Aseistakieltäytyjälle PUISTO!

Pasila-Seura on noussut vastustamaan Itä-Pasilassa sijaitsevan puistikon nimeämistä aseistakieltäytyjä, pasifisti Arndt Pekurisen mukaan.
Pekurinen oli 1930-luvulla tunnettu aseistakieltäytyjä. Sotien aikana tämä vihollisen eli Neuvostoliiton sympatiseeraaja ammuttiin, koska kieltäytyi toistuvasti ottamasta armeijan varusteita.

Tämän päivän sivarit eivät varmaankaan ymmärrä sitä, että mikäli maa joutuu sodan uhkatilaan tai sotatilaan, sivareita ei enää ole. Jokaisen panosta tarvitaan, jollei muualla niin jalkaväen koulutuskeskuksessa sotilastehtäviin harjaantumassa.

Nyt maanpetturin muistolle ollaan hankkimassa oikein puistikkoa Pasilasta! Mikä sopivinta, niin nk. "Rauhanaseman" vierestä. Tämä asema on entinen suomalainen rautatieasema Karjalan kannakselta, jonka nämä vasemmiston "rauhanaktivistit" innoissaan hankkivat Neuvostoliitosta Suomeen ja Pasilaan. Palvelemaan "rauhan asialla".
Tähän rakennukseen osti osuuden mm. nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka on osuudestaan kertonut. Miten mahtaa olla nykyisen presidentin panos asiassa?

Tälläinen hanke on isku veteraanien kasvoille. Se on myös isku kaikkia isänmaallisesti ajattelevia kansalaisia kohtaan, joita on kuitenkin maassa ylivoimainen enemmistö.

Vedotkaa helsinkiläiset valtuutettuunne estääksenne tämän kaupungin ja päättäjien häpeäksi nousevan teon toteutumisen!

Aikataulu etenee niin, että kaupunginsuunnittelulautakunnan kokous päättää puolestaan asiasta ensi torstaina ja sitten lopullisesti kaupunginvaltuusto!

Sotainsinööri Karlsson vetoaa kansalaisiin ja pyytää toimimaan demokratian hengessä tätä häpeää vastaan!
614099
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Nykyäänkin aseistakieltäytyjät ovat valmiina alistumaan mihin ja minkälaiseen sortoon hyvänsä. Tulkoon puistosta esimerkki nöyristelevien sopuleiden muistolle. Osa meistä toivottavasti ajattlee kansan parasta. Toiset menevät massan mukan ja jos vaan puuroa ja TV-soopaa annetaan niin sama niille kuka johtaaa ja mitä määrää. Pistää vihaksi. PRKLE

Äänestä
  • Nykyään aseistakieltäytyjät alistuvatkin asevelvollisuusjärjestelmän heille langettamiin rangiastuksiin, siviilipalvelukseen ja vankeusrangaistuksiin. He ikäänkuin pelkurimaisesti kääntävät toisen poskensa asevelvollisuusjärjestelmälle.

    Asevelvollisuus on kuitenkin orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan kuten nykyaseistakieltäytyjät tekevät. Todellinen asevelvollisuutta vastaan taisteleminen olisi soluttautuminen armeijan toimintaan ja sen sabotoiminen, puolustusvoimia vastaan tehdyt terrori- ja pommi-iskut, totaalikieltäytyjien tuomitsemiseen ja syyttämiseen osallistuneiden henkilöiden salamurhat jne.

    Äänestä

  • arp kirjoitti:

    Nykyään aseistakieltäytyjät alistuvatkin asevelvollisuusjärjestelmän heille langettamiin rangiastuksiin, siviilipalvelukseen ja vankeusrangaistuksiin. He ikäänkuin pelkurimaisesti kääntävät toisen poskensa asevelvollisuusjärjestelmälle.

    Oheen on poimittu suurimpia sammakoita Suomi24 keskusteluista. Onnittelut! Pääsit kerhoon...

    KIISTATTOMAT FAKTAT

    - Toyota on luotettavin ja vähävikaisin auto

    - Kaikki poliisit ovat tyhmiä ja vain yksi autossa osaa lukea ja toinen kirjoittaa

    - Kaikki ulkomaalaiset ovat rikollisia

    - Inttiin menevät ovat yhteiskunnan talutushihnassa

    - Terveyskeskuslääkärit kirjoittavat itselleen pirtureseptejä

    - Kaikilla lestadiolaisilla on umpinainen pesukone

    - Luterilaiset papit kantavat ehtoollisviiniä salaa kotiin

    - Inttiin menevät ovat yli- isänmaallisia intoilijoita

    - Juhannuksena on päivä pisimmmillään ja yö lyhimmillään

    - Maatalous- metsätieteelliseen tiedekuntaan pääsylle ainoa pääsyvaatimus on ehjät kumisaappaat

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus aidosta pasifistisesta vakaumuksesta

    - Inttiin menevät ainoastaan laumasielut

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus yksilöllisestä ratkaisusta

    - Inttiin menevät ainoastaan henkilöt joilla ei ole omaa ajattelukykyä

    - Maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvat ovat sotahulluja ramboja

    - Sivariin menevät ovat pitkätukkaisia nössöjä

    - Yleisesti tunnettu totuus on että suurin osa sivariin menijöistä polttaa pilveä

    - Sivariin menevät ovat h*****

    - Varusmiesten ajatusmaailma on yleensä suppeampi kun sivareiden joten ei mikään yllätys ettet pysty asepalveluksessa keskustelemaan tupakaverien kanssa erilaisista asioista.

    - Armeijaan menevät enimmäkseen nämä tavalliset massan mukana kulkevat tyypit joita ei juuri erilaiset mielipiteet ja kannanotot pahemmin kiinnosta.

    - Upseerit juopottelevat harjoitusten aikana rankasti ja usein muutenkin

    - Teologiseen tiedekuntaan pääsee opiskelemaan jos selviytyy kiroilematta pyöröovesta sisään.

    - Karkea jako sivareista on kolmeen: Noin kolmannes on käyttökelpoista reserviä, eli aatteen miehiä. Heistä suuri osa kuuluu pariin pieneen herätysliikkeeseen. Noin kolmannes on lievästi epäsosiaaalisia, sellaisia jotka haluavat päästä helpolla tai heillä on auktoriteetttiongelmia tms. Noin kolmannes on selvästi mielenterveysongelmaisia tai huumausaineiden käyttäjiä.

    - Työnanatajat tuntevat tilastot ja sen takia tuo kolmannes, joka sivareista olisi ok, joutuu kärsimään turhaan työmarkkinoilla.

    - suurin osa näistä armeijan käyneistä tuntuu on aina näitä ääri-isänmaallisia fasisteja jotka ovat vaatimassa sivareille ja totaalikieltäytyjille kuolemantuomiota maanpetturuudesta.

    - Asevelvollisuus on orjuutta johon itseään kunnioittava mies ei alistu.

    - Siviilipalvelusmies osoittaa itsenäiseen ajatteluun pystyvää ihmistä

    - Skapparit ovat sosiaalisesti hyvin kömpelöitä tilanteissa, joissa ei voi turvautua komentokieleen tai ohjesääntöön. Suurimmaksi osaksi heidän elämäänsä ohjaavat selkeät koodit ja hierarkia, joihin turvautumalla heidän ei tarvitse itse juurikaan ajatella tai soveltaa.

    - Asevelvollisuus on orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan

    Äänestä

  • http://www.kaltio.fi/index.php?87

    Neuvosto-Suomen virallinen historia

    3/01 Teksti: Seppo Westerlund
    Kuva: Erkko Airo

    Suomi oli ainoa II maailmansodan "häviäjävaltio", jota ei miehitetty.

    Millaiseksi Suomen kohtalo olisi muodostunut, jos olisimme päätyneet osaksi Neuvostoliittoa?

    Talvisota ei koskaan syttynyt. Suomi suostuu Neuvostoliiton lokakuussa 1939 tekemiin tukikohta- ja aluevaatimuksiin. Tästä seuraa pakkokeinoin ohjattu näytelmä, jossa Neuvostoliitto toteuttaa Saksan kanssa tekemäänsä sopimusta. Sillä on vapaat kädet Suomen valloittamiseen. Hitlerin mukaan: "Venäjä ja Saksa tulevat saattamaan uudelleen voimaan ne rajat, jotka niillä oli ennen ensimmäistä maailmansotaa."

    Heti tukikohtien luovutussopimuksen allekirjoituksen jälkeen joulukuussa 1939, Neuvostoliitto varustaa Hangon tukikohdan vahvaksi. Vaatimukset eivät kuitenkaan lopu tähän, vaan saadakseen nopeasti poimia Molotov-Ribbentrop-sopimuksen hedelmät, Neuvostoliitto ottaa eri puolelta Suomea lisää tukikohtia, joissa on keväällä 1940 jo 75.000 sotilasta. Kohtalokkaaksi osoittautuu joukkojen kuljetus tukikohtiin. Suomi ei kykene niitä hallitsemaan ja venäläisiä joukkoja on pian kaikkialla maassamme.

    Saksa miehittää keväällä 1940 Tanskan ja Norjan sekä kesäkuussa Belgian, Hollannin ja Ranskan. Neuvostoliitto miehittää kesäkuussa Suomen ja puna-armeijalaisia tulee lisää runsaat 200.000.

    Kenraalieversti Andrei Zhdanov saapuu Suomeen ja pakottaa pääministeri A. K. Cajanderin hallituksen eroamaan. Tilalle tulee Zhdanovin esittämän listan mukainen "hallitus" johdossaan Venäjällä asunut suomalainen Otto Ville Kuusinen. Heinäkuussa 1940 tasavallan presidentti Kyösti Kallio viime työkseen joutuu hajottamaan eduskunnan ja määrää uudet vaalit. Vaaleissa on ehdokkaina vain Neuvostoliiton hyväksymiä henkilöitä. Neuvostotapaan vaalit onnistuvat odotusten mukaan. Ensi töikseen uusi eduskunta päättää hakea jäsenyyttä Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liitossa.

    Kuusinen tekee todellisuudessa myös ehdotuksen Viron jäsenhakemuksen hyväksymisestä osaksi Neuvostoliittoa elokuun alussa vuonna 1940. Samaa ajankohtaa voi pitää myös kuvitteellisen Suomen Sosialistisen Neuvostotasavallan syntymäaikana.

    Maailmansota laajenee ja Saksa hyökkää Neuvostoliittoon kesällä 1941. Syksyllä saksalaiset nousevat maihin Neuvosto-Suomen etelärannikolle. Suomalaisia liittyy saksalaisiin joukkoihin, mutta saksalaisten tavoitteena ei ole Suomen itsenäisyyden palauttaminen, vaan nopeuttaa Karjalan kannaksen suunnasta Leningradin valloitusta. Etelä-Suomi joutuu sotatoimialueeksi ja Helsinki kärsii melkoisia tuhoja. Saksalaiset pääsevät Kannaksella Leningradin saartorenkaalle samoihin asemiin kuin suomalaiset menivät tosihistoriassa.

    Saksalaisten hävittyä sodan, venäläiset palaavat Suomeen. Tässä vaiheessa kitketään rippeetkin porvarillisesta yhteiskunnasta. Kuusisen hallituksen aloitettua työnsä, jo ennen neuvostovaaleja, uudet vallanpitäjät aloittavat kansanvaltaista yhteiskuntaa vastaan terrorin, jolla murretaan suomalaisen kansanvallan selkäranka. Se kohdistuu arvaamattomana ja salakavalana jokaiseen yksilöön. Yllättävä vangitseminen ja kuljetus synnyinmaasta sekä perheen hajottaminen ovat arkea. Moni suomalainen poliitikko ja sotilas vangitaan ja kuljetetaan Leningradiin ja sieltä vähitellen muualle. Usea saa rautatiekuljetuksen Siperiaan tai teloitetaan välittömästi. Moni kuolee epäselvissä olosuhteissa suuren isänmaallisen sodan aikana. Useat sananmukaisesti kituvat pois vankilassa vielä Stalinin vuonna 1953 tapahtuneen kuoleman jälkeen.

    Syitä kansalaisten likvidointiin on paljon. Uhrin väitetään joskus 1930-luvun alkupuolella lausuneen neuvostovastaisen mielipiteen tai tämä on ollut valkoisten puolella vuonna 1918 tai ei ollut suostunut kommunistien kanssa yhteistyöhön vapaussodan jälkeen tai oli tällaisten henkilöiden sukulainen. Ensimmäiset likvidoitavat ovat kommunisteja vainonnut etsivä keskuspoliisi, jonka nimi oli muutettu valtiolliseksi poliisiksi, sekä suojeluskuntalaiset, Akateemisen Karjalaseuran -taustan omanneet, kaikki upseerikoulutuksen saaneet, valtion ja kunnallishallinnon johtavat virkamiehet, liki kaikki teollisuusjohtajat ja valtaosa yksityisyrittäjistä.

    Kaikki poliitikot, jotka eivät olleet alusta pitäen neuvostomyönteisiä, vangitaan ja usein teloitettiin ellei heitä ollut jo kyyditetty pois. Puolustuslaitoksen johtomiehiä syytetään siitä, että he olivat 1920- luvun alussa tehokkaasti estäneet "edistyksellisten voimien" toimintaa. Neuvostoliiton rikoslaki ­ jota ei vastaavassa muodossa edes ollut 1920-luvulla ­ siis ulottuu toisen valtion sotilaisiin parikymmentä vuotta taaksepäin ja tilanteeseen, jossa nämä itsenäisen valtion sotilaina täyttivät velvollisuutensa.

    Suurta ahdistusta aiheuttaa vielä se, että yhteydet ulkomaihin on totaalisti katkaistu. Tietoa tapahtumista ei juuri saada rajojen yli.

    Kesäkuussa 1941, vain viikko ennen Saksan hyökkäystä Neuvostoliittoon, kyyditetään Suomesta Siperiaan noin 75. 000 ihmistä etukäteen vahvistettujen kiintiöiden mukaisesti. Neuvostoliiton vallattua Suomen uudelleen Saksan miehitysajan jälkeen syksyllä 1944, jatketaan kyydityksiä 30.000 henkilön vuosivauhdilla. Kuljetukset huipentuvat 25.3.1949 massiiviseen 75.000 ihmisen, "kulakin", kyyditykseen. Kulakiksi luetaan virallisesti henkilö, jolla on vähintään kaksi lehmää tai palveluksessaan ulkopuolinen työntekijä. Tai muuten vain.

    Tämä 100 000 "kulakin" kyyditys tapahtuu yllättävän myöhään. Sota Euroopassa oli päättynyt jo vajaat neljä vuotta aikaisemmin. Neuvostoliitto oli saavuttanut tavoitteensa kaikissa läntisissä rajanaapureissaan. Suomessakin neuvostovalta oli jatkunut jo liki viisi vuotta. Vaikka eletään kylmän sodan aikaa, niin kyseessä on pahimman luokan ihmisoikeusrikos. Ylimpinä vastuunkantajina ovat Stalin ja KGB:n päällikkö Berija sekä Suomeen muuttaneet johtotehtäviin tarkoitetut venäläiset. Suomalaisia aluepomoja ja kenttätyöntekijöitä on paljon, samoin ilmiantajia.

    Suomalainen upseeristo tapetaan samalla tavalla kuin 15.000 puolalaista upseeria Saksan ja Venäjän valloitettua yhdessä Puolan. Sotahistorioitsija Sampo Ahton mukaan Valko-Venäjällä sijainneesta Katynin tuhoamisleiristä oli tilattu jo maaliskuussa 1940 teloituspaikat 20.000 suomalaisupseerille. Suomalaiset kootaan ennen telotusta Kalinin alueelle, Stalingradin seudulle ja Smolenskiin.

    Suomi menettää siis 1940-luvulla ilman sotaa yli 500.000 kansalaistaan, lähinnä yhteiskuntaelämään perehtynyttä ja koulua käynyttä väkeä. Karkotettujen sukulaisia ja perheenjäseniä on tähän nähden vielä puolitoistakertainen määrä eli yhteensä 1.250.000 henkilöä. Vuoteen 1950 mennessä suomalaisen yhteiskunnan ulkopuolelle joutuu vapaaehtoisesti maasta poistuneet mukaan lukien noin puolitoista miljoonaa ihmistä eli puolet koko silloisesta väestöstä.

    Vuonna 1940 Suomesta oli paennut ulkomaille, etupäässä Ruotsiin, noin 200.000 henkilöä. Ruotsissa oli perustettu Suomen pakolaishallitus, joka toimii siellä 1960-luvun puoliväliin saakka. Pääministerinä on aluksi J. K. Paasikivi ja jäseninä 1930-luvun johtavia porvarillisia ja sosialidemokraattisia poliitikkoja.

    Suomen menettämät henkilöt olisivat olleet valtakunnan kehitykselle ensiarvoisen tärkeitä. Moskovasta keskusjohdettu Suomi jää tästä syystä kokemattomiin ja vain vähän koulutusta saaneiden paikallisten kommunistipolitiikkojen käsiin. Tätä "änkyröitten" aikaa kestää 1960- luvulle saakka. Seuraavalla vuosikymmenellä Suomi saa paikallistason tehtäviinsä normaalin neuvostolaisen koulutuksen saanutta ja puoluetyön kautta valikoitunutta parempaan hallintotyöhön pystyvää väkeä.

    Suomalaisuuden hävittämiseksi, mutta myös perusteollisuuden työvoimaksi, tänne siirretään runsaasti venäläisiä. Vuonna 1991 heitä on jo yli 1,5 miljoonaa. Koko neuvostovallan aikana he eivät juurru Suomeen, vaan viettävät suomalaisten silmissä passiivista ja päämäärätöntä sekä ympäristöstä piittaamatonta elämää.

    Virolaista kirjailijaa Jaan Krossia soveltaen neuvostoaikana suomalaisella oli kolme vaihtoehtoa: mukaan heittäytyminen ja osille pyrkiminen, äänetön sopeutuminen tai kaikkein vaikein: kapinointi ilman toivoa.

    Miten me yleensä sopeuduimme täällä elämiseen? Ajattelijat ovat sitä mieltä, että ihminen pyrkii aina elämään vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa. Yksilön peruskannustimena on hänen oma ja lähipiirinsä turvallisuus ja menestyminen. Tästä seuraa, että osallistuimme niihin toimiin ja pyrkimyksiin, joihin täällä oli mahdollisuus. Vaikka systeemiin ei oltu tyytyväisiä, oli elettävä mahdollisuuksien mukaan pysyvältä tuntuvassa sosialistisessa järjestelmässä. Osa meistä pyrki eteenpäin ahdistavassa ilmapiirissä, mutta varsinkin nuorisolta katosi näköala.

    Olen miettinyt, mikä olisi ollut oman ikäluokkani, 1930-syntyneiden kohtalo? Me emme joutuneet sotaan. Mahdollisuutemme riippuivat pätevyyden lisäksi omasta ja sukulaistemme luotettavuudesta. Opiskelemaan tosin pääsimme ilman puolueen jäsenyyttä, mutta taustoissamme ei saanut olla ongelmia. Rajamaa Suomeen ei kuitenkaan annettu juuri lainkaan koulutuksellisia voimavaroja, mikä suuntasi koulutuksen "vaarattomille" aloille, kuten luonnontieteisiin tai tekniikkaan. Korkeampi koulutus oli haettava Moskovasta ja Leningradista. Koulutettujen määrä pysytteli kohtuullisena, mutta koulutuksemme riitti vain neuvostoajan tarpeisiin.

    Kommunistinen valtio on täysin poliittinen. Siitä uupuivat yhteiskunnan muut ulottuvuudet. Yhden "puolueen jäsenkirja" on edellytys politiikkaan osallistumiselle. Vaikka politiikka toi monia etuja, se kiinnosti vain harvoja, sillä terrori ja kyvykkäiden kansalaisten tuhoaminen aiheutti toisinajattelevissa turhautumista ja pelkoa politiikkaa kohtaan.
    Keskeiset kansalliset demokraattiset elimet menettivät merkityksensä. Oppositiopolitiikkaa oli mahdoton harjoittaa, se oli hengenvaarallista. Kun Suomea alettiin kollektivisoida, kaikki ns. vanhat vaikuttajat olivat sitä vastaan, mutta vastustajat yksinkertaisesti poistettiin tasavallasta.

