Pieni essee viime vuosisadan tragediasta.
Kolmannen valtakunnan historia muistuttaa meitä siitä, mitä saattaa tapahtua, kun epätoivoinen kansa kääntyy uskon politiikkaan ja alistuu pseudomessiaan edessä joka muistuttaa Signorellin mahtavaa Antikristusta Orvieton katedraalissa mutta jonka sielunmaisema on Wagnerin myyttisen maailman irvikuva, naauknabm josta hän karsi Wagnerin synkretistisen uskonnollisuuden ja taiteellisuuden omistautuakseen pelkästään jatkuvaan rotusotaan.
Natsien petomainen ideologia oli sekoitus nykyaikaista tieteellistä rationalisuutta, uskoa modernin valtion "kasvattavaan" tehtävään ja vääristynyttä kristinuskoa, ja tämä yhdistelmä oli ilmeisesti sen voiman salaisuus. Käytännössä kyse oli omalle "rodulle" "vahingollisten" ihmisten armottomasta tuhoamisesta. "Rodullisesti moitteetonta" väestöä kyllästettiin etnosentimentaalisuudella ja se sai nauttia väliaikaisesti kohonneesta elintasosta sekä kansallisen suuruuden (tai pikemminkin suuruudenhulluuden) visioista.
Täysi lautanen, työ ja palkkakuori vähensivät väestön kiinnostusta kanssaihmisiinsä. Vähemmistö marisi milloin mistäkin kansallissosialistisen politiikan piirteestä näkemättä koskaan valtavaa kokonaisuutta - siihen pystyivät yllättävän harvat vaikka selviä todisteita näkyi kaikkialla, Suhteellisen suuri osa Saksan väestöstä on nykyään tutustunut niihin tavalla tai toisella ja se antaa toivoa.
Ihmiset ovat paljon haluttomampia ottamaan riskejä kuin ennen. Onneen ei ole mitään pikatietä, mutta pelkästään sen tavoittelu johti viime vuosisadalla kauhistuttaviin inhimillisiin seurauksiin. Historian tuomio on yksiselitteinen: yksikään niin kutsuttujen "aseistettujen boheemien" perustamista hallintokoneistoista ei saanut aikaan mitään pysyvää. Niiden johtajat edustivat kaiken sen negaatiota mikä tekee ihmiselämästä elämisen arvoisen; heidän seuraajansa alensivat ja häpäisivät itsensä. Tämä pätee niin kansallissosialismiin kuin muihin vastaaviin poliittisiin uskontoihin l. pelastusoppeihin kuten kommunismi ja fasismi.
Kolmannen valtakunnan historia ei ole mikään ylentävä tarina, mutta toisaalta siinä on ehkä jotain opittavaa. Esimerkiksi se, että elämässä kannattaa kulkea keskitietä, tavoitella pragmaattisia päämääriä, keskustella veroista, markkinoista, kasvatuksesta, terveydestä ja sosiaalipolitiikasta kuten nyky-Euroopan poliittisissa kulttuureissa tapahtuu, vaikka meillä ei toistaiseksi olekaan historioitsijoita joilla olisi kyky selvittää näitä merkittäviä hyveitä. Elämämme saattaa olla apokalyptisiin aikoihin verrattuna ikävystyttävämpää, mutta ikävystyminen on paljon parempi vaihtoehto kuin ennenaikainen ja ennenkaikkea turha kuolema jonkun ideologisen fantasian takia.
Kolmannen valtakunnan historia muistuttaa meitä siitä, mitä saattaa tapahtua, kun epätoivoinen kansa kääntyy uskon politiikkaan ja alistuu pseudomessiaan edessä joka muistuttaa Signorellin mahtavaa Antikristusta Orvieton katedraalissa mutta jonka sielunmaisema on Wagnerin myyttisen maailman irvikuva, naauknabm josta hän karsi Wagnerin synkretistisen uskonnollisuuden ja taiteellisuuden omistautuakseen pelkästään jatkuvaan rotusotaan.
Natsien petomainen ideologia oli sekoitus nykyaikaista tieteellistä rationalisuutta, uskoa modernin valtion "kasvattavaan" tehtävään ja vääristynyttä kristinuskoa, ja tämä yhdistelmä oli ilmeisesti sen voiman salaisuus. Käytännössä kyse oli omalle "rodulle" "vahingollisten" ihmisten armottomasta tuhoamisesta. "Rodullisesti moitteetonta" väestöä kyllästettiin etnosentimentaalisuudella ja se sai nauttia väliaikaisesti kohonneesta elintasosta sekä kansallisen suuruuden (tai pikemminkin suuruudenhulluuden) visioista.
Täysi lautanen, työ ja palkkakuori vähensivät väestön kiinnostusta kanssaihmisiinsä. Vähemmistö marisi milloin mistäkin kansallissosialistisen politiikan piirteestä näkemättä koskaan valtavaa kokonaisuutta - siihen pystyivät yllättävän harvat vaikka selviä todisteita näkyi kaikkialla, Suhteellisen suuri osa Saksan väestöstä on nykyään tutustunut niihin tavalla tai toisella ja se antaa toivoa.
Ihmiset ovat paljon haluttomampia ottamaan riskejä kuin ennen. Onneen ei ole mitään pikatietä, mutta pelkästään sen tavoittelu johti viime vuosisadalla kauhistuttaviin inhimillisiin seurauksiin. Historian tuomio on yksiselitteinen: yksikään niin kutsuttujen "aseistettujen boheemien" perustamista hallintokoneistoista ei saanut aikaan mitään pysyvää. Niiden johtajat edustivat kaiken sen negaatiota mikä tekee ihmiselämästä elämisen arvoisen; heidän seuraajansa alensivat ja häpäisivät itsensä. Tämä pätee niin kansallissosialismiin kuin muihin vastaaviin poliittisiin uskontoihin l. pelastusoppeihin kuten kommunismi ja fasismi.
Kolmannen valtakunnan historia ei ole mikään ylentävä tarina, mutta toisaalta siinä on ehkä jotain opittavaa. Esimerkiksi se, että elämässä kannattaa kulkea keskitietä, tavoitella pragmaattisia päämääriä, keskustella veroista, markkinoista, kasvatuksesta, terveydestä ja sosiaalipolitiikasta kuten nyky-Euroopan poliittisissa kulttuureissa tapahtuu, vaikka meillä ei toistaiseksi olekaan historioitsijoita joilla olisi kyky selvittää näitä merkittäviä hyveitä. Elämämme saattaa olla apokalyptisiin aikoihin verrattuna ikävystyttävämpää, mutta ikävystyminen on paljon parempi vaihtoehto kuin ennenaikainen ja ennenkaikkea turha kuolema jonkun ideologisen fantasian takia.
Vastaukset 28
Vanhimmat
"se sai nauttia väliaikaisesti kohonneesta elintasosta sekä kansallisen suuruuden (tai pikemminkin suuruudenhulluuden) visioista."
Kuinka usein historoitsijat ovatkaan lausuneet, että kuinka lähellä se olikaan, että Hitler olisi voittanut sodan.
Jos Hitler olisi voittanut sodan, niin luuletko, että elintaso olisi jotenkin laskenut, kun maapallon kaikki resurssit olisivat olleet Saksan käytössä. Ja käytännössä Hitler olisi voinut eliminoida kaikki turhat ihmiset ja säilyttää vain kelvollisen aineksen. Jolloin ei olisi ainakaan mitään nälkää nähty. Silloin Saksa olisi voinut muokata maailmasta sellaisen kuin Johtaja halusi, puhtaan ja harmonisen maailman, jossa kaikki sille vihamielinen torjuttaisiin ankarallla väkivallalla tarvittaessa.
