Evolutionistin logiikka

Seppo Poutanen (Yliopisto 19/96) arvelee, että evoluutioteorian ongelmat voitaisiin ratkaista "hiomalla ja korjaamalla". Vaikka D-riboosin, L-aminohappojen, oikeiden RNA- ja DNA-isomeerien ja ketjujen sekä valkuaisainesynteesin kehittyminen alkumaapallolla ratkaistaisiin kemistien jättiläismäisten ponnistelujen tuloksena, eivät kyseiset biomolekyylit vielä muodosta solua.
Solu sisältää molekyylien ohella mm. monimutkaisen aineenvaihdunta-, DNA:n korjaus- ja kahdentumiskoneiston. On helppo osoittaa, että täysin uusia anatomis-fysiologisia aineenvaihduntakokonaisuuksia ei voi syntyä edes Richard Dawkinsin kuvaamilla gradualistisilla mutaatio-valintamekanismeilla. Jos alkusolun mutaationopeus olisi 10 potenssiin -5 sukupolvea kohden ja uusi järjestelmä vaatisi esimerkiksi 17 geeniduplikaatiota ja mutaatiota, uusi aineenvaihduntatie löytyisi vasta 10 potenssiin 85 solun joukosta. Valintapaine uuden aineenvaihduntajärjestelmän saamiseksi olisi alkuliemessä edessä nopeasti, sillä bakteerit voivat jakautua 20 minuutin välein ja näin kuluttaisivat alkuliemen energialähteet hyvin nopeasti. Bakteereissa on lisäksi rakenteita kuten pyörintämoottoreita, joissa pelkästään flagellumin rakentuminen käsittää 250 työvaihetta. Rungon, laakerin, roottorin, kytkimen ja navigaatiojärjestrlmän saumaton yhteistoiminta vaatii kymmenien geenien tarkan ohjauksen.
Tällaiset moottorit joko pyörivät tai sitten eivät, kun haitallisia mutaatioita esiintyy. Evoluutioteorian mukaan kolibakteerit ovat 1 500 miljoonaa vuotta vanhoja - kuinka siis pyörintämoottorin DNA-koodi olisi säilynyt niin kauan luonnon valtavassa mutaatiopaineessa? Kuinka luonnon muiden anatomisten tai fysiologisten yhteistyöjärjestelmien evoluutio olisi voinut tapahtua? Esimerkiksi voisi ottaa vaikka veren hyytymisen tai immuunijärjestelmän. Ei voida esittää, että veren hyytymistä tai tautien torjunnan kehittymistä voitaisiin odotella vuosimiljoonien ajan. Kyllä näiden monimutkaisten toimintakokonaisuuksien takana on aivan ilmeisesti suunnittelija. Ei ole mielekästä kysyä Seppo Poutasen tavoin:"Mistä ja miten syntyi tämä kaikkeuden luoja? Kuinka hän laati Universumin piirustuksia ja millaisin metodein toteutti niitä?"
Poutanen arvelee ilmeisesti voivansa olla Luojan veroinen. Luominen on tietysti singulariteetti - ei asiaa tarvitse sen vaikeammmaksi tehdä eikä ilmiselvään luomiseen uskominen haittaa tieteellistä työskentelyä tai vaikkapa mikroevoluution tutkimista vähääkään. Mutta jos haluaa ummistaa silmänsä tosiasioilta, voi evoluutiohypoteesiin tietysti uskoa. Tällöin on kuitenkin unohdettava kaikki mitä matematiikasta ja kemiasta tiedetään.

http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_20/ylpuhe.htm
4559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Taas tuota "aukkojen jumala" -todistelua.

Parempaa luettavaa (bakteerimoottorin kehityksestä):

http://www.talkdesign.org/faqs/flagellum_background.html

"On helppo osoittaa, että täysin uusia anatomis-fysiologisia aineenvaihduntakokonaisuuksia ei voi syntyä edes Richard Dawkinsin kuvaamilla gradualistisilla mutaatio-valintamekanismeilla."

Missä näin on osoitettu?

Unohdat lisäksi, että tuosta bakteerimoottorista on alkeellisempia, ei liikkuvia muotoja. Se (samoin kuin verenhyytymisjärjestelmä) on voinut hyvin kehittyä duplikaation, co-optionin, eksaptaation ja scaffoldingin avulla.

Äänestä
  • Se puhuu dembskin matemaattisesta todistuksesta.

    Siinä ensin määritellään,että TMI ei voi syntyä funktiolla tai algoritmilla tai sattumalla.
    Sitten Evoluutio tulkitaan algoritmiksi(stokastinen prosessi).
    Ja kas todistetaan,että TMI:tä ei voi syntyä.

    Mutta perimän informaatiota ei ole missään todistettu TMI:ksi.
    Vedotaan vain "tarkoitukseen"

    Äänestä

"Ei voida esittää, että veren hyytymistä tai tautien torjunnan kehittymistä voitaisiin odotella vuosimiljoonien ajan."

Miksei voida? Kenellä eio ole aikaa odottaa? Sinulla ehkä, mutta ymmärrettävästi elinikäsi ei ole vuosimiljoonia.

Paljonko kivellä on aikaa odottaa, että vesipisara kuluttaa siihen metrejä syvän kuopan?

Jälleen kerran: 4000 vuotta vanhoilla Lähi-idän paimentolaisten saduillako maailma sitten pitäisi selittää? Minulle yhtä hyvä maailmanselitysteoria löytyy Kalevalasta, jossa maailma syntyi (ei luotu) sotkan munasta.

Äänestä
  • Kalevalan maailmansynnyssä on onkelmansa, kumpiko oli ensin, muna vai sotka?

    "Ei voida esittää, että veren hyytymistä tai tautien torjunnan kehittymistä voitaisiin odotella vuosimiljoonien ajan."

    Tautien torjunta? Niitä tauteja on torjuttu miljoonia vuosia, ja siltikään niistä ei ole päästy eroon. On se elämä ilkeä asia kun kamppailu on jatkuvaa, mikroskooppisia vihollisia vastaan. Etteivät vain ne tauditkin muutu? Eikös se veren hyytyminen ole fibriinin aikaansaama? Ja se on taas joku mikälie aminohapppo proteiini? Ja sen muodostuminen taasen on geeneissä, onhan näit verenvuoto tautisia (hemofilia?) , joilla ilmeisesti veren hyytymistekiöitä ei ole lainkaan, tai ne eivät toimi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Seppo Poutanen (Yliopisto 19/96) arvelee, että evoluutioteorian ongelmat voitaisiin ratkaista "hiomalla ja korjaamalla". Vaikka D-riboosin, L-aminohappojen, oikeiden RNA- ja DNA-isomeerien ja ketjujen sekä valkuaisainesynteesin kehittyminen alkumaapallolla ratkaistaisiin kemistien jättiläismäisten ponnistelujen tuloksena, eivät kyseiset biomolekyylit vielä muodosta solua.
Solu sisältää molekyylien ohella mm. monimutkaisen aineenvaihdunta-, DNA:n korjaus- ja kahdentumiskoneiston. On helppo osoittaa, että täysin uusia anatomis-fysiologisia aineenvaihduntakokonaisuuksia ei voi syntyä edes Richard Dawkinsin kuvaamilla gradualistisilla mutaatio-valintamekanismeilla. Jos alkusolun mutaationopeus olisi 10 potenssiin -5 sukupolvea kohden ja uusi järjestelmä vaatisi esimerkiksi 17 geeniduplikaatiota ja mutaatiota, uusi aineenvaihduntatie löytyisi vasta 10 potenssiin 85 solun joukosta. Valintapaine uuden aineenvaihduntajärjestelmän saamiseksi olisi alkuliemessä edessä nopeasti, sillä bakteerit voivat jakautua 20 minuutin välein ja näin kuluttaisivat alkuliemen energialähteet hyvin nopeasti. Bakteereissa on lisäksi rakenteita kuten pyörintämoottoreita, joissa pelkästään flagellumin rakentuminen käsittää 250 työvaihetta. Rungon, laakerin, roottorin, kytkimen ja navigaatiojärjestrlmän saumaton yhteistoiminta vaatii kymmenien geenien tarkan ohjauksen.
Tällaiset moottorit joko pyörivät tai sitten eivät, kun haitallisia mutaatioita esiintyy. Evoluutioteorian mukaan kolibakteerit ovat 1 500 miljoonaa vuotta vanhoja - kuinka siis pyörintämoottorin DNA-koodi olisi säilynyt niin kauan luonnon valtavassa mutaatiopaineessa? Kuinka luonnon muiden anatomisten tai fysiologisten yhteistyöjärjestelmien evoluutio olisi voinut tapahtua? Esimerkiksi voisi ottaa vaikka veren hyytymisen tai immuunijärjestelmän. Ei voida esittää, että veren hyytymistä tai tautien torjunnan kehittymistä voitaisiin odotella vuosimiljoonien ajan. Kyllä näiden monimutkaisten toimintakokonaisuuksien takana on aivan ilmeisesti suunnittelija. Ei ole mielekästä kysyä Seppo Poutasen tavoin:"Mistä ja miten syntyi tämä kaikkeuden luoja? Kuinka hän laati Universumin piirustuksia ja millaisin metodein toteutti niitä?"
Poutanen arvelee ilmeisesti voivansa olla Luojan veroinen. Luominen on tietysti singulariteetti - ei asiaa tarvitse sen vaikeammmaksi tehdä eikä ilmiselvään luomiseen uskominen haittaa tieteellistä työskentelyä tai vaikkapa mikroevoluution tutkimista vähääkään. Mutta jos haluaa ummistaa silmänsä tosiasioilta, voi evoluutiohypoteesiin tietysti uskoa. Tällöin on kuitenkin unohdettava kaikki mitä matematiikasta ja kemiasta tiedetään.

http://yliopistolehti.helsinki.fi/1996_20/ylpuhe.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu