Eri mieltä

Mm. IS:n pääkirjoitus, varmaan moni muukin teksti, toitottaa joidenkin arvailuja korkotason noususta ja laskusta ynnä asuntomarkkinoiden muutoksesta ja ihmisten ylivelkaantumisesta.

Nythän asia on niin, että toitottajat ohjailevat juuri toitotuksillaan asioita.

Kodin tarvitsee jokainen, puhukoot keinottelijoille erikseen ja jättäkööt kotitaloudet rauhaan.
2140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

ja nopeamminkin, kuin osaat arvatakaan. Kans a ei vaan huumassaan ja onnessaan sekä velkaantuneena halua edes uskoa sitä todeksi edes painajaisissaan, mutta näin se vaan on.
Saanet huomata ennen kevään koittoa.

Äänestä
  • Koko keskuskorkohomma on sellaisenaan huuhaata, kun eivät alle prosentin korkomuutokset tee yksittäisissä tapauksissa talvea eikä kevättä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tänään kirjoitti:

Mm. IS:n pääkirjoitus, varmaan moni muukin teksti, toitottaa joidenkin arvailuja korkotason noususta ja laskusta ynnä asuntomarkkinoiden muutoksesta ja ihmisten ylivelkaantumisesta.

Nythän asia on niin, että toitottajat ohjailevat juuri toitotuksillaan asioita.

Kodin tarvitsee jokainen, puhukoot keinottelijoille erikseen ja jättäkööt kotitaloudet rauhaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu