Luther

Hurskaan miehen on puolustettava vanhurskaudellaan syntisiä, hurskaan vaimon on annettava kunniansa pahimalle huoralle. Sillä tätä ei tee maailma... Siellä todistetaan hurskaus vain siten, ETTÄ OSATAAN NYRPISTÄÄ NENÄÄ SYNTISELLLE.
Nämä ovat oikeita kristillisiä tekoja, että kaadutaan alas, kietoudutaan ja sotkeudutaan syntisen lokaan niin syvälle kuin hän siinä on ja otetaan päälleen hänen syntinsä ja kaivaudutaan hänen kanssaan ylös. Kristitty menettelee kuin lähimmäisen synnit olisivat hänen omiansa... Minun uskoni ja vamhurskauteni täytyy tulla asetetuksi Jumalan eteen peittämään lähimmäisen syntejä.
TEKOPYHYYDEN olemus on, ettei se voi seurustella syntisten kanssa.
Kaiken täytyy tapahtua lain ankaruuden mukaisesti. On vain pelkkää JAHTAAMISTA ja takaa-ajoa, ei mitään armahtamista, vaan silkkaa rankaisemista, moittimista, tuomitsemista, nuhtelemistaja VAUHKOAMISTA.
Martti Luther saarnassaan vuonna 1522.
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Room. 14.
Tässä samalla myös minun mielipiteeni.
0122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Veljesi kirjoitti:

Hurskaan miehen on puolustettava vanhurskaudellaan syntisiä, hurskaan vaimon on annettava kunniansa pahimalle huoralle. Sillä tätä ei tee maailma... Siellä todistetaan hurskaus vain siten, ETTÄ OSATAAN NYRPISTÄÄ NENÄÄ SYNTISELLLE.
Nämä ovat oikeita kristillisiä tekoja, että kaadutaan alas, kietoudutaan ja sotkeudutaan syntisen lokaan niin syvälle kuin hän siinä on ja otetaan päälleen hänen syntinsä ja kaivaudutaan hänen kanssaan ylös. Kristitty menettelee kuin lähimmäisen synnit olisivat hänen omiansa... Minun uskoni ja vamhurskauteni täytyy tulla asetetuksi Jumalan eteen peittämään lähimmäisen syntejä.
TEKOPYHYYDEN olemus on, ettei se voi seurustella syntisten kanssa.
Kaiken täytyy tapahtua lain ankaruuden mukaisesti. On vain pelkkää JAHTAAMISTA ja takaa-ajoa, ei mitään armahtamista, vaan silkkaa rankaisemista, moittimista, tuomitsemista, nuhtelemistaja VAUHKOAMISTA.
Martti Luther saarnassaan vuonna 1522.
Kuinka sinä voit tuomita veljesi? Tai sinä toinen, kuinka voit halveksia veljeäsi? Kaikki me joudumme Jumalan tuomioistuimen eteen.
Älkäämme siis enää tuomitko toisiamme. Katsokaa sen sijaan, ettette saata veljeänne kompastumaan ja kaatumaan. Room. 14.
Tässä samalla myös minun mielipiteeni.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu