Aamuahdistus

Varastokirjanpitäjä Smedgren avasi silmänsä ja katse kiinnittyi valkoiseksi maalatun paneelikaton pinnalla vaeltavaan kärpäseen. Ajatus lähti harhailemaan menneen viikon ja viikonlopun tapahtumiin, aamu tuntui raskaalta.
Rääppäkasaumat silmien nurkissa muistuttivat eilisen illan ja yön piinaavista hetkistä, kun uni ei meinannut tulla,kunnes itku viimein saatteli armolliseen uneen.

Poikaystävä Jarkko oli jättänyt tulematta vaikka sitä oli koko viikko suunniteltu, ja kolmen lajin kynttiläillallinen oli saanut jäähtyä ja levittää herkulliset tuoksunsa kenenkään niihin koskematta.

Ajatus palasi välillä tähän hetkeen, ja ahdistus työpaikalle lähdöstä sattui kurkkuun. Se koko kesän vääriin paikkoihin tavaroita asetellut varastoharjoittelija oli saanut hänet tukahdetun raivon valtaan. - Ammattikorkeakoulu.., tuhahti hän mielessään. Hän oli huomauttanut pariin otteeseen tuotekoodin kolmen ensimmäisen numeron tärkeydestä, mutta saanut aikaan vain naurunremakoita "tyttöjen hommista". Kuinka se olikaan sattunut syvältä.

Hän muisti nyt rakkaan harrastuksensa, sen jossa vielä saattoi olla jotain, ilman että runtattaisiin kerta toisensa jälkeen maan rakoon. Siinä tunsi jotain maagista voimaa, kun valitsi ja ohjasi tapahtumia, hallitsi henkiä, punoi verkkoaan. Jotenkin siinäkin oli ote karkaamassa käsistä. Ajatus foorumin sefun tehtävistä luopumisesta tuntui ahdistavalta, häviöltä.

Kärpänen lehahti lentoon katosta havahduttaen hänet todellisuuteen. Hän oli päätöksensä tehnyt ja asteli määrätietoisin askelin kohti kylpyhuonetta. Peilistä vastaan katsovat kasvot saivat hänet vetämään syvään henkeä, ja hän tarttui peilitasolla olevaan partakoneeseen määrätietoisella otteella. Viiksien rajaamisen jälkeen hän kiristi kravatin, astui huoneistosta alas tuonelaan, ja katosi maanantaiaamun sateiseen työmatkaruuhkaan.
9762
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tämä taitaa olla kahvipalstalainen tapa kertoa että seriffi on pikkusieluinen homo?

Äänestä
  • sitä aina välillä miettii, että millaiset ihmiset saavat kiksejä/ hakeutuvat seriffihommiin ja miksi.

    Varmaankin tämä on yksi mielikuva sadan muun joukossa. Haasteellista olisi, kirjoittaa oma mielikuvansa myös.

    Saisikohan moinen kaunokirjallinen ketju... olla palstalla?

    Mielikuvienjakamisestahan siinä olisi kyse, eikä henkilöön kohdistuvasta kritiikistä tai ilkeilystä ?!

    Asetelma on tosi mielenkiintoinen. Mitäpä jos jokainen palstallekirjoittaja JOUTUISI päivän toimimaan seriffinä. ... Muistatteko M.Waltarin Sinuhessa: Väärän Kuninkaan Päivä;)))!!!!

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    sitä aina välillä miettii, että millaiset ihmiset saavat kiksejä/ hakeutuvat seriffihommiin ja miksi.

    Mutta mites sille väärälle kuninkaalle sitten seuraavana päivänä kävikään? Oliko olo kuin Kalle Tappisella kohtalokkaan samban jälkeen?

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    ... huuteli Liisa Ihmemaassa tarinan kunigatarkin;)))

    *nauraa*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    ... huuteli Liisa Ihmemaassa tarinan kunigatarkin;)))

    *nauraa*

    Muistelen kuningattaren huudelleen Liisalta päätä poikki. Vai huutelivatko sittenkin aitoon palstatyyliin kumpikin toisiltaan :))

    *hymyilee*

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Muistelen kuningattaren huudelleen Liisalta päätä poikki. Vai huutelivatko sittenkin aitoon palstatyyliin kumpikin toisiltaan :))

    *hymyilee*

    ihmemaa... tämä ainakin on;))) tämä palsta.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    sitä aina välillä miettii, että millaiset ihmiset saavat kiksejä/ hakeutuvat seriffihommiin ja miksi.

    Varmaankin tämä on yksi mielikuva sadan muun joukossa. Haasteellista olisi, kirjoittaa oma mielikuvansa myös.

    Saisikohan moinen kaunokirjallinen ketju... olla palstalla?

    Mielikuvienjakamisestahan siinä olisi kyse, eikä henkilöön kohdistuvasta kritiikistä tai ilkeilystä ?!

    Asetelma on tosi mielenkiintoinen. Mitäpä jos jokainen palstallekirjoittaja JOUTUISI päivän toimimaan seriffinä. ... Muistatteko M.Waltarin Sinuhessa: Väärän Kuninkaan Päivä;)))!!!!

    Näkiköhän setä ihan unta, että laamarillakin olisi ollut täällä yksi kaunokirjallinen ketju?
    Sellainen aidon tuntuinen ja mukaansatempaava.

    Setä on tainnut syödä jotain sopimatonta vaan.

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    liian aidon tuntuinen...
    kun poistivat sen, retaleet *irwistelee* ;)

    Äänestä

  • Masse setä kirjoitti:

    Näkiköhän setä ihan unta, että laamarillakin olisi ollut täällä yksi kaunokirjallinen ketju?
    Sellainen aidon tuntuinen ja mukaansatempaava.

    Setä on tainnut syödä jotain sopimatonta vaan.

    jos jotkut kirjoittajat eivät oikein sovi porukkaan niin poistamalla heidän viestejään palsta muuttuu paremmaksi

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Daniel kirjoitti:

Varastokirjanpitäjä Smedgren avasi silmänsä ja katse kiinnittyi valkoiseksi maalatun paneelikaton pinnalla vaeltavaan kärpäseen. Ajatus lähti harhailemaan menneen viikon ja viikonlopun tapahtumiin, aamu tuntui raskaalta.
Rääppäkasaumat silmien nurkissa muistuttivat eilisen illan ja yön piinaavista hetkistä, kun uni ei meinannut tulla,kunnes itku viimein saatteli armolliseen uneen.

Poikaystävä Jarkko oli jättänyt tulematta vaikka sitä oli koko viikko suunniteltu, ja kolmen lajin kynttiläillallinen oli saanut jäähtyä ja levittää herkulliset tuoksunsa kenenkään niihin koskematta.

Ajatus palasi välillä tähän hetkeen, ja ahdistus työpaikalle lähdöstä sattui kurkkuun. Se koko kesän vääriin paikkoihin tavaroita asetellut varastoharjoittelija oli saanut hänet tukahdetun raivon valtaan. - Ammattikorkeakoulu.., tuhahti hän mielessään. Hän oli huomauttanut pariin otteeseen tuotekoodin kolmen ensimmäisen numeron tärkeydestä, mutta saanut aikaan vain naurunremakoita "tyttöjen hommista". Kuinka se olikaan sattunut syvältä.

Hän muisti nyt rakkaan harrastuksensa, sen jossa vielä saattoi olla jotain, ilman että runtattaisiin kerta toisensa jälkeen maan rakoon. Siinä tunsi jotain maagista voimaa, kun valitsi ja ohjasi tapahtumia, hallitsi henkiä, punoi verkkoaan. Jotenkin siinäkin oli ote karkaamassa käsistä. Ajatus foorumin sefun tehtävistä luopumisesta tuntui ahdistavalta, häviöltä.

Kärpänen lehahti lentoon katosta havahduttaen hänet todellisuuteen. Hän oli päätöksensä tehnyt ja asteli määrätietoisin askelin kohti kylpyhuonetta. Peilistä vastaan katsovat kasvot saivat hänet vetämään syvään henkeä, ja hän tarttui peilitasolla olevaan partakoneeseen määrätietoisella otteella. Viiksien rajaamisen jälkeen hän kiristi kravatin, astui huoneistosta alas tuonelaan, ja katosi maanantaiaamun sateiseen työmatkaruuhkaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu