Kaikille

En keksinyt parempaa otsikkoa.

Siteeraan Nietzscheä, kirjassaan "Historian hyödystä ja haitasta elämälle".

"Uskonto, joka pitää ihmisen elämänkaaressa viime hetkiä tärkeimpinä, joka ennustaa kaiken elämän loppua maapallolla ja on tuominnut kaikki olennot elämään tragedian viidennessä näytöksessä, voi houkutella esiin syvimmät ja jaloimmat voimat ihmisessä, mutta on vihamielinen kaikkea uuden istutusta, rohkeaa kokeilua ja vapaata pyrkimystä kohtaan. Se vastustaa kaikkea pakoa tuntemattomaan, koska sillä itsellään ei ole siellä toivoa eikä elämää. Vain vastahakoisesti se sallii kehkeytymässä olevan murtautua esiin, ja kun aika on kypsä, se uhraa sen tai panee syrjään olemassaolon viettelijänä, elämänarvon vääristäjänä..."

Kukapa voisi sen sanoa paremmin, kuin itse Mestari?
19794
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

"uskonto....Se vastustaa kaikkea pakoa tuntemattomaan, koska sillä itsellään ei ole siellä toivoa eikä elämää" ??? Siellä TUNTEMATTOMASSA vasta uskonnot kesii jos missä!

Äänestä
  • Nietzsche avautuu vain niille, jotka kiipeilevät korkeimmilla vuorilla.

    Ja tuon sitatin voi ymmärtää niinkin, että kyllähän uskonto kenties pesii tuntemattomassa, mutta sillä ei ole siellä toivoa eikä elämää.

    Äänestä

  • Nietzsche oli nero kirjoitti:

    Nietzsche avautuu vain niille, jotka kiipeilevät korkeimmilla vuorilla.

    Ja tuon sitatin voi ymmärtää niinkin, että kyllähän uskonto kenties pesii tuntemattomassa, mutta sillä ei ole siellä toivoa eikä elämää.

    ja muista ostaa purkki finnivoidetta! :=

    Äänestä

  • HAnki elämä kirjoitti:

    on ollut nietzscheläinen vaiheemme, jolloin tiesimme kaikesta kaiken ja arvomme olivat jyrkästi järjestyksessä...
    Oi ihanaa paatoksellista nuoruutta!

    Äänestä

  • Näin puhuu Zarathustra! kirjoitti:

    Paatosta kyllä, mutta myös totuutta joukossa. ei nietzscheläisyydenkään tarvitse olla pelkkää naama mutrulla oloa ja tiukkapipoisuutta

    Äänestä

  • Also Sprach... kirjoitti:

    dionyysistä elämän riemuahan me juuri julistimmekin!

    Olimme niin vapaita kristillisestä orjamoraalista,
    että olisi luullut useammankin yli-ihmisen saaneen alkunsa jo silloin...

    samoin kuin kattilaan jää aina muutama popkorni popsahtamatta aina ilmaantuu näitä "filosofian tuntijoita" jotka kehuvat Nii-Tsen tuntemuksellaan tajuamatta nolaavansa itsensä. Mutta kuinka ihminen voisi ymmärtää N:ää jos ei tajua edes nolostua mokatessaan!

    Äänestä

  • usk m t n hlö kirjoitti:

    tosiaan popsahtelee!

    KASVA - ja jatka vain rauhassa kasvuasi.

    Äänestä

  • Ja onneksi ymmärsit ajatuksen oikein...

    Äänestä

  • HAnki elämä kirjoitti:

    ja muista ostaa purkki finnivoidetta! :=

    ...ennemminkin siltä, että se olet sinä, jolla tässä on finnejä, ja kova tarve olla kertomatta mitään järkevää. Kirjoittaisit Nietzschen edes oikein. Et siihenkään pystynyt. Kiitos tästä, isä.

    Äänestä

  • Also Sprach... kirjoitti:

    Paatosta kyllä, mutta myös totuutta joukossa. ei nietzscheläisyydenkään tarvitse olla pelkkää naama mutrulla oloa ja tiukkapipoisuutta

    Vain provosoivat viestit toimivat täällä, tulipahan sekin kokeiltua.

    Äänestä

  • usk m t n hlö kirjoitti:

    samoin kuin kattilaan jää aina muutama popkorni popsahtamatta aina ilmaantuu näitä "filosofian tuntijoita" jotka kehuvat Nii-Tsen tuntemuksellaan tajuamatta nolaavansa itsensä. Mutta kuinka ihminen voisi ymmärtää N:ää jos ei tajua edes nolostua mokatessaan!

    Kuten jo sanoin, hauskaa, että provosoivaan viestiin vastataan näinkin aidolla tunteella. Nietzschehän on tähän käyttöön varsin oiva väline.

    "samoin kuin kattilaan jää aina muutama popkorni popsahtamatta aina ilmaantuu näitä "filosofian tuntijoita" jotka kehuvat Nii-Tsen tuntemuksellaan tajuamatta nolaavansa itsensä."

    usk m t n hlö. Itseluottamuksesi on kovaa luokkaa, mutta älylliset kykysi eivät selvästikään yllä samalle tasolle. Halveksunnallesi en ole nähnyt täällä kertaakaan mitään syytä, itse en ole nähnyt sinun kirjoittaneen kertaakaan mitään kovinkaan itseluottamuksesi tasoista.

    "Mutta kuinka ihminen voisi ymmärtää N:ää jos ei tajua edes nolostua mokatessaan!"

    N:ää? Nietzscheää? Voimmekin siis puhua Nietzschestä, kun sinä tunnut tietävän hänestä enemmän kuin minä. Sinä saat osoittaa ylivertaisuutesi, ja minä, minä saan oppia Nietzschestä. Mikäpä sen parempaa? Kaikki voittaa.

    Vai oletko sinäkin yksi niistä maissinjyvistä...? Suuret puheet, mutta popsahdusta odotellessa...?

    Äänestä

  • Näin puhuu Zarathustra! kirjoitti:

    tosiaan popsahtelee!

    KASVA - ja jatka vain rauhassa kasvuasi.

    Oliko kahdeksas vai yhdeksäs viesti, joka lankesi provosointiin kivalla välittömyydellä.

    Tämäkin henkilö osoitti taas kovia puheita, ylimielisyyttä, mutta vailla viitteitä siitä, mikä osoittaisi tämän todeksi, ja kun sinäkin tunnut tuntevan Nietzschen, keskustelkaamme myös sinun kanssasi hänestä. Ei ainoastaan Zarathustrasta (kun kirjan nimen tunsit tietävän), vaan myös hänen ajatuksistaan laajemmin: vitalismista, perspektivismistä, relativismista, traagisesta optimismista, kristinuskon vastaisuudesta, tyylikeinoista, Nietzschen perinnöstä monelle ajatussuunnalle, Sartrelle, Heideggerille, Arendtille, Foucault'lle... Kerro, niin minä kuuntelen, ja otan oppia.

    Vai onko jo toinen maissinjyvä popsahtamatta...?

    Äänestä

  • herra kirjoitti:

    keskustella omistakin ajatuksista. Jos niitä on.

    Äänestä

  • kymmenes kirjoitti:

    Se olisi ihan hauskaa. Kerroppa semmoinen.

    Kuinkapa vain erotat "omat ajatuksesi" "muiden ajatuksista"? Usk m t n hlö voisi varmaankin selventää tätä ajatustani, hän tietää kaiken, mutta vastaa kaikkeen kovinkin sarkastisen kuivakkaalla ylimielisyydellä, että siitä kun unohdat kaiken typerän, niin jäljelle ei jää enää mitään. Eli voit kysyä häneltä.

    oma ajatus tuli mulle mieleen ettei se Niitse ole kaikkia ajatuksiansa itte keksiny.

    Onko sulla omaa ajatusta?

    Rakas päiväkirjani,

    tänään saimme nähdä kaksi maissinjyvää, jotka jäivät kupin pohjalle muiden rasvakasojen sekaan. Nimesin ne nimimerkeillä "usk m t n hlö" ja "Näin puhuu Zarathustra". Kolmas olisikin pitänyt jäädä, nimittäin minä itse, mutta vain hämäsin kaikkia, ja lopulta poksahdin paistinpannulla pikku pikku kaunoiseksi popkorniksi, joka lopulta tuli syödyksi. Muut eivät tajunneet, että olin jäänyt kupin pohjalle odottelemaan, kunnes nämä sitkeät ja ylimieliset maissinjyväset halusivat osoittaa muille, kuinka järjettömän pitkään he kykenevät olemaan kupin pohjalla. Heidän käsityskyvyssään oli kumminkin joitakin ongelmia, eivätkä he enää paistinpannulle asti päässeet. He jäivät kupin pohjalle, ja eivätkä kykeneet nousemaan. Paljon raivoisia sanoja saamme vielä vastedes kuulla näiltä kahdelta, mutta mitäpä se meitä kiinnostaa, meitä puun hedelmiä!?

    Äänestä

  • kymmenes kirjoitti:

    oma ajatus tuli mulle mieleen ettei se Niitse ole kaikkia ajatuksiansa itte keksiny.

    Onko sulla omaa ajatusta?

    Oma ajatus tuli mullekin mieleen, että ei ole väärin tai täysin hyödytöntä käyttää hyväkseen toisten ajatuksia keksiäkseen omia ajatuksia. Ongelmana vain on, että mistäpä tiedämme ajatuksen olevan omamme?

    Äänestä

  • herra kirjoitti:

    Rakas päiväkirjani,

    tänään saimme nähdä kaksi maissinjyvää, jotka jäivät kupin pohjalle muiden rasvakasojen sekaan. Nimesin ne nimimerkeillä "usk m t n hlö" ja "Näin puhuu Zarathustra". Kolmas olisikin pitänyt jäädä, nimittäin minä itse, mutta vain hämäsin kaikkia, ja lopulta poksahdin paistinpannulla pikku pikku kaunoiseksi popkorniksi, joka lopulta tuli syödyksi. Muut eivät tajunneet, että olin jäänyt kupin pohjalle odottelemaan, kunnes nämä sitkeät ja ylimieliset maissinjyväset halusivat osoittaa muille, kuinka järjettömän pitkään he kykenevät olemaan kupin pohjalla. Heidän käsityskyvyssään oli kumminkin joitakin ongelmia, eivätkä he enää paistinpannulle asti päässeet. He jäivät kupin pohjalle, ja eivätkä kykeneet nousemaan. Paljon raivoisia sanoja saamme vielä vastedes kuulla näiltä kahdelta, mutta mitäpä se meitä kiinnostaa, meitä puun hedelmiä!?

    Minulle tuli nyt hyvä mieli, joten ei muuta kuin kiitokset ja hei, taas sain osoittaa oman paremmuuteni suhteessa kaikkiin. Kyllä tämä on kiva paikka tämä Suomi24, näin mukavasti voin käyttää muita ihmisiä hyväkseni saadakseni hyvän mielen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

herra kirjoitti:

En keksinyt parempaa otsikkoa.

Siteeraan Nietzscheä, kirjassaan "Historian hyödystä ja haitasta elämälle".

"Uskonto, joka pitää ihmisen elämänkaaressa viime hetkiä tärkeimpinä, joka ennustaa kaiken elämän loppua maapallolla ja on tuominnut kaikki olennot elämään tragedian viidennessä näytöksessä, voi houkutella esiin syvimmät ja jaloimmat voimat ihmisessä, mutta on vihamielinen kaikkea uuden istutusta, rohkeaa kokeilua ja vapaata pyrkimystä kohtaan. Se vastustaa kaikkea pakoa tuntemattomaan, koska sillä itsellään ei ole siellä toivoa eikä elämää. Vain vastahakoisesti se sallii kehkeytymässä olevan murtautua esiin, ja kun aika on kypsä, se uhraa sen tai panee syrjään olemassaolon viettelijänä, elämänarvon vääristäjänä..."

Kukapa voisi sen sanoa paremmin, kuin itse Mestari?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu