Satu

Eräänä täydenkuun iltana, kun kaikki muut perheenjäsenet olivat jälleen kokoontuneet kuuntelemaan isoäiti Nanyn tarinoita hänen divaani huoneeseensa Mama istahti väsyneenä keittiöön kaiken kaaoksen keskellä.Ilta-aterian jälkeiset tiskit olivat kasana pöydällä. Sukkia, paitoja, housuja, pipoja ja huiveja tuntui roikkuvan jokaisen tuolin päällä.
Perhe oli niin tottunut jättämään kaiken siivoamisen Maman huoleksi ettei kenenkään mieleen pälkähtänyt edes yrittää auttaa häntä. Mama lysähti kyynerpäidensä varaan ja purskahti valtavaan itkuun.
Nany , joka oli hänen äitinsä ja perheen isoäiti oli äärettömän epäkäytännöllinen ihminen.
Kaikki rakastivat silti Nanya. Hän tuntui vaipuvan jonkinlaiseen transsiin tarinoita kertoessaan.
Nany loikoili divanilla ja lapset istuivat hiiskumattominina jännityksestä peikko korvansa höröllään, kuunnellessaan isoäidin soinnukasta ja pehmoista ääntä,ettei sanakaan , ei lausekkaan katoasi. Lasten hännännipukat tuntuivat lyövän tahtia violetinväriseen hiutuneeseen plyyshimattoon.
Kuun kelmeä kajo läikehti salaperäisen intensiivisesti peikko lasten ja huonekalujen päällä ja saaden varjot tanssimaan seinillä.
Neljän lapsen lisäksi perheessä eleli Viisas Valaistunut vaeltaja peikko , sekä hänen oppilaansa Budha poika ja pojan oppilas valkoinen Tunturipöllö. Lisäksi perheeseen oli adoptoitu Enkelityttö Tara.
Useinmiten Budha poika oli vajonnut mielensä syvyyksiin ja tunturipöllö huhuili ikkunalaudalla.

Lapset nauttivat olostaan isoäiti Nanyn huoneessa. Kaikkialla oli muistoihin sinetöityjä esineitä. Lipaston laatikoista saattoi kaivella helminauhoja, silkkisiä kiiltäviä saumallisia sukkia,kimaltelevia rintakoruja. Nanyn elämän värikkyyden saattoi aistia strutsinsulkaisista harsoisista hatuista, puuterihuiskujen imelästä tuoksusta.Tanssiaisten huuman saattoi kokea käpristyneistä silkkikengistä ja kauhtuneista avokaulaisista juhlapuvuista.
Kuinka värikästä ja rikasta elämää Nany onkaan elänyt, ajatteli Mama surkeana.
Oli kulunut jo yli vuosi siitä , kun Maman puoliso Kirk oli lähtenyt kotoa, sinisten tuntureiden peikkolaaksosta. Kirk oli vain kyllästynyt ja pitkästynyt. Hän oli halunnut paeta suurten kaupunkien melskeeseen hakemaan jännitystä peliluolista ja elämään vauhdikasta rakkauselämää hutsukoiden kanssa. Mama oli jäänyt yksikseen vastuusen perheestä. Siltä hänestä tuntui.
Nany oli läsnä olematta läsnä. Eikä hän puuttunut lasten kasvatukseen. Hän vain kertoi tarinoita. Hän ei myöskään pitänyt silmälaseja niinkuin Valaistunut. Mutta Valaistunut olikin lukenut silmänsä piloille kaikenmaailman uskonnoista ja filosooffeista ja muusta käsittämättömästä viisaudesta. Eikä se tuntunut mitenkään käytännön elämään soveltuvan.
Nyt Mama oli väsynyt tähän kaikkeen puurtamiseen.
Hän vuodatti lammikollisen suuria kyyneletä miettiessään vuoden takaisia tapahtumia. Valaistunut oli tuonut Taran, tämän enkelitytön perheeseen ja silloin oli alkanut suuri muutos.
Se oli leijunut peikkolaaksossa ja imeytynyt perheen jäsenten sieluihin. Tara oli löytynyt kirkkaan lammen rannalta metsiköstä. Hänen sinne tuloaan ei kukaan osannut selittää. Kerrottiin ,että Taran äiti oli suuri enkeli taivaissa. Tara oli tullut avamaan peikkojen tietoisuutta rakkauteen.
Mamaa vavisutti ja hän huokaili syvään. Kaikki olivat muuttuneet Taran tulon jälkeen. Kaikki paitsi Mama , joka kiireiltään ei juuri ehtinyt ajattelemaan. Mutta nyt Mama ajatteli. Hänen päänsä tuntui pakahtuvan ja sydämessä oli herännyt käsittämätön kaipaus johonkin uuteen ja kokemattomaan. Hänhän oli vain perheensä siivooja,ruonlaittaja ja palvelija.Hän tajusi ettei hänellä ollut mitään omaa elämää.Aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Mama kaipasi miestään Kirkiä. Hän ajatteli kuinka hänen äitinsä Nanyn elämä oli ollut aina yllätyksellistä ja vaihtelevaa.Mutta hän oli vain Mama , tavallistakin tavallisempi peheenäiti.
Tuntui kuin vuodet olisivat vain vierineet ohi.Hän koki itsensä tympääntyneeksi ja ikävystyneeksi.
Nyt tähän täytyy tulla muutos.Minun itseni on muututtava,Mama mietti kuumeisesti.
-Minäen ole löytänyt itseäni.Näin se on. En elä omaa elämääni----elän vainmuiden kautta.
Maman ohimoita jyskytti.Hän oli kuullut kuinka suuressa kaupungissa oli itsensäsisäistämis kursseja. Sellaiselle nyt lähden--Mama päätti mielessään.
Mama kohottautui ylös tuolistaan ja kiipesi horjuvia portaita pitkin ullakolle. Hän kaivoi esille vanhan matkalaukkunsa ja pudisteli pölyjä ulsteristaan. Hän oli nyt vakaasti päättänyt lähteä. Juuri tänä yönä, ei sitten joskus. Juuri nyt kun tämä polte sielussa oli näin palava.
Perhe ei edes huomannut hänen lähtöään.He kaikki olivat niin tottuneita Mama touhuamiseen etteivät moista yllätystä voineet kuvitellakkaan tapahtuvaksi. Nama kirjoitti kiireissääkaksi kirjettä. Toisen hän jätti pöydälle perheellensä ja toisen hän postittaisi kylällä kodinhoitajalle.

Hiljaa ja äänettömästi hän avasi oven ,joka narahti ruostunella saranoillaan. Hän käveli syksyiseen kuutamon valaisemaan yöhön ,jossa tähdet vilkuttivat tuhansin säteilevin silmin.

Aamulla perhe heräsi todellisuuteen. Ovella seisoi topakka rintava kodinhoitaja pukeutuneena synkän siniseen virkapukuun.Mustat hiukset oli ankarasti tiukalla nutturalla ja hänen teräksenharmaat pienet silmät katsoivat tiiviisti ja räpyttämättä hänen esitelessään itsensä.

Maman jättämä kirje oli avoimena sotkuisella pöydällä.

"Rakas peheeni.Olen lähtenyt nyt löytämään itseni.
Kun olen pois teistä huolehtii kodinhoitaja.
Palaan takaisin ,kun tiedän kuka olen."
---syleilen teitä kaikkia ------
Rakkaudella Mama."

Ja niin alkoi suuri muutos koko perheessä,joka nyt ulottui käytännön tasolle saakka.
Mutta se onkin jo toinen tarina. Sen pituinen se.
522160
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 52

Vanhimmat

..näin juhlapäivän kunniaksi satua sepustaa....eikä yhtään komenttia saa:=(
Muutenkin saa tässä parkua sisukset kipeiksi ja arpiset haavat levälleen ..lukiessaan noita vanhoja Summpareita.Voi taivaitten tekijät, millaista tekstiä tuolla Putelevinkin aikoina kuppikunnasta irtosi.*PARKUU**** ihan kamalasti*
"ei aika mennyt enää koskaan palaa----""" *laulelee**
Nyt tuli muuten kaihomieli ja synkkyys iskee päälle. Meen tuonne syksyn säähän sydäntäni purkamaan.
Olkaa oloissanne, kun ootte noin ollaksenne.Nif...

Äänestä
  • Sujuvasanaisestihan sinä satuilet :)) Niin tosielämässä kuin saduissakin on omat Marttansa ja Mariansa. Aina ei Marttakaan jaksa loputtomiin roolissaan kuten ei tosielämän työmyyrätkään. Jatkuva puurtaminen ei jaksa antaa elämänsisältöä loputtomiin. Matkan omaan itseensä pitäisi jokaisen aina välillä tehdä.

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Sujuvasanaisestihan sinä satuilet :)) Niin tosielämässä kuin saduissakin on omat Marttansa ja Mariansa. Aina ei Marttakaan jaksa loputtomiin roolissaan kuten ei tosielämän työmyyrätkään. Jatkuva puurtaminen ei jaksa antaa elämänsisältöä loputtomiin. Matkan omaan itseensä pitäisi jokaisen aina välillä tehdä.

    Ainakin joku tajuu...tämän syväanlyyttisensykolookisen sepustukseni sisäisimmän ja piiloitetutun merkityksen. Hihkuu innoissaan ja ripustautuu Normixin kaulaan:-)
    Tämä satu on itseasiassa yhtenä kesänä kirjoitetusta pidemmästä sadusta lyhennetty ja karsittu versio.
    Kokeilin kuinka tuollainen onnistuisi kirjoittaa. Kun pääsin alkuun , niin kirjoitin muutamassa päivässä yötäpäivää tarinan kokonaisuudessaan. Tarinassa tapahtui lähestulkoon jos vaikka mitä.
    Niin, ja Mamakin palasi takaisin kotiinsa ja sillävälin kaikki oli muuttunut. Jessus kuinka eläydyin silloin kirjoittaessani. Mutta tuo Maman naisen uhrautuva martta rooli on meissä kaikissa naisissa ...niinnkuin on tuo Nanyn maria roolikin.
    On vain uskalletta löytää se täysin oma naiseutensa.
    ---saaks vielä pussata? * HYMY*

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    Harvemmin jos koskaan arvosteluun ihan tällaista vastaanottoa olen saanut :)) Nooh, jos tämän kerran...

    Niin, normaalissa ihmisessä onneksi sentään on erilaisia puolia, vaikka näihin täydellisiin Marttoihinkin valitettavasti joskus törmää.

    Valaisevaa muuten kuulla tarina tarinan takaa. Kiva olisi kuulla joskus jatkokin!

    Äänestä

  • ei tässä koko ajan olla paikalla, välillä pitää käydä multeilemassa tuolla *viittaa ruutuun*.
    Vai tällainen Martta, heitä löytyy tosielämästä vaikka kuinka. Mä en olisi kyllä kodinhoitajaa hommannut, huomaako perhe edes että mikään on muuttunut, hmm. Jatkossa se selvinnee?

    Äänestä

  • tähtitoimittaja ejk kirjoitti:

    ei tässä koko ajan olla paikalla, välillä pitää käydä multeilemassa tuolla *viittaa ruutuun*.
    Vai tällainen Martta, heitä löytyy tosielämästä vaikka kuinka. Mä en olisi kyllä kodinhoitajaa hommannut, huomaako perhe edes että mikään on muuttunut, hmm. Jatkossa se selvinnee?

    ..tulihan se sieltä Mamallekin puolustusta.
    Tosin kyllä vähän ylilyönti opetusta --lähtä ja antaa muidenkin oppia. Mutta niinhän elämä on:-)
    --JA TÄÄHÄN ON SENTÄÄN VAIN SATU:-)

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    ..tulihan se sieltä Mamallekin puolustusta.
    Tosin kyllä vähän ylilyönti opetusta --lähtä ja antaa muidenkin oppia. Mutta niinhän elämä on:-)
    --JA TÄÄHÄN ON SENTÄÄN VAIN SATU:-)

    älä nyt niin tosissasi ota noita kommenttejamme:)
    Ensin itket kun ei kukaan kommentoi, sitten itket vääriä kommentteja... Mitä oikein halusitkaan meidän sanovan. Saattaisit vaikka laittaa nekin vuorosanat valmiiksi ;))

    Äänestä

  • taikis kirjoitti:

    ..yritän naisten aivoituksia selvittää ja sitäpaitsi täällä on mimmeillä sana halussaan ja vuorosanoissa kummasti volymiä ihan itekin ajateltuna. Saankain määkin joskus parkua vai pitäiskös tässä aina vaan kiltisti pitsiä nyplätä:-)

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    Harvemmin jos koskaan arvosteluun ihan tällaista vastaanottoa olen saanut :)) Nooh, jos tämän kerran...

    Niin, normaalissa ihmisessä onneksi sentään on erilaisia puolia, vaikka näihin täydellisiin Marttoihinkin valitettavasti joskus törmää.

    Valaisevaa muuten kuulla tarina tarinan takaa. Kiva olisi kuulla joskus jatkokin!

    ..tällä yhdellä osiolla:-) Taisin kuiteskin saada naiset niskavilloistaan kohahtamaan. Käväisehän lukaisemassa toi seuraava jatko osa (sitten kunhan ehdit) Siinä kun on tapaus kolme tätä niin ihanaa naisenlaatua:-)Merkillistä kuitenkin, että miehet tarvitsevat ainaskin nuo kaksi eri naisen mallia ja tietysti mieluiten yhdessä paketissa.Ja mikseikäs tuo kurinpalauttaja roolikin menisi vielä samaan syssyyn.
    * oot muuten melkoisen hyvä pussäämaan--mutta niin härkämiehet yleensäkkin...nautinnonhaluisia. 'nam***

    Äänestä

ristiriitaisiakin tunteita herätti satusi, yritin samaisuta tuohon Mamaan muttei onnistunut. Näin hyvänä puolena sen, että Nany jaksoi peuhata lasten kanssa, jolloin Mamalle jäi aikaa huolehtia töistä. Valitettavasti se on päivänselvä asia että äidit ne kantavat kodissa vastuun töistä ja työnjaosta, hyvin harvassa on lapsi joka tulee vapaaehtoisesti kyselemään..äiti mitä töitä voisin tehdä puolestasi. Äitien on heidät siihen opetettava, työntekoon.
Mitä Nanyn ja Maman väleihin tulee, niin miksi ihmeessä näistä asioista ei puhuttu siellä kotona, vai lähtikö Mama sinne kurssille toivossa että oppisi puhumaan?
Oletan että lapset ovat aika pieniä, kovin isoja tuskin kiinnostaa enää isoäidin turinat hirveästi :)

Äänestä
  • ...siiskö ihaski oikeesti näin? Mamat tehkööt nupisematta kotityöt ja kasvattakoot vielä katraansa kunnon työtätekeviksi...jeeh. Mutta näin se menee, että monesti ei asiat puhuen parane , vaan tekojen kautta ja jopa kunnon draamoja läpikäyden.
    Tosin tässä sadussa Mamasta tuli laulaja...mutta en koko juonta vielä paljasta...katsotaan jaksanko vielä jatko-osia kirjoittaa. Jos panit merkilöle , niin pehe ei edes huomannut Maman lähtöä, ennen kuin se tosiasia oli nähtävissä. Ja näitä Mamoja kun on rivimitalla.

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    ...siiskö ihaski oikeesti näin? Mamat tehkööt nupisematta kotityöt ja kasvattakoot vielä katraansa kunnon työtätekeviksi...jeeh. Mutta näin se menee, että monesti ei asiat puhuen parane , vaan tekojen kautta ja jopa kunnon draamoja läpikäyden.

    Mamastahan se on kiinni, miten hän joukkonsa panee ojennukseen, sitä tarkoitin :)

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    Mamastahan se on kiinni, miten hän joukkonsa panee ojennukseen, sitä tarkoitin :)

    ..sitä osaa. Ja tarinaan ilmaantuikin ammattinsa osaava kodinhoitaja. Mutta hänkin lopulta muuttui:-)

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    ..sitä osaa. Ja tarinaan ilmaantuikin ammattinsa osaava kodinhoitaja. Mutta hänkin lopulta muuttui:-)

    me toiset emme tiedä enempää kuin tuon kertomasi...

    Mutta olkoot enempää kommentoimatta ainakaan taholtani, ettei mene pilalle kertomuksesi ;)

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    ...siiskö ihaski oikeesti näin? Mamat tehkööt nupisematta kotityöt ja kasvattakoot vielä katraansa kunnon työtätekeviksi...jeeh. Mutta näin se menee, että monesti ei asiat puhuen parane , vaan tekojen kautta ja jopa kunnon draamoja läpikäyden.
    Tosin tässä sadussa Mamasta tuli laulaja...mutta en koko juonta vielä paljasta...katsotaan jaksanko vielä jatko-osia kirjoittaa. Jos panit merkilöle , niin pehe ei edes huomannut Maman lähtöä, ennen kuin se tosiasia oli nähtävissä. Ja näitä Mamoja kun on rivimitalla.

    ristiriitaisia tunteita herättävän!
    Minusta Mamma oli ratkaisussaan itsekäs ja luuseri. Niillä ongelmilla joita eletään, kun ei ole tapana kadota sillä, että vaihtaa maisemaa.

    Mielestäni naisella ei ollut oikeutta jättää lapsiaan vain siksi, että halusi tutkiskella sitä mitä itse on. Äiteinä kun olemme jälkikasvustamme vastuussa ja vanhemmuudessa tärkeintä, tuonne 16-17 vuoteen asti on se, että olemme olemassa ja elossa ja jollain tapaa läsnä.

    Miksi nainen rankaisi jälkikasvuaan omasta typeryydestään, niin sen ajattelin. Ehkäpä paras itsetutkiskelun paikka olisi ollut siellä kotona?

    ...lapset oppivat tekemään hommia, vaikka vaatii aikamoisia ponnisteluita se että viitsii nähdä sen vaivan, että pomottaa...

