Taas tuli kesälomarahat, VALTIO vei puolet. Alkaa taas vituttaa, tää rosvous. Olis kiva tietää mitä pitää tehdä että tää joskus loppuu. Mihin menee kaikki rahat. 60 e jäi koko paskasta,kun pakolliset on maksettu
Verot VITUTTAA
Vituttaa
13752
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
niillä sun verorahoillas valtionvelkaa, eli koron siitä konkurssista jonka valtio otti 1980-luvun lopun kasinotaloudesta omaan piikkiinsä. Eli sun rahat menee sinne minne maailman kaikki muutkin rahat: muutamien kans.välisten lainakauppiaitten lihaviin pusseihin.
Sä maksat niin julmetusti veroja mm. siksi etteivät osinkotulojen saajat maksa osingoistaan veroja.
Yhdeltä kantilta ne rahat ylensä ottaen menee siihen että saadaan jonkun osakkeen hinta pilviin. Tekemäsi reaalisen työn hyöty hupenee siihen että joku käyttää voitot omaisuusosuuksien ostoon jolloin niiden hinta nousee. Rahoillasi puhalletaan siis omaisuusarvokuplia. Rahavirrat virtaa niin että esim. viiden markan pala Nokiaa saadaan maksamaan viissataa, ja päästään nauttimaan osto- ja myyntivoitoista.
No nyt se mitä rahamiehet sinulta odottaa on just se että sinä vittuuntuisit ja rupeaisit purkamaan aggressioita esim. sosiaaliapua tarvitsevia - noita "laiskoja elättejä jotka syövät sinun rahojasi" kohtaan. Niin kauan kun jaksat tulla vihaiseksi romaneista ja sosiaalipummeista, kaikki on rahamiesten kannalta hyvin.
Ei nyt kyllä noinkaan...taidat olla aatteiltasi suhteellisen kommunistinen, mikä toki sallittakoon. Palkkaverotus ja muu välillinen verotus on suomessa maailman korkeinta. Ja tähän kun vielä lisätään länsieuroopan huonoin palkkataso niin avot! Enemmänkin se on osoitus siitä, että tämä maa on totaalisen sairas...byrokraattiset järjestelmät uskomattoman raskaita, poliittiset päättäjät täysin kädettömiä omaa asiaansa ajavia paskantärkeitä pellejä, joilla ei ole mitään käsitystä mistään uudenlaisista järjestelmistä eikä maailman/euroopan kehityksestä! Omalta osaltani ratkaisen asian poistumalla tästä maasta syksyllä, ehkä lopullisesti!
Mitä vi**'a valita, muuta ulkomaille. Ite olen testaamassa miten ulkomailla menee eli 8% veroja tuloista ja tomaatit 10eur/kilo ympäri vuoden. työmatkaan 40min/7km eikä edes keskustassa (silloin kun ei ole ruuhkaa).
niinhän se on ollut jo kauan.mitä enemmän tienaa,
sitä enemmän veroa.
on laskettavissa euromääräinen perustaso jolla jopa Suomessa tulee toimeen. En tarkoita ettäkö kaikki ylimenevät varat olisi siinä paikassa sosialisoitava vaan se siinä vituttaa että raharikkaiden loputon ahneus saa rahan kiertämään aivan väärään malliin tai oikeammin varastoitumaan ulkomaille verottomille tileille muutaman harvan perseen alle. Ei 60-luvulla tehty biisi kahdestakymmenestä perheestä ole mihinkään vanhentunut. Perheitä on ehkä tullut joukkoon lisää mutta periaate on aivan ennallaan. Fyrkat senkuin kerääntyvät harvojen tileille jotain mystistä tarkoitusta varten sen sijaan kun ne voisivat olla normaalissa talouskierrossa. Jos kirjoitukseni näyttää oudon tutulta niin aivan oikein, sosialisointi olisi jossain määrin todella enemmän kuin paikallaan! Sitäpaitsi "mitä enemmän tienaa sitä enemmän veroa" pitää osittain kyllä paikkansa, mutta leikkurin olisi oltava paljon paljon ankarampi yli "normaalin" elintason vaatiman ansion. Nykysuomessakin riittänee kun on kunnollinen asunto, ei näe nälkää, on tarvittaessa auto jolla liikkua, ehkä jopa kesämökkikin mutta kukaan ei tarvitse satoja tuhansia euroja ollakseen onnellinen, ei ainakaan normaali ihminen!
Muuta spede Kuubaan, kun rakasta Neuvostoliittoa ei enää ole! Sun kaltaisten urpojen takia tämä maa on tässä jamassa ku se on, eli SAIRAS!
Asun Saksassa. Maksan tuloistani 50% veroja. Johtuu siitä, että täällä on systeemi. Jompi kumpi puolisosta maksaa 50% veroja. Vaimoni tienaa enemmän, joten hän maksaa n.8% veroja ja minä 50%. Ei se todellisuudessa liippaa kovin pitkältä suomen veroja. Tosin, jos vaimoni tienaisi huomattavasti enemmän kuin minä, tulisi siinä säästöä. Lisäksi on vielä autovero. Vanhasta Mitsustani maksan noin 250€ vuodessa.
Tosin vuokra on täällä huomattavasti halvempi. Elän täällä hieman rikkaampaa elämää kuin suomessa, mutta ero ei ole kovin suuri.
...mutta ajattelehan että jos sinulla on lapsia niin mitä he saavat "valtiolta" ilmaiseksi? lapsilisät aina ikään 17 vee, ilmainen opetus aina (paitsi peruskoulun jälkeen maksat oppimateriaalista.. vain), ilmainen kouluruoka aina toiselle opetusasteelle asti (lukio, kauppaoppilaitos, ammattikoulu jne.) ja mitä sinä saat/voit saada taloudellisesta tilanteestasi huolimatta on terveydenhuolto ja kaikkea muuta valtion tukemaa toimintaa. sekä opiskelijat saavat opintotukea ja siihen asumislisää riippuen tuloista ja asuuko yksin vai kaksin ja millä asteella opiskelee ja kuinka vanha on. työttömät saavat työttömyyskorvausta ja asumistukea joka on joskus jopa huomattavasti enemmän kuin joidenkin palkkatulotkaan,joten kyllä sille verorahalle on monenlaista käyttöä ja minusta tuntuu että se kyllä tavalla tai toisella kiertää takaisin sinunkin taskuusi, mutta ei vain setelin muodossa. haluaisitko maksaa useita satasia flunssan vuoksi lääkärillä käynnistäsi vaiko vain sen n.10-15e/kerta/3 kertaa vuodessa? tuskin olisit halukas satasia upottamaan sinne kertakäynnillä....ja maksamaan mahdollisten lastesi koulutuksen kuten amerikassa... useita kymmeniä tuhansia markkoja per lukukausi... empä usko sitä! joten tässä voi itse kukin miettiä mihin se raha todellisuudessa menee ja lakata valittamasta aina kaikesta ns. pienestä. ihminen kyllä pärjää pienemmälläkin rahalla kun suomessa kuitenkin niin moni asia on vielä puoliksi ilmaista... saatan olla väärässäkin ,mutta ihan miten vain. joskus tuntuu kuitenkin siltä että ihminen puhuu ennen kuin edes ymmärtää asiaansa.
Puhuin hillittömistä veroista. Amerikassakin on sosiaaliturvaa, jos olet töissä yleensä työnantaja maksaa vakuutuksen, jolla saat samanlaisen tai paremman sairausvakuutuksen mitä meillä on. Amerikassassakin on yleisiä kouluja jotka osavaltio kustantaa. Ja ei suurin osa yleisistä kouluistakaan ole siellä huonoja.
Mutta, kyse oli veroista. jos meille maksettaisiin koko summa minkä valtio ottaa palkasta ja palkan lisäksi työnantajalta niin sillä summalla voisi jokainen hankkia oman eläkevakuutuksen ja sairausvakuutuksen.
Saattaisi tuottaa paremman turvan kuin nykyiset törsäykset. Kun näin nyt kuitenkaan ei ole. Niin valtion todella kannattaisi tehdä verojen eteen jotain, muutakin kuin nostaa niitä.
Kyllä kuulkaa täälä pärjää ainakin yhtä hyvin kun suomessa.
Jos en pärjäisi olisin jo aikoja sitten muuttanut takasin härmälään.
Yli 40 vuotta on täälä rapakon takana tullut nautittua olosta!
Mikä hyvä puoli meillä ei ole pakkasiakaan.
Siis vanhan laulun sanoin : on suomi köyhä siksi
jää...
Vaikka kyllä ne ravintolat osaa siitä jäästä hintaa nylkee .
sillä Suomessa on kuitenkin kehittyneiden maiden yksi suhteellisesti pienin määrä köyhiä koko kansakunnasta. USA:ssa se on suurin, yli 20%.
Ajelin juuri jokin aika sitten Texasin valtateitä pitkin, aika rupisia ja kuoppaisia alkavat olla. Ja katuvalot eivät juuri öisin häiritse, niitä kun on sangen harvakseltaan suurkaupungeissakin.
Sehän on aina kansan poliittinen valinta, mihin yhteisiä varoja käytetään, mutta kyllä eurooppalaisella suuriin tulonsiirtoihin perustuvalla systeemilläkin saadaan aika hyvät elinolosuhteet jotakuinkin kaikille - ja se yhteiskuntarauha, joka lienee yksi suurin vaikutin koko eurooppalaiselle järjestelmälle.
Helvettiäkö siellä texasissa kattelet?
Vai oliko toi vaan joku kotiin veto?
Kuule kyllä niitä köyhiä on Suomessakin ihan tarpeeksi.Mutta kukin omiaan .
Täälä köyhäkin sentään elää hyvin.
Jos on järkee vähän.
Vaikka kaikilla ei sitä ole.
ollut kotiinpäin veto. En asu Suomessa, en 20 vuoteen, en myöskään Amerikassa. Suomi ei ole köyhäksi jäänyt, ei materialistisesti eikä varsinkaan henkisesti. Amerikka myöskään ei ole paratiisi, ennen Texasia kävin Ohiossa, sitä ennen Californiassa, sitä ennen New Yorkissa, Coloradossa, Arizonassa, New Mexicossa, jne.
Mutta, sen alleviivaan ehdottomasti että Amerikka on demokraattisen maailman suvereeni johtaja ja suunannäyttäjä monessa teknologiaan, tieteeseen ja viihteeseen liittyvässä kehityssuunnassa. Sille jäävät monet tarmoa ja päättäväisyyttä tarvitsevat asiat hoidettavaksi muun länsimaailman eripuraisuuden ja päättämättömyyden takia.
Kaikesta huolimatta, pienellä Suomella ei ole myöskään mitään hävettävää omissa saavutuksissaan 2.maailmansodan jälkeen, eikä ennen sitäkään. Ei taloudellisesti eikä kulttuurimielessäkään.