Köyhien maiden auttaminen on riskitöntä ja tuottoisaa liiketoimintaa, paitsi jos sattuu olemaan auttavan tai autettavan maan tavallista rahvasta, joille on varattu maksumiehen rooli.
Näin se toimii.
a) Katsotaan eri maiden BKT-lukuja ja pannaan köyhien maiden nimet muistiin.
b) Esikarsinnan jälkeen aletaan tutkia yhteiskunnallisia oloja tarkemmin. Korruptio ja epädemokraattisuus ovat isoja plussia.
c) Jälkimmäisenkin karsinnan läpäisseissä maissa aletaan tukea lupaavia poliitikkoja. Näiden tuntomerkit ovat a) rahan ja vallan himo, b) sosiopaattinen luonne, c) täydellinen piittaamattomuus muiden hyvinvoinnista ja d) halu osallistua kehitysapubisnekseen. Valituiksi tulleille annetaan taloudellista tukea. Mieluiten tämä suoritetaan antamalla heille tilaisuus rohmuta osa valtion jakamista kehitysapuvaroista, koska se on riskitön tapa sijoittaa epävarmoihin kohteisiin. Veronmaksajien varathan eivät ole pois kehitysapubisneksen pyörittäjiltä, jotka eivät paljoa veroja maksa. Tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan valituille syydetään myös sotilaallista apua ja pannaan ehkä jokin kehitysapubisnestä lähellä oleva tiedustelupalvelu listimään heidän kilpailijoitaan. Luonnollisesti kaikki tämä tehdään bisneksen pyörittäjiä lähellä olevien poliitikkojen ja virkamiehien avulla, joita riittää, koska korruptio pelaa rikkaammissakin maissa.
d) Kun yhteistyökumppaneiksi valituilla poliitikoilla on riittävästi valtaa, maita aletaan auttaa ihan tosissaan. Enää ei pelkkä kehitysapu riitäkään vaan pitää myöntää lainaa. Tämä työnnetään kansan tajuntaan kehitysapubisnestä lähellä olevien tiedotusvälineiden kautta köyhien ja oppimattomien kehitysmaalaisien kuvien säestyksellä.
e) Lainat tulevat joko suoraan tai epäsuorasti bisneksessä mukana olevilta yksityisiltä pankeilta. Olisihan turha jättää korkotulot valtion noukittavaksi. Ne myös käytetään tuottavasti: avustettavan maan yrityksiä ei päästetä apajille mikäli kyse ei ole sikäläisien yhteistyökumppaneiden firmoista, joilla nämä nappaavat potista oman siivunsa. Loput, eli valtaosa, rahoista menevät bisneksessä mukana oleville avustavan maan yrityksille. Mitään ei kilpailuteta ja laadun valvonta on joko leväperäistä tai olematonta, joten voittomarginaalit ovat ruhtinaallisia. Myös kohteet valitaan järkevästi, eli siten että bisneksessä mukana olevien yrityksien tarpeet tulevat huomioiduiksi mahdollisimman hyvin. Avustettavan maan kansalaisien tarpeilla ei ole hitonkaan väliä.
f) Koska avustettavaan maahan kuitenkin ollaan kaatamassa tuhottomasti rahaa, on olemassa riski, että sen asukkaiden olot paranevat. Se veisi kehitysapubisnekseltä pohjan pois, joten on alettava heikentää heidän olojaan. Julkisen sektorin alasajo on mainio keino, koska kehnolla koululaitoksella ja terveydenhuollolla vähän kehittyneemmästäkin maasta saadaan tehtyä sairastelevan kansan asuttama takapajula. Myös maatalouden sabotoiminen parantaa tilannetta kummasti.
g) Kun avustettavalle maalle – ja edelleen kehitysapubisnekselle - on syydetty niin paljon lainaa ettei sen kansantalous enää selviä lainojen koroista, on aika alkaa vaatia lainojen anteeksi antamista. Tällä ei tietenkään tarkoiteta lainojen anteeksi antamista vaan sitä, että avustavan maan veronmaksajien on maksettava pankkien myöntämät lainat, mutta sitä ei tietenkään kansalle kerrota. Sen sijaan heille näytetään kuvia kouluttamattomista, sairaista ja nälkäisistä avustettavan maan asukkaista, joiden yhteydessä mainostetaan lainojen anteeksiannon ihanuutta. Lisäksi hoetaan perustelematta mutta painokkaasti että avustettavan maan kansalaisien tilanne johtuu kuivuudesta tai muusta luonnon katastrofista, joka kuuluu alueen niihin harvoihin vitsauksiin, joista kehitysapubisnestä ei voi syyttää.
h) Kun avustavan maan veronmaksajat ovat maksaneet avustettavan maan lainat, sen kansantaloudella on taas varaa maksaa velkojen korkoja, joten lainojen anteeksiannon jälkeen on aika ryhtyä taas auttamaan maata ihan tosissaan antamalla sille lainaa. Näin alkaa toinen vaihe avustusbisneksen kiertokulussa, ja jos maa ei ajaudu sen takia täyteen kaaokseen, voidaan aikanaan aloittaa kolmaskin vaihe.
i) Avustettavan maan kaaokseen ajautuminen on loistava tilaisuus tehdä rahaa. Silloin voidaan alkaa tukea lupaavimpia diktaattoriehdokkaita antamalla heille lainaa aseiden ostamista varten ja aseita ostettavaksi. Kaupankäynti luonnollisesti luokitellaan avustavan maan kansallisien etujen mukaiseksi toiminnaksi, jolloin saadaan avustavan maan veronmaksajat velkojen takaajaksi. Yhteen maahanhan ei kovin montaa diktaattoria mahdu, joten osan on tuhouduttava, jolloin he eivät enää voi maksaa ottamiaan velkoja. Kun diktaattoriehdokkaat ovat saaneet välinsä selviteltyä, tilanne vakiintuu ja voidaan jälleen palata normaaliin kehitysapubisnekseen, mutta nyt voidaan alkaa syytää rahaa maan tasalle soditun maan jälleenrakennukseen, joka tietää bisneksen osallisille valtavia tuloja ja avustavan maan veronmaksajille valtavasti maksettavaa.
j) Jos käy niin ikävästi että avustettavassa maassa tapahtuu demokraattinen vallankumous, jota ei saada estettyä edes avustavan maan veronmaksajien varoilla rahoitetulla sotilasavulla ja mahdollisesti myös lähettämällä avustavan maan armeija hätiin humanitäärisiin syihin vedoten, peli voi olla menetetty. Tulot eivät kuitenkaan lakkaa heti, sillä lainat on maksettava. Jopa johtajien suoraan omille pankkitileilleen tallettamat miljardit lankeavat avustettavan maan kansalaisien maksettavaksi, vaikkei se aivan kansainvälisien lakien mukaista olekaan, sillä nyt on tosi kysymyksessä. Velkataakasta vapautuva maa voisi saada kansantaloutensa kuntoon ennen kuin kehitysapubisnes ehtii järjestää valtaan yhteistyöhaluisia poliitikkoja, ja hyvinvoivat kansalaiset tukevat mieleisiään johtajia aivan eri tavalla kuin köyhät ja nälkäiset, joilla on kiireellisempääkin murehdittavaa. Valitettavasti näin todella pääsee joskus käymään, mutta korvatakseen menetysten aiheuttamat vahingot kehitysapubisnes pyrkii heikentämään hieman köyhyysrajan yläpuolelle päässeiden maiden oloja, jolloin aina joskus joku niistä päätyy korvaamaan liiaksi vaurastuneiden avustettavien maiden aiheuttamia menetyksiä.
Näin se toimii.
a) Katsotaan eri maiden BKT-lukuja ja pannaan köyhien maiden nimet muistiin.
b) Esikarsinnan jälkeen aletaan tutkia yhteiskunnallisia oloja tarkemmin. Korruptio ja epädemokraattisuus ovat isoja plussia.
c) Jälkimmäisenkin karsinnan läpäisseissä maissa aletaan tukea lupaavia poliitikkoja. Näiden tuntomerkit ovat a) rahan ja vallan himo, b) sosiopaattinen luonne, c) täydellinen piittaamattomuus muiden hyvinvoinnista ja d) halu osallistua kehitysapubisnekseen. Valituiksi tulleille annetaan taloudellista tukea. Mieluiten tämä suoritetaan antamalla heille tilaisuus rohmuta osa valtion jakamista kehitysapuvaroista, koska se on riskitön tapa sijoittaa epävarmoihin kohteisiin. Veronmaksajien varathan eivät ole pois kehitysapubisneksen pyörittäjiltä, jotka eivät paljoa veroja maksa. Tarpeiden ja mahdollisuuksien mukaan valituille syydetään myös sotilaallista apua ja pannaan ehkä jokin kehitysapubisnestä lähellä oleva tiedustelupalvelu listimään heidän kilpailijoitaan. Luonnollisesti kaikki tämä tehdään bisneksen pyörittäjiä lähellä olevien poliitikkojen ja virkamiehien avulla, joita riittää, koska korruptio pelaa rikkaammissakin maissa.
d) Kun yhteistyökumppaneiksi valituilla poliitikoilla on riittävästi valtaa, maita aletaan auttaa ihan tosissaan. Enää ei pelkkä kehitysapu riitäkään vaan pitää myöntää lainaa. Tämä työnnetään kansan tajuntaan kehitysapubisnestä lähellä olevien tiedotusvälineiden kautta köyhien ja oppimattomien kehitysmaalaisien kuvien säestyksellä.
e) Lainat tulevat joko suoraan tai epäsuorasti bisneksessä mukana olevilta yksityisiltä pankeilta. Olisihan turha jättää korkotulot valtion noukittavaksi. Ne myös käytetään tuottavasti: avustettavan maan yrityksiä ei päästetä apajille mikäli kyse ei ole sikäläisien yhteistyökumppaneiden firmoista, joilla nämä nappaavat potista oman siivunsa. Loput, eli valtaosa, rahoista menevät bisneksessä mukana oleville avustavan maan yrityksille. Mitään ei kilpailuteta ja laadun valvonta on joko leväperäistä tai olematonta, joten voittomarginaalit ovat ruhtinaallisia. Myös kohteet valitaan järkevästi, eli siten että bisneksessä mukana olevien yrityksien tarpeet tulevat huomioiduiksi mahdollisimman hyvin. Avustettavan maan kansalaisien tarpeilla ei ole hitonkaan väliä.
f) Koska avustettavaan maahan kuitenkin ollaan kaatamassa tuhottomasti rahaa, on olemassa riski, että sen asukkaiden olot paranevat. Se veisi kehitysapubisnekseltä pohjan pois, joten on alettava heikentää heidän olojaan. Julkisen sektorin alasajo on mainio keino, koska kehnolla koululaitoksella ja terveydenhuollolla vähän kehittyneemmästäkin maasta saadaan tehtyä sairastelevan kansan asuttama takapajula. Myös maatalouden sabotoiminen parantaa tilannetta kummasti.
g) Kun avustettavalle maalle – ja edelleen kehitysapubisnekselle - on syydetty niin paljon lainaa ettei sen kansantalous enää selviä lainojen koroista, on aika alkaa vaatia lainojen anteeksi antamista. Tällä ei tietenkään tarkoiteta lainojen anteeksi antamista vaan sitä, että avustavan maan veronmaksajien on maksettava pankkien myöntämät lainat, mutta sitä ei tietenkään kansalle kerrota. Sen sijaan heille näytetään kuvia kouluttamattomista, sairaista ja nälkäisistä avustettavan maan asukkaista, joiden yhteydessä mainostetaan lainojen anteeksiannon ihanuutta. Lisäksi hoetaan perustelematta mutta painokkaasti että avustettavan maan kansalaisien tilanne johtuu kuivuudesta tai muusta luonnon katastrofista, joka kuuluu alueen niihin harvoihin vitsauksiin, joista kehitysapubisnestä ei voi syyttää.
h) Kun avustavan maan veronmaksajat ovat maksaneet avustettavan maan lainat, sen kansantaloudella on taas varaa maksaa velkojen korkoja, joten lainojen anteeksiannon jälkeen on aika ryhtyä taas auttamaan maata ihan tosissaan antamalla sille lainaa. Näin alkaa toinen vaihe avustusbisneksen kiertokulussa, ja jos maa ei ajaudu sen takia täyteen kaaokseen, voidaan aikanaan aloittaa kolmaskin vaihe.
i) Avustettavan maan kaaokseen ajautuminen on loistava tilaisuus tehdä rahaa. Silloin voidaan alkaa tukea lupaavimpia diktaattoriehdokkaita antamalla heille lainaa aseiden ostamista varten ja aseita ostettavaksi. Kaupankäynti luonnollisesti luokitellaan avustavan maan kansallisien etujen mukaiseksi toiminnaksi, jolloin saadaan avustavan maan veronmaksajat velkojen takaajaksi. Yhteen maahanhan ei kovin montaa diktaattoria mahdu, joten osan on tuhouduttava, jolloin he eivät enää voi maksaa ottamiaan velkoja. Kun diktaattoriehdokkaat ovat saaneet välinsä selviteltyä, tilanne vakiintuu ja voidaan jälleen palata normaaliin kehitysapubisnekseen, mutta nyt voidaan alkaa syytää rahaa maan tasalle soditun maan jälleenrakennukseen, joka tietää bisneksen osallisille valtavia tuloja ja avustavan maan veronmaksajille valtavasti maksettavaa.
j) Jos käy niin ikävästi että avustettavassa maassa tapahtuu demokraattinen vallankumous, jota ei saada estettyä edes avustavan maan veronmaksajien varoilla rahoitetulla sotilasavulla ja mahdollisesti myös lähettämällä avustavan maan armeija hätiin humanitäärisiin syihin vedoten, peli voi olla menetetty. Tulot eivät kuitenkaan lakkaa heti, sillä lainat on maksettava. Jopa johtajien suoraan omille pankkitileilleen tallettamat miljardit lankeavat avustettavan maan kansalaisien maksettavaksi, vaikkei se aivan kansainvälisien lakien mukaista olekaan, sillä nyt on tosi kysymyksessä. Velkataakasta vapautuva maa voisi saada kansantaloutensa kuntoon ennen kuin kehitysapubisnes ehtii järjestää valtaan yhteistyöhaluisia poliitikkoja, ja hyvinvoivat kansalaiset tukevat mieleisiään johtajia aivan eri tavalla kuin köyhät ja nälkäiset, joilla on kiireellisempääkin murehdittavaa. Valitettavasti näin todella pääsee joskus käymään, mutta korvatakseen menetysten aiheuttamat vahingot kehitysapubisnes pyrkii heikentämään hieman köyhyysrajan yläpuolelle päässeiden maiden oloja, jolloin aina joskus joku niistä päätyy korvaamaan liiaksi vaurastuneiden avustettavien maiden aiheuttamia menetyksiä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
>g) Kun avustettavalle maalle – ja edelleen kehitysapubisnekselle - on syydetty niin paljon lainaa ettei sen kansantalous enää selviä lainojen koroista>
>>Kehitysmaista tulee tosin kolme kertaa enemmän rahaa länteen kuin lännestä niihin. Kaikki "kehitysapu" palaa mutkikkaita kanavia myöten länteen>>
http://agricola.utu.fi/nyt/arvos/tekstit/53.html
http://www.kansallissosialismi.com/mohamed.php