Abortti!

Kyllä naisen on saatava itse päättää, kyllä näin on.
502266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

elukoilla tuntuu olevan tässä maailmassa suurempi suoja kuin viattomalla ihmisalulla.

Äänestä
  • Niinpä. Sikiöllä on sikiön oikeudet ja ihmisellä ihmisen oikeudet. Ettei mene puurot ja vellit sekaisin...

    Äänestä

Kun nainen on raskaana, se ei ole vain hänen ruumiinsa, vaan siinä on myös sikiön ruumis ja sikiö on tuleva ihminen, eikä sitä saa tappaa, niin kuin ei muutakaan ihmistä.

Äänestä
  • Naisella on oikeus päättää omasta elämästään vaan meneekö naisen oikeudet sikiön oikeuksien edelle.Onko sikiö ihminen ja missä menee raja, milloin puhumme ihmiselämästä?

    Raskauden keskeytykset tehdään yleensä sikiön ollessa 6-8 viikkoinen. Sikiö näyttää jo silloin ihmiseltä pienoiskoossa. Tutkijoiden mukaan hermosto ei vielä ole silloin kehittynyt, joten sikiö ei tunne kipua abortissa. Toiset ovat sitä mieltä, että sikiö ei ole vielä tuolloin ihminen, koska hermosto ja sitä kautta aivotoiminta ei ole vielä kehittynyt.

    Äidit kantavat lasta sisällään hyvin erilaisissa elämän tilanteissa ja olosuhteissa esim. teiniraskaudet, jolloin hyvin herkästi tarjotaan aborttia yhtenä vaihtoehtona. Joissain tapauksissa tuntuisi abortin olevan se parempi vaihtoehto vaan tiedämmekö sitä varmasti?

    Äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö on yksi suurimmista ulkoisista syistä saada kehitysvammainen lapsi. Äiti käyttää itsemääräämisoikeuttaan ja sikiöllä ei ole mitään oikeuksia. Mikä sitten on tällöin parempi ratkaisu? Synnyttää mahdollisesti vammainen lapsi,josta äiti ei kenties pysty huolehtimaan vai tehdä abortti? Vaan tiedämmekö varmasti oikeaa ratkaisua ja tulevia tapahtumia tälläisessäkään tapauksessa?

    Milloin ihmiselämä sitten alkaa? Elämän alkamiseen ei liene yhtä vastausta, siihen vaikuttavat tunteet ja luomamme mielikuvat.
    Omat arvot ja eettiset näkemykset ohjaavat toimintaame ja vastuu on aina naisella itsellään.

    Äänestä

  • seeprapeippo kirjoitti:

    Naisella on oikeus päättää omasta elämästään vaan meneekö naisen oikeudet sikiön oikeuksien edelle.Onko sikiö ihminen ja missä menee raja, milloin puhumme ihmiselämästä?

    Raskauden keskeytykset tehdään yleensä sikiön ollessa 6-8 viikkoinen. Sikiö näyttää jo silloin ihmiseltä pienoiskoossa. Tutkijoiden mukaan hermosto ei vielä ole silloin kehittynyt, joten sikiö ei tunne kipua abortissa. Toiset ovat sitä mieltä, että sikiö ei ole vielä tuolloin ihminen, koska hermosto ja sitä kautta aivotoiminta ei ole vielä kehittynyt.

    Äidit kantavat lasta sisällään hyvin erilaisissa elämän tilanteissa ja olosuhteissa esim. teiniraskaudet, jolloin hyvin herkästi tarjotaan aborttia yhtenä vaihtoehtona. Joissain tapauksissa tuntuisi abortin olevan se parempi vaihtoehto vaan tiedämmekö sitä varmasti?

    Äidin raskaudenaikainen alkoholin käyttö on yksi suurimmista ulkoisista syistä saada kehitysvammainen lapsi. Äiti käyttää itsemääräämisoikeuttaan ja sikiöllä ei ole mitään oikeuksia. Mikä sitten on tällöin parempi ratkaisu? Synnyttää mahdollisesti vammainen lapsi,josta äiti ei kenties pysty huolehtimaan vai tehdä abortti? Vaan tiedämmekö varmasti oikeaa ratkaisua ja tulevia tapahtumia tälläisessäkään tapauksessa?

    Milloin ihmiselämä sitten alkaa? Elämän alkamiseen ei liene yhtä vastausta, siihen vaikuttavat tunteet ja luomamme mielikuvat.
    Omat arvot ja eettiset näkemykset ohjaavat toimintaame ja vastuu on aina naisella itsellään.

    Kun nainen tekee abortin, hän ei päätä vain yhdestä, vaan kahdesta elämästä. Nainen ja sikiö ovat molemmat ihmisiä, toinen on vain tuleva ihminen.

    Mielestäni se, ettei sikiö tunne kipua on toisarvoinen seikka. Eihän ihminen tunne kipua silloinkaan, kun häntä ammutaan päähän. Sillä, määritelläänkö sikiö lääketieteellisesti ihmiseksi sikiöaikana ei ole periaatteessa väliä, koska se on jokatapauksessa tuleva ihminen.

    Teiniraskauksista, adoptointiin antaminen on parempi vaihtoehto.

    Ja jos kehitysvammaisia aletaan abortoimaan, menemme natsimaiseen rotujalostukseen. Jälleen: Adoptio, joku on aina valmis, tai sitten johonkin hoitolaitokseen.

    Vastuun ei pitäisi olla naisella, kun päätetään toisen elämästä. Muutenkin, lapsen isä on yhtä paljon lapsen vanhempi kuin äitikin, miksi sen pitäisi olla vain äidin päätös?

    Ajattelepa jos saisit tietää, että sinun äitisi olisi harkinnut sinun abortoimista. Miltä se saisi sinut tuntumaan?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    "Kun nainen tekee abortin, hän ei päätä vain yhdestä, vaan kahdesta elämästä. Nainen ja sikiö ovat molemmat ihmisiä, toinen on vain tuleva ihminen."
    Hän ehkä joutuisi tuhoamaan kaksi elämää, lapsen elämän ja omansa.

    "Sillä, määritelläänkö sikiö lääketieteellisesti ihmiseksi sikiöaikana ei ole periaatteessa väliä, koska se on jokatapauksessa tuleva ihminen."
    Eli onko se sinusta väärin että harjoitetaan suojattua seksiä, tai naisen olla harjoittamatta seksiä kuukausittain. Jokainen siittiö/munasolu on tuleva ihminen.

    "Ja jos kehitysvammaisia aletaan abortoimaan, menemme natsimaiseen rotujalostukseen."
    Ei toki. Kehitysvammaiset ovat tietääkseni vain harvoin lisääntymiskykyisiä, joten natseja ne tuskin haittaisivat. Lapsen antaminen adoptoitavaksi ei aina ole oikea valinta. Se saattaa saada lapsen vihaamaan itseään niin paljon, että ei kestäisi olemassa oloaan ja häpeäsi sitä. Saattaa olla lapselle parempi kuolla pois. Lisäksi haluaako äiti riskeerata kuoleman vaaraan itsensä(joskin pieneen) lapsen takia, jota ei koskaan tule näkemään.

    "lapsen isä on yhtä paljon lapsen vanhempi kuin äitikin, miksi sen pitäisi olla vain äidin päätös?"
    Arvaa kummastako se lapsi tulee. Kumpiko siinä kärsii. Kumpiko saattaa kuolla synnytyksen aikana? Kumpiko saattaa vammautua synnytyksen aikana?

    "Ajattelepa jos saisit tietää, että sinun äitisi olisi harkinnut sinun abortoimista. Miltä se saisi sinut tuntumaan?"
    Eipä oikeastaan miltään. Ehkä hieman kummalliselta. Mutta silti tiedän mitä hän ajattelee minusta nyt. Silloin kun olin sikiö, en ollut minä. Vaikka äitini olisi ajatellut tukehduttaa minut vauvana en välittäisi muusta kuin että hän olisi ollut valmis tuhlaamaan lapsen jonka voisi antaa muualle, ja joka oli jo synnytetty. Minä olen minä vasta nyt.

    pohdin tekstissäni asia, en ottanut kantaa puolesta tai vastaan

    mies voi toki olla mukana päättämässä, mutta lopullisen päätöksen tekee nainen, myös silloin jos mies haluaisi abortin.

    nainen voi käyttää itsemääräämisoikeuttaan vaikka sikiöllä olisi samat oikeudet, oli se sitten oikein tai ei

    haluan ottaa kantaa koskien kehitysvammaisia lapsia. en missään tapauksessa kannata abortteja heiden syntymisen estämiseksi sen enempää kuin kenenkään muidenkaan kohdalla. halusin tekstissäni tuoda esille sen, miten vaarallista on alkoholin käyttö raskauden aikana ja miten sikiön oikeuksia silloin poljetaan, jos niitä on

    pidän oikeutettuna, että perhe/äiti harkitsee kaikkia vaihtoehtoja silloin jos tieto, että laspi syntyy vammaisena etenkin, jos perheessä on ennestään vammaisia lapsia. jokainen päättäköön omalta kohdaltaan

    äidin alkoholinkäytön seuraksena syntyy esim. fas-lapsia, joita laitoshoidossa ja sijaisperheissä. äiti ei välttämättä jaksa huolehtia lapsestaan. ennaltaehkäisevä työ ja tuki äidille olisikin ensiarvoisen tärkeää. Harvoin näitä lapsia adopotoidaan niin hyvä asia kuin se olisikin

    lääketiede tulkitsee asioita omasta näkökulmastaan. ehkä se, että abortti ei aiheuta kipua sikiölle, helpottaa jonkun äidin syyllisyyden tuskaa.

    milloin ihmiselämä alkaa?
    joidenkin mielestä alkiosta, sikiöstä tai silloin kun lapsi parkaisee ensimäisen kerran. ei ole yhtä vastausta , omat tunteet ja arvot muokkaavat käsitystä

    Äänestä

  • UPDATE_5995517 kirjoitti:

    on aina parempi vaihtoehto, silloin ei tuhota kummankaan elämää.

    "Eli onko se sinusta väärin että harjoitetaan suojattua seksiä, tai naisen olla harjoittamatta seksiä kuukausittain. Jokainen siittiö/munasolu on tuleva ihminen."

    Ei minun mielestäni. Minä katson sen alkavan vasta munasolun hedelmöityttyä. Se on minun mielipiteeni.

    "Lapsen antaminen adoptoitavaksi ei aina ole oikea valinta. Se saattaa saada lapsen vihaamaan itseään niin paljon, että ei kestäisi olemassa oloaan ja häpeäsi sitä."

    Ei jos hän ei saa tietää siitä. Adoptiovanhemmat saavat punnita sen, pystyykö hän klestämään tiedon. Muuten, lapsihan voi kokea saman siitäkin, jos saisi tietää äitinsä harkinneen aborttia.

    "Lisäksi haluaako äiti riskeerata kuoleman vaaraan itsensä(joskin pieneen) lapsen takia, jota ei koskaan tule näkemään."

    Abortti on mielestäni oikeutttu, jos raskaus uhkaa äidin henkeä, sillä ihmisen velvollisuutena ei pitäisi olla uhrauta oma henkensä toisen puolesta.

    "Ei toki. Kehitysvammaiset ovat tietääkseni vain harvoin lisääntymiskykyisiä, joten natseja ne tuskin haittaisivat."

    Siltikin, kehitysvammaiselta ei pitäisi evätä elämää vain vammaisuuden vuoksi, hekin voivat hyvin olla onnellisia.

    "Arvaa kummastako se lapsi tulee. Kumpiko siinä kärsii. Kumpiko saattaa kuolla synnytyksen aikana? Kumpiko saattaa vammautua synnytyksen aikana?"

    Ja senkä takia vain toisella vanhemmista pitäisi olla yksinoikeus päättää lapsen elämästä ja kuolemasta? Pitäisikö 9-kuukauden odotuksen ja tuntien kivun perusteella saada päätösvalta noin 80-vuotiaaseen potentiaaliseen elämään? Aika yhtkatseista mielestäni. Ajattele nyt: Mies, joka on innoissaan tulevasta lapsestaan, ostaa tarvittavia esineitä: tutteja, leluja, kehdon, sisustaa asunnon lapsille sopivaksi ja on muutebkin valmistautunut ensimmäisen lapsensa syntyyn... Sitten yhtäkkiä eräänä normaalina päivänä nainen kertoo miehelle, että hän kävi juuri abortoimassa lapsen, konsultoimatta tai edes kertomatta miehelle ennalta. Et näe mitään vikaa tässä kuvassa? Tämähän tekee miehistä jonkinlaisia oikeuksettomia siittoreja, jonka palveluksia voi käyttää ja lopettaa tuosta vain.

    Ja kuten totesin yllä, kuoleman vaarassa olevien naisten tapauksissa abortti on mielestäni oikeutettu.

    "Eipä oikeastaan miltään. Ehkä hieman kummalliselta. Mutta silti tiedän mitä hän ajattelee minusta nyt. Silloin kun olin sikiö, en ollut minä. Vaikka äitini olisi ajatellut tukehduttaa minut vauvana en välittäisi muusta kuin että hän olisi ollut valmis tuhlaamaan lapsen jonka voisi antaa muualle, ja joka oli jo synnytetty. Minä olen minä vasta nyt."

    OK, arvelen kuitenkin, että useimmat tuntisivat jonkinlaista häpeää, itsevihaa tai tuntisivat itsensä ei-halutuiksi tuossa tilanteessa.

    Jätin alusta vahingossa pois sanan "adoptio".

    yön pimeinä tunteina kirjoitetussa tekstissäni, joitain kirjoitusvirheitä & omituisia lauseita....

    korjauksia seuraaviin kohtiin:

    "pohdin tekstissäni asia, en ottanut kantaa puolesta tai vastaan"
    - eli siis pohdin aihealuetta yleisesti

    "mies voi toki olla mukana päättämässä, mutta lopullisen päätöksen tekee nainen, myös silloin jos mies haluaisi abortin."
    - no miehelle itselleen ei luonnollisesti tehdä aborttia

    "halusin tekstissäni tuoda esille sen, miten vaarallista on alkoholin käyttö raskauden aikana ja miten sikiön oikeuksia silloin poljetaan, jos niitä on"
    - eli sikiön oikeudet eivät toteudu

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    on aina parempi vaihtoehto, silloin ei tuhota kummankaan elämää.

    "Eli onko se sinusta väärin että harjoitetaan suojattua seksiä, tai naisen olla harjoittamatta seksiä kuukausittain. Jokainen siittiö/munasolu on tuleva ihminen."

    Ei minun mielestäni. Minä katson sen alkavan vasta munasolun hedelmöityttyä. Se on minun mielipiteeni.

    "Lapsen antaminen adoptoitavaksi ei aina ole oikea valinta. Se saattaa saada lapsen vihaamaan itseään niin paljon, että ei kestäisi olemassa oloaan ja häpeäsi sitä."

    Ei jos hän ei saa tietää siitä. Adoptiovanhemmat saavat punnita sen, pystyykö hän klestämään tiedon. Muuten, lapsihan voi kokea saman siitäkin, jos saisi tietää äitinsä harkinneen aborttia.

    "Lisäksi haluaako äiti riskeerata kuoleman vaaraan itsensä(joskin pieneen) lapsen takia, jota ei koskaan tule näkemään."

    Abortti on mielestäni oikeutttu, jos raskaus uhkaa äidin henkeä, sillä ihmisen velvollisuutena ei pitäisi olla uhrauta oma henkensä toisen puolesta.

    "Ei toki. Kehitysvammaiset ovat tietääkseni vain harvoin lisääntymiskykyisiä, joten natseja ne tuskin haittaisivat."

    Siltikin, kehitysvammaiselta ei pitäisi evätä elämää vain vammaisuuden vuoksi, hekin voivat hyvin olla onnellisia.

    "Arvaa kummastako se lapsi tulee. Kumpiko siinä kärsii. Kumpiko saattaa kuolla synnytyksen aikana? Kumpiko saattaa vammautua synnytyksen aikana?"

    Ja senkä takia vain toisella vanhemmista pitäisi olla yksinoikeus päättää lapsen elämästä ja kuolemasta? Pitäisikö 9-kuukauden odotuksen ja tuntien kivun perusteella saada päätösvalta noin 80-vuotiaaseen potentiaaliseen elämään? Aika yhtkatseista mielestäni. Ajattele nyt: Mies, joka on innoissaan tulevasta lapsestaan, ostaa tarvittavia esineitä: tutteja, leluja, kehdon, sisustaa asunnon lapsille sopivaksi ja on muutebkin valmistautunut ensimmäisen lapsensa syntyyn... Sitten yhtäkkiä eräänä normaalina päivänä nainen kertoo miehelle, että hän kävi juuri abortoimassa lapsen, konsultoimatta tai edes kertomatta miehelle ennalta. Et näe mitään vikaa tässä kuvassa? Tämähän tekee miehistä jonkinlaisia oikeuksettomia siittoreja, jonka palveluksia voi käyttää ja lopettaa tuosta vain.

    Ja kuten totesin yllä, kuoleman vaarassa olevien naisten tapauksissa abortti on mielestäni oikeutettu.

    "Eipä oikeastaan miltään. Ehkä hieman kummalliselta. Mutta silti tiedän mitä hän ajattelee minusta nyt. Silloin kun olin sikiö, en ollut minä. Vaikka äitini olisi ajatellut tukehduttaa minut vauvana en välittäisi muusta kuin että hän olisi ollut valmis tuhlaamaan lapsen jonka voisi antaa muualle, ja joka oli jo synnytetty. Minä olen minä vasta nyt."

    OK, arvelen kuitenkin, että useimmat tuntisivat jonkinlaista häpeää, itsevihaa tai tuntisivat itsensä ei-halutuiksi tuossa tilanteessa.

    "Ja senkä takia vain toisella vanhemmista pitäisi olla yksinoikeus päättää lapsen elämästä ja kuolemasta?"

    Siinä vaiheessa kun lasta ei vielä ole erillisenä ihmisenä (irrallaan äidistään) tuo on mielestäni aika selkeä juttu.

    "Ajattele nyt: Mies, joka on innoissaan tulevasta lapsestaan, ostaa tarvittavia esineitä: tutteja, leluja, kehdon, sisustaa asunnon lapsille sopivaksi ja on muutebkin valmistautunut ensimmäisen lapsensa syntyyn..."

    Kuulostaapas realistiselta. Kuinka moni mies hössöttää lapsesta ja käy ostamassa kehdon, tutteja ja tekee koko asunnon remontin siinä vaiheessa on nainen on noin 1,5kk raskaana ja keskenmenon mahdollisuuskin hyvin suuri? Eh... suurin osa miehistä ei tee tuota edes lapsen synnyttyä.

    "Sitten yhtäkkiä eräänä normaalina päivänä nainen kertoo miehelle, että hän kävi juuri abortoimassa lapsen, konsultoimatta tai edes kertomatta miehelle ennalta."

    Taas se realismi... kuinka moni nainen päätyy aborttiin jos lasta odotetaan noin innolla? Vieläpä kertomatta siitä toiselle? Tuskin. Asiasta yleensä keskustellaan niissä tapauksissa joissa nainen ja mies on suhteessa.

    "Tämähän tekee miehistä jonkinlaisia oikeuksettomia siittoreja, jonka palveluksia voi käyttää ja lopettaa tuosta vain."

    Oikeuksettomia? Eihän tässä miehiltä mitään ihmisoikeuksia olla pois viemässä, saavat päättää kehostaan, siittää tai olla siittämättä. Kunhan pidetään huoli että naisellakin on vastaava oikeus päättää kehostaan. Ei ketään voi pakottaa kantamaan lasta 9kk ja synnyttämään se ja mahdollisesti riskeeraamaan oma elämä.

    Äänestä

Tietenkin, mutta mielestäni ei enää raskauden 6:n kuukauden jälkeen ei tätä enää saisi tehdä. Valinta olisi pitänyt tehdä ennen tätä. Poikkeuksellisissa olosuhteissa, kuten kuukautisten jatkuminen raskaudesta huolimatta jne. olisivat toki syitä antaa tehdä valinta.

Miksi tuhota kaksi elämää, lapsen ja äidin, tuomalla ei-toivottu lapsi mailmaan, tehdä hänet tietoiseksi siitä, että on ei-toivottu ja viettää rikkonaista elämää ja pahimmissa tapauksissa ajautua huumeisiin tms.. Toki, äideille kuuluu itsemääräämisoikeus.

Taasen miksi sitä ei saisi enää tehdä tuon asteen jälkeen. Siinä vaiheessa ollaan jo niillä rajoilla, että lääkäri joutuisi miettimään, oliko kyseessä murha, kun hän suoritti abortin. Naisen olisi pitänyt pystyä tekemään valinta lyhyemmässä ajassa.

Äänestä

Jos nainen on raiskattu tuleeko hänen kuitenkin synnyttää lapsi! Sehän on sama jos raiskattu saisi elinikäisen tuomion ja häpeän, kun raiskaaja selviää ehkä puolella vuodella jos jää edes kiinni.

Äänestä
  • Raiskauksen jälkeen yleensä otetaan katumuspilleri... eihän lasta tarvitse pitää, sen voi antaa adoptoitavaksi.

    Sinunko mielestäsi raiskatun naisen, joka synnyttää seurauksena lapsen, kuuluisi hävetä? Ei missään tapauksessa! Hänhän tapahtuneeseen syytön.

    Äänestä

  • no ei tod... kirjoitti:

    Raiskauksen jälkeen yleensä otetaan katumuspilleri... eihän lasta tarvitse pitää, sen voi antaa adoptoitavaksi.

    ... objektiivinen kyselijä joka yrittää saada uskiksia nalkkiin omasta tekopyhyydestään. Ammutko postinkantajan jos saat huonon kirjeen!

    Äänestä

  • no ei tod... kirjoitti:

    Raiskauksen jälkeen yleensä otetaan katumuspilleri... eihän lasta tarvitse pitää, sen voi antaa adoptoitavaksi.

    Sinunko mielestäsi raiskatun naisen, joka synnyttää seurauksena lapsen, kuuluisi hävetä? Ei missään tapauksessa! Hänhän tapahtuneeseen syytön.

    Minusta on kummallista, miten helposti jotkut ovat nakkelemassa lapsia adoptioon. Tosta noin vain, ensteks ollaan hei vähän aikaa raskaana, ei tunnu missään, sit vähän ähkitään jossain laitoksella, ei tunnu missään, ja homma on ohi ja unohtunut parissa tunnissa. Se siitä, ja ihan kuin koko lasta ei olisi koskaan ollutkaan. Ei tunnu missään.

    Adoptioon lapsen antaminen on vähintäänkin yhtä raskas päätös kuin abortti. Loppuikäsi saat miettiä, missä sinun lihasi ja veresi kulkee, miten hänellä menee, mitä hänestä tuli. Tietoisuus erosta raastaa sekä biologista äitiä että lasta. Kyllä se jossain tuntuu. Ei adoptio ole mikään helppo vaihtoehto, ei sitä voida pitää automaattisena autuuden tuojana.

    Raiskatun naisen ei tarvitsisi hävetä, mutta hän tekee niin silti. Vähän niinkuin sanoisit klaustrofobiselle ihmiselle että hei, sehän on vaan hissi, ei siinä ole mitään pelättävää, ihan iisisti nyt hei vaan! Raiskauksen tuloksena täysimittaisen raskauden kantaminen olisi taatusti liian musertava kokemus valtaosalle naisista.

    Äänestä

jos ihmiselle kuuluu päätösvalta, niin silloinhan murhaajat ovat vapaita, oman päätösvaltansa puolesta?

miksi sulkea ihmisten lakien perusteella ihmisiä vankeuteen, mutta niitä jotka Jumalan lakeja rikkovat, saavat vapaana juosta?

ihmisen mielestä, vääräkin tie voi olla oikea, mutta Jumalan sana on se, joka ei järky, vaan pysyy iankaikkisesti.

siunausta

Äänestä
  • vaan pysyy iankaikkisesti.7 "Jos joku myy tyttärensä orjattareksi, tyttö ei pääse vapaaksi niin kuin miesorjat.2 Mooseksen kirja 7

    Äänestä

  • naisen ruumiista päättää ruumis, koska jos joku muu päättää, se toinenkin on vain ihminen.Miksi tämä ihminen olisi jollain tavalla parempi kuin henkilö itse.
    Ehkä siksi että tämä olisi yksi keino käyttää valtaa yksilöitä vastaan.

    Missä on se Jumalan laki jossa sanotaan että aborttia ei sallita.

    Äänestä

  • uksmtn hlö kirjoitti:

    naisen ruumiista päättää ruumis, koska jos joku muu päättää, se toinenkin on vain ihminen.Miksi tämä ihminen olisi jollain tavalla parempi kuin henkilö itse.
    Ehkä siksi että tämä olisi yksi keino käyttää valtaa yksilöitä vastaan.

    Missä on se Jumalan laki jossa sanotaan että aborttia ei sallita.

    Älä tapa.

    Äänestä

Jos nainen ei ole pitänyt huolta ehkäisystä tai viimeistään huolehtinut katumuspillerillä asiasta, on lapsi siihen syytön, ja lapsella täten myös oikeus syntyä. Minä perustelen asiani moraalilla. Jos joku eri mieltä, niin huomaa seikka, millä perustelen. Jos itse perustelet jollain muulla seikalla näkemystäsi, niin ethän aloita kinastelua kanssani asiasta. Tässä vain minun mielipiteeni.

Äänestä
  • kyse on moraalista; suttura joka jakelee pitkin kyliä itseään, ja murhauttaa tulevan lapsensa!!!

    Äänestä

  • olet kirjoitti:

    kyse on moraalista; suttura joka jakelee pitkin kyliä itseään, ja murhauttaa tulevan lapsensa!!!

    moraali= hyvän ja huonon käytöksen säännöt sekä kyky noudattaa niitä. Moraali on myös henkistä voimaa, siveyttä.

    Mielestäni kirjoitustyyliäsi voisi sanoa moraalittomaksi.

    Viestin asiasisältö liittyi naisten ehkäisystä huolehtimiseen. Niinpä..

    On olemassa myös naisia, jotka eivät kykene huolehtimaan itsestään, myös ehkäisyasiat ovat jääneet hoitamatta. Syynä voi olla pitkäaikaissairaus, vammaisuus, mielenterveyden häiriöt/sairaudet, päihteet ym. Mikäli naisen voimavarat hallita omaa elämäänsä ovat vaillinnaiset, mielestäni kyse on silloin jostain muusta kuin moraalittomuudesta.

    Äänestä

  • nainen huolehtii ehkäisyn? Miksei mies? Entäs jos raiskataan?

    Äänestä

  • Nainen minäkin kirjoitti:

    nainen huolehtii ehkäisyn? Miksei mies? Entäs jos raiskataan?

    23 "Jos mies makaa toiselle miehelle kihlatun koskemattoman tytön ja tämä tapahtuu kaupungissa, molemmat on vietävä kaupungin portille ja kivitettävä kuoliaaksi, tyttö siksi, että hän ei huutanut apua, ja mies siksi, että hän häpäisi toiselle vaimoksi luvatun tytön. Hävittäkää paha keskuudestanne.5 Mooseksen kirja 23-25

    Äänestä

  • toinen mooses kirjoitti:

    ... pitää hävittää on tuollainen sovinistisadistimasokisti vanhan testamentin selaaja kuten sinä. Emme elä enää 1800-luvulla, kirkko ja valtio on erillään (onneksi). Kyllä asia on niin että naisen ruumiista ei määrää mies!

    Äänestä

  • Frank Black kirjoitti:

    määrää syntymättömän lapsen ruumiista ja millä perusteella?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    määrää syntymättömän lapsen ruumiista ja millä perusteella?

    esitän sinulle kysymyksen, kuka?

    kuviteltu esim., joka tosin voisi olla totta.

    Perheeseen odotetaan toista lasta. Perheen esikoinen on vaikeavammainen, jolle ennustettu toimintakyvyn alenevan iän karttuessa. On sanottu että voitte tehdä lapsia lisää, riskiprosentti ei normaalista poikkeava. Perheen vanhemmat ovat ensimmäisen lapsensa kanssa käyneet 7 leikkaustalapsen kolmen ensimmäisen vuoden aikana lapsen vammojen vuoksi. Vanhemmat ovat uupuneita .

    lapsi adoptoitavaksi, kuka sen haluaisi ottaa, sillä vaikeavammaisen lapsen hoitaminen on raskasta,äiti itsekin sairastaa reumaa.

    kuka tekee päätöksen

    Ei saisi tehdä aborttia. Kukaan ei saisi tehdä päätöstä sen puolesta, paitsi jos äiti kuolisi synnytykseen, sillä ihmistä ei tietenkään saa pakottaa luopumaan hengestään. Silloin voisi abortoida.

    Adoptioon joo, jos vanhemmat eivät pystyisi hoitamaan. TV:ssä oli puhetta vähän aikaa sitten jostain naisesta, joka adoptoi nimenomaan kehitysvammaisia, kun moni muu ei ottanut. Se oli ulkomailta, mutta varmaan löytyy joitain Suomestakin. Ja valtion hoitoon jos ei muuta.

    "Ja valtion hoitoon jos ei muuta"

    vastauksessa oli yllämainittu lause. kumpi on pienempi paha. tehdä abortti silloin kun sikiö on vielä alkuvaiheessa vaan antaa esim. fas-lapsen syntyä maailmaan, jossa hän voi joutua aloittamaan elämäntaipaleensa ilman äitiä ja jatkaa elämäänsä sijaisperheessä ja lastenkodeissa. haluan lisätä, että hänestä voi toki kaikesta huolimatta tulla vaikka mitä.

    mielestäni asioita ei pitäs tulkita niin tiukkaan. pitäisi miettiä myös sitä, että minkälainen elämä sillä tulevalla lapsella tulisi todennäköisesti olemaan...

    hänen surmaamisensa on pahempi vaihtoehto kuin se, että hän elää mahdollisesti huonohkon elämän... Joka ei sekään ole itsestäänselvyys.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    määrää syntymättömän lapsen ruumiista ja millä perusteella?

    Et varmasti ole vielä itse saanut kokea tilannetta, jossa pitäisi miettiä tätä aihetta vakavasti. Etkä tule ikinä kokemaan päätöksen vaikeutta, etkä takuulla tule koskaan kantamaan lasta, jota et halua. Tähän myöskään ei saisi pakottaa yhtäkään naista.

    Jos jokainen ihmisen alku on elämä ja arvokas, montako elinkautista aiot istua yöllisten siemensyöksyjesi tai masturbaatiosi ansiosta?

    Maailma ei tule paremmaksi jos synnytämme maailmaan lisää lapsia, joita ei haluta.

    Millä perusteella sitäpaitsi sanot olevasi arvokkaampi kuin muut eläimet? Koska uskot jumalaan??? Miten yhden ihmisen ajatusmaailma voisi mahdollisesti vaikuttaa tällaiseen asiaan

    Äänestä

  • Dell_85 kirjoitti:

    vaan olen ateisti. Pidän ihmisiä muuta eliokuntaa parempana, koska se on oma lajini.

    "Jos jokainen ihmisen alku on elämä ja arvokas, montako elinkautista aiot istua yöllisten siemensyöksyjesi tai masturbaatiosi ansiosta?"

    Katson, että ihmisen elämä alkaa munasolu hedelmöittymisestä. Silloin siinä on molempien vanhempien kromosomit.

    Äänestä

Mies on ollut päivän töissä metsurina ja kaatanut 100 puuta. Tai hän on töissä teurastamolla ja tappaa 100 lehmää. Tai hän on upseeri, joka kouluttaa miehiä tappamaan. Tai hän on tuholaistorjuja, ja onnistuu yhden päivän aikana tappamaan tuhansia hyönteisiä. No päivän päätteeksi hän palaa kotiin ja kuulee vaimonsa tehneen abortin, hän raivostuu ja sitten alkaa suremaan kuollutta lastaan.
Mikä tekee ihmiselämästä niin arvokaan muihin verrattuna? Mistä tiedätte että sikiössä on sielu?
Itselläni on Inkarnaatiokokemuksia ja tiedän että tietoisuus liittyy ruumiiseen silloin kun syntymä tapahtuu, mutta ei pysy siinä vielä pysyvästi senkään jälkeen.
Suretteko jokaista siittiötä jonka tuhlaatte, tai munasolua joka ei pääse hedelmöittymään. Entä mistä tiedätte onko päätöksenne olla tekemättä lasta jo itsessään jonkinlainen abortti. Teettekö murhan joka kerta kun masturboitte tai harrastatte ehkäistyä seksiä?

Äänestä
  • Ei sielua olekaan. Ei se sano mitään abortin oikeutuksesta suuntaan tai toiseen. Elämä se kuitenkin on.

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Ei sielua olekaan. Ei se sano mitään abortin oikeutuksesta suuntaan tai toiseen. Elämä se kuitenkin on.

    Raamattuko niin sanoo? Raamattu on kirja siinä missä Kalle Päätalon romaanit. Me kaikki olemme kuolemattomia sieluja. Tykkäsit siitä tai et. Jos kaikki elämä on arvokasta niin miksi syöt lihaa tai kasviksia?

    Äänestä

  • Vairocana kirjoitti:

    Mitä perusteita sinulla on uskoa, että olemme kuolemattomia sieluja? Evoluutioteoriassa on se hieno puoli, että se todisti hihhuleille, että ihminen on eläin siinä missä mikä tahansa muu eläin, ja siten söi käsitystä ihmisestä "luomakunnan kruununa".

    Sen verran minulla on rakkautta omaan lajiini, että pidän ihmisen elämää eläimen, saatika kasvin, elämää tärkeämpänä. Eläimiä pitäisi kuitenkin kohdella humaanisti, eikä tappaaa muuten kuin ruoaksi.

    Vaan tietoa!

    Äänestä

  • Vairocana kirjoitti:

    Vaan tietoa!

    No iskepä sitten tähän ne todisteet siitä, että:
    a) On olemassa sielu
    b) Tämä sielu on kuolematon

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    Mitä perusteita sinulla on uskoa, että olemme kuolemattomia sieluja? Evoluutioteoriassa on se hieno puoli, että se todisti hihhuleille, että ihminen on eläin siinä missä mikä tahansa muu eläin, ja siten söi käsitystä ihmisestä "luomakunnan kruununa".

    Sen verran minulla on rakkautta omaan lajiini, että pidän ihmisen elämää eläimen, saatika kasvin, elämää tärkeämpänä. Eläimiä pitäisi kuitenkin kohdella humaanisti, eikä tappaaa muuten kuin ruoaksi.

    Et voi voittaa täällä . Etkö ole huomannut miten pääkköjä namä uskovaiset voivat olla? Lopeta ennenkuin itse sekoat , anna hullujen houria.

    Äänestä

  • TeistiA kirjoitti:

    Et voi voittaa täällä . Etkö ole huomannut miten pääkköjä namä uskovaiset voivat olla? Lopeta ennenkuin itse sekoat , anna hullujen houria.

    Olen ollut mukana abortti-keskustelussa ja mielestäni kukaan kirjoittajista ei ole osoittanut itsessään hulluuden merkkejä. Mielenkiintoista keskustelua aihe on kyllä herättänyt. Se mikä toiselle on faktaa voi toisen arvomaailman kanssa olla täysin ristiriidassa. Omasta arvomaailmasta tässä kai lähinnä kysymys ja senpä vuoksi näkemyseroja löytyy..

    Olemassaoleva laki antaa raamit asialle ja voi osaltaan muokata omaa suhtautumista.

    Loputon keskustelun aihehan tämä on..

    Äänestä

... on hienoa. Laittaa tärpin, niin kohta alkaa uskomaton taistelu. Mitä enemmän ketju kulkee alaoikealle, sitä tyhmempää sakkia.

Äänestä
  • Onnittelut ja kiitokset hyvästä ja tärkeästä aiheesta!

    Äänestä

  • seeprapeippo kirjoitti:

    Onnittelut ja kiitokset hyvästä ja tärkeästä aiheesta!

    ... vaan. On hyvä tietää että täällä Suomessa ei ole ihan yhtä kahjoa sakkia kuin USA:ssa missä aborttilääkäreitä tapetaan. Toivottavasti ei tulekaan.

    Äänestä

  • Frank Black kirjoitti:

    ... vaan. On hyvä tietää että täällä Suomessa ei ole ihan yhtä kahjoa sakkia kuin USA:ssa missä aborttilääkäreitä tapetaan. Toivottavasti ei tulekaan.

    Rakkaalla lapsella on monta nimeä... Yksi niistä voi olla vaikka Frank Black. Suukkoja!:)

    Äänestä

  • Henriikka kirjoitti:

    ... sekoilua vai aitoa tunnetta? No kiitos, Honey! (taputtaa pepulle)

    Äänestä

  • Frank Black kirjoitti:

    ... sekoilua vai aitoa tunnetta? No kiitos, Honey! (taputtaa pepulle)

    Peppu kiittää..;D

    Äänestä

  • Henriikka kirjoitti:

    Peppu kiittää..;D

    ... kähisee Frank ja lääppii enemmän.

    Äänestä

  • Frank Black kirjoitti:

    ... kähisee Frank ja lääppii enemmän.

    Eihän Frank kähise..?

    Äänestä

  • Henriikka kirjoitti:

    Eihän Frank kähise..?

    ... näkee ainakakin parit hurjat näyt!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Frank Black kirjoitti:

Kyllä naisen on saatava itse päättää, kyllä näin on.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu