1-2: Kansasta ja kulttuurista
1) Suurin mahdollinen ihanne on toiminta oman valtion ja oman kansakunnan hyväksi. Em. toiminta on tärkeämpää kuin A) se ollaanko oikeassa vai väärässä, sekä B) kansainvälisen lain tai oikeuden, sikäli kun sellaisia on olemassa, kirjaimen noudattaminen.
2) Valtion ja kansakunnan muodostavat seuraavat seikat tärkeysjärjestyksessä: Kulttuuri, rotu, kieli, oma historia, oma raha, poliittinen päätöksentekojärjestelmä, oikeuslaitos ja uskonto. Mitä useampi näistä tekijöistä puuttuu, tai mitä useampi näistä on epäyhtenäinen, sitä vaikeampaa on muodostaa perusteiltaan kestävää valtiota tai kansakuntaa. Yhteiskunnat, joissa kulttuuri korvataan kulutuksella, historia mytologialla ja rotu sekoituksilla, ovat itsetuhon tiellä.
3-4: Asevoimista
3) Valtion ja kansakunnan säilymisen tärkein edellytys on toimintakykyiset asevoimat. Maassa on aina asevoimat. Jossei maan omat, niin sitten naapurin. Suomen asevoimia kutsutaan nimellä Suomen Puolustusvoimat. Suomen Puolustusvoimien taistelukykyä on vahvistettava. Si vic pacem, para bellum !
4) Äskeisestä huolimatta, Suomi on resursseiltaan pieni maa, eikä kykene torjumaan suurvallan mahdollista hyökkäystä yksin. Suomen sotilaallista painoarvoa on nostettava liittymällä jo rauhan aikana jäseneksi johonkin samaan kulttuuripiiriin kuuluvaan sotilasliittoon.
5-6: Talousjärjestelmistä
5) Yksityisomistus ja markkinatalous ovat toimivan yhteiskunnan taloudellinen edellytys. Yksilön työn tulosten tulee olla ensisijaisesti yksilön omassa käytössä yksilön päättämällä tavalla. Yhteisomistus vastoin yksilöiden ja/tai joukon tahtoa on rikos ihmisyyttä vastaan.
6) Askeisestä huolimatta, tiettyä valtion osuutta talouselämässä tarvitaan. Viimeisin (ja ainoa) ajanjakso, jolloin jossakin vallitsi täysin vapaa markkinatalous, päättyi pörssiromahdukseen ja maailmanlaajuiseen 10 vuotta kestäneeseen lamaan.
7-8: Uskonnosta
7) Uskonnon perimmäinen merkitys on selittää ihmiselle yliluonnollisia asioita sekä sitä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen. Ei ole yksilön arvon kannalta tosiasiallista merkitystä sillä mihin uskontokuntaan yksilö kuuluu. Oikeaan uskontoon ei kuulu fanaattisuus. Tämä koskee kaikkia uskontoja.
8) Äskeisestä huolimatta, uskonnolla on myös kulttuurillinen merkitys. Eri uskontokunnat kuuluvat eri kulttuureihin ja uskonto on tarvittaessa sodan aloittamisen (teko)syy. Perinteisen näkemyksen mukaan Suomi kuuluu kristittyyn evankelisluterilaiseen uskontokuntaan(kulttuuripiiriin). Muihin uskontoihin tulee (yksilöä suuremmissa mittasuhteissa) suhtautua varauksella.
Tätä pohdittaessa on pidettävä kuitenkin mielessä, ja myös mietittävä mitä se tarkoittaa, että esi-isämme eivät olleet kristittyjä. Kristinusko on tullut Suomeen muualta.
9-10: Historiasta
9) Historiaa kirjoitettaessa ja luettaessa tulee ottaa huomioon eri osapuolten näkemykset. Valitettavan usein historiaa kirjoitetaan ja luetaan yksipuolisesti erilaisilla poliittisilla perusteilla ja erilaisten ryhmien etujen mukaan. Tätä tapahtuu ilmansuunnasta ja poliittisen järjestelmän luonteesta riippumatta. Historian lukijan tärkein ominaisuus (niin kuin kaiken muunkin inhimillisen toiminnan tärkein edellytys on) realiteettien myöntäminen vähintään omalle itselle, periaatteella 'minun ei tarvitse hyväksyä vastustajan toimia mutta ymmärrän miksi se teki niin. Tuomitsemiseen taas eivät riitä kenenkään moraaliset valtuudet'.
10) Historian merkitys on kolmijakoinen. A) Sen tulee vastata kysymykseen ’ketä me olemme ja kuinka olemme päätyneet tähän’ , B) sen tulee luoda nyky- ja tuleville polville samaistumismalleja ja -hahmoja, (todellisia. Ei myyttejä) ja C) historiasta tulee osoittaa tehdyt virheet ja yhteiskunnan tulee kyetä olemaan toistamatta niitä.
Suomella on historian osalta asiat keskimääräistä paremmin. Suomen historiassa ei ole mitään mitä pitäisi pyytää anteeksi keneltäkään. Ensimmäinen hävettävä seikkakin on vasta syksyltä 1941, kun jätimme käyttämättä mahdollisuutemme historian käännekohdassa paremman Euroopan hyväksi.
Suomi on historiassaan kyennyt säilyttämään valtionsa ja kansakuntansa olosuhteisiin nähden kiitettävästi. Älkäämme tuhotko niitä oma-aloitteisesti.
Itäinen Suomi, 26.8. 2005
Haupitsi
PS. nämä viisaudet ovat pohdittaviksi, retosteltaviksi, kiistettäviksi jos resursseja jollain löytyy ,tai vaikka opiksi. Erityisesti haluaisin lukea Vandaalin ja DarkFearin mietteet näistä.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihmiset eivät oikeasti tarvitse uskontoa, se on vain hallitsevan eliitin vallankäytön väline.
pientä tarkennusta muutamiin kohtiin.
2. rotu, kieli, historia, kulttuuri, poliittinen päätöksen teko, uskonto, raha jne. ...
4. Suomi on torjunut suurvallan yksin ja pystyy siihen jatkossakin.
7 - 8 uskonnosta.
Tiedemiehet on todistaneet nykyään sen, että uskonto on aivoissa omilla lohkoilla ja se on biologinen ominaisuus, eli vaikkei ihmiselle mitään uksontoa opetetaisi niin se loisi sen itse jokatapauksessa.
Minkä takia ihmisellä on tämä ominaisuus on vielä epäselvä, nyt tutkimuksissa on jostakin syystä keskitytty tämän omianisuuden hyödyntämiseen esim. aseistuksessa.
Mikä on jenkeille tyypillistä toimintaa ...
9 - 10. Historia
Historiassa on tärkeää muistaa se, että totuus on arvo itsessään.
Suomen historian opetuksessa tämä filosofinen sääntö on unohtunut kauan sitten, sille on muodostettu tavoitteellinen sisältö.
Tämä johtaa ennenpitkää siihen, ettei ihmiset usko siihen mitä heille opetetaan ja siitä seuraa että historian voi muodstaa minkä tahansa pienen ryhmän mukaan sellaiseksi jonka itse kokee oikeaksi.
Suomi ei torjunut suurvaltaa yksin.
Uskot liikaa ääriuskovaisten jenkkien tieteellisiin todistuksiin.
Useimmiten totuuteen ei pyritä historiassa siksi, että joku on sen kieltänyt.
Talvisodassa Suomi taisteli yksin Neuvostoliittoa vastaan, tämä on kiistaton fakta.
Se ettei puna-armeija pystynyt Suomen armeijaa murtamaan on sille totaalinen häpeä, mitä se ei voi koskaan selittää.
Se on epäonnistuminen annetun tehtävän täyttämisessä sanan varsinaisessa merkityksessä.
Mitkään vetoamiset pakkasiin tai lumiolosuhteisiin ei muuta tätä tosiasiaa, keli oli sama kummallekkin.
Luepa Laaksosen "Todellisuus ja harhat" ja muita kirjoja. Tilanne oli kriittinen kaikilla rintamilla. Suomen armeija oli täysin lopussa ja venäläiset raportoivat, että tie on auki Helsinkiin. Hitler pelasti Suomen Talvisodassa ja on itsekin sanonut niin.