KERTOKAA MINULLE

Kertokaa, miten te, jotka puhutte, että lapsikaste on ainoa oikea kaste Raamatun mukaan, uskotte sellaisen ihmisen pelastuvan ja ottavan kasteen, jota ei lapsena olekkaan kastettu?

Miten kyseisessä tapauksessa pelastuminen ja kastaminen tapahtuu?

Tälläisiä ihmisiä on maapallolla arvioisin yli 4,5 miljardia.

Vastatkaa!!!
8270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

vaikka ihminen on 0-100 vuotta.

Jeesus sanoo kuitenkin, "että joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa, niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle" (Mark.10:5)

Vanhempana voi olla epävarmaa sisälle pääsy. siksi on vaarallista lykätä kastetta vanhuuteen.

Äänestä
  • Otetaanko se 100 vuotiaskin kummin käsivarsille ja pappi kastelee pään?
    Eli miten aikuinen kastetaan, jos häntä ei lapsena ole kastettu?
    Ja missä Raamatussa sanotaan, että pitää olla kummit, jota "te" käytätte lapsikasteessanne?

    Ja sitten vielä, kun puhutaan aikuisista, kumpi tulee ensin, usko vai kaste?

    Kastetaanko ensin ja sitten vasta aletaan puhumaan Jeesuksesta, vai täytyykö ensin uudestisyntyä ylhäältä ja sitten kastaa?

    Sinun "oppisi" toteuttaa kahta erinlaista kastetta, mutta Raamattuhan sanoo selvästi, että yksi usko, yksi kaste.
    Ef. 4:5
    yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

    Oppisi ei kestä Raamatun valossa, kun puhutaan lapsenakastamattomista!
    TEE PARANNUS!!!

    Äänestä

  • Joku(Se alku...) kirjoitti:

    Otetaanko se 100 vuotiaskin kummin käsivarsille ja pappi kastelee pään?

    ainakin Paavali kastettiin synneissään ja ei ollut varmaa oliko hän vielä edes tullut uskoon

    Ananias sanoi Paavalille: Ja nyt mitä viivyttelet, huuda avuksi hänen nimeänsä ja anna kastaa itsesi ja PESTÄ POIS SYNTISI.

    Israelin kansa kastettiin sylilapset mukaan lukien Punaisessa Meressä ja jossa myös lapset saivat juoda Pyhää Henkeä, kuten tapahtuu nykyisessä kristillisessäkin kasteessa.

    2.Ms.14:31 sanoo, että kansa uskoi vasta kasteen saatuaan.

    "Ja israel näki sen suuren teon, jonka Herra teki tuhotessaan egyptiläiset. Silloin kansa pelkäsi Herraa ja USKOI HERRAAN ja uskoi hänen palvelijaansa Moosesta."

    Äänestä

  • esim. kirjoitti:

    Miksi et vastaa kysymyksiini, vaan tuot tuota luterilaisten oppia esiin?
    Siis vastaa noihin kysymyksiin joita esitin!

    Laitan kohta luettavaksi kirjoituksen, josta voit lukea Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen kasteesta.

    Äänestä

  • Joku(Se alku....) kirjoitti:

    Miksi et vastaa kysymyksiini, vaan tuot tuota luterilaisten oppia esiin?
    Siis vastaa noihin kysymyksiin joita esitin!

    Laitan kohta luettavaksi kirjoituksen, josta voit lukea Pyhästä Hengestä ja Pyhän Hengen kasteesta.

    Tämä on keskustelupalsta, ei lahkopostin ja muun roksapostin kaatopaikka?

    Äänestä

  • Åbs! kirjoitti:

    Tämä on keskustelupalsta, ei lahkopostin ja muun roksapostin kaatopaikka?

    enää muuta keksinyt? :)

    Äänestä

  • Joku(Se alku...) kirjoitti:

    Otetaanko se 100 vuotiaskin kummin käsivarsille ja pappi kastelee pään?
    Eli miten aikuinen kastetaan, jos häntä ei lapsena ole kastettu?
    Ja missä Raamatussa sanotaan, että pitää olla kummit, jota "te" käytätte lapsikasteessanne?

    Ja sitten vielä, kun puhutaan aikuisista, kumpi tulee ensin, usko vai kaste?

    Kastetaanko ensin ja sitten vasta aletaan puhumaan Jeesuksesta, vai täytyykö ensin uudestisyntyä ylhäältä ja sitten kastaa?

    Sinun "oppisi" toteuttaa kahta erinlaista kastetta, mutta Raamattuhan sanoo selvästi, että yksi usko, yksi kaste.
    Ef. 4:5
    yksi Herra, yksi usko, yksi kaste;

    Oppisi ei kestä Raamatun valossa, kun puhutaan lapsenakastamattomista!
    TEE PARANNUS!!!

    Ette sitten osaa tähän vastata?
    Koska oppinne ei ole Raamatun mukainen, myöntäkää jo!!! :)

    Äänestä

Eiköhän se oikeanlainen elämä pelasta (muuten miltä) paremmin kuin kraanavesi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Joku(Se alkuperäinen) kirjoitti:

Kertokaa, miten te, jotka puhutte, että lapsikaste on ainoa oikea kaste Raamatun mukaan, uskotte sellaisen ihmisen pelastuvan ja ottavan kasteen, jota ei lapsena olekkaan kastettu?

Miten kyseisessä tapauksessa pelastuminen ja kastaminen tapahtuu?

Tälläisiä ihmisiä on maapallolla arvioisin yli 4,5 miljardia.

Vastatkaa!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu