Astuin valtavaan huoneeseen
puulattia paljaiden jalkojeni alla
huoneen korkeus saa keuhkoni huudahtamaan
Nyt on - tilaa hengittää
jopa sisällä
Sinä päivänä kun astuin
ulos, sisimpäni vankilasta
itse, itsessäni, itsestäni
koko olemukseni värähti!
Avaralle paikalle
tilaa hengittää - jopa ulospäin
puulattia jalkojeni alla
tukevasti nyt
kannattelee varpaitteni herkän ihon
en laita mattoa
en viellä
peittämään
Sitten vasta kun talvi tulee
ja kylmä -
laitan lattialleni
lämpimän maton
puulattia paljaiden jalkojeni alla
huoneen korkeus saa keuhkoni huudahtamaan
Nyt on - tilaa hengittää
jopa sisällä
Sinä päivänä kun astuin
ulos, sisimpäni vankilasta
itse, itsessäni, itsestäni
koko olemukseni värähti!
Avaralle paikalle
tilaa hengittää - jopa ulospäin
puulattia jalkojeni alla
tukevasti nyt
kannattelee varpaitteni herkän ihon
en laita mattoa
en viellä
peittämään
Sitten vasta kun talvi tulee
ja kylmä -
laitan lattialleni
lämpimän maton
Vastaukset 5
Vanhimmat
...
leikkivien lasten äänet korvissani
pudottaa napalmilastinsa
auringossa välkkyvä pommikone
hopeisissa siivissään kaikki se mitä olisimme voineet olla jos
elämä ei olisi päättynyt tähän
kun kaikki
se mikä unohdettiin
palaa mieleen,
toisenmuotoisena,
luulemme muistavamme, ja ihmettelemme
miksi emme silloin ymmärtäneet
se on se ja sama
kuvat limittyvät, asiat ja aiheet
toisiinsa menneinä
ilman että niitä havaitsen, havaitsen vain
tämän minkä nyt näen
katukahvilan pyöreät pöydät ihmisineen, viereisessä
pöydässä tutulta näyttävä, lehteä lukeva
ihminen, joka on nainen, jos tyttöystäväni
lukee tämän runon hän ajattelee heti toisella tavalla, ajattelee
mitä minä olen ajatellut
naista katsoessani, vaikka en ole ajatellut
yhtään niin, se joka niin ajattelee en ole minä, ajattelen
kuinka minun tulisi ajatella
kun kaikki se mitä olisimme voineet olla
katoaa käsistämme
jää vain se mitä olemme,
tässä ja nyt,
unelminemme, toiveinemme, pelkoinemme -
en voi lähestyä Jumalaa, en antautua Hänelle sellaisena
jollainen ehkä toivoin, tai olisin toivonut
olevani, voin antaa itseni Hänelle vain tällaisena
joka olen
tämän ihmisen kanssa minun on opittava elämään:
minun
itkuksi räjähtävien lastenleikkien ja
palavan lihan katkun todellisuudesta huolimatta
jossa pensaikko palaa rätisten pois
ja olen kaiken uhmani kanssa
alaston
laulan kiitosta taivaalle
Ei pöydässä missä istuu ihminen
nainen tai mies
kääntää lehteä, sivua katovan elämän
kunpa hän tietäisi
tai ehkäpä tietääkin tietävänsä?
mistäpä me se tiedetään
tyttöystävä
eilinen mennyt
ei ajattele mitään mitä toinen luulisi toisen ajattelevan
kääntää myös sivun
katoavan elämän salaisuudelle
antaa tilaa kaihoisalle rakkaudelle
sillä äänettömyydessä
vain ajatuksien ja soivien korviensa välissä
kielellä ei ole nyt yhtään sanaa
ei yhtään
joka ääneen lausuttaisiin
vain - hiljaisuus
iltapäivän aurinko on vielä kyllin
valaistakseen
läpi käveltävän kaupungin
tämän
saman jossa istun:
kesät ja talvet
mutta liian matalalla
ruskettuakseni
talojen väliin jäävällä kujalla
kädet taskussa
vuodenaikojen kiertokulussa
hymisee
Kirjoitinkin merkillä elli
vaikka mielummin olen alli
en ainakaan malli
Hyvä niin!
Joskus olin valokuvamalli
tai sanomalehdessä
esittelin yöpaitaa
vienosti hymyillen -
silloin kun kotikaupungissani
hymähdeltiin, Joensuun Ellille
joka asui lättähatuissa
ja työnsi ostoskärrejä
pitkin mukulakivikatuja
aika kultaa siivet
muistot tuo parhaimmat
ja ikävät jää
ovien taa
ehkäpä kuitenkin olen
se mitä olen -
en haluaisi olla myöskään narri
joka kieroilee
maskinsa takana
paksut maalatut huulet ylöspäin
pellenhousut hakaneuloilla kiinni
ja jaloissa kengät väärinperin
hauskaa?
no, voi ollakin
mutta, täyttä totta
hänelle joka esittää
Tunsin miten suutelit sydäntäni
tänä aamuna
kun vesipisarat valuivat solkenaan
pitkin makuuhuoneeni ikkunanpieliä
hymyilin auringolle
joka nukkui harmaan pilvipeiton alla
tiesin, että kaikki selviää