Usko perustuu armoon, ja olisihan syntisen ihmisen muuten liian vaikeaa päästä taivaaseen.
Itselläni on ollut tilanteita, kun olen joutunut turvautumaan armoon. Aina ei tee sellaisia tekoja eikä sano sellaisia sanoja kuin olisi ollut tarkoitus, ja niitä joutuu katumaan ja pyytämään anteeksi. Jeesus on aina valmiina uudestaan antamaan anteeksi katuvalle, sille jolla on kuitenkin usko sydämmessä!
Luin Raamatusta, että joskus jollakin on tilanteita, jolloin täytyy roikkua armossa, koska kuitenkin kaikkein tärkeintä on pysyä uskossa.
Älä koskaan lähde, älä minkään syyn tähden ristin luonta pois. Sillä ainoastaan ristin luona Isä armahtaa lastaan!
Aina voi armoon vedota ja tulla takaikin, koska onhan Jeesuksen maksama maksu sinusta suurempi kuin ihmisen syntiset teot.
(Parempi on elävä koira kuin kuollut leijona.)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.