Hyvähän se sinun nyt on valittaa, turvassa olet toistaiseksi, mutta Hitlerin tappolistoille olisit varmasti joutunut noilla mielipiteilläsi. Mutta miten sinun kannattamasi yhteiskunta voi torjua fasismin? Ei mitenkään, koska vapaa yhteiskunta on aina avoin kaikelle muutokselle, mutta fasistinen yhteiskunta taas ei hyväksy mitään muutosta, vaan tappaa kaikki vihollisensa välittömästi, jolloin mitään todellista vastarintaa ei voi koskaan syntyä.
Näitä asioita olisi tapahtunut natsien voittaessa:
-Yleinen elintaso olisi romahtanut
-Yleinen moraali olisi romahtanut
Väite, jonka mukaan harmoninen ja puhdas maailma on samalla häikäilemättömän väkivaltainen on täysi mahdottomuus. Natseilla olisi aina pitänyt olla joku kohde häikäilemättömälle väkivaltaisuudelle ja rosvottavaksi.
Jos voitamme julman vihollisen suuremmalla julmuudella emme ole voittaneet mitään. Voitto on saavutettava kieltäytymällä julmuudesta.
Useat historioitsijat ovat spekuloineet että voitettua sodan Natsi-Saksassa olisi tapahtunut samansuuntainen kehitys kuin Neuvostoliitossa tapahtui 1970-80-luvuilla: hallinnon dynamiikka olisi löystynyt ja viimeistään Hitlerin kuollessa olisi syntynyt verisiä valtataisteluita jotka olisivat rapauttaneet hallinnon tehokkuutta entisestään - pitkällä aikavälillä olisi pakostakin tapahtunut liberalisoitumista. Totalitaristisilla järjestelmillä on tapana polttaa itsensä loppuun ennemmin tai myöhemmin, ja romahdus olisi tapahtunut sisältäpäin.
Ja en pidä lainkaan todennäköisenä että fasistinen hallintamuoto palaisi Eurooppaan ainakaan meidän elinaikana. Paras tapa ehkäistä ääriliikkeiden valtaannousu on yhteiskunnallisen vakauden säilyttäminen.
Entä jos se fasismi ei tulekaan siinä muodossa, jossa sitä pelätään ja odotetaan?
Entä jos se hiipii tyytymättömyytenä laajalti yhteiskunnan sisään ilman ulkoisia tunnuksia?
Jos se tuleekin ilman seremonioita katu-uskottavana työväenaatteena ?
Entä jos se luo perusaatteistaan sellaisen yhteiskuntajärjestyksen, mitä kannatetaan parlamentaarisen demokratian rappiovaiheessa ?
Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä . Ihmiset tuntuvat täälläkin ymmärtävän kovin heikosti fasismia ja sen eroavaisuuksia kansallissosislismista.
Entä jos se fasismi ei tulekaan siinä muodossa, jossa sitä pelätään ja odotetaan?
Entä jos se hiipii tyytymättömyytenä laajalti yhteiskunnan sisään ilman ulkoisia tunnuksia?
Jos se tuleekin ilman seremonioita katu-uskottavana työväenaatteena ?
Entä jos se luo perusaatteistaan sellaisen yhteiskuntajärjestyksen, mitä kannatetaan parlamentaarisen demokratian rappiovaiheessa ?
Nämä ovat asioita, joita kannattaa miettiä . Ihmiset tuntuvat täälläkin ymmärtävän kovin heikosti fasismia ja sen eroavaisuuksia kansallissosislismista.
Mahdollinenhan kuvailemasi skenaario kyllä on, mutta todennäköisesti sitä ei miellettäisi fasismiksi ja todennäköisesti tämänkaltaisen aatteen edustajat sanoutuisivat irti historiassa tapahtuneista rikoksista.
Silti en kuitenkaan näe että kuvailemasi parlamentaristisen demokratian kriisi olisi mitenkään ajankohtainen sillä ihmiset ovat nykypäivänä huomattavasti kiinnostuneempia omasta taloudellisesta hyvinvoinnistaan kuin radikaaleista poliittista aatteista. Yhteiskunnallisen tilanteen radikaalisti huonontuessa tilanne voisi olla toinen.
sinun auktoriteettisi?
Miksi mitään romahdusta olisi tapahtunut? Saksalaiset eivät ole mitään vallankumouksellisia olleet koskaan, vaan säntillistä ja uskollista kansaa johtajillensa. Pääsi on niin sekaisin, että se ei enää näekään mitään muuta kuin Tien Vapauteen. Kaikki tapahtumat johtavat välttämättä Suureen Totuuteen. Vaikka joku "romahdus" olisi tapahtunutkin, niin miksi sitten olisi syntynyt uudestaan samanlainen liberalismi, joka oli jo historiaa?
Tämä on nimenomaan vain spekulaatiota kuinka Saksan historia olisi kehittynyt mikäli Hitler olisi voittanut sodan. Voimme vain ottaa esimerkkejä vastaavankaltaisista diktatuureista ja koettaa rinnastaa niiden prognooseja omissa teorioissamme.
Totuus on se, että kaikesta näennäisestä tehokkuudesta huolimatta natsihallinto oli varsin löyhä rakennelma josta löytyi useita keskenään kinastelevia kuppikuntia - tämän on tuonut esiin eittämätöntä sisäpiirin tietoa omannut Speer. Göring, Goebbels ja Himmler tappelivat keskenään, Rosenbergin ja Hans Frankin valta-asemat olivat keskenään ristiriitaiset, jne. Tämä hajanaisuus antoi ja keskenään riitelevät alaiset antoivat Hitlerille mahdollisuuden säilyttää ehdoton valta-asema. Hitlerin taktiikka oli huomattavasti ovelampi ja tehokkaampikin kuin Stalinin joka sumeilematta tapatti kaikki jotka olisivat voineet jossakin vaiheessa koitua hänen hegemonialleen uhaksi.
Täyttä asiaa natsismista. Yritys oli luoda maanpäällinen paratiisi harvoille ajamalla muut ihmiset - tässä tapauksessa "alempaa rotua" olevat sukupuuttoon ja orjuuteen. Mikään aate, jonka perusteissa on väkivaltaisen käytännön ihannointi ja vaatimus tappaa muita ihmisiä ei ole eikä voi olla järkevän yhteiskunnan kestävänä perustana.
Ihminen, joka haluaa paluuta itsekkyyden ja terrorin valtaan on henkisesti sairas. Tämä pätee täälläkin palstalla esiintyviin yksilöihin jotka jatkuvasti yrittävät vähätellä ja selitellä rikollisen aatteen häikäilemättömästi toteuttamia rikoksia.
Mutta samaa pätee myös Neuvostoliittoon ja kommunisteihin. Niinhän tuossa jo kyllä mainitsitkin.
Loppujen lopuksi, mitä eroa noilla kohdella idealismilla onkaan? Molemmillahan oli täsmälleen sama päämäärä, kuten itsekin totesit. Yritys luoda maanpäällinen paratiisi harvoille ajamalla muut, alempiarvoiset ihmiset sukupuuttoon ja orjuuteen.
Vanha vitsi mutta totuus seuraa voittajan miekkaa: Sodan jälkeinen "totuus" on viimekädessä voittajan palvontaa; totuuspropagandasta olemme saaneet nauttia jo 60-vuotta.
USA on taloudellisena vaikuttajana myös mediasuurvalta: so. elokuvat, lehdet kuin myös empiirinen historiantutkimus on palvellut liittoutuneiden sodan oikeamielisyyttä. Empiirisen totuuden tuollepuolen on jätetty ne tosiasiat joita ei ole haluttu nähdä - ne vaiettiin kuoliaaksi.
Kysymys on paljolti samasta asiasta kuin Neuvostoliiton mieltämisestä 60 -ja 70-luvuilla. Neuvostoliiton ollessa poliittinen mahti ja osa liittoutuneiden sotahistoriaa, sen olemisen oikeutusta propagoitiin suodatetulla tiedottamisella: maan ihmisoikeusrikokset, poliittinen valheellisuus tiedettiin jo tuolloin mutta ko. asioiden painottamiselle ei ollut aikaa eikä tilaa silloisessa maailmassa.
Ps. Natsismiin on äärettömän helppo suhtatua jälkiviisaasti.
Onko tässä asiassa muuta viisautta kuin jälkiviisaus? Sama pätee kommunismiinkin. Jos ajatellaan hegeliläisen historianfilosofian mukaan ei voi tulla muuhun johtopäätökseen. Mainitsemasi seikat eivät millään tavalla puolusta natsismin (tai minkään muun totalitarismin) nimissä tehtyjä rikoksia.
Minusta on säälittävää, että ihmisen pitää vajota noin alas. Luulit ilmeisesti olevasi jotenkin "parempi ihminen", kun kopioit sanasta sanaan tuon tekstin. Eli siis, tuo kaikki on suoraan kopiotu kirjasta Kolmas valtakunta, jonka on kirjoittanut Oxfordissa toimiva historianprofessori Michael Burleigh. Esimerkiksi viimeinen kappale on myös teoksen Kolmas valtakunta viimeinen kappale.
Erityisen ärsyttävää tässä "esseessäsi" on se, että nimenomaan sanoit sitä "pieneksi esseeksi", ihan kuin olisit sivumennen kirjoittanut noin laadukkaan tekstin. Minusta sinunlaisesi huijarin ja varkaan pitäisi maksaa iso sakko tuollaisesta ällöttävästä teosta.
En tule ikinä lukemaan tuon englantilaisen orangin sepustusta. Mieluummin vaikka Raamatun.
et kestäkkään totuutta kansallissosialismista ja Hitleristä. Siirry vaan raamattuun siitähän niitä tulkintoja löytyy...
teoksen kansi on hieno, mutta avata sitä ei kannata, ellei halua pettyä pahemman kerran...
Burleighin teos on pettymys, muille oikeaa historiaa.
"Kolmas valtakunta" oli hyvä kirja. Siinä tehtiin mainioita havaintoja ja paneuduttiin mielenkiintoisiin asioihin. Lisäksi parin sadan sivun lähdeluettelo oli todella vaikuttava, (vaikkakin hyödytön) kaikesta päätellen Burleigh on hyvin lukenut mies. Kirjan kieli oli hyvin oppinutta ja sitä oli mukava lukea.
Silti tietyissä kohdissa jäin kaipaamaan objektiivisuutta jonkin asian tai henkilön suhteen. Mutta ei kai liene liioittelua sanoa, että brittien tekemät kirjat, dokumentit ja elokuvat Natsi-Saksasta ovat melko puolueellisia. Mikä johtuu varmaan Britannian massiivisista pommituksista 2. maailmansodan aikana. Lisäksi välissä keskityttiin hieman epäoleellisiin asioihin suhteessa kirjan teemaan.
luoda demoninen kuva natsi-Saksasta on vain pieni osa kokonaisuudesta ja totuudesta, joka palvelee
voittajien oikeutusta ja voitelee sorrettujen haavoja. Tällainen teos voidaan tehdä mistä tahansa
yhteiskunnasta - aivan oiken, jopa demokratiasta,
sillä edellytyksellä, että kohteena on vanha valta.
Etkö tajua, että tuollaista kirjoittava paska ei voi olla rehellinen. Muuten hän olisi objektiivisempi. Melkoisesti paatosta ja asenteellisuutta . Suorastaan uskonnollista tuo asennoituminen Saksaan ja sotaan. On täysin varmaa, että hän yrittää pettää sinua. Hän unohtaa tarkoituksellisesti ratkaisevia lähteitä ja tulkitsee huonosti muita ja valehtelee myös. Valheelliset lähteet ovat myös takuuvarmasti käytössä. Siksi häntä ei kannata lukea. "Vaikuttava lähdeluettelo"? "Tekee viisaan ja lukeneen vaikutuksen"? No varmasti. Et ilmeisesti moniltakaan osilta pysty hahmottamaan, mitkä kohdat saattaisivat olla kärjistettyjä, väritettyjä, vääristeltyjä tai jopa ovelasti valehdeltuja.
tässä kansallissosialistin puheenvuoro?
Burleigh pettää sinua, älä viitsi naurattaa!
Missä niitä valheita on tässä kirjassa?
Kun olen lukenut sinun mielipiteitä, niin eipähän niitä vakuuttavia todisteita väittellesi tunnu löytyvän, ainoastaan kolmannen luokan aatteellisten historoitsijoitten tai aikakausilehtien horinoita.
En voi sanoa olevani samaa mieltä sinun kanssasi paljon mistään. Mitä ns. "asenteellisuuteen ja paatokseen" tulee niin se on tiettyyn rajaan asti ihan sallittua, sillä kyllä Natsi-Saksassa tehtiin kamalia tekoja, mutta tuskinpa silti kirjailija yrittää minun mielipiteisiini henkilökohtaisesti vaikuttaa, eihän hän mikään vauhko demagogi ole -niinkuin eräät.
"Hän unohtaa tarkoituksellisesti ratkaisevia lähteitä ja tulkitsee huonosti muita ja valehtelee myös. Valheelliset lähteet ovat myös takuuvarmasti käytössä." Pystytkö todistamaan? Miksi ihmeessä Oxfordilainen professori käyttäisi vääriä lähteitä ja valehtelisi? Jotta hän voisi aivopestä meidät? Kyllä sinunkin täytyy tajuta, että nuo ovat naurettavia väitteitä. Minä sain Burleighistä varsin hyvän kuvan. Hänellä on terveet arvot ja aivot.
Tietenkään keskiverto lukija ei tiedä edes vastakkaisista tulkinnoista. Tuskinpa voin todistaa nyt heti mitään, kun en viitsi kirjaa lukea. Tietenkin tavallinen lukija varmast on hänen varassaan. Mutta jos kirjassa on näitä verhojenpurentajuttuja, niin arvostelukyky lienee jokaisella tallella.
ETkö pysty kuvittelemaan todellakaan motiiveja englantilaisille, jotka ovat heittäneet sontaansa niskaamme jo sota-aikana? Vai etkö halua julkituoda sellaisia propagandistisista syistä?
Ilta-Sanomien keskusteluissa ainakin yksi kgb-agentilta vaikuttanut nimimerkki Vanessa kertoi monessa artikkeleissa Burleighin jutuista ja miten ne tukivat hänen oksettavia juttujaan. Kuulosti SHirerin kopiolta ja kaikki mielettömältä rasistiselta roskalta.
Rasistiselta roskalta? Kukas se tällä palstalla on niistä juutalaissalaliitoista ja venäläisten myötäsyntyisestä pahuudesta hourinut? Heh heh, olet sinä Pelle-Vandaali aika epeli!
Burleighin teos ei missään nimessä ole "saksalaisvastainen" vaan pitäytyy pelkissä tosiasioissa ottamatta kantaa siihen, mikä merkitys kansallisuudella on totalistarismin syntyyn.
Burleighin kirjasta ja olet lainannut suoraan tekstisi sieltä.
Olisit voinut mainita lähteen........
Myönnettäköön että teksti on Burleighin kirjoittama, jonka on myöskin ilmestynyt omana itsenäisenä esseenäkin. Silti allekirjoitan tekstin ideat täysin - sisältö, ajatus lienee tärkein?
Jos todella "allekirjoitat tekstin ideat täysin", niin miksi sinä sitten häpäisit sen noin barbaaristi plagioimalla sen? Ja mitä sisältöön ja ajatuksen tärkeyteen tulee niin ne eivät todellakaan ole tärkeämpiä kuin rehellisyys. Törkeydelläsi ei selvästikkään ole mitään rajoja, kun kehtasit vielä panna sanan "plagiaatti" lainausmerkkeihin! Ihankuin et vieläkään myöntäisi varastaneesi.