Hei,
voisiko joku selittää minulle kristinuskoon liittyvän lunastusopin.
Eli: Jumala lähetti ainoan poikansa maan päälle. Ihmiset menivät ja tappoivat sen. Jumalan mielestä kaikkien synnit on nyt sitten sovitettu.
Jos joku tappaisi minun poikani, olisin enemmän kuin vähän vittuuntunut.
Sitäpaitsi lunastusoppi tuli kristinuskoon vasta Konstantinopolin kirkollikokouksessa 1500-luvulla, siihen asti kristinusko perustui hindulaisen kaltaiseen uudelleensyntymäoppiin.
Nykyään raamatusta on tarkkaan siivottu pois kaikki uudelleensyntymäoppiin viittaava, mutta kirjastossakin voi lueskella raamatusta poistettuja kirjoja, ne on jopa painettu omiksi niteikseen.
Vatikaanissa on 1930-luvulla löytyneet "Kuolleen meren kääröt", joita johtavat asiantuntijat paavia myöden (siis myös historijoitsijat ja arkeologit) pitävät aitoina. Kääröissä on alkuperäisiä kristinuskon opinkappaleita, mukana myös nykyisessä raamatussa mukana olevia, mutta erityisesti UUDELLEENSYNTYMÄOPPIA levittäviä kirjoituksia.
Siis, en ymmärrä lunastusoppia ollenkaan, alussa kerroin miksi. Kaiken lisäksi lunastusoppi on vasta 500 vuotta vanha, kun Konstantinopolissa IHMISET päättivät hylätä uudelleensyntymisen.
Alkukirkossa ainoa oikea opinkappale oli uudelleensyntyminen. Miksi tämä piti muuttaa? Jumalako sen muutti vasta 1500 vuotta Kristuksen jälkeen, vai oliko kyseessä ihmisen oma tahto?
Selittäkää uskossaan horjuvalle. En tiedä mihin enää uskon.
voisiko joku selittää minulle kristinuskoon liittyvän lunastusopin.
Eli: Jumala lähetti ainoan poikansa maan päälle. Ihmiset menivät ja tappoivat sen. Jumalan mielestä kaikkien synnit on nyt sitten sovitettu.
Jos joku tappaisi minun poikani, olisin enemmän kuin vähän vittuuntunut.
Sitäpaitsi lunastusoppi tuli kristinuskoon vasta Konstantinopolin kirkollikokouksessa 1500-luvulla, siihen asti kristinusko perustui hindulaisen kaltaiseen uudelleensyntymäoppiin.
Nykyään raamatusta on tarkkaan siivottu pois kaikki uudelleensyntymäoppiin viittaava, mutta kirjastossakin voi lueskella raamatusta poistettuja kirjoja, ne on jopa painettu omiksi niteikseen.
Vatikaanissa on 1930-luvulla löytyneet "Kuolleen meren kääröt", joita johtavat asiantuntijat paavia myöden (siis myös historijoitsijat ja arkeologit) pitävät aitoina. Kääröissä on alkuperäisiä kristinuskon opinkappaleita, mukana myös nykyisessä raamatussa mukana olevia, mutta erityisesti UUDELLEENSYNTYMÄOPPIA levittäviä kirjoituksia.
Siis, en ymmärrä lunastusoppia ollenkaan, alussa kerroin miksi. Kaiken lisäksi lunastusoppi on vasta 500 vuotta vanha, kun Konstantinopolissa IHMISET päättivät hylätä uudelleensyntymisen.
Alkukirkossa ainoa oikea opinkappale oli uudelleensyntyminen. Miksi tämä piti muuttaa? Jumalako sen muutti vasta 1500 vuotta Kristuksen jälkeen, vai oliko kyseessä ihmisen oma tahto?
Selittäkää uskossaan horjuvalle. En tiedä mihin enää uskon.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Heh, kaikenlaista voidaan pokkana
väittää ilman mitään perusteluja ;)
"Sitäpaitsi lunastusoppi tuli kristinuskoon vasta Konstantinopolin kirkollikokouksessa 1500-luvulla, siihen asti kristinusko perustui hindulaisen kaltaiseen uudelleensyntymäoppiin. "
...sekoittuneet käsitteet pre-eksistenssi, jonka kirkkoisä Origenes lanseerasi kristinuskoon ja käsite reinkarnaatio, joka siis tarkoittaa uudelleensyntymää.
Pre-eksistenssillä tarkoitettiin sitä, että sielut ovat ennen tänne maapallon päälle syntymistä ns. syntymää edeltävässä "henkien maailmassa", josta sitten synnytään maan päälle fyysiseen ruumiiseen. Tässäkin tapauksessa oli siis vain yksi maanpäällinen fyysinen elämä, jota siis edelsi "henkimaailmassa" eläminen.
On oppi, joka on Raamatullinen. Älä lue apokryfikirjoja, kuten Raamattua.
Kukaan ei olisi voinut Jeesusta tappaa, vaan Hän antoi henkensä.
"Kukaan ei olisi voinut Jeesusta tappaa, vaan Hän antoi henkensä."
Miksi valehtelet noin härskisti? Miksi kehittelet omia teorioita? Olet tainnut lukea Raamattusi huonosti. Evankeliumien Jeesus suhtautui tulevaan kuolemaan siten kuin ihminen tekee.
JA, evankeliumin Jeesus rukoili Jumalaa "alamaisesti", sekin todistaa, että evankeliumien Jeesus ei ollut Jumala. Ja se todistaa, että koska teikäläiset palvovat häntä jumalana, niin kristinusko ei ole monoteismi, vaan se on polyteismi.
Teikäläisten jutut ovat kuin suoraan jostain vitsipalstalta.
"... ja hän antoi henkensä."
ANTOI
Lisäksi roikkui vain noin kuusi tuntia, joka oli vähän. Tämä esti sääriluiden murtamisen ja VT:n profetia toteutui.
Itseasiassa tuo muutos, jossa Origeneksestä tehtiin harhaoppinen, tapahtui jo 500-luvulla.
Origeneksen unohtaen voidaan ottaa esille UT:n kohtia, joissa reinkarnaatio tunnustetaan. Niistä on täällä jo puhuttukin.
Uskoisin että lunastusoppi on saanut alkunsa jostakin roomalaisesta kieroilusta ja ahneudesta, olihan ihmisten aiheellista maksaa kymmenyksiä kirkolle siitä hyvästä että "Jeesus kuoli puolestamme".
Kristinusko sinänsä on monien uskontojen soppa. Siinähän on aineksia niin mithralaisuudesta kuin zarahustralaisuudestakin, ja sitä voidaan pitää yhtenä monista lahkoista joita Välimeren alueella oli pilvin pimein 2000 v sitten. Se nyt sattui olemaan ainoa mikä jäi henkiin. Mikään ei todista sen puolesta että se edes olisi sama mitä alunperin opetettiin. Se alkuperäinen on gnostilaisuus, ja siinähän reinkarnaatio on mukana.
Ehkä pitäisi jättää tavalliset kristityt vain kiehumaan omassa liemessään ja uskomaan harhoihinsa. Heille on tärkeintä uskoa että kunhan vaan uskoo, käy lopulta hyvin. Mitään henkistä itsekasvatusta he eivät halua harrastaa, eivätkä halua kuullakaan että joutuisivat kärsimään pahoista teoistaan. Jokainen heistä näet uskoo vuorenvarmasti pääsevänsä taivaaseen, ja ne jotka pelkäävät helvettiä ovatkin sitten lataamokamaa...
Provo, provo...
"Ehkä pitäisi jättää tavalliset kristityt vain kiehumaan omassa liemessään ja uskomaan harhoihinsa. Heille on tärkeintä uskoa että kunhan vaan uskoo, käy lopulta hyvin. Mitään henkistä itsekasvatusta he eivät halua harrastaa, eivätkä halua kuullakaan että joutuisivat kärsimään pahoista teoistaan. "
Tämä jo itsessään kertoo suurenmoisesta henkisestä kehityksestäsi ;-)
Olen havainnut, että monet ihmiset pyrkivät löytämään Raamatusta reinkarnaatiota tukevaa materiaalia kontekstista irralleen revittyjen lauseiden kautta, mutta yhtäkään vakavasti otettavaa kommenttia jälleensyntymän puolesta ei kuitenkaan ole tullut vastaan. Raamattu ja reinkarnaatio ovat siis toisensa poissulkevia asioita, jokainen järkevä ihminen tämän kyllä ymmärtää.
"Raamattu ja reinkarnaatio ovat siis toisensa poissulkevia asioita, jokainen järkevä ihminen tämän kyllä ymmärtää."
Ei ihan noinkaan. Mm. Raamatun Jeesus uskoi reinkarnaatioon. Hän useissa kohtaa evankeliumeja lupasi reinkarnoitua silloisen sukupolven yhä eläessä.
Muuten, jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että satukirjoja ei tule ottaa vakavasti.
"mutta yhtäkään vakavasti otettavaa kommenttia jälleensyntymän puolesta ei kuitenkaan ole tullut vastaan. Raamattu ja reinkarnaatio ovat siis toisensa poissulkevia asioita, jokainen järkevä ihminen tämän kyllä ymmärtää."
Entä Jobin kirja, jossa Jumala kyselee Jobilta tämän käsitystä aineellisesta maailmasta ja toteaa lopuksi, että pitäisihän sinun se tietää, synnyithän jo ennen sitä, niin suuri on päiviesi määrä. Tässä puhutaan miljardeista vuosista.
Entä Hesekielin kirja, jossa Jumala kehottaa profeettaa virittämään valitusvirren Tyyron kuninkaalle ja kertoo siinä, kuinka tämä oli laajasti suojaavainen gerubi Jumalan pyhällä vuorella ennen lankeemustaan. Hän kuvailee tämän vaatetusta ja suurta viisautta ennen kuin lankesi Luciferin johtamassa kapinassa. Tässäkin aikajänne on miljardeja vuosia.
Entä opetuslasten kysymys Jeesukselle sokeasta miehestä, että tekikö tämä syntiä vai hänen vanhempansa, että hänen piti sokeana syntyä.
Tässä vain muutama esimerkki siitä, ettei raamattu ole johdonmukaisesti jälleensyntymän kieltävä kirja. Itse asiassa raamatusta tulee johdonmukainen ja ymmärrettävä kirja vain jälleensyntymän periaatteen hyväksymisen kautta. Se avaa ne kummallisilta tuntuvat lausahdukset, joilla ei näyttäisi olevan mitään yhteyttä kokonaisuuteen.
Lunastuksestahan puhutaan taas jo Vanhan Testamentin puolella. Israelin kansa odotti messiastaan, josta niin moni profeetta oli puhunut. Lunastus sinänsä oli keino vapauttaa sielut Luciferin eli saatanan vallasta. Sen jälkeen ei hänellä ollut oikeutta pitää langenneita sieluja väkipakolla vallassaan. Jälleensyntymä taas liittyy siihen, että ihmisen tulee "uudestisyntyä ylhäältä" päästäkseen vapaaksi kuoleman valtakunnan (saatanan)orjuudesta ja sitä kautta jälleensyntymän kierrosta.
Kaikki tämä ja paljon enemmän on yksityiskohtaisesti esitetty Johannes Greberin kirjassa Yhteydessä henkimaailman kanssa osat I ja II.
"Ei ihan noinkaan. Mm. Raamatun Jeesus uskoi reinkarnaatioon. Hän useissa kohtaa evankeliumeja lupasi reinkarnoitua silloisen sukupolven yhä eläessä.
Muuten, jokainen järkevä ihminen ymmärtää, että satukirjoja ei tule ottaa vakavasti. "
Jeesus on siis Jumala, joka luonnollisesti voi reinkarnoitua fyysisessä maailmassa useamman kerran. Ns. "tavallista pulliaista" koskevat kuitenkin eri periaatteet.
Satukirjoja sinun kannattanee lukea sieltä Odinin puolelta....satuja siellä kyllä riittääpi ;-)
Raamatussa Jeesus kyllä oli ihminen joka pelkäsi Jumalaa.
Tokihan satukirjoja voi lukea. Uskomisesta oli puhe.
"Raamatussa Jeesus kyllä oli ihminen joka pelkäsi Jumalaa.
Tokihan satukirjoja voi lukea. Uskomisesta oli puhe. "
Raamatussa Jeesus on Jumalan Poika, eli Jumala, joka inkarnoitui ihmisen ruumiiseen. Polyteistinen uskonto kristinusko ei kuitenkaan ole, koska Jumalan kolme eri persoonallista ilmenemismuotoa ovat siis Isä, Poika ja Pyhä Henki. Puhumme siis monoteistisesta uskonnosta.
Taidat itse uskoa siihen "ODIN"-satuhahmoon ;-)
Kristinuskossa on monta jumalaa. Saatanakin on yksi jumala. Sellainen uskonto ei ole monoteismi, vaikka teikäläiset vilpillisesti niin väittävätkin. Jos Jeesus on Jumalan poika ja samaan aikaan jumala, niin Jeesus on eri jumala kuin Jumala.
Valhe ei muutu todeksi sillä, että sen toistaa kovin monta kertaa.
Kolminaisuusoppi keksittiinkin vasta pari sataa vuotta oletetun Jeesuksen jälkeen.
"Kristinuskossa on monta jumalaa. Saatanakin on yksi jumala. Sellainen uskonto ei ole monoteismi, vaikka teikäläiset vilpillisesti niin väittävätkin. Jos Jeesus on Jumalan poika ja samaan aikaan jumala, niin Jeesus on eri jumala kuin Jumala. "
Lusifer oli langennut enkeli, ei siis Jumala. Kolminaisuuden idean ymmärtäminen ei liene niitä helpoimpia asioita tajuta, joten yritän esittää asian esimerkin kautta. Mikäli ajattelemme vaikkapa ihmistä ja ihmisen minää (minäkuvaa), voidaan ajatella että ihmisellä on yksi pysyvä minä ja sitten erilaisia minäkuvan muotoja. Eli kristinuskossa on siis yksi Jumala ja sen kolme eri persoonallista ilmenemismuotoa. Toivottavasti tämä selvensi asiaa.
Absoluuttinen Totuus ei muutu toiseksi, vaikka sitä kohtaan hyökättäisiin miten monta kertaa ;-)
"Absoluuttinen Totuus ei muutu toiseksi, vaikka sitä kohtaan hyökättäisiin miten monta kertaa ;-)"
kun tämä Odin-veikko haluaa takoa päätään seinään päivästä toiseen.
Ensin keksittiin kristinuskon jumalat. Kolmiyhteys keksittiin vasta pari sataa vuotta myöhemmin, kun kyllästyttiin kuulemaan syytöksiä monoteismista.
Do you love Him?
polyteismi/monoteismi suhteesta kristinuskoon löytyy varmasti monia teologeja, joilta voit vahvistaa sen, että kristinusko on nimenomaan monoteistinen uskonto.
Totuutta ei voi keksiä. Totuus ei mukaudu ihmisten tulkintoihin, vaikka ihmiset niin haluaisivatkin.
joka sen voisi minulle vahvistaa.
kun tassua toisen eteen ja mars teologiseen tiedekuntaan, sieltä kyllä löytyy vastauksia moniin muihinkin kysymyksiin ;-)
Monet heistä on samoilla linjoilla kanssa. Julkisuudessa kovin moni teologi ei suostu puhumaan ohi virallisen teologian.
on? Toisaalta voisi kyllä kuvitella, että mikäli useat teologit pitävät kristinuskoa polyteistisenä uskontona, olisi ollut todennäköistä, että edes yksi "eksynyt lammas" olisi laukannut julkisuuteen esittämään näitä väitteitä, mutta koskapa tällaistä "ihmettä" ei ole tapahtunut, nojaan siis edelleen yleisesti hyväksytyssä käsityksessä, että kristinusko on monoteistinen uskonto.
ajattelevat kuten sinä. Ne jotka eivät ole uskossa, tietävät asian oikean laidan.
"Vain oikeasti kristinuskon eksytykseen uskovat
Kirjoittanut: Pakana(M), ajattelevat kuten sinä. Ne jotka eivät ole uskossa, tietävät asian oikean laidan. "
Voisit toki myös perustella väitteesi ;-) On myös mielenkiintoista tuo tekemäsi rinnastus uskovat/ei-uskovat, ja siitä johtamasi suora yleistys tietämisestä. Tässä menit kyllä harhaan, koska mielestäni on epäilyttävää väittää tietävänsä varmasti asian todellisen luonteen ;-)
Uskonnossa on siis käsittääkseni aina kysymys myös uskomisesta, joka itsessään sisältää sen epäilyksen siemenen. Näin ollen käyttämäsi termi tietäminen ei oikein sovellu tähän kontekstiin.
Toisaalta löytyy varmasti monia ei-uskovia, jotka eivät todennäköisesti "tiedä" asian oikeaa laitaa, koska he eivät välttämättä ole asiaa edes ikinä pohdiskelleet.
nimetä yhden Raamatusta poistetun kirjan?
Raamattua on siivottu vuosisatojen saatossa moneenkin kertaan, viimeisimmät poistot (sensuurit) ovat 1800-luvulta.
Eikä Raamattu ole alun alkaenkaan ollut mikään yhtenäinen "ylhäältä annettu" valmis kirja, vaan kokoelma kymmenistä kirjoituksista sisältäen vielä tänäkin päivänä jopa esihistoriallisia pakanallisia kansantaruja.
Kyseessä on siis kokoelmateos, Raamatun osathan on kirjoitettu ainakin tuhannen vuoden aikajakson sisällä, eikä suinkaan yhdellä rysäyksellä. Siinä on ollut mukana ties minkälaisia kirjoja.
Juutalaisten vanha testamenttihan on yli tuhat vuotta Kristusta vanhempi, eli ollut olemassa jo hyvin pitkään itsenäisenä kirjoituskokoelmana.
Toisaalta Uuden Testamentin evankeliumit (tai osa niistä) ovat kirjoitettu kenties vasta 200-luvulla.
Raamattuun on matkan varrella otettu lisää ja poistettu vanhoja (vanhentuneita, harhaoppisia tai muuten huonoja) kirjoituksia. Raamattu on elänyt, kuten kunnon "Juutalaisten parhaat" tai "Kootut Opinkappaleet" kirjan luonnollisesti kuuluukin. Sinänsä kumma, että lisäyksiä ei kirjaan ole tehty 500-luvun jälkeen, mutta poistoja kyllä. Eikö enää Jumala puhu kenellekään niin väkevästi, että uusia aineksia uuteen evankeliumiin tai uusiin profetioihin syntyisi?
Alkukirkon (gnostilaisuuden) uudelleensyntymäoppi on viimeisin ja suurin sensuuri, joka on toteutettu. Saas nähdä, mikä on seuraava...
Utelias
et kerro mitä on poistettu?
VT:n kaanon koottiin vasta noin ajanlaskun alun aikoihin, enintään sukupolvi taaksepäin. Siispä olet väärässä siinä, että VT olisi kokoelmana ollut olemassa jo tuhat vuotta ennen ajanlaskun alkua.
kysymystä riittävän yksinkertaiseksi muttei ilmeisesti
ollut. Siis yritetään uudestaan:"Nimeä yksi Raamatusta
poistettu kirja".
kirjan nimi Kalevala. Samanlaisia juttuja, taruja, satuja.
Kalevala liitty Raamatusta poistettuihin kirjoihin?
Vai tarkoitatko, että Kalevala on joskus ollut osa Raamatu?
Lapsirakas,kuka sinullekin on syöttänyt tuollaista teosofista(?)puppua??!!
Blessed be.