.
Entisen VM Erkki Liikasen ( Holkerin hallituksen VM 1987-1990, siirtyi EU-suurlähettilääksi 1990) budjettipäällikkö Sixten Korkman on tullut rämäkäsi esiin ankaralla alkutuotannon tukitoiminnan arvostelullaan. Aivan sattumaa ei suinkaan ole, että myös ylioppilas Johannes Koroma, entinen TKL:n ja TT:n johtaja, on esitelnöinyt medialle samasta aiheesta, samoin äänenpainoin.
Vaaleihin latauvassa, syksyn poliittisessa ilmapiirissä on suuren riitelyn aineksia ja myrskyjä lupaavia paineita.
Keskusta on tietyntyyppisen mediavajeen uhrina usein vailla riitäviä puolestapuhujia. Sen minkä Ilkka, KS ja "Mullikka" ja Lallikin alueillaan näyttävät voimiaan, joutuu Keskusta sitten muualla sitäkin herkemmin riepoteltavaksi.
Presidentinvaalien ja eduskuntavaalien alusajalla, jokaisen puoleen poliittiseen strategiaan kuuluu monikerroksinen suunittelu ja jatkuvat, osin päällekkäiset oparaatiot. Kun Keskustan päävastustajalla on, -kiitos SAK:n ehtymättömien varojen ja median laajan toveritoimitus-verkoston-, valtakunnan suurten medioitten vankka tuli takanaan, sopii Hakamiemen tuottaa kovaa linjaa aiheesta kuin aiheesta, halutessaan mielin määrin revitellen. Ainakin jossain kohdin esiintyy toiminnassa myös orastavaa sinipunaa.., kutan tässä tukias-jupinassa, jota Korkman ja Koroma ja monet muutkin tahoillaan kaivelevat.
Esimerkki SDP-uskollisen virkamiehen (Hakaniemen "omertan" sovelluksena) toiminnasta pitkällä aikavälillä:
Virkamies Sixten Korkman’in näytöt:
Valheita ja VM Erkki Liikasen tuhojen peittelyä, osallisuus laman rakenteluun oman aseman suojaamiseksi!
Sixten Korkman toimi VM:n budjettipäällikkönä H. Holkerin hallituksen aikana. Hänen lähin "esimiehensä" oli ensin 1987-1990 VM Erkki Liikanen, jota seurasi VM Matti Louekoski.
"Kyllä Sixten tiesi jo silloin mitä oli tulossa".., ja niin sitten tiesi Erkkikin, mutta hän pääsi laman apu-arkkitehdin vastuitaan ja häpeää karkuun saatua armon sossuilta. Kiistatta on tullut esiin, että Liikasella oli selkeä, merkittävä osakkuus laman muodostumiseen ja sen tuhoihin.., Samoin kuin ja eritoten kansliapäälliköllään Sixten Korkmanilla.
Ahon Hallituksen aikana BKT:n ja koko kansan syöksykierre kääntyi takaisin kohti normaalimpaa elämään. Jäljempänä eräässä laman syitä kaivelleessa ohjemassa oli haastateltavana myös H. Holkerin ja Erkki Liikasen aikainen budjettipäällikkö Sixten Korkman. Jutun rakentelussa esiteltiin laajasti VM:n toiminnan ja tosiasioitten ristiriitaisuutta, joiden summana syntyi maahan sitten lama ja suuri tuho.
Toimittaja (ei SDP-toveri) tivasi Korkmanilta, miten saattoi olla mahdollista että ministeriö ja hän sen budjettipäällikkönä tuottivat vuodesta toiseen täysin utopistisia tuhoisia budjetteja, vaikka jo "kaiken tietävät taksisuharitkin" tiesivät että maan taloudessa on joku pahasti vialla, ja että laman alku on jo käsillä?
Tähän Korkman vastasi jopa hieman julkeutta äänessään:
"Totta kai laman oireet, sen suuret uhkakuvat, budjettien harhat ja ministerin virheet tiedettiin virkamiestasolla, mutta VM:n virkamiehen tehtäviin ei kuulunut ohjata poliittisia päätöksiä, ja niinpä myös budjettipäällikkö otti ohjeet ministeriltä!"
"Niiden mukaisesti laadittiin kulloinenkin budjetti", painotti Korkman.
Kun Korkman nyt lukee madonlukuja ”tukiaisille”, alkutuotannon tuille, niin herää kysymys:
Kenen asialla hän nyt mahtaa olla; Kuka onkaan tällä kertaa hänen "Erkki Liikasensa"(?).., kun mies puhuu jälleen selkeästi lähinnä demari-politiikkaan ja osin kokoomuslaiseen jyrkän siiven revittelyyn kuuluvaa propakandaa, joka ei mitenkään rakennu EU:n olemassaolon perustasta lähtevälle tiedolle, saatikka kansallisille faktoille.
On suorastaan rivoa että Keskustalla on vastassaan välittömän repivän ja useimmin aggressiivisen SDP-SAK:n kaunapolitiikan lisäksi myös laaja, mitä kirjavampien palkkiovirkojen pyydystäjien ja virkaheittojen virkamiesten armadat, jotka ovat uskollisia punakoneen palvelijoita ja saavat kiitokseksi palveluistaan huippupaikkoja ja palkkiovirkoja.
Korkmanin lausuntoihin kehottaisin suhtautumaan terveellä kritiikillä!
Miten voimme luottaa "kansainväliseen infotaustaan”, tai kotimaiseen parhaaseen osaamiseen, kun hänenkin tapauksessaan löytyy taustalta suora sidos Hakaniemen omertan lakiin, ehdottomaan sossujen virheistä vaikememisen?
Korkmanin kohdalla asia esiintyi budjettipäällikön asemassa virkamiesvalan pettämisen hinnalla. Jos sitten muistakin ansioistaan niin ilmeisesti siitä palkkiona saatuun tukeen kehittyy Korkmanin asema edelleen nousujohteisena yhteiskunnan ylimmille huipuille.
Seppo Hietanen
”kerimäki st”
CITY-Keskusta
Keskusta ja Hakaniemen "omerta"
7
348
Vastaukset
- Etkö tiennyt??
Sinähän hölmö olet.
- oivahärkönen
... puhuvat tosiaan tukiaisista käydäkseen tällä takavuosina suositulla aiheella kepun kimppuun. Tosiasia näet on nyt, että maataloustukiaisten hallinta on täysin karannut suomalaisten omista käsistä. Sitä hoidetaan EU:ssa ja WTO:ssa. Eikä meillä pienenä maana ole noissa Euroopan- ja maailmanlaajuisissa järjestelmissä paljokaan sanottavaa.
Mutta hyökkääminen tukiaisia vastaan palvelee näiden herrojen koklipiläisiä päämääriä täällä kotimaassa. On näet onnistuttu häivyttämään suuren yleisön tietoisuudesta se, että koko tukiaispolitiikka ainakin koko Euroopassa on sos.demien sosiaalinen idea, jolla on haluttu subventoida elintarvikkeiden kulutushintoja valtion verovaroilla.
Sillä onkin sosiaalista merkitystä; elintarvikkeiden hinta on pienituloiselle suhteellisesti tärkeämpi kuin rikkaalle. Sossut vain eivät julkea tuoda tätä näkökohtaa esiin, kun halutaan vain luoda kuva, että tukiaiset ovat kepun tapa kupata etuja yhteikunnalta.- Otsikossa hymiö
16.9.-98 Radio Suomi: Heikki Haaviston haastattelu “Mahtitalonpoika”-kirjasta: Peltojen paketoinnista: –69: “Vennamo käytti sitä lyömäaseena kepua vastaan.”
“Oli aika monia tahoja, joille vuoden –70 hallituksen kaataminen sopi.”
--V-80 Virolainen haluttiin syrjäyttää K-linjan sijaan “Olin puolueeton.”
Keskustalaisia käskettiin kuulemaan Vladimirovia, mitä tapahtuisi elintarvikeviennille, jos ei olisi tullut sopivaa presidenttiä.
--“Minulle tuli se käsitys, että Suomea vietiin väkisin EU:hun, joten piti lähteä ulkoministeriksi.”
17.9.-98 HS: “Mahtitalonpoika”-kirjan arvostelusta: “MTK-laiseen tapaan machiavellismi syrjäytti (Haaviston) rehellisyyden ja tarkoitus pyhitti keinot. Vastapuolta ärsytti iltalypsyt.”- (MTK:n toiminnanjohtaja Matti Uusitalo ja Haavisto): “He ajoivat viljelijöiden etuja niin tehokkaasti, että eurooppalaisella tasolla olleet tuottajahinnat etenkin viljoissa nousivat ylhäiseen yksinäisyyteen (70- ja 80-luvuilla). Liian hyvin hoidettu etupolitiikka vaikeutti suomalaisen maatalouden sopeutumista EU-jäsenyyteen;..” Olen laskeskellut, että leivän 3 euroa maksavassa leivän hinnassa on noin 10 senttiä tukiosuutta. Tämä on siis se "suhteellisesto tärkeämpi" etu köyhälle kuluttajalle. Todellisuudessa esim. suomalaisen köyhän kuluttajan asiaa ajoi paljon paremmin kauppaketju Lidl, joka kilpailullaan pudotti tuota leivänkin hintaa kaupassa alemmas kuin oivalliset 10 senttiä.
- tuntuukos susta ?
Mielipidepankki kirjoitti:
Olen laskeskellut, että leivän 3 euroa maksavassa leivän hinnassa on noin 10 senttiä tukiosuutta. Tämä on siis se "suhteellisesto tärkeämpi" etu köyhälle kuluttajalle. Todellisuudessa esim. suomalaisen köyhän kuluttajan asiaa ajoi paljon paremmin kauppaketju Lidl, joka kilpailullaan pudotti tuota leivänkin hintaa kaupassa alemmas kuin oivalliset 10 senttiä.
Jos kerran uskallat väittää jotain, heitä ihmeessä laskelmat näkyviin...
Tottahan osoite löytyy jostain, elintarviketeollisuudesta, logistiikasta,
vai tarkoitatko, että viljelijöille maksetaan jotain muutakin kuin maailmanmarkkinahintaa..
Rukiin ala on pienentynyt reiluun 10 tuhanteen hehtaariin, mutta kotimaiseen rukiiseen sekoitetaan surutta ulkaista ruista.
Viljanviljelijätkö ne myyvät kotimaista leipää, jossa on suomalaista ruista vain nimeksi.. ?
Vai oletko nähnyt taas viljapeltoja ikkunasta ohi ajaessasi ?? Ja vetänyt johtopäätöksiä pilvisyyden ja sademäärän perusteella ??
Yltää se kepulaisuus aivan uskomattomiin tarinoihin ja jorinoihin. Koroma ja Korkman ovat SDP:n sidosryhmään kuuluvia kilttejä alamaisia. Ilmeiseti SDP-SAK valitutti Sixten Korkmanin myös EVAn ja ETLAn toimitusjohtajaksi. Oma mies seilläkin.
Keskustapoliitikot eivät kylläkään ole Korkmania korkealle noteeranneetkaan. Hehän pitivät parempana valinta Erkki Liikasta (SDP) Suomen pankin pääjohtajaksi. Pankkivaltuuston enemmistö esitti nimittäin Liikasta nimitettäväksi. Toinen ääniä saanut oli Korkman, jota ännesti kaksi pankkivaltuusmiestä, Ben Zyskowicz (Kok.) ja Janina Andersson (Vihr.). Demareiden ja keppulien ohella Ilkka Kanerva äänesti Liikasta, mistä sai kovat moitteet puoluesihteeri Ollilalta.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad861391- 52997
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että370828- 151800
- 55709
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124707- 51658
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 76622
- 56604