kotitekoinen likööri

papu

onkos kukaan valmistanut likööriä viinimarjapensaan lehdistä, lakritsijuuresta tai kahvin pavuista? perusjutut on jo tehty, mutta näihin en ole löytänyt reseptejä. kaikki muutkin hieman erikoisemmat reseptit kiinnostavat.

8

3741

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • papu

      Vastaan itse itselleni.

      Nyt kun on pihlajanmarja-aika: n. kilo pihlajanmarjoja ja puoli kiloa hunajaa survotaan yhteen ja annetaan muhia pari päivää astiassa joka on peitetty kankaalla. Sitten kaadetaan 1 litra kirkasta päälle ja lisätään muutama neilikka sekä kiehautettu kanelitanko. Kaveri laittoi vaniljatangon ja sekin oli ihan jees. Kansi kiinni. Anna hautua n. 1-2 kk välillä hölskytellen, siivilöi sakat pois ja jätä muhimaan. Paranee vanhetessaan, mutta en ole koskaan malttanut odotella yli 2kk.

      Edelleen saa muutkin laittaa reseptejään.

    • kokki3

      muistan olleen seuraavanlaisen ohjeen:

      lasitölkkiin laitettiin luumunpalasia (ei niitä kuivattuja), mansikoita, vadelmia tai mitä ikinä haluaakaan mauksi antaa

      sokeria 2-3dl päälle ja kirkasta vaiinaa niin että ne peittyvät. saavat olla kellarissa kolmekin kuukautta ja jos haluaa voi marjat siivilöidä pois ja käyttää ne vaikka jälkiruoissa (jäätelön kanssa, sellaisenaan kermavaahdolla, kääretortussa, rahkassa) vähän parempana jälkkärinä tietenkin, eikä lapsille ollenkaan!

    • tiukkaa kamaa
    • .....

      Joskus oon kokeillut appelsiini-kahvilikööriä, mutta se ei ollut kovin kummoista. Tarkkaa en muista ainesmääriä, mutta pestyyn (ei kuorittuun) appelsiiniin painettiin reikiä ja niihin laitettiin kahvinpapuja (olisko ollut reilu 30kpl) ja appelsiini laitettiin lasipurkkiin. Purkkiin pudoteltiin yhtä monta sokeripalaa kuin appelsiinissa oli kahvipapuja. Sitten vaan vodkaa päälle niin, että appelsiini peittyy. Enkä kyllä muista kauanko piti tekeytyä.

      Uusin mielenkiintoinen kokeilu oli kumkvattilikööri, joka valmistui erittäin nopeasti ja oli kyllä hyvää.

      http://kaapiolinna.blogspot.fi/2012/07/pohjanmaan-kautta-kumkvattilikooria-ja.html

    • Kööri

      Liköörien valmistuksessa tehdään yleensä yksi perusvirhe - moni ns. ammattilainenkin tekee tämän - sekoittaa kaikki ainekset kerralla.
      Ensin sekoitetaan etanoli 40-80%, eli kirkas viina ja liköörin marjat tai vastaavat mistä sitä sitten ollaankin tekemässä. Annetaan tekeytyäe sim 2-6kk ja sen jälkeen siivilöidään sekä lisätään sokeri. Annetaan olla jonkin aikaa ja nautitaan.

      Eli ei listätä sitä sokeria heti alkuunsa.
      Itse olen tehty esim mustaherukkalikööriä tällä tavalla. 60% kirkasta, mustaviinimarjan marjoja sekä lehtiä lasi tölkkiin. Saavat olla 3kk keskenään jonka jälkeen siivilöinti. Sokerit sulatan sopivaan määrään vettä - lisätään haaleana ja takaisin tölkkiin. Jouluna mitä mainioin likööri odottaa maistajaansa. Likööri saa olla noin 30% vahvaa. Sokeria valmiissa liköörissä on noin 250-300g/l riippuen siitä miten vahvoja marjat ovat.

    • A

      Ihan mielenkiinnosta kysyn... Miksi sokeria ei saisi lisätä heti alkuvaiheessa?

    • Kööri

      Sokeri häiritsee tiettyjen marjojen uuttamista - kokeile niin huomaat eron. Ero on sitä huomattavampi mitä makeampi marja on kyseessä.

      Uutamisessa on tarkoitus saada alkohollin mahdollisimman paljon marjojen tai hedelmien makua - tarvittavan sokerointi tehdään tämän jälkeen. Näin se vain on, uskoa ei tarvitse, riittää kun kokeilee ja huomaat eron.

      Kun asiaa harrastaa enemmän oppii mm sen, että kaikkia marjoja tai hedelmiä ei kannata käyttää sellaisenaan. Osa kannattaa ensin kylmäpuristaa ja jättää kuoret ym vastaavat ainesosat pois. mm. Puolukka ja karpalo ovat sellaisia jotka ensin puristan mehuksi ja vasta siiten sekoitan alkoholin ja mehun keskenään ja vasta 2-4kk kulttua lisään tarvittavan sokeriveden.

      Virosta saa hyvää raaka-ainetta kohtuu hintaa, Alkon valikoimat noin 60% vahvuisissa alkoholeissa on onneton ja pienen 2dl pullon hinnalla saa ison pullon naapurista.

    • ....

      Köörille kiitos vinkistä tuon sokerin suhteen :) Ollaan nyt testattu joitakin liköörejä niin, että sokeri on lisätty vasta myöhemmin. Joissakin tosiaan toimii paremmin! Esimerkiksi kriikunalikööristä tuli parempaa, kun sokeri laitettiin myöhemmin. Jotkut liköörit taas tehdään edelleen sillä vanhalla tavalla.

      Meillä likööri-innostus senkun kasvaa. Juuri sokeroitiin ja pullotettiin mm. pinjansiemen-, tähtianis- sekä litsilikööri. Jos kiinnostaa, niin osoitteesta http://kaapiolinna.blogspot.fi/search/label/liköörijutut löytyy tarinaa meidän liköörikokeiluista.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1304
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      21
      935
    3. 68
      772
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      64
      758
    5. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      718
    6. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      714
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      655
    8. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      10
      612
    9. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      595
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      12
      587
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      538
    12. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      125
      527
    13. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      522
    14. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      75
      516
    15. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      493
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      455
    17. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      454
    18. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      451
    19. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      83
      442
    20. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      36
      437
    Aihe