Variksenmarjaviini

Tuumasta toimeen

Mummolan metsässä kasvaa tuhottomasti variksenmarjoja, joita kukaan muu ei nouki kuin minä, sisko ja veljenvaimo joskus. Nyt loppui miettiminen ja ajattelin tehdä vihdoinviimein viiniä. Hillot, hyytelöt ja mehut on jo kokeiltu.
Tarvitsisin vinkkejä viinintekoon. Olen aikaisemmin tehnyt lähinnä valkoviiniä ja punaviiniä käymispakkauksista ja joskus vuosikymmen sitten karviaisviiniä. Nyt kysynkin, että minkäs verran marjoja voisi tarvita? En muista karviaisviiniin käyttämiäni määriä. Yksi tuttu on tehnyt marjaviininsä mehuista, mutta minä en ryhdy keittelyhommiin vaan laittaisin puhdistetut ja huuhdotut marjat käymisastiaan tykötarpeitten kanssa.
Vastatkaahan joutuin, mennään mummolaan (mummon mailla sijaitsevalle mökillemme) jo perjantaina!!!

10

3825

    Vastaukset 10

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lere

      Sama aikomus on minullakin näin hyvänä variksenmarjavuonna. Muuta ohjetta en ole löytänyt kuin ettei viini onnistu yksin kaarnikasta, lisänä voisi käyttää saamani tiedon mukaan viikunaa. Kerran olen saanut ihanaa kaarnikkaviiniä yksissä häissä, haluaisin itsekin kokeilla onnistuisinko edes lähelle vuosien takaista makunautintoa. Marjoja on jo kerättynä, survottuna ja pakastettuna. Enää odotan ohjetta, kuinka tätä "aarrettani" käsittelen. On mukava huomata, että meitä kaarnikoista innostuneita on muitakin.

      • Tytti

        Ja on todella hyvänmakuista kotiviiniä.Tein joitakin vuosia sitten. Silloin oli juttu SEURA- lehdessä variksenmarjoista ja siitä, että Japanilaiset ovat aivan ihastuksissaan tähän eksoottiseen pohjoisen marjaan ja variksenmarjaviiniin.Mutta pahinta on se,että olen kadottanut sen valmistusohjeen!Muistan sen,että niitä marjoja tuli siihen viiniin paljon.Ainakin 1 1/3-1 1/2 sangollista ja laitoin ne survottuna siiviläpussiin ja se mehuliemi oli karmean tummaa,kuin mustetta.Myöhemmin,kun tein uuden satsin ,eikä minulla ollut tarpeeksi variksenmarjaa, niin siitä viinistä ei tullut läheskään niin hyvää.Olemme mieheni kanssa etsineet joka vuosi noita mainioita marjoja,mutta ei ole löydetty moneen vuoteen.SAPETTAA OIKEIN!! Tällainen ohje löytyi osoitteesta WWW.MELKKO.FI: 5KG variksenmarjaa,750g rusinoita, 6.5kg panimosokeria ja tietenkin käymisaineet.Itse olen käyttänyt kidesokeria.Toivottavasti onnistut, ja laitathan sitten reseptisi tänne palstalle!Ja nautinnollisia viini-iltoja!


      • lere
        Tytti kirjoitti:

        Ja on todella hyvänmakuista kotiviiniä.Tein joitakin vuosia sitten. Silloin oli juttu SEURA- lehdessä variksenmarjoista ja siitä, että Japanilaiset ovat aivan ihastuksissaan tähän eksoottiseen pohjoisen marjaan ja variksenmarjaviiniin.Mutta pahinta on se,että olen kadottanut sen valmistusohjeen!Muistan sen,että niitä marjoja tuli siihen viiniin paljon.Ainakin 1 1/3-1 1/2 sangollista ja laitoin ne survottuna siiviläpussiin ja se mehuliemi oli karmean tummaa,kuin mustetta.Myöhemmin,kun tein uuden satsin ,eikä minulla ollut tarpeeksi variksenmarjaa, niin siitä viinistä ei tullut läheskään niin hyvää.Olemme mieheni kanssa etsineet joka vuosi noita mainioita marjoja,mutta ei ole löydetty moneen vuoteen.SAPETTAA OIKEIN!! Tällainen ohje löytyi osoitteesta WWW.MELKKO.FI: 5KG variksenmarjaa,750g rusinoita, 6.5kg panimosokeria ja tietenkin käymisaineet.Itse olen käyttänyt kidesokeria.Toivottavasti onnistut, ja laitathan sitten reseptisi tänne palstalle!Ja nautinnollisia viini-iltoja!

        Kiva, kun jostain sain ohjeen. Marjat odottavat pakasteessa, jos vaikka löytyisi vielä muita ohjeita. Vosin tehdä parikin satsia. Kaunista marjaisaa syksyn jatkoa!


      • Anonyymi

        Katsoppas Anjan resepti "kaarmikkaviinistä"!


    • Anonyymi

      Olen harrastanut marjaviinien valmistusta 50v. Onnistunut ja epäonnistunut!

      Tällä reseptillä onnistuu aina!
      Muustikkaa 3-5kg
      Mansikkaa 1-3 kg
      Mustaviinimarjaa 500-600g
      Vademaa 500g
      Rusinaa 500g (kannattaa laittaa joka viini satsiin.) se tuo marjaviiniin viininllisyyttä!
      Sokeria 4,5kg - 4,7kg(n.11-12%)

      Kaarnikkaa laitan seuraavaan satsiini 6l reseptini lisäksi,sillä senverran minulla sitä on.

      Mustaviinimarjan ja vadelman käytössä kannattaa olla varovainen niiden voimakkaan aromin takia! Viinissähän ei saa mikään marja ylikorostua!
      Mustikka on kaiken perusta! Viinini saavat vanhata yleensä yhden kevään ja kesän ennen nauttimista sillä vasta sitten aromit maistaa.
      Annan viinin käydä ihan loppuun silloin ei ole vaaraa pullojen räjähtelylle. Sokeroin viinini makuni mukaan vasta sitten kun on aika nauttia sitä. Maltti on valtti! Viinin valmistaja ei saa olla janoinen! Janoinen ei pääse koskaan nauttimaan hyvästä kypsyneestä viinistä! T: Anja

      • Anonyymi

        Eipä tullut hullumpaa tosin variksenmarjaa oli 6kg tuossa reseptissäni. Hyvää lupaa!!! Anja


      • Anonyymi

        Mikä marja on muusikka?


    • Anonyymi

      Näin ihanan korjoituksesi mummolan metsän variksenmarjoista. Sinä innoitit minut kirjoittamaan reseptini Variksenmarja viinistäni. Olen suuresti innostunut tuosta viinin raaka aineesta, variksenmarja. Tein viinin jonka respti löytyy tältä "kanavalta" tuoretta on vielä mutta ah miten hyvää lupaa! T: Anja

      • Anonyymi

        Mie lapinukko olen tehnyt variksenmarjaviiniä, jossa mukana pihlajanmarjoja noin 30%. On vähän ryhdikkäämpää.


    • Anonyymi

      Minä laitan viiniini 4,5 kg variksen marjaa noinkilo mustikkaa ja 250 g rusinoita.Sokeria laitan 4,5 kg ja tulee hyvä ruokaviini,sopii erityisesti riistan kanssa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2341
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      30
      1157
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      953
    4. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    5. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      611
      912
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      855
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      85
      790
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      666
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      666
    Aihe