    Tästä syystä alkuaikojen passiivinen vastarinta muuttui jossain määrin miehittäjiin kohdistuvaksi terroriksi. Suurvallan väkivaltakoneisto oli kuitenkin niin vahva, ettei tänne syntynyt merkittävää vastarintaliikettä. Suuret korvet antoivat suojan kesäaikaan, mutta talvinen metsä oli aktivisteillekin pysyvänä tukikohtana liian vaativa. Viimeiset metsäsissit tavattiin 1954. Vastarintaliikkeen tärkein yritys oli luoda ja pitää yllä tiedotus- ja muita yhteyksiä länteen. Varsinkin nuoret olivat tässä vaarallisessa työssä mukana.

    Itsenäisen Suomen elinkeinorakenne oli kehittynyt vuoteen 1940 mennessä sellaiseksi, että sen muuttaminen sosialistiseksi ei aiheuttanut suuria rakenteellisia muutoksia juuri muualla kuin maataloudessa sekä pienessä ja keskisuuressa teollisuudessa. Varsinkin puunjalostus- ja metalliteollisuudessa valtiolla oli suuri omistusosuus. Rautatieliikenne ja maantiet olivat valtion. Valtion laitokset ja suurten teollisuuslaitosten rakennusosastot tekivät kaikki vähänkin suuremmat rakennusurakat. Valtio jatkoi omistajana, mutta perinteinen tietotaito katosi vähitellen.

    Muu teollisuus sosialisoitiin, uusia tehtaita ei juuri rakennettu ja vanhat rappeutuivat.
    Energian tuotanto vesivoimana oli yksi painopistealueita. Ydinvoimaakin saimme muutaman, nyt jo rapistuva ydinreaktorin verran. Korkeamman teknologian teollisuus sijaitsi Venäjän suurissa kaupungeissa ja kaikista salaisin teollisuus suljetuissa kaupungeissa. Suomeen ei riittänyt tätä tuotantoa eikä tänne kertynyt alan osaamista.

    Montaakaan tieteenalaa ei Suomessa harjoitettu. Valuutan puute ja epäluulo kaikkea vierasta kohtaan, pakotti keskittymään aloihin, joissa ei tarvittu kalliita laitteita eikä ulkomailla opiskelua. Korkeateknologia jäi suomalaisten mahdollisuuksien ulkopuolelle. Kansanperinteen tutkimus kohosi korkealle. Oli helppo liikkua Neuvostoliiton rajojen sisällä suomalais-ugrilaisten kansojen parissa.

    Taiteen saavutukset eivät maassamme kohonneet suuriksi. Taide ei tavoittanut kansan syviä kerroksia. Vain esittävän taiteen muutama huippu kohosi todistamaan sosialismin ylivoimaisuutta. Suomi joutui keskittymään Leningradin instituuttien ruokkimiseen. Vasta 1980-luvulla saattoi syntyä kantaa ottavaa suomalaista kirjallisuutta. Suomesta puuttui virolaisten henkireikä taiteeseen: laulujuhlat. Tosihistorian kaltaista radikaalia nuorisoa ei ollut. Siitä piti ojennuslaitosten pelko huolen.

    Suomalaiset urheilijat kilpailivat "CCCP"-tunnuksen alla. Vuoden 1912 Tukholman olympiakisojen kaltaista Suomi-kyltin kantamista ei edes harkittu. Lukuisten järviemme ansiosta ja merien tultua kielletyiksi alueiksi sisäjärvistämme muodostui purjehdusurheilun paratiisi koko Neuvostoliitolle. Huippu-urheilijoiden Veikko Hakulisen ja Lasse Virenin kaltaiset ilmiöt saivat turvallisen harjoittelupaikan ja korkean sotilasarvon sotaväessä. Formula-Mikoja ja -Kekejä ei päässyt syntymään.

    Miehitys vaikutti asutuksen sijoittumiseen ja valtakunnan infrastruktuuriin. Ruotsi oli liittynyt Natoon. Näin Suomen länsirajasta, Pohjanlahdesta ja Tornionjoesta oli tullut sotilasliittojen välinen raja ja rajaseutuna oleva Tornionjoen laakso oli kiellettyä aluetta kymmenien kilometrien syvyydeltä. Sen molemmin puolin oli vahvat sotavoimat asemissa. Kylmän sodan kriittisinä aikoina joukot olivat olleet täydessä taisteluvalmiudessa Tornionjoella tykinputket vastakkain. Rintamaa varten tarvittiin Rovaniemeltä pohjoiseen suuntautuva rautatie. Rata liitettiin Muurmannin rataan, mutta sille ei tullut sotilasliikenteen lisäksi juuri muuta liikennettä.

    Pohjanlahdella saivat vain viralliset kalastuskolhoosit kalastaa. Osuuskunnat tekivät kalastusmatkoista yksityiskohtaiset raportit, jotka mukana seilannut politrukki vahvisti. Saaristot ja rannalla oleva 200 metriä leveä vyöhyke oli miinoitettu. Saaristoissa ja rannalla lähes kaikki liikkuminen oli kielletty. Yksityisten veneet oli sahattu poikki.

    Neuvosto-Suomeen ei muodostettu kansallista sotavoimaa, vaan sotilaamme olivat osa Puna-armeijaa. Ylin upseeristo oli venäläistä. Suomalaisen kantahenkilökunnan taustojen oli oltava kunnossa; puolueuskollisuus ja puoluepätevyys olivat ratkaisevia tekijöitä.
    Varusmiesaika oli kaksi vuotta, paitsi meri- ja ilmavoimissa kolme vuotta.

    Korkeakouluopiskelijat vapautettiin varusmiespalvelusta, mutta heillä oli sen asemasta kerran viikossa sotilaallista koulutusta ja marxismi-leninismin oppitunteja. Vuoteen 1955 saakka suomalaiset suorittivat asevelvollisuutensa omissa joukko-osastoissa, joiden perustana oli sodan aikana muodostetut Suomi-joukot. Meidän ikäluokkamme sai palvella Suomi-joukoissa. Vuoden 1955 jälkeen varusmiehiä koulutettiin eri puolilla laajaa Venäjän maata. Pieni osa meistä hoiti velvollisuutensa korkeakouluopiskelun ansiosta viikoittaisilla kertausharjoituksilla. Opiskelu oli suosittua tästäkin syystä.

    Suomen itsenäisyys palautui samaan aikaan Viron kanssa vuonna 1991. Venäjä koki Pohjois-Suomen strategisen asema niin tärkeäksi, että se oli pitänyt maassa runsaasti sotaväkeä. Tämä vaikeutti itsenäistymistä.

    Suuria ongelmia tuotti silloin ja tuottaa venäläisen väestön suuri määrä. Heitä on edelleen täällä 1,5 miljoonaa. Suomen kansalaisuuden saamiselle on asetettu mm. kieliehto, jonka purkamista EU kuitenkin ponnekkaasti vaatii.

    Ympäristötarkastelu on mielenkiintoinen. Luonnon kannalta Suomi selvisi osin hyvin ja osin huonosti. Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikot ovat kielletyn vyöhykkeen ansiosta lähes luonnontilassa. Saaret ovat nyt tyhjiä. Niissä riittää vuosikymmeniksi kesämökkien rakennuspaikkoja. Lomat vietettiin kolhoosien omistamissa lomakeskuksissa. Kaikki Suomen vesistöt palvelevat energian tuotantoa. Tekoaltaita on rakennettu surutta. Porkkalan, Paimion ja Kemin suuret sotilastukikohdat ovat luovutuksen jälkeen erittäin saastaisessa ja ränsistyneessä kunnossa.

    Metsät ovat osin aarnimetsiä. Puunjalostustehtaitten ympäristöt on parturoitu aukeiksi.
    Suurimmissa kaupungeissa keskustat ovat, huolimatta pommituksista ja muista taistelutoimista sekä vanhenemisen aiheuttamasta rapistumisesta, säilyttäneet 1930-luvun ilmeensä. Uudisrakentaminen on ollut olematonta, eikä myöskään vanhoja ränsistyneitä kivitaloja oltu purettu. Joukkoon oli kylläkin noussut muutama mahtipontinen luomus, joiden symboliarvo on verrattavissa vaikkapa Varsovan Stalinin hampaaseen. Helsingissä ei ole Makkarataloa, vaan paikalla on edelleen kaunis Skohan rakennus. Hotelli Marskin kohdalla on edelleen vanha kaunotar. Katajanokalla Uspenskin katedraalia ei peitä valkoinen laatikko. Oulussa kaupungin keskustassa komeilee edelleen ränsistynyt hieno KOP:n talo. Tampere on ilman Ilves-hotelliaan.

    Turun tuomiokirkko oli muutettu ateismin museoksi, Helsingin Vanhakirkko koripallohalliksi. Moni kirkko toimi elokuvateatterina.

    Useimmat nykysuomalaiselle tärkeät rakennukset ja laitteet ovat jääneet rakentamatta. Suomesta puuttuvat Finlandia-talo, Otaniemi ja muut uudet yliopistot, korkeatasoinen maantie- ja rautatieverkko sekä monet lentoasemat ja satamat. Nykyään suosittuja kylpylähankkeita vasta suunnitellaan; mutta kansan ostovoima ei vielä riitä niissä käymiseen.

    Korkeita ja tiiviitä lähiöitä on kasvavien kaupunkien lähiympäristössä. Helsinki on laajentunut, eikä itsenäisiä Espoota, Kauniaista tai Vantaata ole olemassakaan. Lähiöissä asuu hyvin paljon venäläisiä.

    Neuvosto-Suomen rajat olivat samat kuin Tarton rauhassa. Näitä uudelleen itsenäistyvä Suomi piti lähtökohtanaan. Viron tavoin Suomen oli kuitenkin tyydyttävä typistettyyn valtakuntaan. Venäjä ei luovuttanut Karjalan kannasta eikä Laatokan rantoja eikä Itsenäistynyt Suomi ei saanut enää Petsamoa. Kalastajasatama oli muuttunut arvokkaaksi kaivokseksi. Viipuri kuitenkin jäi Suomelle.

    Elintasokehityksen tekninen vertailu saadaan EU:n pääsykriteereistä. Suomi olisi ollut kelvollinen EU:iin jo 1970-luvulla. Sosialismin kiirastulen läpikäynyt Viro lienee, kelpoisuusehtoja suuresti venyttäen valmis aikaisintaan 5-10 vuoden kuluttua 2005-2010. Sosialismi hidasti siis yli 30 vuodella hyvinvoinnin kehitystä. Ihmisten toimeentulo on jäänyt niin matalalle, että Suomen ja Ruotsin välillä oli itsenäistymisen aikoina yksi maailman korkeimmista elintasorajoista.

    Luovutetun Karjalan tämän hetken tilanne antaa yleiskuvan kuvan siitä, millainen Suomi on miehityksen jälkeen. Karjala ei ole lainkaan sama kukoistava maakunta kuin 1930-luvulla. Hyvinvoipa Viipurin lääni on kurjistettu ihmiskunnan viimeiseksi takapihaksi.
    Yhteiskunnan rapistuneista palasista yritetään nyt koota kansalaisyhteiskuntaa, joka kuitenkin tuntuu karkaavan yhä kauemmaksi kuin sateenkaari. Suomella on kuitenkin kaukaisessa menneisyydessä haalistunut muisto demokratiasta ja hyvinvointivaltiosta, mikä helpottaa hiukan uuden yhteiskunnan kokoamistyötä.

    Lähteet:
    Väkivallan vuodet I, Max Jakobson;
    Molotovin coctail ­ Hitlerin sateenvarjo, Ohto Manninen;
    Jukka Remeksen Baltiaa koskevat selvitykset

    Äänestä

  • arp kirjoitti:

    Nykyään aseistakieltäytyjät alistuvatkin asevelvollisuusjärjestelmän heille langettamiin rangiastuksiin, siviilipalvelukseen ja vankeusrangaistuksiin. He ikäänkuin pelkurimaisesti kääntävät toisen poskensa asevelvollisuusjärjestelmälle.

    Asevelvollisuus on kuitenkin orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan kuten nykyaseistakieltäytyjät tekevät. Todellinen asevelvollisuutta vastaan taisteleminen olisi soluttautuminen armeijan toimintaan ja sen sabotoiminen, puolustusvoimia vastaan tehdyt terrori- ja pommi-iskut, totaalikieltäytyjien tuomitsemiseen ja syyttämiseen osallistuneiden henkilöiden salamurhat jne.

    mutta en kuitenkaan halua olla mikään aktivisti..
    ja sitten sain idean anoa vapautusta pressalta :)

    Äänestä

Sivarina ja rauhanpuolustajana arvostan Pekurista enemmän kun yhtäkään suomalaista sotilasta joka ei ole tehnyt mitään hyvää rauhan puolesta.

Aseistakieltäytyminen on aina pelkästään hyvä asia ja se on myös erittäin hieno teko rauhan puolesta, ja rauhan kannalta olisi hyvä asia että näitä aseistakieltäytyjiä olisi selvästi enemmänkin.

Pekurisen tavalla ajattelevia olisi pitänyt olla suomen armeijassa monin kerroin enemmän, sillä näin tämä koko turha sota olisi vältetty.

Vasemmistolaiset ovatkin rauhan aatteen kannattajia, kun taas oikeistolaiset eivät ole koskaan rauhan asialla.

Jos tämä kyseinen puisto todella tulee Pasilaan, niin siinä tapauksessa minun täytyy jossain vaiheessa käydä siellä. Tämä puisto voisi olla sitten jokaisen vasemmistolaisen ja rauhanpuolustajan niin sanottu pyhiinvaelluspaikka.

Äänestä
  • Olet lapsellinen, mahdatko olla edes 12 vuotta täyttänyt! Aikuinen, tasapainoinen ihminen nimittäin ei koskaan kirjoita noin.

    Äänestä

  • Vanha majuri kirjoitti:

    Olet lapsellinen, mahdatko olla edes 12 vuotta täyttänyt! Aikuinen, tasapainoinen ihminen nimittäin ei koskaan kirjoita noin.

    Minun ikäni löydät tuolta profiilista, joten voit katsoa sen sieltä jos haluat. Olen jo siviilipalvelukseni suorittanut, joten siitä voit päätellä että ikää on kertynyt jonkin verran.

    En tajua mikä siinä oikein on niin ihmeellistä jos joku on rauhan aatteen kannattaja, eikä hyväksy sotia ja tappamista?

    Mutta kuten olen monesti sanonut sen että meillä suomessa kaikki rauhanpuolustajat ovat pääasiassa toisinajattelijoita.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    ...nimittäin jatkaa juttua kanssasi.

    Äänestä

  • KIISTATTOMAT FAKTAT

    Oheen on poimittu suurimpia sammakoita Suomi24 keskusteluista. Onnittelut! Pääsit kerhoon...

    - Toyota on luotettavin ja vähävikaisin auto

    - Kaikki poliisit ovat tyhmiä ja vain yksi autossa osaa lukea ja toinen kirjoittaa

    - Kaikki ulkomaalaiset ovat rikollisia

    - Inttiin menevät ovat yhteiskunnan talutushihnassa

    - Terveyskeskuslääkärit kirjoittavat itselleen pirtureseptejä

    - Kaikilla lestadiolaisilla on umpinainen pesukone

    - Luterilaiset papit kantavat ehtoollisviiniä salaa kotiin

    - Inttiin menevät ovat yli- isänmaallisia intoilijoita

    - Juhannuksena on päivä pisimmmillään ja yö lyhimmillään

    - Maatalous- metsätieteelliseen tiedekuntaan pääsylle ainoa pääsyvaatimus on ehjät kumisaappaat

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus aidosta pasifistisesta vakaumuksesta

    - Inttiin menevät ainoastaan laumasielut

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus yksilöllisestä ratkaisusta

    - Inttiin menevät ainoastaan henkilöt joilla ei ole omaa ajattelukykyä

    - Maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvat ovat sotahulluja ramboja

    - Sivariin menevät ovat pitkätukkaisia nössöjä

    - Yleisesti tunnettu totuus on että suurin osa sivariin menijöistä polttaa pilveä

    - Sivariin menevät ovat h*****

    - Varusmiesten ajatusmaailma on yleensä suppeampi kun sivareiden joten ei mikään yllätys ettet pysty asepalveluksessa keskustelemaan tupakaverien kanssa erilaisista asioista.

    - Armeijaan menevät enimmäkseen nämä tavalliset massan mukana kulkevat tyypit joita ei juuri erilaiset mielipiteet ja kannanotot pahemmin kiinnosta.

    - Upseerit juopottelevat harjoitusten aikana rankasti ja usein muutenkin

    - Teologiseen tiedekuntaan pääsee opiskelemaan jos selviytyy kiroilematta pyöröovesta sisään.

    - Karkea jako sivareista on kolmeen: Noin kolmannes on käyttökelpoista reserviä, eli aatteen miehiä. Heistä suuri osa kuuluu pariin pieneen herätysliikkeeseen. Noin kolmannes on lievästi epäsosiaaalisia, sellaisia jotka haluavat päästä helpolla tai heillä on auktoriteetttiongelmia tms. Noin kolmannes on selvästi mielenterveysongelmaisia tai huumausaineiden käyttäjiä.

    - Työnanatajat tuntevat tilastot ja sen takia tuo kolmannes, joka sivareista olisi ok, joutuu kärsimään turhaan työmarkkinoilla.

    - suurin osa näistä armeijan käyneistä tuntuu on aina näitä ääri-isänmaallisia fasisteja jotka ovat vaatimassa sivareille ja totaalikieltäytyjille kuolemantuomiota maanpetturuudesta.

    - Asevelvollisuus on orjuutta johon itseään kunnioittava mies ei alistu.

    - Siviilipalvelusmies osoittaa itsenäiseen ajatteluun pystyvää ihmistä

    - Skapparit ovat sosiaalisesti hyvin kömpelöitä tilanteissa, joissa ei voi turvautua komentokieleen tai ohjesääntöön. Suurimmaksi osaksi heidän elämäänsä ohjaavat selkeät koodit ja hierarkia, joihin turvautumalla heidän ei tarvitse itse juurikaan ajatella tai soveltaa.

    - Asevelvollisuus on orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan kuten

    - Jos tämä kyseinen rauhanpuisto todella tulee Pasilaan, niin siinä tapauksessa minun täytyy jossain vaiheessa käydä siellä. Tämä puisto voisi olla sitten jokaisen vasemmistolaisen ja rauhanpuolustajan niin sanottu pyhiinvaelluspaikka.

    Äänestä

  • "Pekurisen tavalla ajattelevia olisi pitänyt ola moninkerroin enemmän, sillä näin olisi koko turha sota vältetty"

    1)eikö silloinen neuvostoliitto olisi hyökännyt suomeen lainkaan, jos suomella ei olisi ollut puolustusvoimia.

    2)mikäli neuvosto joukot olisi kuitenkin suomeen hyökännyt vaikkei suomella olisi ollut armeijaa niin mitä luulet suomalisille siinä tapauksessa käyneen miehittäjän vallan alla (stalin ns isä aurinkoinen)

    3)minkälaisen maan luulisit suomen nyt tällä hetkellä olevan mikäli neuvostoliitto olisi silloin v1939 miehittänyt maan, kirjoittelisitkohan sinä näitä mielipiteitäsi näillä palstoilla, mahtaisitkohan kuunnella heviä sata wattisista stereoistasi.

    4)kuika olisi isovanhemmillesi käynnyt mitä luulet.

    5)???????????????.....jne avoimia kysymyksiä....

    Äänestä

  • Puolustaja II kirjoitti:

    "Pekurisen tavalla ajattelevia olisi pitänyt ola moninkerroin enemmän, sillä näin olisi koko turha sota vältetty"

    Todellinen rauhanpuolustaja ei koskaan hyväksy sotaa, joten miksi minun pitäisi hyväksyä?

    1. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti hyökännyt suomeen, mutta siitä ei olisi ollut mitään haittaa suomalaisille.

    2. Suomalaisille tuskin olisi ollut mitään haittaa Neuvostoliiton miehityksestä. Tosin nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset olisi lähetetty Stalinin käskystä siperiaan, mutta se olisi ollut vain pelkästään hyvä asia rauhan kannalta. Vasemmistolainen ja rauhanomainen yhteiskunta ei tuollaisia sodanlietsojia tarvitse.

    3. Suomi olisi tänä päivänä parempi valtio jos se olisi ollut Neuvostoliiton vallan alaisena. Kaikkein parasta olisi se että näitä rikkaita porvareita ei olisi täällä niin paljoa.

    4. Tuskin minun isovanhemmille olisi käynyt mitään vaikka Neuvostoliitto olisikin valloittanut tämän maan.

    5. Minulle suomalaisuus ja isänmaallisuus eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään ja olisin paljon mieluummin jonkun toisen valtion kansalainen.

    Tietysti koko sota olisi vältetty jos myös Saksassan ja Neuvostoliitossa olisi ollut enemmän pekurisia. Heitä pitäisi olla kaikissa maissa niin sotia ei käytäisi. Sodat ovat täysin turhaa ihmiskunnan resurssien haaskausta.

    Hämmästyttävää miten nykyaikana, kun kaikki mahdollinen tieto on käden ulottuvilla löytyy vielä näin kapeakatseisia ja tietämättömiä henkilöitä. Vai rautaesiripun takaisessa Siperiassa missä kaikki muu tieto oli järjestelmällisesti poissuljettu moinen ahdaskatseisuus oli mahdollista. Mutta että vuonna 2005 ...

    Lue enemmän niin luuulet vähemmän... ja vaihteeksi aatteesi kannalta jotain kriittistäkin niin luultavasti silmäsi aukeavat kuin kissanpennulla konsanaan...

    Äänestä

  • DF:stä kirjoitti:

    Olen kyllä lukenut paljon maailman historiaa ja sen tapahtumia, tosin nämä isänmaalliset intoilijat taitavat lukea vaan jotain suojeluskuntalaisten propagandakirjoituksia joihin ei ole yhtään luottamista.

    Enemmän sanoisin näitä maanpuolustusintoilijoita kapeakatseisiksi koska he eivät hyväksy mitään erilaisia mielipiteitä.

    Äänestä

  • plää kirjoitti:

    Tietysti koko sota olisi vältetty jos myös Saksassan ja Neuvostoliitossa olisi ollut enemmän pekurisia. Heitä pitäisi olla kaikissa maissa niin sotia ei käytäisi. Sodat ovat täysin turhaa ihmiskunnan resurssien haaskausta.

    En tietenkään kannta sotaa, mutta omaa pitää puolustaa eikö niin olkoon se sitten äiti, isä, sisko, veli, isovanhemmat, oma perhe, oma itsenäinen maa, taikka naapuri.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Olen kyllä lukenut paljon maailman historiaa ja sen tapahtumia, tosin nämä isänmaalliset intoilijat taitavat lukea vaan jotain suojeluskuntalaisten propagandakirjoituksia joihin ei ole yhtään luottamista.

    Enemmän sanoisin näitä maanpuolustusintoilijoita kapeakatseisiksi koska he eivät hyväksy mitään erilaisia mielipiteitä.

    No kun kerran olet lukenut historiaa niin varmaankin tiedät, isä aurinkoisen suunnitelmissa oli kulettaa kaikki suomalaiset siperiaan ja asuttaa suomi neuvosto kansalaisilla, siellä sitten olisi muunmuossa ollut ja asuneet sinunkin vanhempasi ja isovanhempasi.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Todellinen rauhanpuolustaja ei koskaan hyväksy sotaa, joten miksi minun pitäisi hyväksyä?

    1. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti hyökännyt suomeen, mutta siitä ei olisi ollut mitään haittaa suomalaisille.

    2. Suomalaisille tuskin olisi ollut mitään haittaa Neuvostoliiton miehityksestä. Tosin nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset olisi lähetetty Stalinin käskystä siperiaan, mutta se olisi ollut vain pelkästään hyvä asia rauhan kannalta. Vasemmistolainen ja rauhanomainen yhteiskunta ei tuollaisia sodanlietsojia tarvitse.

    3. Suomi olisi tänä päivänä parempi valtio jos se olisi ollut Neuvostoliiton vallan alaisena. Kaikkein parasta olisi se että näitä rikkaita porvareita ei olisi täällä niin paljoa.

    4. Tuskin minun isovanhemmille olisi käynyt mitään vaikka Neuvostoliitto olisikin valloittanut tämän maan.

    5. Minulle suomalaisuus ja isänmaallisuus eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään ja olisin paljon mieluummin jonkun toisen valtion kansalainen.

    Kommunismi on kuollut, ja mikä oli se tauti joka kaatoi suuresti ihailemasi neuvostoliiton, no se oli se kommunismi aate joka ei toiminut.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Todellinen rauhanpuolustaja ei koskaan hyväksy sotaa, joten miksi minun pitäisi hyväksyä?

    1. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti hyökännyt suomeen, mutta siitä ei olisi ollut mitään haittaa suomalaisille.

    2. Suomalaisille tuskin olisi ollut mitään haittaa Neuvostoliiton miehityksestä. Tosin nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset olisi lähetetty Stalinin käskystä siperiaan, mutta se olisi ollut vain pelkästään hyvä asia rauhan kannalta. Vasemmistolainen ja rauhanomainen yhteiskunta ei tuollaisia sodanlietsojia tarvitse.

    3. Suomi olisi tänä päivänä parempi valtio jos se olisi ollut Neuvostoliiton vallan alaisena. Kaikkein parasta olisi se että näitä rikkaita porvareita ei olisi täällä niin paljoa.

    4. Tuskin minun isovanhemmille olisi käynyt mitään vaikka Neuvostoliitto olisikin valloittanut tämän maan.

    5. Minulle suomalaisuus ja isänmaallisuus eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään ja olisin paljon mieluummin jonkun toisen valtion kansalainen.

    Isä stalin tapatti omaakin kansaa ja paljon paljon enemmän kuin hitleri, eräskin stalinin kidutus keino oli istuttaa naisia muurahaispesän päällä alasti putki työnnettynä vaginaan jolloin muuraisilla oli vapaa pääsy naiseen sisälle jumalauta mikä kuolema, sitten miehiä hän sidotutti puihin alasti metsään hyttystensyötäväksi viiltelivät puukoilla ensin pinta haavoja, että tällänen kaveri toverisi stalin.
    Perkele ja nythän veli venäläinen sotii parhaillaan tsetseeniassa raiskaten ja tappaen siellä mukamas terroristeja nuo tsetseenit hhyi helvetti.
    Saatanan kommunisti kaksinaamainen rotta oikein jätesäkki porukkaa johon sinäkin mitä ilmeisemmin kuulut perkeleen punikki rosvo ja sitten viellä jätkä kehuu olevansa rauhaa rakastava hevevi ukko pthyi punikki sä olet et mikään muu.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Todellinen rauhanpuolustaja ei koskaan hyväksy sotaa, joten miksi minun pitäisi hyväksyä?

    1. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti hyökännyt suomeen, mutta siitä ei olisi ollut mitään haittaa suomalaisille.

    2. Suomalaisille tuskin olisi ollut mitään haittaa Neuvostoliiton miehityksestä. Tosin nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset olisi lähetetty Stalinin käskystä siperiaan, mutta se olisi ollut vain pelkästään hyvä asia rauhan kannalta. Vasemmistolainen ja rauhanomainen yhteiskunta ei tuollaisia sodanlietsojia tarvitse.

    3. Suomi olisi tänä päivänä parempi valtio jos se olisi ollut Neuvostoliiton vallan alaisena. Kaikkein parasta olisi se että näitä rikkaita porvareita ei olisi täällä niin paljoa.

    4. Tuskin minun isovanhemmille olisi käynyt mitään vaikka Neuvostoliitto olisikin valloittanut tämän maan.

    5. Minulle suomalaisuus ja isänmaallisuus eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään ja olisin paljon mieluummin jonkun toisen valtion kansalainen.

    Muuta hyvä mies Pohjois-Koreaan siellä sinunlaisesellasi olisi hyvä olla, hahaAHAAAAbuohabuoha ei täällä riisto kapitalistisessa maassa ole pakko asua ei muuta kuin hyppäät koneeseen ja nokka kohti onnelaa nimeltä pohjois-korea.

    Äänestä

  • Puolustaja II kirjoitti:

    En tietenkään kannta sotaa, mutta omaa pitää puolustaa eikö niin olkoon se sitten äiti, isä, sisko, veli, isovanhemmat, oma perhe, oma itsenäinen maa, taikka naapuri.

    Minä voisin puolustaa demokraattista oikeusvaltiota jossa ihmisillä on valinnanvapaus. Arndt Pekurisen ansiosta meillä on sellainen valtio mitä tulee siviilipalvelusmahdollisuuteen.

    Militaristista valtiota jossa vaihtoehdot ovat armeijaan meno tai teloitus, minun olisi aika vaikea puolustaa. Mitä puolustamista sellaisessa on.

    Äänestä

  • Puolustaja II kirjoitti:

    No kun kerran olet lukenut historiaa niin varmaankin tiedät, isä aurinkoisen suunnitelmissa oli kulettaa kaikki suomalaiset siperiaan ja asuttaa suomi neuvosto kansalaisilla, siellä sitten olisi muunmuossa ollut ja asuneet sinunkin vanhempasi ja isovanhempasi.

    Jos vihollisen olisi annettu marssia suoraan Suomeen ilman vastarintaa, niin tod. näk. suomalaiset naiset olisivat kärsineet ensimmäisenä.

    Muistellaanpas hetki mitä venäläiset sotilaat tekivät marssiessaan Saksaan...

    Raiskasivat naisia niin paljon kuin ehtivät!

    Äänestä

  • Puolustaja II kirjoitti:

    No kun kerran olet lukenut historiaa niin varmaankin tiedät, isä aurinkoisen suunnitelmissa oli kulettaa kaikki suomalaiset siperiaan ja asuttaa suomi neuvosto kansalaisilla, siellä sitten olisi muunmuossa ollut ja asuneet sinunkin vanhempasi ja isovanhempasi.

    DF olisi pitänyt Siperian keikkaa suorastaan siunauksena kaikille (jäljellejääneille) suomalaisille. Samoin puuteta ja kurjuutta joista olisimme päässeet nauttimaan. En muista koskaan edes kuulleeni näin vääristyneestä todellisuudentajusta.

    Usko jo, tyyppi on täysin kajahtanut. Tai oikeastaan enemmän uskon että kyseessä on oman lajinsa trollailija
    joka yrittää saada pasifistit ja vasemmistolaiset näyttämään täydellisiltä idiooteilta...

    Äänestä

  • Sanoo DF kirjoitti:

    alan kallistua trolliteorian puolelle. tyyppi lienee oikeasti joku reservin militaristi.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Todellinen rauhanpuolustaja ei koskaan hyväksy sotaa, joten miksi minun pitäisi hyväksyä?

    1. Neuvostoliitto olisi todennäköisesti hyökännyt suomeen, mutta siitä ei olisi ollut mitään haittaa suomalaisille.

    2. Suomalaisille tuskin olisi ollut mitään haittaa Neuvostoliiton miehityksestä. Tosin nämä valkoiset lahtarisuojeluskuntalaiset olisi lähetetty Stalinin käskystä siperiaan, mutta se olisi ollut vain pelkästään hyvä asia rauhan kannalta. Vasemmistolainen ja rauhanomainen yhteiskunta ei tuollaisia sodanlietsojia tarvitse.

    3. Suomi olisi tänä päivänä parempi valtio jos se olisi ollut Neuvostoliiton vallan alaisena. Kaikkein parasta olisi se että näitä rikkaita porvareita ei olisi täällä niin paljoa.

    4. Tuskin minun isovanhemmille olisi käynyt mitään vaikka Neuvostoliitto olisikin valloittanut tämän maan.

    5. Minulle suomalaisuus ja isänmaallisuus eivät ole koskaan merkinneet yhtään mitään ja olisin paljon mieluummin jonkun toisen valtion kansalainen.

    Sinä et oli mikään rauhanpuolustaja vaan tyhjänpuhuja. Et ole tehnyt yhtään mitään rauhan eteen. Suomalainen mies joka suorittaa armeijan ja lähtee ulkomaille rauhanturvaajaksi tekee työtä rauhan eteen helvetisti paljon enemmän kuin sinä. Jokainen intin suorittanut suomalainen on rauhanturvaaja omassa maassaan.

    Äänestä

  • Ob_serveri kirjoitti:

    KIISTATTOMAT FAKTAT

    Oheen on poimittu suurimpia sammakoita Suomi24 keskusteluista. Onnittelut! Pääsit kerhoon...

    - Toyota on luotettavin ja vähävikaisin auto

    - Kaikki poliisit ovat tyhmiä ja vain yksi autossa osaa lukea ja toinen kirjoittaa

    - Kaikki ulkomaalaiset ovat rikollisia

    - Inttiin menevät ovat yhteiskunnan talutushihnassa

    - Terveyskeskuslääkärit kirjoittavat itselleen pirtureseptejä

    - Kaikilla lestadiolaisilla on umpinainen pesukone

    - Luterilaiset papit kantavat ehtoollisviiniä salaa kotiin

    - Inttiin menevät ovat yli- isänmaallisia intoilijoita

    - Juhannuksena on päivä pisimmmillään ja yö lyhimmillään

    - Maatalous- metsätieteelliseen tiedekuntaan pääsylle ainoa pääsyvaatimus on ehjät kumisaappaat

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus aidosta pasifistisesta vakaumuksesta

    - Inttiin menevät ainoastaan laumasielut

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus yksilöllisestä ratkaisusta

    - Inttiin menevät ainoastaan henkilöt joilla ei ole omaa ajattelukykyä

    - Maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvat ovat sotahulluja ramboja

    - Sivariin menevät ovat pitkätukkaisia nössöjä

    - Yleisesti tunnettu totuus on että suurin osa sivariin menijöistä polttaa pilveä

    - Sivariin menevät ovat h*****

    - Varusmiesten ajatusmaailma on yleensä suppeampi kun sivareiden joten ei mikään yllätys ettet pysty asepalveluksessa keskustelemaan tupakaverien kanssa erilaisista asioista.

    - Armeijaan menevät enimmäkseen nämä tavalliset massan mukana kulkevat tyypit joita ei juuri erilaiset mielipiteet ja kannanotot pahemmin kiinnosta.

    - Upseerit juopottelevat harjoitusten aikana rankasti ja usein muutenkin

    - Teologiseen tiedekuntaan pääsee opiskelemaan jos selviytyy kiroilematta pyöröovesta sisään.

    - Karkea jako sivareista on kolmeen: Noin kolmannes on käyttökelpoista reserviä, eli aatteen miehiä. Heistä suuri osa kuuluu pariin pieneen herätysliikkeeseen. Noin kolmannes on lievästi epäsosiaaalisia, sellaisia jotka haluavat päästä helpolla tai heillä on auktoriteetttiongelmia tms. Noin kolmannes on selvästi mielenterveysongelmaisia tai huumausaineiden käyttäjiä.

    - Työnanatajat tuntevat tilastot ja sen takia tuo kolmannes, joka sivareista olisi ok, joutuu kärsimään turhaan työmarkkinoilla.

    - suurin osa näistä armeijan käyneistä tuntuu on aina näitä ääri-isänmaallisia fasisteja jotka ovat vaatimassa sivareille ja totaalikieltäytyjille kuolemantuomiota maanpetturuudesta.

    - Asevelvollisuus on orjuutta johon itseään kunnioittava mies ei alistu.

    - Siviilipalvelusmies osoittaa itsenäiseen ajatteluun pystyvää ihmistä

    - Skapparit ovat sosiaalisesti hyvin kömpelöitä tilanteissa, joissa ei voi turvautua komentokieleen tai ohjesääntöön. Suurimmaksi osaksi heidän elämäänsä ohjaavat selkeät koodit ja hierarkia, joihin turvautumalla heidän ei tarvitse itse juurikaan ajatella tai soveltaa.

    - Asevelvollisuus on orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan kuten

    - Jos tämä kyseinen rauhanpuisto todella tulee Pasilaan, niin siinä tapauksessa minun täytyy jossain vaiheessa käydä siellä. Tämä puisto voisi olla sitten jokaisen vasemmistolaisen ja rauhanpuolustajan niin sanottu pyhiinvaelluspaikka.

    Kansanedustajaksi ja ministeriksi pääsee jos osaa ajaa yläkertaan ovettomalla hissillä. Onko siellä eduskunnan hississä ovea? Ei ole ja kyytiin voi hypätä jokainen, joka osaa litistymättä jäädä olemattoman oven väliin.

    Äänestä

  • Sanoo DF kirjoitti:

    DF olisi pitänyt Siperian keikkaa suorastaan siunauksena kaikille (jäljellejääneille) suomalaisille. Samoin puuteta ja kurjuutta joista olisimme päässeet nauttimaan. En muista koskaan edes kuulleeni näin vääristyneestä todellisuudentajusta.

    Usko jo, tyyppi on täysin kajahtanut. Tai oikeastaan enemmän uskon että kyseessä on oman lajinsa trollailija
    joka yrittää saada pasifistit ja vasemmistolaiset näyttämään täydellisiltä idiooteilta...

    DF on jatkanut linjaansa jo aika monta kuukautta. Ei kukaan perus trollaaja semmoista jaksa. Veikkaisin että aika kahjo. Tässä muutamia DF:n letkautuksia ulkomuistista vapaasti kirjoitettuna:

    - ihmisten pitäisi asua neuvosto tyylisissä betoni laatikoissa

    - valtion tulisi määrätä mitä ihmiset saisivat ajatella (näin kuulemma poistuisi rasismi ja eriarvoisuus)

    - Suomi on huono paikka asua (muttei kuitenkaan halua muuttaa pois)

    - pitää itseään todellisena rauhan aatteen esikuvana (mutta olisi halunnut että NL olisi miehittänyt suomen)

    - DF ei hyväksy armeijoita paitsi venäjän armeijaa

    - venäjällä on parempi armeija systeemi, koska voi rahalla ostaa itsensä ulos kutsunnoista

    100 muuta

    Äänestä

  • Ob_serveri kirjoitti:

    KIISTATTOMAT FAKTAT

    Oheen on poimittu suurimpia sammakoita Suomi24 keskusteluista. Onnittelut! Pääsit kerhoon...

    - Toyota on luotettavin ja vähävikaisin auto

    - Kaikki poliisit ovat tyhmiä ja vain yksi autossa osaa lukea ja toinen kirjoittaa

    - Kaikki ulkomaalaiset ovat rikollisia

    - Inttiin menevät ovat yhteiskunnan talutushihnassa

    - Terveyskeskuslääkärit kirjoittavat itselleen pirtureseptejä

    - Kaikilla lestadiolaisilla on umpinainen pesukone

    - Luterilaiset papit kantavat ehtoollisviiniä salaa kotiin

    - Inttiin menevät ovat yli- isänmaallisia intoilijoita

    - Juhannuksena on päivä pisimmmillään ja yö lyhimmillään

    - Maatalous- metsätieteelliseen tiedekuntaan pääsylle ainoa pääsyvaatimus on ehjät kumisaappaat

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus aidosta pasifistisesta vakaumuksesta

    - Inttiin menevät ainoastaan laumasielut

    - Sivaripalveluksen valinta on osoitus yksilöllisestä ratkaisusta

    - Inttiin menevät ainoastaan henkilöt joilla ei ole omaa ajattelukykyä

    - Maanpuolustukseen myönteisesti suhtautuvat ovat sotahulluja ramboja

    - Sivariin menevät ovat pitkätukkaisia nössöjä

    - Yleisesti tunnettu totuus on että suurin osa sivariin menijöistä polttaa pilveä

    - Sivariin menevät ovat h*****

    - Varusmiesten ajatusmaailma on yleensä suppeampi kun sivareiden joten ei mikään yllätys ettet pysty asepalveluksessa keskustelemaan tupakaverien kanssa erilaisista asioista.

    - Armeijaan menevät enimmäkseen nämä tavalliset massan mukana kulkevat tyypit joita ei juuri erilaiset mielipiteet ja kannanotot pahemmin kiinnosta.

    - Upseerit juopottelevat harjoitusten aikana rankasti ja usein muutenkin

    - Teologiseen tiedekuntaan pääsee opiskelemaan jos selviytyy kiroilematta pyöröovesta sisään.

    - Karkea jako sivareista on kolmeen: Noin kolmannes on käyttökelpoista reserviä, eli aatteen miehiä. Heistä suuri osa kuuluu pariin pieneen herätysliikkeeseen. Noin kolmannes on lievästi epäsosiaaalisia, sellaisia jotka haluavat päästä helpolla tai heillä on auktoriteetttiongelmia tms. Noin kolmannes on selvästi mielenterveysongelmaisia tai huumausaineiden käyttäjiä.

    - Työnanatajat tuntevat tilastot ja sen takia tuo kolmannes, joka sivareista olisi ok, joutuu kärsimään turhaan työmarkkinoilla.

    - suurin osa näistä armeijan käyneistä tuntuu on aina näitä ääri-isänmaallisia fasisteja jotka ovat vaatimassa sivareille ja totaalikieltäytyjille kuolemantuomiota maanpetturuudesta.

    - Asevelvollisuus on orjuutta johon itseään kunnioittava mies ei alistu.

    - Siviilipalvelusmies osoittaa itsenäiseen ajatteluun pystyvää ihmistä

    - Skapparit ovat sosiaalisesti hyvin kömpelöitä tilanteissa, joissa ei voi turvautua komentokieleen tai ohjesääntöön. Suurimmaksi osaksi heidän elämäänsä ohjaavat selkeät koodit ja hierarkia, joihin turvautumalla heidän ei tarvitse itse juurikaan ajatella tai soveltaa.

    - Asevelvollisuus on orjuutta jota vastaan itseään kunnioittava mies taistelee loppuun asti eikä käännä pelkurimaisesti sille toista poskeaan kuten

    - Jos tämä kyseinen rauhanpuisto todella tulee Pasilaan, niin siinä tapauksessa minun täytyy jossain vaiheessa käydä siellä. Tämä puisto voisi olla sitten jokaisen vasemmistolaisen ja rauhanpuolustajan niin sanottu pyhiinvaelluspaikka.

    Mitä mieletöntä paskaa päästelet suustasi! Oletko joku Sivariliiton valtion rahoilla palkkaama sivaritaustainen ja peniskateinen hörhö?

    Äänestä

  • Kaarina kirjoitti:

    - Oletko joku Sivariliiton valtion rahoilla palkkaama sivaritaustainen ja peniskateinen hörhö?

    Äänestä

  • Tiedonantaja kirjoitti:

    Kiistattomen faktalistojen kirjoittajat ovat homoja.

    Lisää tämä listallesi.

    Äänestä

  • ;-) kirjoitti:

    Kiistattomen faktalistojen kirjoittajat ovat homoja.

    Lisää tämä listallesi.

    Jooo... mutta..

    Pesunkestävää heteroa ei homoherjat heilauta. Asia ei ole täällä suunnalla mitenkään arka asia. Samoin ei hetkauta herja myymälävarkaaksi tai rattijuopoksi nimittelystä...

    Mutta...

    Oletko koskaan miettinyt miksi itsellesi asia on niin herkkä että jopa nettikirveen heiluttelussakin otat sen ekaksi lyömäaseeksi...?

    Heh..... ;-)

    Äänestä

  • Minusta olet täysi maanpetturi ja Moskovan asialla

    Äänestä

  • Sodassa se meinaa kuolemaa, siis myös niin että jos sinä et taistele niin vihollinen saa helpon tapon.

    Äänestä

  • Olen samaa mieltä!

    Äänestä

Aseistakieltäytyjät pitäisi oikeudenmukaisen realismin nimissä taluttaa tallin taakse,asettaa seinää vasten ja teloittaa ampumalla.Pasilan kaavaillusta puistosta tulisi tehdä näiden parasiitti-pettureiden hautausmaa.

Äänestä
  • Natsipiru valkolahtarit useinkin teloittavat viattomia ihmisiä, jotka ovat heidän kanssan eri mieltä, kuten 1918

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Natsipiru valkolahtarit useinkin teloittavat viattomia ihmisiä, jotka ovat heidän kanssan eri mieltä, kuten 1918

    "...valkolahtarit useinkin teloittavat viattomia ihmisiä"

    Kuitenkin useammin niitä todellisia syyllisiä...

    Mutta mistä ihmeestä ilmestyit? Nousitko haudasta? Moiset heitot kuuluvat viime vuosisadan alkupuoliskolle....

    Äänestä

  • "So if you can shoot rabbits, then you can shoot fascists..."

    Käynpä kaivamassa vintiltä sukumme vanhan punakiväärin...

    Äänestä

Arndt Pekurinen (joka hiljattain äänestettiin yhdeksi kaikkien aikojen 100 suurimmasta suomalaisesta) ei ollut Neuvostoliiton sympatisoija. Ei myöskään natsi-Saksan, kuten monet Suomessa tuolloin.

Äänestä
  • Kuka on todella kuullut sen verran tästä maanpetturista ja hänen suurenmoisista saavutuksistaan, että uskoisi fiksun Suomen kansan äänestäneen hänet "100 suurimman suomalaisen ryhmään".....?

    Jos näin on käynyt, niin kuka voi uskoa näitä galluppeja!? Niitä voidaan manipuloida.

    Äänestä

  • Karita kirjoitti:

    Kuka on todella kuullut sen verran tästä maanpetturista ja hänen suurenmoisista saavutuksistaan, että uskoisi fiksun Suomen kansan äänestäneen hänet "100 suurimman suomalaisen ryhmään".....?

    Jos näin on käynyt, niin kuka voi uskoa näitä galluppeja!? Niitä voidaan manipuloida.

    pidit siitä tai et. Einsteinkin vetosi Arndt Pekurisen puolesta.

    Ai niin, mutta sinun mielestäsi varmaan Einsteinkin oli maanpetturi, koska hän ei totellut sokeasti Hitleriä.

    http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/100_suurinta/index.php?top100_id=54&nominee_id=0&place=0&gender=1&alive=2&province=0

    Äänestä

  • rauhan asialla... kirjoitti:

    ...hänen ansoistaan saatiin IIMS loppumaan, kun ydiaseet saatiin käyttöön.

    Einstein vastusti natsi-Saksaa ja muita militaristisia maita jotka eivät hyväksyneet siviilipalvelusta. Myös Suomi kuului näihin maihin ennen Pekurista.

    Äänestä

  • rauhan asialla... kirjoitti:

    ...hänen ansoistaan saatiin IIMS loppumaan, kun ydiaseet saatiin käyttöön.

    Einstein oli myös kuuluisa siitä että huolimatta kiistattomasta neroudestaan omalla alueellaan kannanotot muun elämänalueen kysymyksiin muodostuivat aikansa tunnetuimmiksi sammakoiksi lentävinä lauseina. Googlatkoon joku esimerkkejä mutta pointtina on se ettei ao. henkilön kaikki näkemykset läheskään edustaneet neroutta.

    Ja mitä tulee A.e: osuuteen ydinasesiin niin varsinaiseen pommikehitykseen hän ei kuitenkaan osallistunut. Hän antoi kuitenkin sysäyksen kehittämisen aloittamisella joten sikäli kyllä...

    Mutta että A.E:n pasifistiset näkemykset olisivat jotenkin samaa luokkaa neroudessa kuin suhteellisuusteoria niin väite on vähintään kiistanalainen.

    Äänestä

  • oli tunnettu myös kirjoitti:

    Voihan se ollakin niin että pasifismi on yhtä nerokasta kuin suhteellisuusteoria. Ainakin sitä tuntuu yhtä harva tajuavan. Ainahan poikkeavat eettiset valinnat ovat jääneet pienen eliitin valinnoiksi.

    Äänestä

  • klasu34 kirjoitti:

    pidit siitä tai et. Einsteinkin vetosi Arndt Pekurisen puolesta.

    Ai niin, mutta sinun mielestäsi varmaan Einsteinkin oli maanpetturi, koska hän ei totellut sokeasti Hitleriä.

    http://www.yle.fi/suuretsuomalaiset/100_suurinta/index.php?top100_id=54&nominee_id=0&place=0&gender=1&alive=2&province=0

    Kyllähän Suomessa sankareita piisaa:

    Pekurisen puiston jälkeen voidaan ruvata puuhaamaan puistoa vaikkapa Kuusisen Otto-Villelle, suurmies toki hänkin.

    Vitsi. Ei mikään järkevä kansakunta voi kunnioittaa maanpettureita.

    Äänestä

  • oli tunnettu myös kirjoitti:

    Einstein oli myös kuuluisa siitä että huolimatta kiistattomasta neroudestaan omalla alueellaan kannanotot muun elämänalueen kysymyksiin muodostuivat aikansa tunnetuimmiksi sammakoiksi lentävinä lauseina. Googlatkoon joku esimerkkejä mutta pointtina on se ettei ao. henkilön kaikki näkemykset läheskään edustaneet neroutta.

    Ja mitä tulee A.e: osuuteen ydinasesiin niin varsinaiseen pommikehitykseen hän ei kuitenkaan osallistunut. Hän antoi kuitenkin sysäyksen kehittämisen aloittamisella joten sikäli kyllä...

    Mutta että A.E:n pasifistiset näkemykset olisivat jotenkin samaa luokkaa neroudessa kuin suhteellisuusteoria niin väite on vähintään kiistanalainen.

    Mistä lähtien pasifismi on ollut huono ajatusmaailma? Eikö maailma olisi parempi paikka jos kaikki olisivat pasifisteja?

    Äänestä

Aseistakieltäytyjille on löydyttävä vahvaoksaisia puita.
Hyvälaatuista hamppuköyttä myös tarvitaan.

Aseistakieltäytyjämaanpettureiden tutustuttaminen tälläisen puiston tuomiin mahdollisuuksiin tapahtuu vapaaehtoisvoimin.

Äänestä
  • Valkolahtari! Vielä käryät helvetissä, uusfasistien kätyri!

    Äänestä

  • Pekuri on suurin kirjoitti:

    Valkolahtari! Vielä käryät helvetissä, uusfasistien kätyri!

    Lahkeet jo täällä käryää ja kurkkua kuivaa.
    Mutta ei auta valitus.
    Kuumennamme helvetin syvintä ahjoa maanpettureita varten. Siellä Arndt Pekurinen tälläkin hetkellä huutaa ja valittaa.
    Sitä rääkymistä ei kuuntele ilman korvatulppia.

    Minua ilahduttaa nimimerkkisi "Pekuri on suurin".
    Olihan Lauri Pekuri erinomainen hävittäjälentäjä.

    Lämmitysvuorojen välillä valkolahtariyhdistyksemme jäsenet käyttävät mahdollisuutta virkistäytymiseen eräällä kallioluodolla sijaitsevassa vapaa-ajan rakennuksessa.

    Äänestä

Laitetaan sille vastapainoksi johonkin puistoon patsas "Tuntemattomalle fasistille". Voit itse poseerata mallina.

Ardnt Pekurisen tapaus oli rikollinen, häpeällinen teloitus, eikä sitä muuksi saada.
Veteraanit taistelivat suomalaisen oikeusvaltion puolesta. Oikeusvaltiossa ei tapeta ihmisiä summamutikassa tai mielipiteensä takia, varsinkaan jos se mielipide on nimenomaan tappamista vastaan.

Toisinajattelijoiden murhaamisen ihannemaa oli Neuvostoliitto. Juuri sitä vastaan taistelimme. Ehkä sotainsinööri Karlssonin olisi pitänyt taistella Neuvostoliiton puolella, niin hän olisi parhaiten puolustanut arvomaailmaansa kannattavaa yhteiskuntaa.

Aseistakieltäytyjän murhaamistakin häpeällisempää on vain se, että tälle rikolliselle teolle löytyy ymmärtäjiä.

Minkä asian vuoksi haluisit itse joutua teloitetuksi?

Äänestä

Häpeä itse!

Äänestä

Sotainsinööri on lievästi huvittuneena seurannut aseistakieltäytyjä Pekurisen nimeä kantavan puistikon herättämää keskustelua ja tunteita.

Tulee mieleen DDR:n aikana kahtia jaettu Berliini. Itäisellä puolella kommunismi, ahdistus, militarilismi, hyökkäysvalmiit neuvostovenäläiset joukot, harmaus ja pakkovalta. Länsi-Berliinissä? Läntinen demokratia, elämän syke ja vapaus.

Kaupungin jakoi korkea muuri kahteen toisistaan erilliseen osaan. Muuria ja "sosialistista vapautta" vartioitiin DDR:n eli itäisellä puolella aidan molempiin suuntiin runsailla aseilla, miehillä, miinakentillä, rajakoirilla ja valonheittimillä. Kielletylle alueelle meneminen tiesi välitöntä tulenavausta. Muurin läheisyyteen ammuttiinkin kymmeniä henkensä kaupalla länteen yrittäneitä epätoivoisia ihmisiä.

Länsi-Berliinistä saattoi matkustaa Itä-Berliiniin metrolla, joka alunperin oli jakamattoman Saksan pääkaupungin yhteinen.
Uteliaana suomalaisena sotainsinööri suoritti itsekin tämän matkan. Friedrichstrassen metroasema oli ainoa sallittu ylityspaikka. Metrojunan pysähtyessä sen ympäröi tiukkailmeisten VOPOjen eli kansanpoliisien joukko aseet esillä. Junan edessä, rakana ja sivuilla oli vartiotorneja aseellisine miehineen. Saksan paimenkoirat tarkastivat junan alaosan, ettei vaan kapitalistien vakoilija olisi päässyt pujahtamaan sosialistiseen kansandemokratiaan...

Passintarkastuksen ja pakollisen valuutanvaihdon jälkeen pääsin vihdoin ja viimein ulos tarkastelemaan Itä-Berliiniä aikana, jolloin nykyinen Tasavallan Presidentti Tarja Halonen taisteli Suomessa kaikin keinoin tuon maan ja sen diktatuurijärjestelmän säilymisen puolesta.

Aemalta tultaessa oikealla on alikulkusilta, metrojunat kulkivat siinä maan tasalla.
Alikulkusillan seinämään oli kiinnitetty laatta, jossa luki muistini mukaan ja suomeksi käännettynä seuraavanlainen teksti:
"Tällä paikalla murhasivat SS-bandiitit seitseman nuorta saksalaista sotilasta toukokuussa 1945".

Minkä maalaisia mahtoivat olla nämä "SS-bandiitit" ja minkähän takia tuolla paikalla tapahtui mitä tapahtui? Siinä voi olla hieman vertailukohtaa tähän Pekurisen häpeälliseen maanpetturuuteen. Seuraus oli aivan luonnollinen maan taistellessa olemmassaolonsa puolesta.
Miten sitten tuo Friedrichstrassen sillanreunus?
Onkohan laatta enää paikoillaan! Tuskinpa.

Äänestä
  • "Itäisellä puolella kommunismi, ahdistus, militarilismi, hyökkäysvalmiit neuvostovenäläiset joukot, harmaus ja pakkovalta."

    Kuulostaa sotilaallishenkiseltä paikalta jossa sivarit laitetaan miinanpolkijoiksi. Jotkut haluavat Suomeen yhtä militarisoidun systeemin.

    "Läntinen demokratia, elämän syke ja vapaus."

    Kuulostaa aseistakieltäytymisenkin sallivalta oikeusvaltiolta.

    Muuten, Länsi-Saksassa sivarius oli sallittua, kun taas DDR, Neuvostoliitto jne. halusivat kaikki armeijaan. Oma asennemaailmasi kuulostaa varsin itäsaksalaiselta.

    Arndt Pekurinen olisi Itä-Saksassa teloitettu. Oikeusvaltio Länsi-Saksassa häntä ei olisi teloitettu.

    Äänestä

  • sinä oletkaan? kirjoitti:

    "Itäisellä puolella kommunismi, ahdistus, militarilismi, hyökkäysvalmiit neuvostovenäläiset joukot, harmaus ja pakkovalta."

    Suomen historia länsimaisena oikeusvaltiona on lyhyempi kuin moni haluaa muistaa.

    Äänestä

  • sinä oletkaan? kirjoitti:

    "Itäisellä puolella kommunismi, ahdistus, militarilismi, hyökkäysvalmiit neuvostovenäläiset joukot, harmaus ja pakkovalta."

    Kuulostaa sotilaallishenkiseltä paikalta jossa sivarit laitetaan miinanpolkijoiksi. Jotkut haluavat Suomeen yhtä militarisoidun systeemin.

    "Läntinen demokratia, elämän syke ja vapaus."

    Kuulostaa aseistakieltäytymisenkin sallivalta oikeusvaltiolta.

    Muuten, Länsi-Saksassa sivarius oli sallittua, kun taas DDR, Neuvostoliitto jne. halusivat kaikki armeijaan. Oma asennemaailmasi kuulostaa varsin itäsaksalaiselta.

    Arndt Pekurinen olisi Itä-Saksassa teloitettu. Oikeusvaltio Länsi-Saksassa häntä ei olisi teloitettu.

    Epäilenpä, että 30-40-luvuilla myös Saksassa olisi aseistakieltäytyjä saanut yhtä tylyn kohtalon kuin Pekurinen. Sotia edeltävät vuodet ja sotien aika olivat koko Euroopassa ihmisoikeuksien kannalta hieman eri aikaa kuin 50-60-luvut.

    Äänestä

Yrittäkää hyvät helsinkiläiset kiireesti vaikuttaa valitsemiinne kunnallispoliitikkoihin, että tälläinen häpeä- ja homopuisto ei tulisi lastemme nykyisen leikkipuiston paikalle!

Äänestä
  • Minun kuolleen ruumiini yli näitä pelkureita, homoja ja narkkareita hyysätään ihan heille nimitetyssä puistossa. Oksettaa pelkkä ajatuskin

    Äänestä

  • kaarina kirjoitti:

    Minun kuolleen ruumiini yli näitä pelkureita, homoja ja narkkareita hyysätään ihan heille nimitetyssä puistossa. Oksettaa pelkkä ajatuskin

    Kyykkikööt paskat puistikossaan ja kompastelkoon käytettyihin kertakäyttöruiskuihin. Terve suomalainen menee inttiin

    Äänestä

jos sivareille nimettäisiin oma katu: Siviilipalvelusmiehen umpikuja.

Äänestä

seuraavana Gay Pride-päivänä?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

SotainsinooriKarlsson kirjoitti:

Pasila-Seura on noussut vastustamaan Itä-Pasilassa sijaitsevan puistikon nimeämistä aseistakieltäytyjä, pasifisti Arndt Pekurisen mukaan.
Pekurinen oli 1930-luvulla tunnettu aseistakieltäytyjä. Sotien aikana tämä vihollisen eli Neuvostoliiton sympatiseeraaja ammuttiin, koska kieltäytyi toistuvasti ottamasta armeijan varusteita.

Tämän päivän sivarit eivät varmaankaan ymmärrä sitä, että mikäli maa joutuu sodan uhkatilaan tai sotatilaan, sivareita ei enää ole. Jokaisen panosta tarvitaan, jollei muualla niin jalkaväen koulutuskeskuksessa sotilastehtäviin harjaantumassa.

Nyt maanpetturin muistolle ollaan hankkimassa oikein puistikkoa Pasilasta! Mikä sopivinta, niin nk. "Rauhanaseman" vierestä. Tämä asema on entinen suomalainen rautatieasema Karjalan kannakselta, jonka nämä vasemmiston "rauhanaktivistit" innoissaan hankkivat Neuvostoliitosta Suomeen ja Pasilaan. Palvelemaan "rauhan asialla".
Tähän rakennukseen osti osuuden mm. nykyinen ulkoministeri Erkki Tuomioja, joka on osuudestaan kertonut. Miten mahtaa olla nykyisen presidentin panos asiassa?

Tälläinen hanke on isku veteraanien kasvoille. Se on myös isku kaikkia isänmaallisesti ajattelevia kansalaisia kohtaan, joita on kuitenkin maassa ylivoimainen enemmistö.

Vedotkaa helsinkiläiset valtuutettuunne estääksenne tämän kaupungin ja päättäjien häpeäksi nousevan teon toteutumisen!

Aikataulu etenee niin, että kaupunginsuunnittelulautakunnan kokous päättää puolestaan asiasta ensi torstaina ja sitten lopullisesti kaupunginvaltuusto!

Sotainsinööri Karlsson vetoaa kansalaisiin ja pyytää toimimaan demokratian hengessä tätä häpeää vastaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu