Allekirjoittanut aloitti omakotitalon rakentamisen kesällä 2000, mutta onneksi oli apua...
Kaarina: Voi ei, Eija on taas myöhässä. Me ei ikinä saada tätä urakkaa valmiiks enne jouluu.
Marita: No, eihän täs enää paljon puutu. Seinät ja katto vaan. Joko sä oot ostanu joululahjat?
Kaarina: En mä kaikkii.
Marita: Mä tiedä yhtään, mitä mä ostasin Eskolle, kun se isänpäivälahjakin meni myttyyn.
Kaarina: Miten niin?
Marita: No, mä ostin sille solmion, mutta se piti viedä takas kauppaan.
Kaarina: Eikö Esko tykänny sen väristä?
Marita: Ei siinä värissä ollu mitään vikaa, mutta se oli niin ahdas,
ettei me saatu Eskon päätä siitä läpi.
Kaarina: Voi kauheeta. Kaikkee ne myyvät. Miks sä muuten viskot niitä
nauloja pois? Onko niissäkin jotain vikaa?
Marita: Kato nyt, näissähän on nuppi ihan väärässä päässä.
Kaarina: Äh, et sä tajuu. Ne tulee tietysti seinän toiselle puolelle.
Marita: Niin tietysti! Voi että mä oon joskus hölmö! Mä panen toiseen
pinoon ne, mitkä menee toiselle puolelle.
Eija tulee.
Eija: Moi, sori että mä oon myöhässä! Ette arvaa mitä sattu?
Marita ja Kaarina: No?!
Eija: Mä rupesin peseen hampaita. Sitten mä puristin sitä
hammastahnaa putkilosta niin paljon, että mulla meni tunti, ennen ku mä sain sen takas siihen saamarin putkeen.
Marita: Tollasta mulle ei onneks koskaan sattunu.
Eija: Ja sitten multa valu ne e-pillerit taas ulos. Mun täytyy mennä
uudestaan lääkäriin ja sanoo, että se määräis vähän isompia pillereitä.
Nää minipillerit ei kerta kaikkiaan pysy.
Kaarina: Voi jestas. Onneks mulla on kierukka. Siitä ei oo mitään
vaivaa. Riittää kun putsaa kerran viikossa. Noi hapankorput tahtoo takertuu siihen.
Marita: Mulla ei oo mitään tommosia huolia. Esko käyttää kortsuja.
Eija: No hyvähän sun on, kun sulla on oma Esko. Mä lähen nyt maalaamaan sitä saamarin käytävää. Aatelkaa, ekapäivänä mä sain maalattua yli 10 metrii, tokapäivänä joku 8 metrii, eilen vain 5 metrii. Nyt tulee varmaan vaan pari metrii, kun on niin hiivatin pitkä matka maalipurkille.
Marita: No ei voi mitään. Se kuuluu tän työn luonteeseen. Kuulitko sä Eija muuten, että se sun naapuris on irtisanottu asunnostaan?
Eija: Ai? Minkä takii?
Marita: Se oli kuulemma pitäny elävää kukkoa asunnossaan.
Eija: Ihan totta? Ja mä oon käyny jo kaks kuukautta terapiassa, koska mä oon kuullu kukon kiekumista korvissani.
Kaarina: Tosta kukosta tuli mieleen, että mä en vieläkään käsitä, miks mä en silloin viime kesänä saanu niitä kanoja kasvamaan. Kerroinko mä jo sen
jutun?
Eija: Et kertonut muuta kuin että sä ostat kanoja.
Kaarina: No me Masan kanssa tilattiin sata kappaletta kanoja kesämökille heti kun loma alko, mutta ne kaikki kuolivat. Mä en käsitä, mitä mä tein väärin. Istutinko mä ne liian syvälle vai kastelinko mä niitä liikaa?
Marita: Ostakaa ens kesänä kakssataa. Niitä oli varmaan liian vähän.
Eija: Mä taas luulen, että ne pitää istuttaa jo syksyllä niin ku tulppaanit. Kysyitkö sä oliko ne yksvuotisia vai kaksvuotisia kanoja?
Kaarina: En mä huomannu kysyy. Mut saahan niit munia onneks kaupasta.
Pitää käydä tänään ostamas joulukinkkukin.
Marita: Mä panin sen jo kaks päivää sitten uuniin.
Eija: Mitä ihmettä varten? Mä laitan vasta aattona.
Marita: No kyllähän sun vielä ehtii. Mulla on vähän eri juttu. Siinä luki että paistoaika 1 tunti ensimmäiselle kilolle ja 45 minuuttia
seuraaville ja Eskokin on aika tuhdissa kunnossa.
Eija: Sit mä ymmärrän! Mä meen nyt maalailee. Tässä lapussa sanotaan, että pitäs maalata seinät ja ikkunat valkoseks. Pitääkö mun maalata ikkunanpieletkin?
Kaarina: Paras että maalaat vain ikkunat, ettei tuu sanomista!
Eija: Okei' Nähdään ruokatunnilla.
Kaarina: Viittitkö antaa vasaran? (Marita ojentaa haalarin taskusta
tamponin.)
Kaarina: Marita, eihän tää mikään vasara oo, tää on tampaksi, kato nyt!
Marita: Voi jestas! Anteeks. Mä oon erehdyksessä pannut vasaran sinne!
Mut oota, mä haen toisen! Tiätsä, mä oon jo monena yönä nähny sellasta
unta, että mä oon jossain kukkaniityllä ja mä oon korviani myöten rakastunu
yhteen hevoseen.
Kaarina: Onko se tamma vai ori?
Marita: Ori tietysti! En kai mä mikään epänormaali ole!
Kaarina: Et tietenkään! Onhan sulla Esko. Naulataan tää sitten. Mä pidän
naulaa ja sitten kun mä nyökäytän päätä, lyö sitä niin lujaa kuin jaksat!
Marita: Okei!
(Marita lyö Kaarinan tainnoksiin.)
Marita: Voi herrajumala! Sattuko suhun? Eija tuu apuuuuun!!!
Kaarina: Voi ei, Eija on taas myöhässä. Me ei ikinä saada tätä urakkaa valmiiks enne jouluu.
Marita: No, eihän täs enää paljon puutu. Seinät ja katto vaan. Joko sä oot ostanu joululahjat?
Kaarina: En mä kaikkii.
Marita: Mä tiedä yhtään, mitä mä ostasin Eskolle, kun se isänpäivälahjakin meni myttyyn.
Kaarina: Miten niin?
Marita: No, mä ostin sille solmion, mutta se piti viedä takas kauppaan.
Kaarina: Eikö Esko tykänny sen väristä?
Marita: Ei siinä värissä ollu mitään vikaa, mutta se oli niin ahdas,
ettei me saatu Eskon päätä siitä läpi.
Kaarina: Voi kauheeta. Kaikkee ne myyvät. Miks sä muuten viskot niitä
nauloja pois? Onko niissäkin jotain vikaa?
Marita: Kato nyt, näissähän on nuppi ihan väärässä päässä.
Kaarina: Äh, et sä tajuu. Ne tulee tietysti seinän toiselle puolelle.
Marita: Niin tietysti! Voi että mä oon joskus hölmö! Mä panen toiseen
pinoon ne, mitkä menee toiselle puolelle.
Eija tulee.
Eija: Moi, sori että mä oon myöhässä! Ette arvaa mitä sattu?
Marita ja Kaarina: No?!
Eija: Mä rupesin peseen hampaita. Sitten mä puristin sitä
hammastahnaa putkilosta niin paljon, että mulla meni tunti, ennen ku mä sain sen takas siihen saamarin putkeen.
Marita: Tollasta mulle ei onneks koskaan sattunu.
Eija: Ja sitten multa valu ne e-pillerit taas ulos. Mun täytyy mennä
uudestaan lääkäriin ja sanoo, että se määräis vähän isompia pillereitä.
Nää minipillerit ei kerta kaikkiaan pysy.
Kaarina: Voi jestas. Onneks mulla on kierukka. Siitä ei oo mitään
vaivaa. Riittää kun putsaa kerran viikossa. Noi hapankorput tahtoo takertuu siihen.
Marita: Mulla ei oo mitään tommosia huolia. Esko käyttää kortsuja.
Eija: No hyvähän sun on, kun sulla on oma Esko. Mä lähen nyt maalaamaan sitä saamarin käytävää. Aatelkaa, ekapäivänä mä sain maalattua yli 10 metrii, tokapäivänä joku 8 metrii, eilen vain 5 metrii. Nyt tulee varmaan vaan pari metrii, kun on niin hiivatin pitkä matka maalipurkille.
Marita: No ei voi mitään. Se kuuluu tän työn luonteeseen. Kuulitko sä Eija muuten, että se sun naapuris on irtisanottu asunnostaan?
Eija: Ai? Minkä takii?
Marita: Se oli kuulemma pitäny elävää kukkoa asunnossaan.
Eija: Ihan totta? Ja mä oon käyny jo kaks kuukautta terapiassa, koska mä oon kuullu kukon kiekumista korvissani.
Kaarina: Tosta kukosta tuli mieleen, että mä en vieläkään käsitä, miks mä en silloin viime kesänä saanu niitä kanoja kasvamaan. Kerroinko mä jo sen
jutun?
Eija: Et kertonut muuta kuin että sä ostat kanoja.
Kaarina: No me Masan kanssa tilattiin sata kappaletta kanoja kesämökille heti kun loma alko, mutta ne kaikki kuolivat. Mä en käsitä, mitä mä tein väärin. Istutinko mä ne liian syvälle vai kastelinko mä niitä liikaa?
Marita: Ostakaa ens kesänä kakssataa. Niitä oli varmaan liian vähän.
Eija: Mä taas luulen, että ne pitää istuttaa jo syksyllä niin ku tulppaanit. Kysyitkö sä oliko ne yksvuotisia vai kaksvuotisia kanoja?
Kaarina: En mä huomannu kysyy. Mut saahan niit munia onneks kaupasta.
Pitää käydä tänään ostamas joulukinkkukin.
Marita: Mä panin sen jo kaks päivää sitten uuniin.
Eija: Mitä ihmettä varten? Mä laitan vasta aattona.
Marita: No kyllähän sun vielä ehtii. Mulla on vähän eri juttu. Siinä luki että paistoaika 1 tunti ensimmäiselle kilolle ja 45 minuuttia
seuraaville ja Eskokin on aika tuhdissa kunnossa.
Eija: Sit mä ymmärrän! Mä meen nyt maalailee. Tässä lapussa sanotaan, että pitäs maalata seinät ja ikkunat valkoseks. Pitääkö mun maalata ikkunanpieletkin?
Kaarina: Paras että maalaat vain ikkunat, ettei tuu sanomista!
Eija: Okei' Nähdään ruokatunnilla.
Kaarina: Viittitkö antaa vasaran? (Marita ojentaa haalarin taskusta
tamponin.)
Kaarina: Marita, eihän tää mikään vasara oo, tää on tampaksi, kato nyt!
Marita: Voi jestas! Anteeks. Mä oon erehdyksessä pannut vasaran sinne!
Mut oota, mä haen toisen! Tiätsä, mä oon jo monena yönä nähny sellasta
unta, että mä oon jossain kukkaniityllä ja mä oon korviani myöten rakastunu
yhteen hevoseen.
Kaarina: Onko se tamma vai ori?
Marita: Ori tietysti! En kai mä mikään epänormaali ole!
Kaarina: Et tietenkään! Onhan sulla Esko. Naulataan tää sitten. Mä pidän
naulaa ja sitten kun mä nyökäytän päätä, lyö sitä niin lujaa kuin jaksat!
Marita: Okei!
(Marita lyö Kaarinan tainnoksiin.)
Marita: Voi herrajumala! Sattuko suhun? Eija tuu apuuuuun!!!
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olipas siinä hauska juttu. tollasia sais kirjotella useamminkin.
Jos teillä on kani.
Kannattaa tarkistaa kummasta päästä
se on liian lyhyt.