Kiitos Rakas Mummo kaikesta! Elämänkokemuksen tuomista ohjeista, kannustuksesta, huomaavaisuudesta, hellyydestä, loistavasta huumorista, ymmärtäväisyydestä, avarakatseisuudesta ja paljon muusta. Nukuit pois perjantai-iltana 26.8. Onneksi et joutunut kärsimään, vaan lähdit rauhallisesti omien rakkaittesi ympäröimänä. Pari viikkoa aikaisemmin olimme syntymäpäivilläsi, täytit 94 vuotta. Siihen ikään mahtuu jo monenlaista, mutta jaksoit aina olla toisten rinnalla. Suru on suuri, mutta oma uskosi lieventää sitä. Toivoit itse jo pääseväsi täältä pois. Vielä kuolemaankin jaksoit suhtautua rauhallisesti, luottavaisesti ja huumorilla. Olet aina sydämessäni!
Vastaukset 2
- lapsenlapsi
Otan sydämestäni osaa suureen suruusi. Tiedän kuinka tärkeitä isovanhemmat voivat olla. Itse olen menettänyt toisen mummoni, mutta toinen elää vielä. Usein kun puhelin soi, pelkään että surun viesti kertoo että mummu on kuollut. Tavallaan työstän sitä etukäteen...
Ainoa lohtu tulee olemaan, että mummu itse odottaa kuolemaansa. "Kunpa saisi rauhassa nukkua pois omassa kotona, eikä joutua vanhainkotiin.."
Lohtua ja jaksamista sinulle toivon!!- madelane
tässä on runo jonka kirjoitin mummolleni pari päivää ennen hänen kuolemaansa, toivon sen tuovan sinulle lohtua ja voimaa.
Osaanottoni raskaan menetyksen johdosta.
Mulle tarinan sä kerran toit,
ja ruskeilla silmillä kuvia loit.
Kuvilla loit meille maailman,
ihanimman ja kauneimman.
Minä yksin en katua kulje,
vain sinä minut syliisi suljet.
Kun aurinko nyt laskee alle maan,
kerran vielä sut hyvästellä saan.
Kerta tää on nyt viimeinen,
mutta rakkaus, oi ikuinen.
ikuisesti kaivaten ja rakastaen,
21052001' / CSB
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va651852Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661199- 139992
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu16891- 82655
Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63642- 41638
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa99611- 45538
- 57537