tulevan päivän tapahtumia? Eilen katselin ja näin valtavasti kasvoja ihmisten ja eläinten. Olen huomannut että näen heitä aina jonkun inhottavan onnettomuuden edellä.Mikähän mahtaa olla tulossa..? Nyky elämässä kun ei enään voi huomiseen luottaa. Mitä te näette vai näettekö mitään?
Oletteko huomanneet että pilvet kuvastavat-
Angi.......
682081
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 68
Vanhimmat
että ihminen näkee sen mitä alitajunta
näyttää,pilvissäkin:)))
näkee jos katsoo sillä silmällä. Tai on piirtäjän lahjoja itsellä. Joskus olen pilvestä piirtänyt äkkiä jonkun kuvan joka on tosi hieno. Esimerkiksi näin kerran valtavan kauniin koiran joka katseli minua veitikka silmäkulmassa pää kallellaan. Piirsin äkkiä sen ja laitoin ajan ja päiväyksen alle. Kahden päivän päästä minun ovelleni tuli irti pääsyyt koira joka katsoi minua noilla veitikkamaisilla silmillään pääkallellaan.. Otin koiran sisälle ja sen jälkeen minulla alkoi kauhee homma saada tietää kenen koira oli? Omistaja löytyi ja meistä tuli hänen kanssaan parhaat ystävät.
-onkin ollut mustanpuhuvia synkkiä pilviä,musteensinisiä,pahaa henkiviä,yllätyksiä täynnä..
Ja tukalaa,niinkuin liian pieni vaate olisi tungettu päälle.
Ja ainakin omassa elämässäni "tyyni"kausi edeltää aina kaaosta! Kuin joku vetäisi maton jalkojen alta.
Niinkuin nytkin,jälleen sain miehen kiinni yhteydestä toiseen naiseen vaikka halusin uskoa että se oli loppu.Tai näin mulle uskoteltiin ja typerästi ajattelin ettei se enää tunnu miltään seuraavalla kerralla.Uskoin kai liikaa...he eivät aiokaan lopettaa yhteydenpitoa,kaik vain yritetään tehdä salaa..ja jäävät kiinni kun eivät ole tarpeeksi huolellisia,lähinnä mies..
Minä en katsele joka päivä.. Saan vain jonkillaisen kehoituksen, että nyt taitaa näkyä jotain ja nostan katseeni ylös. Katson repaleisi reunapilviä. Katson kokonaista suurta pilveä jos se on jokin suuri asia, sen jälkeen seurailen irrallisia pikkupilviä.
Jos sinä tykkäät että näet pilvistä jotain niin, toivottavasti sinun pilvesi vaalenevat ja muuttavat muotoaan.
Maailmasta ja ihmisistä on tullut todella pahoja, kuinka jotkut ihmiset voivatkin olla noin ilkeitä toisilleen? Minä voin oikein pahoin kun ajattelen tätä miestä, että mitä hän oikein ajattelee..? Eikö hänellä ole inhimillisyyttä sinua kohtaan. Olen varma että hän saa palkkansa että hän saa kokea yhtä ja vielä pahempaa ja inhottavampaa piinaa.. Jonain päivänä hän tuntee nahoissaan mitä olet sinä tuntenut. Vaikkei se sinua lohduta tipan tippaa. Toivon sinulle jaksamista. Jätä tämä mies heti, älä anna enään käyttää itseäsi hyväksi..!
Ajapa se ukkospilvi miehesi pään päälle (mene itse suojaan)ja anna ukon kastua oikein kunnolla.Ai kun tekee hyvää!
Noin ilkeä hänelle... Ei, ei ja ei... ennen menen itse sen ukkospilven alle ja annan ryöpsytellä niin että tuntuu..
vietin aikaani ison kiven päällä ja katselin pilviä. Etsin niistä aina eläimiä. Jotkut pilvet olivat vihaisia.. Voi niitä aikoja!
Eläinten kasvoja en nähnyt koskaan silleen tarkasti.
Nykyään en näe pilvissä mitään erityistä, ne vain tulevat ja menevät.
Etkö tiedä että meissä kaikissa on sisällä pieni tyttö ja poika? Etkö tiedä että me emme koskaan tule aikuisiksi me olemme aina lapsia. Sinun vanhemmillesi olet lapsi ja minä minun. Jos annat olla itsesi rentoutunut ja katselet pilviä löytääksesi niistä sanomaa niin anna sen tapahtua. Älä yritä pakottaa itsesi olemaan luuloteltu aikuinen. Aikuinen on vain käsite joka on vaatimuksia ja ehtoja täysi. Lapsi meissä on se rentoutuminen kaikesta raskaasta pois. Mieli-alat näyttävät pilvistä ne kuvat jotka sisälläsi ovat päälimmäisenä. Kun ne pilvessä näet niin voit rentoutua kun tajuat että ne tiedetään muuallakin.. Siis kaikella on tarkoituksensa ja kaikki katoaa kuin pilvi, tullen uusia tilalle.
on vielä sisälläni. Tahtoo vain näinä aikoina unohtua.:(
Ikävä kyllä tuo taivas on nyt täysin harmaa, sataa, ei sieltä erota yksittäisiä pilviä. Taitaapa harmaa kuvastaa mielialaani. Kunhan tuo sää tuosta vähän poutaantuu, menen istumaan ulos penkille ja katselen mitä pilvet minulle kertoilevat..
Siellä ulkona kaikki on mukavaa näkee ihmisiä ja voi katsoa taivaalle, näkee lintuja ja vaikka mitä. Paljon mukavampaa kuin kotona TV:een äärellä.
jäävuoren ja naisen vartalon.. todella outoa!
Näin muutama vuosi sitten eräänä iltana makuuhuoneemme ikkunalla olevassa Kiinanruusussa selvän ristin. Säpsähdin näkyäni sanoin miehelleni kukahan nyt kuolee? Mies siihen miten niin? Katso nyt sinäkin minkälainen risti on muodostunut kukan lehdistä? Mieheni tuli minun kohdalle seisomaan ja näki myös ristin. Ei se mitään meinaa, sanoi hän. Kolmen päivän päästä tuli tieto että hänen Isänsä on sairaalassa. Hänen Isänsä kuoli tajuihin tulematta neljäntenä päivänä. Enään mieheni ei uskalla sanoa ettei se mitään meinaa..
ja muut taivaan merkit ovat oman seurannan mukaan enteitä jostain koko maapalloa tai osaa siitä kohtaavasta onnettomuudesta.
Olen taikauskoinen ja näen asioita ennalta,ja uneni mm ennustavat tulevia.Liian usein on oikeaan osunut.
Meinaatko että huonoja enteitä on enemmän?
niissä toasiaankin usein näkyy ihan selviä muotoja.
Mitä kauemmin katselee niin huomaa kuinka pilvistä voisi saada aikaiseksi vaikka tarinan, niin paljon niiden muoto muuttuu.
En ole kyllä koskaan huomannut että pilvet mitään ennustaisivat muuta kuin sadetta..
Uskon kyllä että joku pystyy niistä myös jotakin ennustamaan - vai onko se sitä herkkyyttä että näkee sitä tulevaa ja aivot antavat käskyn nähdä se tuleva pilvien muodosta..joku muu näkee saman pilven samalta paikalta ihan erimuotoisena.....
yhtä aikaa samoja pilviä kun mieskin epäilee ettei varmastikkaan näe mitään. Mutta kyllä hänkin on nähnyt muttei niin mahtavasti kuin minä.
Minä näen joskus saman pilven alkavan pienestä vastasyntyneestä vauvasta joka muuttuu kulkiessaan hitaasti eteenpäin isommaksi lapseksi ja taas aikuiseksi ja jälleen vanhaksi, ne näyt ovat parhaita. Sitten jälkeenpäin aattelen mitähän toikin nyt tarkoitti?
Sinäkin voit nähdä kun rupeat vartavasten katsomaan, silloin täytyy olla aikaa. Ei saa olla mitään tekemisen ajatusta päässä.
makailen nurmikolla pihassa ja katselen pilviä, ja ihan tosissaan ne muuttavat muotoaan - näen yleensä pilvien muistutavan eläimiä, jotka muuttuvat toisenlaisiksi eläimiksi - mies ei kyllä näe niissä kuin epämääräisen näköisen pilvenmöhkäleen...
Tai eivät halua tunnustaa että pilvestä voi nähdä vaikka mitä kun vain on hiukan taiteellista silmää.
Pyrin aina selvittämään vähintään pilvisuvun -lajin ja -muunnoksen :o)
Ylhäällä taivaalla näkyy töyhtöisiä untuvapilviä, sanansaattajia, juorukelloja.
Kintereillään jäiset harsopilvet. Voin jo arvata jotain.
Rikki revityt hahtuvapilviet seuraavat. Niitä on kaikkialla.
Tulee pehmeitä kumpupilviä. Lampaita sinisellä niityllä.
Mutta äkkiä aurinko sammuu, korkeat synkät ukkospilvet valtaavat taivaan.
Sotaisat cumulonimbukset ovat saapuneet.
Tuulee, sataa, salamoi.
Pilvistä löytyy kaveri jokaiseen mielentilaan.
voi pilvien muodosta kuvitella vaikka minkälaisen vempeleen tai elukan,mutta taitaa angilla olla sellainenkin kyky,mitä ei ole meille kaikille suotu....
Jotain tärkeää oli tuossa sinun pilvi asiassasi kun sait minulle väreet pitkin kehoa... Sain jonkillaisen transsimaisen tunnelman..?
osaa pysähtyä olemaan ajattelematta mitään ja katsella pilviä.
selvännäkijä minulle,että minulla olisi selvännäönkykyä,jos vain osaisin keskittyä ja rauhoittua...mahdoton tehtävä minulle..
Silloinkin sinun täytyy rauhoittua ethän muuten nuku..?
voi rauhoittumiseksi sanoa..valvon kauan miettien kaiken maailman asioita,ja kun olen tarpeeksi rätti niin nukahdan...:(
sanoistasi.
Nuo pilvet ovat jotenkin mystisiä. Vaikka niitä yrittää katsoa aivan bongailumielessä, ne saavat aikaan jos jonkinlaisia tuntemuksia.
Varmaan kummalliselta kuulostava harrastus tämä pilvien bongaaminen.
Tänään on lähinnä kyllä näkynyt vain aitoja sadepilviä, nimbostratuksia.
katsottuna pilvet ovat vielä mielenkiintoisemman näköisiä, mutta siellä en erota niissä hahmoja...mistä lienee johtuu.
Ne näyttävät enemmän pehmoiselta epämääräisen muotoiselta pumpulilta, ainakin ne valkoiset pilvet.
Ja sitten on niitä hassuja pyörteennäköisiä pilviä joita näkee siellä pilvien yläpuolella.
transsin ja voi saada kokemuksia.. Tietysti ajatusten täytyy kulkea kaikessa tuntemattomassa. En minä kuitenkaan suosittele sellaista kellekkään. Tämä pilvistä katsominen on kaikkien ulottuvilla. Kenenkään ei tarvitse sitä mitenkään ponnistella eikä opetella kummallisuuksia.
Harvemmin vaan.. Ne tahtovat olla suuria ja yhtenäisiä... Nyt olen saanut kaikki kansat tutkimaan pilviä.. oikein kuulen aivoissani kuinka kaikki kilvan juoksevat kuka parvekkeelle kuka ikkunaan ja toiset ulos saakka.. Hauskaa
kellottelin pihanurmella selällään ja katselin "pilvihahmoja"...
Nykyisin katson iltaisin pelkästään horisonttiin laskevan auringonlaskun väriä; tiedän sanoa siitä seuraavan päivän sään...
tehdä.. Siinä on nyt yksi sellainen jota voisi sanoa taika-uskoksi, mutta sanooko kukaan kun on niin tavallinen jokaisen tietämä?
ole taikauskoa, vaan ennustaminen perustuu myönteisiin kokemuksiin; ilma on usein, ainakin sattunut olemaan ennusteen mukainen.
Tällaiset ennustamiset ovat kulkeneet sukupolvelta toiselle; ukki on voinut tiirailla iltaisin auringonlaskua ja on sitten virkkanut ääneensä huomisen heinäilman ja seuraava sukupolvi tekee samoin, ainakin meillä oli niin, tosin isä kun ukkia ei enää ollut.
En tiedä mitenkä tämäkin ilmojen ennustusmuoto jää ajan kanssa pois, kun nykyään ovat nuo sateliittit tuolla siirtämässä tarkempaa tietoa meille.
Luultavasti minun lapseni vielä tiiraavat iltaaurinkoa sillä silmällä..:)
tietää sadetta..:)
"Aamurusko päivänpasko,
iltarusko onnen tuo"
pitänee vieläkin paikkansa.
ovat juuri niitä sanansaattajia, jotka tulevat yläpilvinä ensimmäisenä juoruamaan lähestyvästä säärintamasta.
Cirrus uncinus, jalasmainen untuvapilvi.
Siitä se reki varmaan tulee, tuosta jalaksesta.
En ole rekipilvistä aiemmin kuullutkaan.
niitä sillä nimellä, kyllä vanha kansa tietää..:)
Sie taijjat olla ihan meteorologi, kun latinatkin laskettelet..
paljon tulevaa.
Minäkin näin kauniin naisen joka tarjosi itseään , ja katsoppas kummaa samana iltana tuli kaunis nainen minulle kotia tarjoamaan .
Olikin mukava yö minulla ja hänellä.
voipi nähä, mitä niistä ite haluaa nähä..myös.
Sinulla on käynyt harvinainen tuuri, kun kotikin tipahti pilvistä... kuin manulle illallinen vai...:)
merkkejä ja havintoja tekemällä he ovat varmaan noita viisauksiaan meille jättäneet. Nykyään taidetaan lähinnä vaan googlettaa...
Meterologian opinnot on kesken :o)
Nuo latinalaiset nimet jäävät paremmin mieleen, kun ne ovat johdonmukaisempia ja havainnollisempia kuin suomalaiset. Ja lisäksi voi vaikka katsella paremmin muunkin maalaisia sivuja, kun nimet ovat tuttuja.
esim.
http://www.wolkenatlas.de/wolken/class.htm
Wolkenklassifikation-kohdasta pääsee eteenpäin, kun valitsee jonkun alimpana listassa olevan pilviluokan. Kuvia riittää...
aurinkon laskua ja sanoo jaa`ha huomenna on taas kaunista. Meinaan että tuo pilvi juttu on presiis sama.. Katson vain pilviin ja tiedän tänään on paras pysyä kotona.."
Rekipilvet? Tarkoittaako se repaleisia pikku pilviä jotka yksinään liitelee hajotakseen olemattomiin?
En ole minäkään Rekipilvistä kuullut...taitaa olla jokin murresana pilvistä?
Vaikka kukas sen tietää muut kuin sinä itse onko tosi vai ei..."
Esimerkiksi tästä:
http://www.wolkenatlas.de/wolken/wo13414.htm
Tuossa ylempänä yritin vähän tuota selittääkin.
Yläpilviin kuuluva pilvisuku cirrus - untuvapilvi ja pilvilajina uncinus - jalasmainen.
pittääpä vilasta joskus...
Mie laitan aina alamanakkaan ylös millaista säätä esim. Mattina on, niin tiijjän kahtoa tiesikö vanahat mitä Muariina oli jne..:)
- Näettekö tuon kultaisen päivänsäteen tanssivan pilvenreunalla?
Vanhaisäntä:
- En, sen jälkeen kun lopetin tuon ryyppeemisen!
Pilvet näkee, kaikki näkevät.. Sokeista emme voi puhua mitään.
Mhdottoman hieno kappale!
Muistatko Angi nuo sanat?
urkki
Olavi Virralla on paljon kauniita lauluja ja laulajakin oli niistä parhain.
Jussi Björlingin vastaavaan tapaukseen.
Molemmilla melkein taivaallinen laulunlahja.
Viina vei molemmat.
Traagista...
urkki
Joka viisaankin vie vipuun.
...ohutta yläpilvee,tietää se sitä,jotta ei oo jääkaapissa sapuskaa,ei muuta ko kauppaan,mikäli egejä löytyy...)))))
Sinä siis katsot ensin pilviä että onko kaappi tyhjä vai siksi ettei sataisi?
ohuet yläpilvet sada.tietää, kun on puolityhjä taivas, ei oo mannaa jääkaapis...))))
hölynpölyä!
Tämä ei ollenkaan ole hölynpölyä... Kaikissa asioissa täytyy olla huumoria mukana. Kaikki aikuiset tietävät mikä on totta ja mikä leikkiä. Minä olen täällä tälläkertaa saanut monesti nauraa. Joskus sitten taas tulee jonkun muistama todellinen tapahtuma ja se taas antaa uuden valonpilkun tälle asialle.
pilvet kuvastavat päivän tapahtumia! Mielikuvitusta se on eli hölynpölyä!Saanhan minä olla tätä mieltä?
Elämä nyt vain on sellainen salaperäinen ja yllättävä.
Olin ajelemassa poikani kanssa tuolla maakunnassa
ja oli sellainen poutapilvinen päivä.
Pysähdyimme matkalla ja katselimme taivaalle,poikani kun mielellään ottaa valokuvia luonnosta,yhtä-äkkiä hän sanoi minulle katso äiti,pilvissä on Jumalan sormet,ja niin siellä ne olivat,ainoastaan olen yhdenkerran saanut samanlaisen nähdä,vaan ei aivan niin selkeästi kuin silloin. Sanoin silloin pojalle että se on tosiaankin Jumalan käsi.
Tälläisiä asioita olen myös nähnyt... Uskovainen ei tarvitse olla että näkee tälläisiä asioita. Koska Jumala asuu meissä kaikissa me olemme vain yksi atommihiukkanen, taivaallisen Jumalan edessä.
pilvissä voi nähdä kaiken mitä tahtoo nähdä. Mielikuvituksella ei ole rajoja.
Makoilin kerran nuorena lapsuuskotini pihalla ja katselin pilviin.
Samala kun näin herttaisia enkelin kasvoja voin samassa pilvessä löytää hirviön.
Silkkaa höpön höpöä on, että pilvet näyttäisivät päivän, tai tulevaisuuden tapahtumia.
Kysyt mitä näemme, vai näemmekö mitään.
Näemme ainakin pilvistä mitä haluamme nähdä, ja yleensäkin. Kauneus, sekä rumuuskin on usein katsojan silmissä.
Silmäsi ovat sielusi peili... Jos katsot vihaisesti olet vihainen. Jos katsot hymyillen voit olla iloinen. Mutta katsoa voi myös hymyillen ivaavati.
Minä näen pilvistä maailman tapahtumat edeltä. Olen jälleen nähnyt tulossa on taas jotain ikävää. Vaikka näin tosi iloisen asiankin että minulla ehkä on tulossa yllätys vieras.
että kun tissiä kutittaa, on tulossa miesvieras.
Hän ei siis nähnyt vaan tunsi ;DDDDD
Luultavasti toivoi:)
Jos sinä voisit "nähdä" edeltäkäsin, niin eikö olisikin väärin jos et varoittaisi, tai kertoisi odotettavissa olevista iloisestakin tapahtumista.
Ei ole kyllä mikään osoitus ennaltatietämisestä, jos arvelee tulossa olevan ikäviä tapahtumia, sillä ainahan maailmassa tapahtuu pahoja asioita, sekä maailmanlaajuisesti, että henkilötasollakin.
Mainitsemasi "yllätysvieras" voi olla vaikka ovellesi ilmaantuva kaupustelija.
Tulevia naisvieraita varten on ihan oma ennuspilvensäkin:
http://www.wolkenatlas.de/wolken/wo12737.htm
oli paha..:)), ei ne nyt NOIN mustia voi olla...:)
Huomaa muodot. Ja kyllähän tuollainen aina auringon voittaa :o)
se olikin siis muodollinen juttu, hmm...ihmeen monipuolista tietoa sieltä tuntuu tulevan. että ihan jo muodotkin...:))
tapahtuman.. Minun pieni tyttäreni oli lähdössä ensimmäiselle koulu-retkelle jossa oltiin poissa kaksi yötä. Minä pelkäsin tätä matkaa jo viikkoja ennen, rupesin jo rukoilemaan mielessäni että tytär tulisi kuumeeseen ettei tarttisi häntä matkaan päästää.
Hän oli silloin 7 vuotias. Eräänä puolipilvisenä ja aurinkoisena päivänä hermostuneena kävelin ulkona katseeni nousi taivaalle katsomaan joko aurinko näkyisi? Silloin huomasin taivaalla valtavan suuren pilven-lohkon joka oli jotenkin erikoisen näköinen? Tarkensin katsettani ja näinkin silloin tosi kauniin ja suuren enkelin jonka siipien takaa loisti aurinko tehden hienot kultaiset säteet ympäri siipien. Näin enkelin edessä seisvan pieniä lapsia ja enkelin kädet olivat kauniisti lapsien ylle nostettu.. Sydämeni aivan pakahahtui siitä ihanasta pilvestä jota tuijotin koko ajan herkeämättä. Silloin tiesin että tyttärelläni ja heillä kaikilla lapsilla on suojelia mukana. Sen päivän kuljin kuin sumussa, tuo näky ei päästänyt minua vapaaksi. Mutta jo seuraavana päivänä ilmoitin Tyttärelle iloisen asian että vain kolme päivää kun hän ja kaverit saavat lähteä retkellensä...*
kuin että kyllä oli ihana juttu...:)