Jeesus

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala" (Joh 1:1)

Sana = Jeesus

Jeesus on yksi Jumalan kolmesta persoonasta.
22886
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Myös eräs Intialainen jumala oli kolmiyhteinen jo 2000 tuhatta vuotta ennen jeesuksen syntymää ja ennenkuin varhainen kristinusko kopioi sen 400-500 luvulla nikean kirkolliskokouksessa.

Brahma on (isä ja luoja)
Vishnu on (sana ja ylläpitäjä)
Shiva on (pyhähenki ja uudelleenluova voima)

http://fi.wikipedia.org/wiki/Hindulaisuus

Äänestä
  • "Uskonto on ansa ja kiristysryöstö". Näin sanoi jokaisen JT-ihmisen tuntema veli Russel.

    Jokainen uskokoon mihin haluaa, mutta en varmaan tule koskaan ymmärtämään karttamiskäytäntöä.

    Äänestä

Roskaa!

Äänestä
  • Mikäs nyt ahdistaa? Miksi roskaa. Miten itse selität kyseisen raamatun jakeen koska ajatus jatkuu näin:

    14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Tämänhän sinä tiesitkin. Jos Sana ei ole Jeesus niin miten selität 14 jakeen. Jumala ihmisenä! pojan kirkkaus saatuna isältä.

    Kommentoi äläkä pelkästään totea, että roskaa.

    Tiedän ettet usko Jeesukseen. Jostain ihmeen syystä tunnet kuitenkin raamatun erittäin hyvin vaikka et ole uskova vaan kiellät Jumalan kokonaan. Kaiken lisäksi kutsut itseäsi tällä palstalla Jumalaksi tosin pienellä "t":llä.

    Äänestä

  • Kentsu kirjoitti:

    Mikäs nyt ahdistaa? Miksi roskaa. Miten itse selität kyseisen raamatun jakeen koska ajatus jatkuu näin:

    Olen usein kirjoittanut kolminaisuusopista ja ko. jakeestakin siinä yhteydessä. Tarkistaisin vain ensin, oletko koskaan lukenut aiheeseen liittyneitä kirjoituksiani?

    Äänestä

  • Kentsu kirjoitti:

    Mikäs nyt ahdistaa? Miksi roskaa. Miten itse selität kyseisen raamatun jakeen koska ajatus jatkuu näin:

    14. Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Tämänhän sinä tiesitkin. Jos Sana ei ole Jeesus niin miten selität 14 jakeen. Jumala ihmisenä! pojan kirkkaus saatuna isältä.

    Kommentoi äläkä pelkästään totea, että roskaa.

    Tiedän ettet usko Jeesukseen. Jostain ihmeen syystä tunnet kuitenkin raamatun erittäin hyvin vaikka et ole uskova vaan kiellät Jumalan kokonaan. Kaiken lisäksi kutsut itseäsi tällä palstalla Jumalaksi tosin pienellä "t":llä.

    No odottamatta ylläolevaan kysymykseeni enempää vastausta pistän jo tuon avauksen tekijän iloksi hieman tietoa siitä, mitä raamattu opettaa aiheesta.

    Johanneksen evankeliumi:
    1:1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan (ho theos) tykönä, ja Sana oli Jumala (theos).
    1:2 Hän oli alussa Jumalan (ho theos) tykönä.
    1:3 Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on.
    1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.

    Hebreankielen kieliopin mukaan samassa yhteydessä (lauseessa) määräinen artikkeli erottaa eri arvoiseen asemaan Jumalan (ho theos) ja jumalan (theos).
    Tuo eriarvoisuus tulee esille myös kaikissa muissa tuohon Johanneksen kohtaan rinnattettavissa raamatun paikoissa. Erinomainen esimerkki on Ilmestyskirja, jossa kerrotaan:

    19:11 Ja minä näin taivaan auenneena. Ja katso: valkoinen hevonen, ja sen selässä istuvan nimi on Uskollinen ja Totinen, ja hän tuomitsee ja sotii vanhurskaudessa.
    19:12 Ja hänen silmänsä olivat niinkuin tulen liekit, ja hänen päässään oli monta kruunua, ja hänellä oli kirjoitettuna nimi, jota ei tiedä kukaan muu kuin hän itse,
    19:13 ja hänellä oli yllään vereen kastettu vaippa, ja nimi, jolla häntä kutsutaan, on Jumalan Sana.
    19:14 Ja häntä seurasivat ratsastaen valkoisilla hevosilla taivaan sotajoukot, puettuina valkeaan ja puhtaaseen pellavavaatteeseen.
    19:15 Ja hänen suustaan lähtee terävä miekka, että hän sillä löisi kansoja. Ja hän on kaitseva heitä rautaisella valtikalla, ja hän polkee kaikkivaltiaan Jumalan vihan kiivauden viinikuurnan.

    Tuo Jumalan Sana on siis kaikkivaltiaan Jumalan 'oikea käsi'. Ei itse Jumala. Tuo Sana on saanut alkunsa Jumalasta, se ei ole ollut ikuisesti osa tuota Jumalaa.
    Sananlaskut kertoo:
    8:22 Herra loi minut töittensä esikoiseksi, ensimmäiseksi teoistaan, ennen aikojen alkua.
    8:23 Iankaikkisuudesta minä olen asetettu olemaan, alusta asti, hamasta maan ikiajoista.
    8:24 Ennenkuin syvyyksiä oli, synnyin minä, ennenkuin oli lähteitä, vedestä rikkaita.
    8:25 Ennenkuin vuoret upotettiin paikoilleen, ennen kukkuloita, synnyin minä,
    8:26 kun hän ei vielä ollut tehnyt maata, ei mantua, ei maanpiirin tomujen alkuakaan.
    8:27 Kun hän taivaat valmisti, olin minä siinä, kun hän veti piirin syvyyden pinnalle,
    8:28 kun hän teki vahvoiksi pilvet korkeudessa, kun syvyyden lähteet saivat voiman,
    8:29 kun hän merelle asetti sen rajat, että vedet eivät kävisi hänen käskynsä yli, kun hän vahvisti maan perustukset,
    8:30 silloin minä hänen sivullansa hoidokkina olin, ihastuksissani olin päivästä päivään ja leikitsin hänen edessänsä kaikin ajoin;
    8:31 leikitsin hänen maanpiirinsä päällä, ja ihastukseni olivat ihmislapset.

    Tuo oli Sana, joka alussa oli. Kaikkivaltias Jumalako? Ei.
    Sama kirkkaus kuin Jumalalla? Ei, vaan saman kaltainen, mutta alhaisempi:
    2.Pietarin kirje:
    1:17 Sillä hän sai Isältä Jumalalta kunnian ja kirkkauden, kun tältä ylhäisimmältä kirkkaudelta tuli hänelle tämä ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt."

    Jeesus ei sanonut missään/koskaan olevansa tuo kaikkivaltias Jumala.
    Jeesus sanoi olevansa Jumalan poika ja opetti ihmisiä rukoilemaan Isäänsä joka on häntä suurempi.
    Taivaaseen takaisin mentyäänkin Jeesus oli vähempiarvoinen persoona kuin Jumala.

    Ilmestyskirja kertoo valtaistuimella istuvista kahdesta henkilöstä, Jumalasta ja hänen oikealla puolellaan olevasta Karitsasta eli Jeesuksesta.
    Muita tuolla valtaistuimella ei ole. Kuuluuko noita molempia rukoilla ja palvoa? Katso, mitä Jeesus itse siitä sanoo ja varoittaa:

    19:4 Ja ne kaksikymmentä neljä vanhinta ja neljä olentoa lankesivat maahan ja kumartaen rukoilivat Jumalaa, joka valtaistuimella istuu, ja sanoivat: "Amen, halleluja!"
    19:5 Ja valtaistuimelta lähti ääni, joka sanoi: "Ylistäkää meidän Jumalaamme, kaikki hänen palvelijansa, te, jotka häntä pelkäätte, sekä pienet että suuret."
    19:6 Ja minä kuulin ikäänkuin kansan paljouden äänen ja ikäänkuin paljojen vetten pauhinan ja ikäänkuin suuren ukkosenjylinän sanovan: "Halleluja! Sillä Herra, meidän Jumalamme, Kaikkivaltias, on ottanut hallituksen.

    Kenen tuo valtaistuimelta lähtenyt ääni oli joka käski palvoa Jumalaa? Se ei ollut Jumalan itsensä ääni, vaan Karitsan, tuon Sanan, jonka tuli alistaa kaikki valtakunnat ensin itselleen ja luovuttaa ne sen jälkeen tuolle suuremmalle persoonalle, Isälleen Jumalalle.

    Paavali sanoi tuosta Jeesuksen ja Jumalan suhteesta:
    1.Korinttolaiskirje:
    15:24 sitten tulee loppu, kun hän antaa valtakunnan Jumalan ja Isän haltuun, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
    15:28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin itse Poikakin alistetaan sen valtaan, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

    Onko taivaassa alistettu Jumala? Ja kenelle hänet on alistettu?

    Ketä enkelin mukaan piti palvoa? Jeesusta? Ei. Karitsaa? Ei. Sanaa? Ei. Lue:
    19:9 Ja hän sanoi minulle: "Kirjoita: Autuaat ne, jotka ovat kutsutut Karitsan hääaterialle!" Vielä hän sanoi minulle: "Nämä sanat ovat totiset Jumalan sanat."
    19:10 Ja minä lankesin hänen jalkojensa juureen, kumartaen rukoillakseni häntä. Mutta hän sanoi minulle: "Varo, ettet sitä tee; minä olen sinun ja sinun veljiesi kanssapalvelija, niiden, joilla on Jeesuksen todistus; kumarra ja rukoile Jumalaa. Sillä Jeesuksen todistus on profetian henki."

    Mikä on tuon Karitsan/Sanan/Jeesuksen tehtävä taivaassa? Lue:

    Hebrealaiskirje:
    8:6 Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu.
    9:15 Ja sentähden hän on uuden liiton välimies, että, koska hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikuisista rikkomuksista, ne, jotka ovat kutsutut, saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.

    Jeesus on siis välimies ihmisten ja Jumalan välissä! Ei osa Jumalaa.

    1.Timoteuksen kirje:
    2:5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
    Efesolaiskirje:
    5:19 puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle,
    5:20 kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä.

    Jeesus itse kuvasi omaa asemaansa taivaassa sanomalla:

    Johanneksen evankeliumi:
    14:12 Totisesti, totisesti minä sanon teille: joka uskoo minuun, myös hän on tekevä niitä tekoja, joita minä teen, ja suurempiakin, kuin ne ovat, hän on tekevä; sillä minä menen Isän tykö,
    14:28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne.' Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.

    Paavali kuvasi Jeesuksen ja Jumalan asemaa myös:

    Filippiläiskirje:
    2:5 Olkoon teillä se mieli, joka myös Kristuksella Jeesuksella oli,
    2:6 joka ei, vaikka hänellä olikin Jumalan muoto, katsonut saaliiksensa olla Jumalan kaltainen,
    2:7 vaan tyhjensi itsensä ja otti orjan muodon, tuli ihmisten kaltaiseksi, ja hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen;
    2:8 hän nöyryytti itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, hamaan ristin kuolemaan asti.
    2:9 Sentähden onkin Jumala hänet korkealle korottanut ja antanut hänelle nimen, kaikkia muita nimiä korkeamman,
    2:10 niin että kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat, että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat,
    2:11 ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra.

    Kyse ei ole vain Ihmis-Jeesuksesta. Tuo Jeesuksen vähempiarvoinen asema oli jo ennen hänen ihmiseksi tuloaan (Sananlasku) kuin myös hänen mentyään taivaaseen Jumalan oikealle puolelle. Erillisenä, vähäisempänä persoonana (Ilmestyskirja).

    Jeesus oli siis Jumalan kaltainen,
    1:14 Hänessä meillä on lunastus, syntien anteeksisaaminen,
    1:15 ja hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen ennen kaikkea luomakuntaa.
    2:9 Sillä hänessä asuu jumaluuden koko täyteys ruumiillisesti,

    joten hän saattoi sanoa,
    14:9 Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?

    Hän ei kuitenkaan tarkoittanut että hän on Jumala,
    1:18 Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    6:46 Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän
    4:12 Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt.
    6:16 jolla ainoalla (Jumalalla) on kuolemattomuus; joka asuu valkeudessa, mihin ei kukaan taida tulla; jota yksikään ihminen ei ole nähnyt eikä voi nähdä - hänen olkoon kunnia ja iankaikkinen valta

    MILLOIN KOLMINAISUUSOPPI SYNTYI?

    Israelilaiset palvoivat vain yhtä Jumalaa.

    6:4 Kuule, Israel! Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi.

    Juutalaisilla ei ollut vanhan testamentin aikana kolmiyhteistä Jumalaa kuten ei ole edelleenkään. Heidän oppinsa Jumalasta ei ole muuttunut. Jeesus ja apostolit elivät tuossa juutalaisuudessa eikä heilläkään ollut erilaista Jumalaa. Heidän Jumalansa oli sama kuin juutalaisten Jumala. (He kuuluivat juutalaiseen herätysliikkeeseen.)

    Näin ollen, kuten raamattukin sen selvästi osoittaa, Jeesus ja hänen opetuslapsensa eivät milloinkaan tehneet uutta uskontoa, jossa tuo kolmiyhteinen uusi jumaluus oli. Vasta seuraavien vuosisatojen kuluessa alkoi erilaisten kreikkalaisten uskontofilosofien avulla Jumala ja Jeesus saada saman merkityksen ja myöhemmin tuohon kaksiyhteiseen Jumalaan lisättiin vielä Pyhä Henki josta muodostui nykyinen kristinuskon kolminaisuusoppi.

    Tuolla kolminaisuusopilla ei ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa. Eikä näin ollen myöskään raamatun, juutalaisten historiankirjan kanssa!

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    Kiitos theos aikamoisesta asian JÄRKEILYSTÄ.

    Ja tähän sitten saadaan vastaus: ""mut on ne vaan kolmiyhteisesti yhtä. Mut tietenkin samalla kolme eriä. Asia selkiää kyllä, kunhan tulette uskoon. Siispä aika pian, näköjään.""
    (Noin mulle on sanottu pitkälti yli 10 vuotta.)

    Tätä täytyy tutkia miksi olet ymmärtänyt niin kuin olet. Tällä hetkellä minulla ei ole kompetenssia mennä tyrmäämään sinua koska perustelet asiasi vakuuttavasti. Se ei kuitenkaan tarkoita, että olisit oikeassa, itse asiassa tiedän hengessä, että olet väärässä mutta se pitää vielä kyetä todistamaan.

    Tähän saattaa mennä tovi, ehkä useampi päiväkin, mutta palaan asiaan kanssasi ihan varmasti.

    Oppimattomalta Kristuksen seuraajalta. Joh.8:24, (vrt 2.Moos.3:14). Joh.8:28, 13:19.

    Jeesuksen sanat: Minä olen se joka olen." Voiko olla vakuuttavampaa todistetta Jeesuksen väittäneen olenvan "Minä olen." Nimi, jolla Jumala ilmaisi itsensä Moosekselle. Jehovan todistajat, juutalaiset, ja esim. Gnostilaiset kiistävät Jeesuksen Jumaluuden ja mitäpä sanotaan Pyhän Hengen pilkasta (eli kieltämisestä?) Joka kieltää Jumalan kolmiyhteisen persoonan,kieltää siis myös Pyhän Hengen olemassaolon.

    Ehkäpä tulisi pohtia mistä viitekehyksestä ja Kristuskuvasta tämä kyseinen kommentoija ponnistaa? 1. Joh.18-25....;)

    Äänestä

JHVH (Jahve, Jehova) tarkoittaa MINÄ OLEN.

Jeesus sanoo mm.

"Sentähden minä sanon teille, että te kuolette synteihinne; sillä ellette usko minua siksi, joka minä olen, niin te kuolette synteihinne" (Joh 8:24)

"...Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut" (Joh 8:28)
(vrt. 2 Moos 3:14): "Jumala vastasi Moosekselle: "Minä olen se, joka minä olen." Ja hän sanoi vielä: "Sano israelilaisille näin: 'Minä olen' lähetti minut teidän luoksenne"

Jeesus on yksi Jumalan kolmesta persoonasta; Nimenomaan se on tärkeää, että JUMALA TULI IHMISEKSI. Ei mikään pelkkä jumalolento, vaan Ihmisen Poika, tosi ihminen ja tosi Jumala. Jumala eli siis IHMISENÄ maan päällä. Tämä kuulostaa ristiriitaiselta, mutta Jumala on niin suuri, ettei kukaan voi häntä täydellisesti ymmärtää. En minäkään järjelläni tätä käsitä, mutta jos Jumalan voisi pelkällä järjellä selittää, hän ei olisi ihmistä suurempi.

Jumalalla on kolme persoonaa: Isä, Poika, ja Pyhä Henki

Tuon Pojan, Jeesuksen, "hahmossa" Jumala tuli ihmiseksi.

Äänestä
  • 8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

    Nuo kuulijat luulivat samalla lailla kuin sinäkin, että Jeesus puhui itsestään Isänä Kaikivaltiaana. He erehtyivät siinä samallalailla kuin sinäkin ja siksi Jeesus selvensi asiaa:

    8:27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
    8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
    8:29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."

    Jeesus tuo selvästi ilmi sen, ettei hän puhu itsestään tai omasta tahdostaan, vaan hänen Isänsä, joka on häntä suurempi persoona, on hänelle antanut tuon tehtävän.
    Jeesus sanoi edustavansa Isäänsä, mutta ei kuitenkaan olevansa hän taí edes saman vertainen osa hänestä.

    Lukisit enemmän raamattua, niin et esittäisi noita harhaoppejasi niin hanakasti.

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

    Minä luen sitten enemmän Raamattua ja tulen myöhemmin kommentoimaan :D

    Jos sinä et usko Jumalaan ollenkaan, niin miksi sinua kiinnostaa niin paljon keskustella siitä, onko Jumala kolmiyhteinen vai ei?

    Niin, eli palaan asiaan kunhan olen taas enemmän Raamattua tutkinut...

    Jeesus oli ihminen joka teki Jumalan tahdon mukaan,toteuttaen siten hänelle annetun tehtävän.Hän ei ollut kuka tahansa meistä, vaan juuri nimenomaan henkilö, joka oli tuleva tekemään sen tehtävän jonka vain hän voi tehdä.Sitä tehtävää varten oli hänen syntyperänsä Daavidin jälkeläisenä.Jeesus syntyi toteuttamaan Jumalan tahdon eikä omaa tahtoaan.Toteuttaessaan Jumalan tahdon hän teki työtä lähettäjänsä lukuun.Jeesus tuli ottamaan itselleen ne lupaukset jotka Jumala oli ihmisille jakanut(mm. kuninkuus).Jeesuksen työn arvo on tallessa Jumalan tykönä riippumatta meidän muiden uskosta tai epäuskosta.Jeesus on ainoa välimies meidän ja Jumalan välillä meidän hyväksemme.Jeesus on ihmiskunnan edustaja ja hallitsija Jumalan edessä että meidät voidaan Hän kauttaan lukea Jumalan lapsiksi.Jos me niin tahdomme.

    Äänestä

  • ""Tuon Pojan, Jeesuksen, "hahmossa" Jumala tuli ihmiseksi. ""

    Ja sitten tämä Poika rukoili itseään, joka oli taivaassa. Pyytäen jotain itseltään. Eikä edes saanut eli antanut itselleen, vaikka itse pyysi.

    Ja huusi itselleen taivaaseen, että miksi minut (= miksi minä itseni) hylkäsit.

    Ei ole ihme, ettet ymmärrä. Mutta miksi sitten kuitenkin olet ymmärtävinäsi?

    Äänestä

  • niilo kirjoitti:

    Jeesus oli ihminen joka teki Jumalan tahdon mukaan,toteuttaen siten hänelle annetun tehtävän.Hän ei ollut kuka tahansa meistä, vaan juuri nimenomaan henkilö, joka oli tuleva tekemään sen tehtävän jonka vain hän voi tehdä.Sitä tehtävää varten oli hänen syntyperänsä Daavidin jälkeläisenä.Jeesus syntyi toteuttamaan Jumalan tahdon eikä omaa tahtoaan.Toteuttaessaan Jumalan tahdon hän teki työtä lähettäjänsä lukuun.Jeesus tuli ottamaan itselleen ne lupaukset jotka Jumala oli ihmisille jakanut(mm. kuninkuus).Jeesuksen työn arvo on tallessa Jumalan tykönä riippumatta meidän muiden uskosta tai epäuskosta.Jeesus on ainoa välimies meidän ja Jumalan välillä meidän hyväksemme.Jeesus on ihmiskunnan edustaja ja hallitsija Jumalan edessä että meidät voidaan Hän kauttaan lukea Jumalan lapsiksi.Jos me niin tahdomme.

    Jeesus teki Jumalan tahdon mukaan, vaikka Jeesus = Jumala. Ja muutenkin kirjoituksesi ei tue Pyhää Kolminaisuutta.
    No olkoon, en halua siitä selitystäsi.

    MUTTA: Tuo "Daavidin jälkeläinen". Siihen haluaisin perustelut: Joosef oli kai aika kaukainen jälkeläinen, voidaanko sitä sukulaisuutta noteerata?

    Äänestä

  • skeba kirjoitti:

    Miksi kolminaisuusoppia pitäisi tukea?Eiväthän evankeliumitkaan sitä tee??Mitä meidän "noteerauksellamme" on arvoa? Tärkeintä on että Jeesus kiilasi itsensä meidän ja Jumalan väliin saattamalla ihmiskunnan rikkomaan itseään vastaan peruuttamattomalla tavalla.(Kaikki mitä teette muille teette minulle).

    Ei kolminaisuusoppia tarvi tukea.
    Itse tuen sitä yhtä paljon kuin Punahilkan pelastumista suden vatsasta.

    Se nyt vaan on kristinuskon mukaista.

    Sinulla on jokin oma uskontosi. Aletaanpas ihan huvikseen ajamaan sitän nurin, kunhan kerrot tarkemmin, inkälainen se on.

    ....mikä muuttuu uskonnoksi on harhaa.

    Äänestä

  • SleeplessNight kirjoitti:

    Minä luen sitten enemmän Raamattua ja tulen myöhemmin kommentoimaan :D

    Jos sinä et usko Jumalaan ollenkaan, niin miksi sinua kiinnostaa niin paljon keskustella siitä, onko Jumala kolmiyhteinen vai ei?

    Niin, eli palaan asiaan kunhan olen taas enemmän Raamattua tutkinut...

    Jumalaan? Mikä hän sitten on?
    Jehovan todistajat pyrkivät erinäisillä kikkailuilla osoittamaan mm. että Jeesus olikin arkkienkeli Mikael, mikä siis Theoksen mielestä Jeesus on kysy sitä...;)

    Äänestä

  • theos kirjoitti:

    8:25 Niin he sanoivat hänelle: "Kuka sinä olet?" Jeesus sanoi heille: "Juuri se, mitä minä puhunkin teille.

    Nuo kuulijat luulivat samalla lailla kuin sinäkin, että Jeesus puhui itsestään Isänä Kaikivaltiaana. He erehtyivät siinä samallalailla kuin sinäkin ja siksi Jeesus selvensi asiaa:

    8:27 Mutta he eivät ymmärtäneet, että hän puhui heille Isästä.
    8:28 Niin Jeesus sanoi heille: "Kun olette ylentäneet Ihmisen Pojan, silloin te ymmärrätte, että minä olen se, joka minä olen, ja etten minä itsestäni tee mitään, vaan puhun tätä sen mukaan, kuin minun Isäni on minulle opettanut.
    8:29 Ja hän, joka on minut lähettänyt, on minun kanssani; hän ei ole jättänyt minua yksinäni, koska minä aina teen sitä, mikä hänelle on otollista."

    Jeesus tuo selvästi ilmi sen, ettei hän puhu itsestään tai omasta tahdostaan, vaan hänen Isänsä, joka on häntä suurempi persoona, on hänelle antanut tuon tehtävän.
    Jeesus sanoi edustavansa Isäänsä, mutta ei kuitenkaan olevansa hän taí edes saman vertainen osa hänestä.

    Lukisit enemmän raamattua, niin et esittäisi noita harhaoppejasi niin hanakasti.

    Jeesus siis sinun raamatuntuntemuksesi mukaan oli tai on? Miten näet asian?

    Äänestä

Kirjoitin tuossa vähän aikaa sitten viestin tähän ketjuun, mutta ei sitten näköjään tullut :(
Kunhan jaksan taas ottaa Raamatun esiin ja etsiä sieltä ne kohdat, jotka kirjoitin siihen viestiin, niin kirjoitan sitten uudestaan... Ellei joku viisaampi ehdi ensin :)

Äänestä
  • Olihan se viesti tullutkin... Sorry :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

SleeplessNight kirjoitti:

"Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala" (Joh 1:1)

Sana = Jeesus

Jeesus on yksi Jumalan kolmesta persoonasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu