Hyvä ystäväni on ollut vuosikaudet naimisissa tyypin kanssa, joka tapaa noin kerran viikossa vetäistä turvan täyteen viinaa ja sen jälkeen vetäisee turpaan tätä ystävääni. Olen vuosi vuoden jälkeen kuunnellut, jaksanut olla vuoroin korvana ja vuoroin olkapäänä. Pari kuukautta sitten sanoin suoraan mitä tilanteesta ajattelen, että hänen pitäisi lähteä ja ottaa lapset (kaksi alle kouluikäistä) mukaansa, jättää äijänluuseri ja elää omaa elämäänsä sen sijaan että antaa sen valua hukkaan.
Pari viikkoa sitten ystäväni soitti minulle yömyöhään. Mies oli pikaistuksissaan lähtenyt baariin ryyppäämään ja ystävä odotteli kotona kenties uutta selkäsaunaa. "Ei ole muuta vaihtoehtoa" hän sanoi. "Aina löytyy vaihtoehto!" vastasin. Hyppäsin autoon ja kävin hakemassa ystäväni lapsineen kotoaan. Nainen oli peloissan, sillä mies oli lähtiessään ollut raivoisalla tuulella. Pakkasin kaikki kolme autooni ja vein heidät turvakotiin yöksi, palasin rauhallisin mielin kotiini nukkumaan ja suljin puhelimen häiriösoittojen varalta kun mies alkaisi kaivata kadonnutta perhettään.
Seuraavana päivänä kyselin ystäväni vointia. Hän kertoi keskustelleensa turvakodin työntekijän kanssa, näkevänsä tilanteensa nyt paljon selvemmin. Halusi avioeron, sanoi valmistelevansa uuden asunnon etsimistä itselleen ja lapsilleen. Olin siis lunastanut lupaukseni tulla avuksi kun hän sitä tarvitsee.
Eilen sitten kyselin kuulumisia ja tarvitseeko hän kenties muutto- tms. apua. Vastaus kuului: "Olemme mieheni kanssa nyt menossa kaupassa käymään ja sitten haemme nuorimmaisen päivähoidosta" Ystäväni palasi siis miehensä luo, vaikka hänellä olisi nyt ollut tilaisuus päästä irti kaikesta!
Ei helvetti! Tiedän ettei lähteminen ole helppoa. Tiedän, että päätöksien tekeminen vaatii rohkeutta. Olen itse kerran saanut turpaani, mutta vain sen yhden kerran! Tein rikosilmoituksen, kävn lääkärissä ja heitin miehen pihalle. Halki, poikki ja pinoon.
Nainen siis palaa vapaaehtoisesti siihen aviohelvettiin kuin lammas takaisin teurastajansa luo. Täytyykö olla tyhmä vai saamaton? Tarjolla olisi ratkaisu, kaikki apu (sosiaalityöntekijät, poliisi, oikeusaputoimisto)olisi käytettävissä nyt, mutta sen sijaan, että tekisi sen yhden ainoan järkevän ratkaisun elämässään nainen valitsee juopon miehensä.
Olen sitä mieltä, että sen saa mitä ansaitsee. En kuuntele enää vikinöitä ja valituksia väkivallasta ja juomisesta. Olkoon tyytyväinen ja onnellinen. Ensimmäisen ja viimeisen kerran puutun kenenkään asioihin (koska minä olen nyt se ikävä ihminen, kurja ja kaikin puolin paska koska uskalsin sanoa mielipiteeni). Kukin pärjäilee omillaan, niin minäkin teen!
Muutos on mahdollinen, jos sitä oikeasti haluaa.
Pari viikkoa sitten ystäväni soitti minulle yömyöhään. Mies oli pikaistuksissaan lähtenyt baariin ryyppäämään ja ystävä odotteli kotona kenties uutta selkäsaunaa. "Ei ole muuta vaihtoehtoa" hän sanoi. "Aina löytyy vaihtoehto!" vastasin. Hyppäsin autoon ja kävin hakemassa ystäväni lapsineen kotoaan. Nainen oli peloissan, sillä mies oli lähtiessään ollut raivoisalla tuulella. Pakkasin kaikki kolme autooni ja vein heidät turvakotiin yöksi, palasin rauhallisin mielin kotiini nukkumaan ja suljin puhelimen häiriösoittojen varalta kun mies alkaisi kaivata kadonnutta perhettään.
Seuraavana päivänä kyselin ystäväni vointia. Hän kertoi keskustelleensa turvakodin työntekijän kanssa, näkevänsä tilanteensa nyt paljon selvemmin. Halusi avioeron, sanoi valmistelevansa uuden asunnon etsimistä itselleen ja lapsilleen. Olin siis lunastanut lupaukseni tulla avuksi kun hän sitä tarvitsee.
Eilen sitten kyselin kuulumisia ja tarvitseeko hän kenties muutto- tms. apua. Vastaus kuului: "Olemme mieheni kanssa nyt menossa kaupassa käymään ja sitten haemme nuorimmaisen päivähoidosta" Ystäväni palasi siis miehensä luo, vaikka hänellä olisi nyt ollut tilaisuus päästä irti kaikesta!
Ei helvetti! Tiedän ettei lähteminen ole helppoa. Tiedän, että päätöksien tekeminen vaatii rohkeutta. Olen itse kerran saanut turpaani, mutta vain sen yhden kerran! Tein rikosilmoituksen, kävn lääkärissä ja heitin miehen pihalle. Halki, poikki ja pinoon.
Nainen siis palaa vapaaehtoisesti siihen aviohelvettiin kuin lammas takaisin teurastajansa luo. Täytyykö olla tyhmä vai saamaton? Tarjolla olisi ratkaisu, kaikki apu (sosiaalityöntekijät, poliisi, oikeusaputoimisto)olisi käytettävissä nyt, mutta sen sijaan, että tekisi sen yhden ainoan järkevän ratkaisun elämässään nainen valitsee juopon miehensä.
Olen sitä mieltä, että sen saa mitä ansaitsee. En kuuntele enää vikinöitä ja valituksia väkivallasta ja juomisesta. Olkoon tyytyväinen ja onnellinen. Ensimmäisen ja viimeisen kerran puutun kenenkään asioihin (koska minä olen nyt se ikävä ihminen, kurja ja kaikin puolin paska koska uskalsin sanoa mielipiteeni). Kukin pärjäilee omillaan, niin minäkin teen!
Muutos on mahdollinen, jos sitä oikeasti haluaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Asioihin voi tarttua! Itse. Ehkä tekstisi juuri feminismin yhteydessä julkaistuna saa mimmit tajuamaan, että Suomessa kaikki on mahdollista/sallittua/luvallista myös naiselle. Koulutuksen, työpaikan, yhteiskunnallisen aseman hankkiminen, noin esimerkkeinä!
jos kotiäidillä ei ole koulutusta, työkokemusta tai mitään osaamistakaan, mitenkä sellainen voi lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta. Pitäisi olla työpaikka jolla maksaa oman asunnon vuokrat ja varsinkin elättää lapset.
Työpaikan saaminen on erittäin vaikeaa muutenkin tässä maassa jossa kaikki muut kuin pitkälle ja kalliisti koulutettujen insinöörien työt pakenevat kiinaan.
Tarkoitat että vahinko on jo tapahtunut joten irtiottokehotus on vain viisastelua? Outo ajatus, että säännöllinen turpiinottaminen olisi se pienempi paha!
Myönnän etten ole väkivaltaisten ihmissuhteiden asiantuntija.
Niinpä juuri. Siksi me naiset haluammekin itsenäistyä ja pois miesten holhouksesta ja ikeen alta.
Ei kai nyt kukaan niin tyhmä ole, että jatkuvasti ottaa turpaan. Itsenäisyys takaa meille naisille turvan, ei suinkaan mies.
Mies vain ehtikin jo tiivistää luullakseni yleisemmän syyn väkivaltaan sopeutuvan naisen riippuvuuteen. Lisäksi tulee henkinen alistuminen, pelko, rakkaus (se mies on nii-in ihana silloin kun sille päälle sattuu, ja vakuuttava lupauksissaan).
Tällaisen edessä kokee ulkopuolinen todella kertakaikkista voimatonta raivoa. En usko tuntevani - tai ainakaan en tiedä - omassa tuttavapiirissä näitä perheitä, mutta jo ilmiötä sivuava kirjallisuus laittaa tunteet kiehumaan.
Olen sitä mieltä, että olet parhaasi tehnyt, se riittää. Ei ystävälläsi ole oikeutta häiritä sinun elämääsi tämän enempää, hän voi itse ottaa suoraan yhteyttä turvataloon. Lasten tilanne säälittää, pitäisi äitien ymmärtää edes se, jos eivät itsestään välitäkään.
Siis tarkoitin yleisempääkin taloudellista riippuvuutta miehen tuloista, en pelkästään kotiäidin tilannetta, kun viittasin roikkumiseen väkivaltaisessa suhteessa.
Älä tunteile, et sinäole vaikeuksissa vaan ystäväsi.
Olen itsekkin ihmetellyt sitä, miksi jotkut naiset ei pääse irti näistä väkivaltaisista miehistään, ovat suoraan sanoen hengenvaarallisessa avioliitossa.
En käsitä sitä miehenä, miksi joillekkin tämä väkivalta jää näin "päälle", eli siihen turvaudutaan tasaisin väliajoin.
En kylläkään laske väkivallaksi satunnaista tapahtumaa jossakin kriisitilanteessa, mutta on olemassa ryhmä miehiä jotka systemaattisesti pahoinpitelevät vaimojaan tasaiseen tahtiin.
Joillakin kultuureilla se jopa kuuluu "normaaliin" avioelämään.
En usko että kaikki miehet muuttuu vaikka niille antaisi mitä terapiaa, jotkut on väkivaltaisia puolisoitaan kohtaan hautaan asti.
Niille ei ehkä eds sovi avioelämä siinä mielessä ...
Valtaosa pahoinpitelijöistä hakkaa vaimoaan humalassa, siihen on ehkä helppo puuttua sillä jos alkoholi jätetään pois niin tämä käytöskin häviää.
Mutta on olemassa ryhmä miehiä, jotka hakkaavat systemaattisesti myös selvinpäin puolisoitaan, tämän ryhmän käytös on minulle arvoitus ...
En usko että tälläistä miestä voi muuttaa mitenkään.
On myös väkivaltaisia naisia, eli naisia jotka pahoinpitelevät puolisoitaan ja lapsia.
Tästä ongelmasta puhutaan erittäin vähän vaikka se on aika yleistä.
Esim. neuvoloissa sitä tulee vastaan, kun äidit tuovat lapsiaan tarkastuksiin, niitä sitten valehdellaan erillaisiksi tapaturmiksi.
Osa syy väkivallalle on varmaan tämä meidän aika katkera historia, on käyty sotia ja sisällis-sotia, sekä ollut erillaisia "suoran toiminnan" kansalaisliikkeitä kuten Lapuan liike joka on terrorisoinut väestöä, varsinkin punaisia.
Eli osa kansallisesta väkivaltakuormasta tulee historiastamme, sanotaan että ihminen joka elää väkivaltaisessa ympäristössä on myös aikuisena väkivaltainen.
Tämän viime mainitun väkivallan uskon laantuvan vuosien ja sukupolvien saatossa ..