EU:n

Mielestäni se, että AY-liikkeeltä saatiin nyhdettyä muutama syömähammas pois, kun kilpailevat palkankorotukset ja devalvaatiot pistettiin romukoppaan. Mahdollisuudet niihin ovat enemmän teoreettisia. Titenkin joku ajattelee niin, että oli tosi kiva, kun ennen sai 10% palkankorotuksen joka vuosi. Se lämmitti korkeintaan kaksi kuukautta, kun havaitsi hintojen kohonneen saman vastaavasti.
7221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Myös Ihamuotilan (MTK:n) koplalta meni samalla tavalla mahdollisuus osoittaa omat korotuksen lenkkimakkaralle, maidolle, voille, kissarasvalle ja koskenlaskijalle - näille Suomen erikoisherkuille!

Äänestä
  • tai siis pomot ja EU:iin "suhteissa" olevat. EU aikanahan suurrikkaiden vähemmistö on yli satakeraisesti vaurastunut.

    Keskiluokan ja köyhien kyykytystä kuvaa se, että teollisuus ja liike-elämä haluavat kiltit ja tilanteeseen nähden jälki-ja matalapalkkaiset opettajat "työelämän harjoitteluun"välillä yrityksiinsä.Kirjoittavat näemmä EU-lehdistössä.
    Eli ammattitaitoa korkeakoulutetuilta opetusväeltäkin riistetään ja kulutetaan muuhun eliitin yrityksiin.Lapsista ja peruskoulussa EU ssa ei todellakaan välitetä?Korvauksista työlle yrityksissä ei ole ollut puhetta!!!

    Äänestä

  • teollisuus riistää kirjoitti:

    tai siis pomot ja EU:iin "suhteissa" olevat. EU aikanahan suurrikkaiden vähemmistö on yli satakeraisesti vaurastunut.

    Keskiluokan ja köyhien kyykytystä kuvaa se, että teollisuus ja liike-elämä haluavat kiltit ja tilanteeseen nähden jälki-ja matalapalkkaiset opettajat "työelämän harjoitteluun"välillä yrityksiinsä.Kirjoittavat näemmä EU-lehdistössä.
    Eli ammattitaitoa korkeakoulutetuilta opetusväeltäkin riistetään ja kulutetaan muuhun eliitin yrityksiin.Lapsista ja peruskoulussa EU ssa ei todellakaan välitetä?Korvauksista työlle yrityksissä ei ole ollut puhetta!!!

    Vähemmistö rikastui yli satakertaisesti laman aikana ja jos tiedät niin EU:hun liityttiin paljon myöhemmin.

    Äänestä

Ai se on mielestäsi EU:n ansiota, että devalvaatiot ovat romukopassa?
Voisitko perustella?

Äänestä
  • Järkevää syytä. Kyllähän se lehdissäkin on mainittu joidenkin taholta, että kun omat voimat ei onnistu, tarvitaan apua rajojen takaa. Eihän ns. sisäinen devalvaatio onnistunut 1991-1992 - jostain syystä. Vielä ei ollut pakko. Paperin lakossa juuri havaittiin, että paperijalat alkavat täristä - (pelosta).

    Äänestä

  • Mitään muutakaan kirjoitti:

    Järkevää syytä. Kyllähän se lehdissäkin on mainittu joidenkin taholta, että kun omat voimat ei onnistu, tarvitaan apua rajojen takaa. Eihän ns. sisäinen devalvaatio onnistunut 1991-1992 - jostain syystä. Vielä ei ollut pakko. Paperin lakossa juuri havaittiin, että paperijalat alkavat täristä - (pelosta).

    Ei onnistunut sisäinen devalvaatio,ei. Siksi olikin järkevää tunnustaa tosiasiat ja päästää markka lopullisesti kellumaan syksyllä 92.
    Tämä kellumaan päästäminen teki lopun devalvaatioista, ei EU tai rahaliiton jäsenyys.
    Miksi tätä on joidenkin niin vaikea ymmärtää?

    Äänestä

  • fin. kirjoitti:

    Koska se oli tehty monta monta kertaa aiemminkin ja aina ne ongelmat tulivat takaisin. Onko vaikea tunnustaa että jos euroa ei tarvitse devalvoida niin mahdollisesti on EU:n ansiota että devalvaatiosyklistä päästiin eroon?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Ansioihin kuuluu kirjoitti:

Mielestäni se, että AY-liikkeeltä saatiin nyhdettyä muutama syömähammas pois, kun kilpailevat palkankorotukset ja devalvaatiot pistettiin romukoppaan. Mahdollisuudet niihin ovat enemmän teoreettisia. Titenkin joku ajattelee niin, että oli tosi kiva, kun ennen sai 10% palkankorotuksen joka vuosi. Se lämmitti korkeintaan kaksi kuukautta, kun havaitsi hintojen kohonneen saman vastaavasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu