Uskovainen ystäväni (miespuoleinen) ja minä
olemme olleet ns. salasuhtessa, vaikka olemme
perheellisiä molemmat.
Olemme tämän miehen kanssa suudelleet ja
harrasteneet suuseksiä. Onko tämä oikein
kristillisessä mielessä?
Elämäähän tämä vain on...
olemme olleet ns. salasuhtessa, vaikka olemme
perheellisiä molemmat.
Olemme tämän miehen kanssa suudelleet ja
harrasteneet suuseksiä. Onko tämä oikein
kristillisessä mielessä?
Elämäähän tämä vain on...
Vastaukset 9
Vanhimmat
elämällä on merkitystä ja arvoa?
LYHYESTI:
Rakkaus on enemmän kuin tunnekokemus ja huuma.
Rakastumisen (joka on useinkin on enemmän tunnetta) pitää kasvaa rakastamiseksi.
Rakastaminen on toisen ihmisen huomioonottamista ja kunnioittamista. Se merkitsee myös toisen ihmisen koskemattomuuden kunnioittamista. Erityisesti kun kyseessä on uskova ihminen - tai ainakin ihminen jota pidät uskovaisena. Raamattu sanoo selkeästi että kristitty ei ole itsensä vaan Herran oma ja hänen tulisi kirkastaa Kristusta elämässään pyhittämällä ruumiinsa Pyhän Hengen temppeliksi, johon haureus ei sovi.
Uusi testamentti opettaa rakkaudesta myöskin: rakkaus ei tee lähimmäiselleen pahaa.
> Elämäähän tämä vain on... <
Nimenomaan. Juuri siksi koska tämä on elämää. Eikä mitään "vain".
Muuten:
Jos tämä on "vain" elämää, miksi pidät tunteitasi ja tunteitanne niin arvokkaina, että niiden tähden olet valmis rikkomaan tätä rakasta lähimmäistäsi vastaan, antautumalla hänen kanssaan pahaan?
Jos kyse on "vain" elämästä, voithan ajatella että mitä tunteillasikaan on väliä, koska nekin ovat "vain" elämää?
* * *
Elämä ei todellakaan ole "vain". Siksi tunteemmekin ovat arvokkaita ja tärkeitä.
Se ei kuitenkaan tarkoita että voisimme toteuttaa ja palvoa kaikkia tunnekokemuksiamme ja oikkujamme ja pitää niitä totuuden mittapuuna: kun tämä tuntuu minusta hyvältä, niin se on oikein.
Elämään kuuluu myös asioita jotka ei tunnu aina niin kovin mukavilta, ja ne pitää vaan kestää. Se jos mikä on kasvua (todellisessa) rakkaudessa.
Jos kysymyksesi ei ole feikki ja pila, vaan tosiaankin vakavassa mielessä kysytty, voin kertoa sinulle että se mitä olette tehneet on itseänne, toisianne ja lähimmäisiänne kohtaan kristillisessä mielessä väärin.
> Rakastumisen (joka on useinkin on enemmän tunnetta) pitää kasvaa rakastamiseksi. <
Siihen tuli yksi "on" liikaa.
Siis: RAKASTUMISEN joka useinkin on enemmän tunnetta PITÄÄ KASVAA RAKASTAMISEKSI.
Onhan sitten niinkin että rakastumisia, jotka on enimmäkseen tunnetta, voi olla useinkin...
Siitä huolimatta se joka on päättänyt rakastaa sitoutuu kaikessa omaan puolisoonsa.
Rakastumisen tunne voi vuosien myötä mennä, mutta jos pidät kiinni rakastamisesta, joka on enemmän, etkä lähde juoksemaan romanttisten päiväunien perässä, myös tunne-elämäsi varjeltuu...
Haureuden henki on eksyttäväinen henki. Se voi tarjota hunajaa, mutta tosiasiassa juottaa ihmiselle myrkkyä.
Ihan ystävällisesti kirjoitin.
Ystävällis mielisenä viestisi luinkin...
voisin sanoa, että VALITETTAVASTI rakastuin
häneen, eihän rakkaus, joka ei ole oikeutettua ole helppoa. Miksiköhän mies houkutteli minut
suhteeseen, vaikka on kristitty? Kuitenkin
tiedän, että rakastaa vaimoaan, eikä halua
liitosta erota tms. Tosin hän kyllä tuntee
syvästi minuakin kohtaan. No, ne leikit on nyt leikitty ja elämä jatkuu.
Ilmaisin itseäni väärin, ei ole todellakaan mitään VAIN...
Himot ne on hiirelläkin anna palaa dooris!!
Kiitos että jaksoit vielä jatkaa keskustelua. Aihe on varmasti kipeä.
> voisin sanoa, että VALITETTAVASTI rakastuin häneen, eihän rakkaus, joka ei ole oikeutettua ole helppoa. <
Rakastuminen on tietysti "valitettavaa" siitä näkökohdasta käsin ettei sille ole olemassa täyttymystä. Ei ainakaan sellaista jota rakastava haluaisi. Rakkauden (ainakin rakastumisen) luonteeseenhan kuuluu että haluaa olla rakkautensa kohteen kanssa ja jakaa elämänsä hänen kanssaan.
En voi kuitenkaan yhtyä näkemykseen että rakastuminen olisi valitettavaa. Ainakin jos on kyse jostakin syvemmästä kuin hetkellisestä tunteiden leiskahtelusta. Tietysti asia on myös sitä kipeämpi mitä syvempi se on. Mutta jostain syystä elämään kuuluu kipeitäkin asioita.
Sanoisin niin että rakkaus - kaikenlainen rakkaus, myös se tyydytystä vaille jäävä - kasvattaa meitä. ON KUITENKIN HUOMATTAVA ERÄS SEIKKA.
Sanot:
> ...rakkaus, joka ei ole oikeutettua... <
Voi sinua. Rakkaushan on aina oikeutettua. Kysymys vain on siitä millä tavalla rakkautta toteutetaan. Teidän tapauksessa oikea tapa olisi varmaan ollut että olisitte puhuneet tunteistanne toisillenne, ainakin jos asia oli jo mennyt niin pitkälle että kumpikin oli toisen tunteista tietoinen? Olisitte avoimesti kertoneet miltä tuntuu ja sitten yhdessä tehneet päätöksen että ette enää suostu tapaamaan toisianne jottei asia edistyisi vaarallisen pitkälle. Eikö tämä juuri olisi ollut rakkautta?
Nyt sen sijaan tapahtui juuri se mihin länsimainen kulttuuri kaikkine vaikutteineen, joilla se ihmisen pinnallista tunne-elämää ja kuvitelmia ruokkii, meitä poloisia johtaa, eli rakkauden ja haureuden samaistaminen. Saanhan puhua suoraan - minulla ei ole minkäänlaista halua mollata tai syyttää sinua. Tahdon vain kertoa oman näkökulmani niinkuin kristittynä ajattelen.
Erityisen ikäväksi asian tekee että hänellä kristittynä oli tietoisuus näistä asioista.
Kuten sanot:
> Miksiköhän mies houkutteli minut suhteeseen, vaikka on kristitty? <
Ehkä juuri siksi koska hänellä oli (ja on?) tunteita sinua kohtaan. Ihastumista? Rakastumistakin? Ainakin fyysistä halua, joka sekin on sinällään ymmärrettävää.
Virhe tapahtui siinä kohdassa kun tunne sai hämätä ja selittää moraalin tyhjiin. Se on seikka jota kristitty ei voi puolustella vetoamalla tunteisiinsa.
On vain yksi ratkaisu. Reilusti nöyrtyä Jumalan edessä, tunnustaa syntinsä ja pyytää ne anteeksi. Tehdä parannus.
Todennäköisesti se tarkoittaa että ette enää voi olla missään tekemisissä, koska - vaikka päättäisittekin pidättyä seksistä - se on kuitenkin tulella leikkimistä. Ja sellaisen suhteen jatkamista, jota joudutte salailemaan...
Asian jatkamisella voi olla kauaskantoiset ja peruuttamattomat seurauksensa.
Voisitko näyttää tämän kirjoituksen hänelle?
Taitaa kyllä ensin suuttua. Niin minäkin suuttuisin. Mutta tekosi on ihan oikea ja kirjoitat vielä anonyyminä eikä sinua voida tunnistaa. Kirjoituksesi osoittaa että olet hämilläsi ja tahdot löytää oikean tien eteenpäin. Niin ainakin toivon.
Pyydä sydämeesi Jeesusta ja että Hän auttaisi sinua näkemään tien eteenpäin.
Nyt on jo tapahtunut asioita jotka mahdollisesti joudutte tunnustamaan puolisoillenne. Mutta sen näyttää tulevaisuus. Ne päätökset teette itse. Pohtikaa nyt kuitenkin mitä on todellinen rakkaus...
Se on myös pidättäytymistä. Ei ainoastaan antautumista.
Ja joskus - kuten nyt kohdallanne - pidättyminen olisi ollut parhainta antautumista:
Niin olisitte parhaalla tavalla osoittaneet kuinka arvokkaana toista pidätte. Niin arvokkaana että olette valmiit - vaikka se tuottaakin kipua - pidättymään haluistanne.
Toivottavasti vielä luet näitä viestejä,
kiitos hyvästä viestistä, mukavaa saada
rehellistä palautetta.
Meidän tapauksessa kyllä ollaan juteltu
asiasta paljonkin tämän miehen kanssa.
Mutta vetovoima ja intohimot vei väärille teille, nyt kylläkin olemme päättäneet pitäytyä
kaikesta fyysisestä ja nauttia toistemme ystävyydestä. Paljonhan se vaatii itsekuria, minulla ainakin on kova läheisyydenkin kaipuu, mutta mikään muu ei vain ole enää mahdollista.
Olemme perhetuttuja, joten täydellinen "ero"
on mahdotonta, tapaamme toisiamme lähes viikottain, toivotaan, että voimme olla vahvoja.
Henkisesti olemme lähellä toisiamme, siitä
saamme voimaa. Aika rankkaa tämä on minulle, rukoilut ovat tuoneet helpotusta, vaikka en
itseäni osaa uskovana pitääkään.
Se, että näyttäisin näitä hänelle, ehkä hyvä idea, mutta tuskimpa, voin kyllä muuten ottaa jotain puheeksi, mutta mitään, mikä voisi häntä
loukata, en halua tehdä.
Ja puolisomme ei kyllä saa tietää, se rikkoisi ja satuttaisi liikaa...
> Ja puolisomme ei kyllä saa tietää, se rikkoisi ja satuttaisi liikaa... <
Voi voi... Kuinka tämän sanoisin?
Jotenkin minusta tuntuu ettette elä ihan jalat maassa? Kirjoitat että olette henkisesti lähellä toisianne ja saatte siitä voimaa.
Se kuulostaa hyvältä ja kovin mielelläni ottaisin sen positiiviselta kannalta. Mutta tuo viimeinen lauseesi laittaa väkisinkin pohtimaan...
No. En minäkään välttämättä pidä hyvänä asiana että joudutte puolisoillenne tunnustamaan! Ehkä ette joudukaan. Kunhan vaan pystytte sen asian kanssa elämään sovussa itsenne ja Jumalan kanssa. Ja katsomaan puolisoa silmiin. Kyllä se varmaan on mahdollista niinkin, ja jos on niin hyvä sitten.
Joskus vaan joudumme rehellisyyden tähden tekemään vaikeitakin asioita, ja jos niin tapahtuu - toivon, että tiedät mistä saat voiman siihen.
Ei ihmisiltä vaan Jumalalta.
Siinä tilanteessa jokainen on totaalisen yksin oman selkärankansa ja omantuntonsa kanssa tinkimättömän todellisuuden edessä.
Se minut laittoikin tuota viimeistä lausettasi pohtimaan... Kun edelleen katselet tätä uskovaa miestä jonkinlaisen romanttisen utuverhon läpi. On vaan pakko kysyä mitä on se voima jota toisiltanne saatte?
Ok. On luonnollista että seksuaalinen jännitys, nautinto, itsensä kokeminen haluttuna ja tärkeänä toisen sylissä jne. antaa ihmiselle voimaa. Sellaiset kokemukset menee itse asiassa niin syvälle ihmisen tunne-elämän syvimpiin kerrostumiin, näin olen käsittänyt, että saattavat tuntua suorastaan jumalallisilta kokemuksilta. Niinpä haureuden henki onkin erittäin eksyttävä henkivalta. Se on todellinen ja toimiva.
Ehkä mikään muu henkivalta ei pääse niin syvälle ihmisolemukseen kuin tuo tunne-elämää manipuloiva henki?
Siksi se kykenee tuottamaan jopa niin lähelle Jumalan Hengen töitä meneviä asioita, että uskova joka jo on kääntynyt omille teilleen, erehtyy luulemaan vihollisen johdatusta Jumalan suunnitelmaksi.
Seurattuani hengellistä kenttää ja kristittyjen elämää jo pitkään ja oltuani myös sielunhoidollisissa tapahtumissa ja vapauttamassa ystäviä vääristä sidoksista minulle on muodostunut käsitys, että luultavasti tuo henkivalta ihmisen elämään päässeenä sitten avaa tietä monenlaisille eksyttäville uskonnollisille hengille, joiden tarkoitus on johtaa ihmistä kaikenlaiseen henkiseen harrasteluun ja pohdiskeluun ja itsensä kehittämiseen, kunhan vain kristitty saadaan näillä keinoin vedetyksi pois aidosta Jeesuksen yhteydestä...
Se on vihollisen tarkoitus ja tällaisessa maailmassa elämme. Piru tulee harvoin sarvet päässä. Yleensä kukkakimppu kädessä - näin kuvaannollisesti sanoen.
Siinä tapauksessa jos miesystäväsi myöskin kokee saavansa suhteestanne voimaa ja nauttii ystävyydestänne - joka sinänsä ei tietysti ole mitenkään väärin - ja jos tuosta voimasta puuttuu todellinen katumus, sydämen särkyminen Jumalan edessä synnin tähden ja halu tehdä parannusta vaatikoon se mitä tahansa - niin sitten hälytyskellot jo soivat mielessäni, enkä voi uskovana ihmisenä mitään muuta kuin varoittaa.
"...sillä haureuden henki on eksyttäväinen: haureudessa he ovat luopuneet tottelemasta Jumalaansa."
Hoosea 4:12.
"Heidän tekonsa eivät salli heidän kääntyä Jumalansa puoleen, sillä haureuden henki on heidän sisimmässänsä eivätkä he tunne Herraa."
Hoosea 5:4.
* * *
Ihminen on tosiaan erehtyväinen ja tunteet saattaa joskus johtaa asioihin joita olisi pitänyt välttää. Ei kukaan ole täydellinen ja aina luja. Sitten pitää vaan jatkaa eteenpäin, kantaa teoistaan täysi vastuu ja kysyä kuinka nyt on oikein edetä?
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja yritän muistaa rukouksin.
Halusin kuitenkin esittää myös vakavan varoituksen sanan.
Vielä tuosta viimeisestä lauseestasi, johon erityisesti kiinnitin huomiota...
Jos puolisonne saisivat tietää, se rikkoisi ja satuttaisi liikaa?
Asia on kuitenkin niin että suhteellanne te olette tehneet juuri niitä asioita jotka rikkovat ja satuttavat. Asia ei sinänsä muutu miksikään siitä saavatko puolisot tietää vai eivät.
Rikkomus heitä kohtaan on aivan yhtä tosi, se on olemassaoleva ja sillä on myöskin vaikutuksensa, vaikka he eivät varsinaisesti tietäisi mitään.
No niin. PYSYKÄÄ NYT AINAKIN LUJINA. Vaikka epäilen. Ainoa mahdollisuus että välillänne oleva väärä seksuaalinen sidos katkeaa ja että pystyisitte terveesti ja aidosti kokemaan läheisyyttä ja kunnioittamaan toisianne ilman lankeemuksen vaaraa, lienee todellinen nöyrtyminen ja katumus, jolloin tunnette suhteestanne surua ja olette oikeasti pahoillanne. Nyt siihen näyttää olevan vielä pitkä matka... Toivottavasti erehdyn...
Toivon että voisitte kaiken seksuaalisen jännityksen kutinan ja mielihyvän ja sielunyhteyden läpi aidosti kokea että se mitä olette tehneet ei ole niin kaunista miltä se kaikesta huolimatta vieläkin tuntuu. Siinä on ruma ja iljettävä puolensa. Ei ainoastaan siksi, koska se rikkoo avioliiton pyhyyttä, vaan koska se rikkoo Jumalaa ja Hänen unelmaansa:
Sitouttaa ihmiset toisiinsa ja varjella heidän liittonsa Saatanan kavalilta - joskin usein kauniilta, kukkakedon tuoksuisilta - juonilta.
* * *
"Varo, ettet käänny vääryyteen, sillä se on sinulle mieluisampi kuin kärsimys." Job.36:21.
Totuuden puhuminen joskus loukkaa. Ainakin aluksi. Totuuteen kuuluu myös asioita jotka satuttavat ja tekevät kipeää. Totuudessa elämiseen kuuluu varmasti kärsimystä, kun ei aina voi tehdä niinkuin haluaisi. Kuitenkin pitkällä tähtäimellä näin on hyvä.
Lopulta nimittäin valhe ja vääryys aina - tavalla tai toisella - tuhoaa kantajansa.
Kauneimmat kukat kuihtuvat ja niiden huumaava tuoksu katoaa - silloin on ehkä myöhäistä havahtua huomaamaan kuinka loppujen lopuksi kauneinta olisi ollut se, joka ikuisesti menetettiin: se pieni, hyvä arkinen elämä totuudessa. Oman puolison ja perheen kanssa.
Toivon koko sydämestäni ettei teidän tarvitsisi mennä niin pitkälle. Mutta jos se on tarpeen että pysähdytte ja kohtaatte todellisesti pelastavan Jumalan, että Hän sen pysäytyksen kautta pääsee osoittamaan armonsa ja sitouttamaan teidät koko elämällänne Jeesukseen Kristukseen, jos ei muuten ole päässyt, tapahtukoon sitten niin. Kuin parasta on.
Totta kai se on väärin kristillisessä mielessä. Mikä muu kuin jumalan palvonta ei olisi?
Kysyn, oletko onnellinen siitä. Tunnetko häpeää. Tekeekö se sinut onnelliseksi? Jos se tekee niin, niin jatka toki, mutta muista, että puolisosi voi saada tietää. Kärsi ne seuraukset.
Mielestäni liikutte hengellisesti ä ä r i m m ä i s e n v a a r a l l i s e l l a polulla.
Sanon näin siitäkin huolimatta, että minua itseäni saattaa muusta syystä kuin tästä mielipiteen kirjoittamisen johdosta juuri tällä hetkellä uhata joutuminen jonkin pahan hengellisen turmion kohteeksi. Voisiko joku uudestisyntynyt kristitty rukoilla meidän kaikkien puolesta, jos vielä ei ole liian myöhäistä? Minusta tuntuu, että kommentoimani henkilöiden ja minun hengellinen laiva on lopullisesti uppoamassa. Kiitos!