoteettinen tilanne. Kaikkihan on toki mahdollista, etenkin kun puolisot ovat jo raukeamaan päästetyn avioeroprosessin aikana tehdyllä osituksella osoittaneet, etteivät osaa päättää että kenen kanssa elämäänsä haluavat elää. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että jos liitto lopulta päättyy avioeroon niin ositustahan ei siis tehdä, sillä puolisothan ovat jo tehneet osituksen. Heidän taloudellista suhdetta on liiton aikana siis arvioitava hiukan samaan tapaan kuin kahden muukalaisen. Tämä ymmärrettävästi voi tuntua hiukan pulmalliselta, kun otetaan huomioon heidän faktisesti läheinen asema toisiinsa nähden taloudellisessa mielessä. AL 107a §:stä johtuvaan avio-oikeuden puuttumiseen ei siis ole mahdollista puuttua AL 103b:n sovittelusäännöksen nojalla edes selkeästi kohtuuttomilta vaikuttavissa tapauksissa. Tämä on toinen merkittävä ero täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a:n tilanteissa. Jälkimmäisessä on instrumenttina käytettävä perusteettoman edun palauttamisen vaatimista, mikäli kyseisen oikeuskeinon käyttöedellytykset ovat käsillä.


C) Summa summarum.
AL:n sääntely voi tuottaa ikävän yllätyksen tilanteessa, jossa avio-oikeuden poistuminen osituksen myötä "paljastuu" puolisolle vasta vuosien kuluttua.

Sinänsä kyseessä ei ole mikään "typerä sudenkuoppa" tai "virhe lainsäätäjän ajatuksenjuoksussa", vaan säännöshän on aivan rationaalinen ja varallisuusoikeuden yleisiä oppeja myötäilevä. Ositushan on sopimus siinä missä asunto-osakkeen kauppakin, ja sopimusten oikeusvaikutusten kannalta sopimuksenteon jälkeiset olosuhdemuutokset ovat yleensä merkityksettömiä (vrt. kohta B, jossa yritin selittää täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a §:n ”avio-oikeudettoman tilan” välisiä tärkeitä eroja). Kun puolisot ovat sopimusosituksessa avioliitto-oikeuteen liittyvät varallisuussuhteensa purkaneet, ei olisi kohtuullista viedä _sopimukselta_ pohjaa yksinomaan sen vuoksi, että avioeroa ei tullutkaan. Puolisothan voivat avio-oikeutta koskevin osin kumota osituksensa oikeusvaikutukset. Olisi suorastaan vastoin yksityisoikeutemme yleisiä periaatteita kumota menneisyyteen suuntautuva kertasopimus sopimuksenteon jälkeisten tapahtumien vuoksi. Puolisoiden oikeus tehdä SITOVIA oikeustoimia keskenään on aviovarallisuusjärjestelmämme yksi tärkeä tunnusmerkki. Tämä on luonnollisesti kirjattu myös avioliittolakiin, AL 33§:
” Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia … Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään …”.

AL 107a § on selvästi oikeusjärjestelmämme periaatteiden kanssa yhdenmukainen säännös. Yksittäistapauksessa on tietenkin surullista, jos joku on laiminlyönyt perehtyä avioliittolain varallisuusjärjestelmään avioliiton solmimista harkitessaan, tai vasta erotilanteen aktualisoituessa. Oikeuserehdyshän on laajalti torjuttu oikeudessamme: on yhdentekevää mitä henkilö tiesi lain sisällöstä jos hän pahoinpiteli, allekirjoitti takaussitoumuksen tai solmi avioliiton. Toki on syytä huomauttaa, että mainittu ongelma koskee vain niitä, jotka soutavat ja huopaavat eroasiansa kanssa.

Lue lisää

Oho, tarkoituksena ei ollut postata tuplana, pahoitteluni!

Toinen Oikkari kirjoitti:

Oho, tarkoituksena ei ollut postata tuplana, pahoitteluni!

Onko ositus jokin kirjallinen tapahtuma, joka erikseen tehdään,kun ja jos pannaan avioero ensivaiheeseen?Meinaan,ettei se tapahdu mitenkään automaattisesti?Vaan pitää erikseen siis sopia. Ja jos en sitten harkinta-ajan jälkeen enää haekaan eroa niin kaikki on niinkuin ennenkin,vai onko?

tyhmyyteni,mutta kirjoitti:

Onko ositus jokin kirjallinen tapahtuma, joka erikseen tehdään,kun ja jos pannaan avioero ensivaiheeseen?Meinaan,ettei se tapahdu mitenkään automaattisesti?Vaan pitää erikseen siis sopia. Ja jos en sitten harkinta-ajan jälkeen enää haekaan eroa niin kaikki on niinkuin ennenkin,vai onko?

Lue lisää

Ositus ja erottelu ei sinällään kirjallinen tapahtuma, se on matematiikkaa, sopimista ja jakamista. Ja lopuksi syytä latia asiasta sopimus missä kuvataan mitä tehty.

Ei, ositus ei tapahdu automaattisesti, eikä laki sitä edellyt. Omaisuudestaan luopuminenkaan ei ole laitonta.

Ellei ositusta ole tehty, niin silloin kaikki jatkuu kuin ennenkin ellei lopullista eroa haetakaan. Enkä jaksa selvittää onko yo. krjoittajan kuvaus oikein, sovitaan että on ... eli jos ositus on tehty, tilanne ei omaisuuden osalta kuten ennen. Hmmm... mitenköhän sen saa sitten purettua ... erotaan ja mennään uudelleen naimisiin?

M36 kirjoitti:

Ositus ja erottelu ei sinällään kirjallinen tapahtuma, se on matematiikkaa, sopimista ja jakamista. Ja lopuksi syytä latia asiasta sopimus missä kuvataan mitä tehty.

Ei, ositus ei tapahdu automaattisesti, eikä laki sitä edellyt. Omaisuudestaan luopuminenkaan ei ole laitonta.

Ellei ositusta ole tehty, niin silloin kaikki jatkuu kuin ennenkin ellei lopullista eroa haetakaan. Enkä jaksa selvittää onko yo. krjoittajan kuvaus oikein, sovitaan että on ... eli jos ositus on tehty, tilanne ei omaisuuden osalta kuten ennen. Hmmm... mitenköhän sen saa sitten purettua ... erotaan ja mennään uudelleen naimisiin?

Lue lisää

"Ellei ositusta ole tehty, niin silloin kaikki jatkuu kuin ennenkin ellei lopullista eroa haetakaan"

Juuri näin on asian laita.

"Hmmm... mitenköhän sen saa sitten purettua ... erotaan ja mennään uudelleen naimisiin?"

Viittasin viestissäni suoraan avioliittolakiin, jonka mukaan avio-oikeus palautetaan avioehtosopimuksella.

Esim.

Pari joka ei ole solminut avioehtosopimusta, haluaa palauttaa avio-oikeuden välilleen, koska ovat hätiköidyn avioeroprosessin ollessa vireillä menneet osituksen toimittamaan.

Puolisot tekevät avioehtosopimuksen muotovaatimukset huomioon ottaen avioehtosopimuksen, jonka mukaan "Kumpaisellakin aviopuolisoista on avio-oikeus toistensa omaisuuteen". Ei sen kummempaa.

Toinen Oikkari kirjoitti:

"Ellei ositusta ole tehty, niin silloin kaikki jatkuu kuin ennenkin ellei lopullista eroa haetakaan"

Juuri näin on asian laita.

"Hmmm... mitenköhän sen saa sitten purettua ... erotaan ja mennään uudelleen naimisiin?"

Viittasin viestissäni suoraan avioliittolakiin, jonka mukaan avio-oikeus palautetaan avioehtosopimuksella.

Esim.

Pari joka ei ole solminut avioehtosopimusta, haluaa palauttaa avio-oikeuden välilleen, koska ovat hätiköidyn avioeroprosessin ollessa vireillä menneet osituksen toimittamaan.

Puolisot tekevät avioehtosopimuksen muotovaatimukset huomioon ottaen avioehtosopimuksen, jonka mukaan "Kumpaisellakin aviopuolisoista on avio-oikeus toistensa omaisuuteen". Ei sen kummempaa.

Lue lisää

... ja se sitten rekisteröitävä maistraatissa?

Toinen Oikkari kirjoitti:

Kyllä, olen asiasta 100% varma. Asiasta on säädetty täysin yksiselitteisesti avioliittolain 107 a §:ssä:

"Kun ositus on toimitettu, ei kummallakaan puolisolla ole avio-oikeutta toistensa omaisuuteen, ellei osituksen jälkeen avioehtosopimuksella toisin määrätä."

Tämän on täysin vakiintuneesti tulkittu tarkoittavan juuri tilannetta, jossa avioliitto jatkuu puolisoiden toimittamasta osituksesta huolimatta. Itse asiassa on vaikea edes kuvitella, että lainkohdassa tarkoitettaisiin jotain muuta tilannetta.

Em. viestissäni esitetyssä tilanteessa siis puolisoiden aviovarallisuussuhteet ovat vain samankaltaisia kuin puolisoilla, joiden välillä on ns. täydellinen avioehtosopimus, ts. kummallakaan puolisolla ei ole avio-oikeutta mihinkään toisen puolison omaisuuteen, niiden surrogaatteihin tai tuottoon. En kuitenkaan edes väittänyt, että kyse olisi edes käytännössä (täysin) samanlaisista oikeusvaikutuksista kuin avioehtosopimuksella.
Tarkoitin viestissäni että AL 107a:han perustuva avio-oikeudeton tila muistuttaa läheisesti oikeusvaikutuksiltaan täydellistä avioehtosopimusta. Otin avioehtosopimuksen käsitteen vain sen havainnollisuuden vuoksi esiin. Joitakin perustavanlaatuisia eroja voidaan tuoda kuitenkin tuoda esiin.

A) Ositusta ei koske mikään ehdoton muotovaatimus, toisin kuin avioehtosopimusta, jonka on ollakseen pätevä, aina täytettävä sitä koskevat muotovaatimukset: 1) kirjallinen, 2) päivätty, 3) kummankin puolison allekirjoittama 4) kahden _esteettömän_ todistajan nimikirjoituksillaan todistama 5) oltava rekisteröity jomman kumman puolison toimesta maistraattiin ennen ositusperusteen syntyhetkeä.
Ositushan voidaan tehdä vaikkapa suullisesti (kiinteistöjärjestelmään liittyvät seikat tosin usein edellyttävät kirjallista muotoa, esim. lainhuudon hakeminen). Voipa ositus syntyä poikkeustapauksessa jopa konkludenttisestikin, ilman varsinaista suullista sopimusta, jos olosuhteista on pääteltävissä että ositus on toimitettu (hyvin poikkeuksellinen tilanne). Osituskirjaa ei siis tarvitse rekisteröidä maistraattiin jotta se olisi pätevä. Tämä lienee selvää ainakin kaikille eronneille. Tietyissä tapauksissa osituskirjan rekisteröiminen maistraattiin on kuitenkin syytä tehdä, silmällä pitäen ex-puolison avioeron jälkeistä konkurssia. Tähän ei liene tässä turha mennä tarkemmin.

B) Ositus tarkoittaa aina puolisoiden lopulliseksi tarkoitettua aviovarallisuussuhteiden purkamista. Avioehtosopimus taas kohdistuu lähinnä tulevaisuuteen. Se muotoaa niitä taloudellisia oikeuksia ja velvollisuuksia, jotka puolisoilla/puolisoiden kuolinpesillä on tulevaisuudessa tehtävässä jäämistö/avioero -osituksessa. Tämä johtaa tiettyyn eroavaisuuteen silmälläpitäen osituksen sovittelua. Avioehtosopimusta voidaan äärimmäisissä tapauksissa sovitella AL 103b:n perusteella. Sen sijaan AL 107b §:n mainitsemassa tilanteessa tapahtunutta puolisoiden "joutumista avio-oikeudettomaan tilaan" ei voida sovitella liiton päättyessä avioeroon tai kuolemaan. AL 103b §:n 2 mom. 3. kohdassahan säädetään viimesijaisena keinona osituksen sovittelun toteuttamiseksi määrätä,

"että omaisuus, johon toisella puolisolla ei AVIOEHTOSOPIMUKSEN nojalla ole avio- oikeutta, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla on avio-oikeus."

On selvää, ettei ole mahdollista sovitella ko. lainkohdan avulla jo aiemmin suoritettua ositusta. Ei ole kertakaikkisesti mahdollista sovitteluharkinnassa käyttää hyväksi seikkoja, jotka liittyvät osituksen jälkeiseen taloudelliseen toimintaa puolisoiden välillä (vaikka olisivat olleet korviaan myöten toisiinsa rakastuneita, ennen kuin riitautuivat uudestaan). Toisaalta avioliiton jatkuessakin ositusta olisi moitittava perintökaaren 23 luvun mukaisessa ”kohtuullisessa ajassa”, tai toimitusosituksen kyseessä ollessa 6 kk ehdottomassa määräajassa. (ks. myös AL 98§). Tällaisen kanteen nostaminen aviopuolisoa vastaan riittävän aikaisin liiton ”eheytymisen” jälkeen lienee osin hypoteettinen tilanne. Kaikkihan on toki mahdollista, etenkin kun puolisot ovat jo raukeamaan päästetyn avioeroprosessin aikana tehdyllä osituksella osoittaneet, etteivät osaa päättää että kenen kanssa elämäänsä haluavat elää. Selvyyden vuoksi sanottakoon, että jos liitto lopulta päättyy avioeroon niin ositustahan ei siis tehdä, sillä puolisothan ovat jo tehneet osituksen. Heidän taloudellista suhdetta on liiton aikana siis arvioitava hiukan samaan tapaan kuin kahden muukalaisen. Tämä ymmärrettävästi voi tuntua hiukan pulmalliselta, kun otetaan huomioon heidän faktisesti läheinen asema toisiinsa nähden taloudellisessa mielessä. AL 107a §:stä johtuvaan avio-oikeuden puuttumiseen ei siis ole mahdollista puuttua AL 103b:n sovittelusäännöksen nojalla edes selkeästi kohtuuttomilta vaikuttavissa tapauksissa. Tämä on toinen merkittävä ero täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a:n tilanteissa. Jälkimmäisessä on instrumenttina käytettävä perusteettoman edun palauttamisen vaatimista, mikäli kyseisen oikeuskeinon käyttöedellytykset ovat käsillä.


C) Summa summarum.
AL:n sääntely voi tuottaa ikävän yllätyksen tilanteessa, jossa avio-oikeuden poistuminen osituksen myötä "paljastuu" puolisolle vasta vuosien kuluttua.

Sinänsä kyseessä ei ole mikään "typerä sudenkuoppa" tai "virhe lainsäätäjän ajatuksenjuoksussa", vaan säännöshän on aivan rationaalinen ja varallisuusoikeuden yleisiä oppeja myötäilevä. Ositushan on sopimus siinä missä asunto-osakkeen kauppakin, ja sopimusten oikeusvaikutusten kannalta sopimuksenteon jälkeiset olosuhdemuutokset ovat yleensä merkityksettömiä (vrt. kohta B, jossa yritin selittää täydellisen avioehtosopimuksen ja AL 107a §:n ”avio-oikeudettoman tilan” välisiä tärkeitä eroja). Kun puolisot ovat sopimusosituksessa avioliitto-oikeuteen liittyvät varallisuussuhteensa purkaneet, ei olisi kohtuullista viedä _sopimukselta_ pohjaa yksinomaan sen vuoksi, että avioeroa ei tullutkaan. Puolisothan voivat avio-oikeutta koskevin osin kumota osituksensa oikeusvaikutukset. Olisi suorastaan vastoin yksityisoikeutemme yleisiä periaatteita kumota menneisyyteen suuntautuva kertasopimus sopimuksenteon jälkeisten tapahtumien vuoksi. Puolisoiden oikeus tehdä SITOVIA oikeustoimia keskenään on aviovarallisuusjärjestelmämme yksi tärkeä tunnusmerkki. Tämä on luonnollisesti kirjattu myös avioliittolakiin, AL 33§:
” Avioliitto ei rajoita puolison oikeutta tehdä sopimuksia … Puolisot saavat tehdä sopimuksia myöskin keskenään …”.

AL 107a § on selvästi oikeusjärjestelmämme periaatteiden kanssa yhdenmukainen säännös. Yksittäistapauksessa on tietenkin surullista, jos joku on laiminlyönyt perehtyä avioliittolain varallisuusjärjestelmään avioliiton solmimista harkitessaan, tai vasta erotilanteen aktualisoituessa. Oikeuserehdyshän on laajalti torjuttu oikeudessamme: on yhdentekevää mitä henkilö tiesi lain sisällöstä jos hän pahoinpiteli, allekirjoitti takaussitoumuksen tai solmi avioliiton. Toki on syytä huomauttaa, että mainittu ongelma koskee vain niitä, jotka soutavat ja huopaavat eroasiansa kanssa.

Lue lisää

Olipa hankalaa tekstiä. Heräsi kysymys tuosta sopasta... jos siihen hämmentäisi vielä tasingon. Jos tehdään ositus ja toiselle jää maksettavaksi tasikoa. Sovitaan, että maksu suoritetaan, kun avioero selvä. Jos ei erotakkaan, pari kuvittelee kaiken olevan ok, eikä siis tasingon maksuakaan toinen enää odota. Sitten kuitenkin ero tulee uuden hakemuksen myötä. Kai silloin se tasinko tulee maksettavaksi jos vaaditaan. Määritelläänkö se uudestaan esim. kiinteistön arvon nousun myötä tai lisätäänkö siihen korkoa vai mitä silloin tapahtuu?