    Isoäiti oli mielestäni jo oikeutettu omaan elämään...

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    ...kylläpä olette ankaria Mamalle. Tosin , kuten jo sanoinkin tässä tarinassa on vielä paluukin. Mutta sitä tässä ihmettelen , miten naiset aina toiset naiset tuomitsevat , jos eivät heidän omien oppiensa mukaan elämää hoida.
    No tämä kuri sitten tulee ilmi tässä osassa 2.
    ''''NAINEN KUN ON NIIN MONINAINEN:-)

    kaikkihan me joskus olemme luusereita ja heikkoja, teoissamme!

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    kaikkihan me joskus olemme luusereita ja heikkoja, teoissamme!

    ..vielä vähemmän näitä peikkoja* vaikkoiskin kuinka inhimillisiä:-)

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    me toiset emme tiedä enempää kuin tuon kertomasi...

    Mutta olkoot enempää kommentoimatta ainakaan taholtani, ettei mene pilalle kertomuksesi ;)

    ..tarina komenteista pilaantuu. Ja voihan sitä mielipiteensä sanoa ja niin pitääkin tehdä...
    Toisissa tarina saa aikaan mieltymystä , toisissa taas ei----kuka mistäkin tykkää ja on tykkäämättä.
    Näin kait se menee muutenkin elämässä. Jokaisella on omat tarinansa kerottavana.

    Äänestä

  • nainenkirjoittaa ejk. kirjoitti:

    ..tarina komenteista pilaantuu. Ja voihan sitä mielipiteensä sanoa ja niin pitääkin tehdä...
    Toisissa tarina saa aikaan mieltymystä , toisissa taas ei----kuka mistäkin tykkää ja on tykkäämättä.
    Näin kait se menee muutenkin elämässä. Jokaisella on omat tarinansa kerottavana.

    on tarina hyvä!

    Minä luin tämän nimenomaan tarinana, en omaelämänkerrallisena kertomuksena. Toki sijoitamme tarinoihimme aina jotain itsestämme. Vain kirjoittaja itse tietää, kenen persoonassa on paloja omasta sielusta. Ja useinhan kirjoittajaa on liki jokaisessa hahmossa.

    Tekisi minunkin mieleni tuoda tänne tarina. Mutta, en taida vielä uskaltaa. Symboliikkani saa monet kavahtamaan... huoks.

    klassisesti kröhöm

    suvaitsen puuttua juttelusi toisen kappaleen sisältöön.
    -jos mielesi tekee, niin tee
    -"vielä" on tuntematon käsite
    -jos sinun symboliikkasi saa palstoja seuraavat kavahtamaan, niin kavahtakoot. ei sou not
    -huokailla voit, kun sinut on poltettu muutaman kerran roviolla

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    on tarina hyvä!

    Minä luin tämän nimenomaan tarinana, en omaelämänkerrallisena kertomuksena. Toki sijoitamme tarinoihimme aina jotain itsestämme. Vain kirjoittaja itse tietää, kenen persoonassa on paloja omasta sielusta. Ja useinhan kirjoittajaa on liki jokaisessa hahmossa.

    Tekisi minunkin mieleni tuoda tänne tarina. Mutta, en taida vielä uskaltaa. Symboliikkani saa monet kavahtamaan... huoks.

    ..näihin eläytyijiin.Joskun aikoinaan, kun kirjoitin näytelmää, niin humsahdin itse vuorosanoihin ja rooleihin jopa niinkin syvälle ,että huomasin toisinaan itsekseni ääneen juttelevan. Kirjoittaminen tuntuu silloin hohdokkaalle kun tunteetkin pääsevät mukaan. Toisinaan kirjoittaessa kyyneleet valahtavat tai nauru irtoaa. Pidän hyvinkin erilaisista kirjoitustyyleistä , mutta ehkä minuun vetoaa eniten tekstit ,jossa kirjoittajan oma sielu on vahvasti mukana. Voi aivan kuin kokea kirjoittajan ystäväkseen ,jonka sanojen kautta saa kokea itsekkin tulleensa ymmärretyksi.

    Ehkä olen naisena lähempänä Mariaa kuin Marttaa.Mutta taas tuossa äidin osassa koen olleeni leijona emo* jonka pentuja ei kellään ulkopuolisella ollut lupa arvostella. Hehän olivat maailman parhaat lapset;-)...tietysti ...ja saivat tulla itsekseen.

    Äänestä

Muutama asia tuossa jäi askarruttamaan ihan päällimmäisenä:

Oliko kukaan huomannut huolehtia lasten kasvatuksesta, kun kaikki rytkynsä olivat heitelleet pitkin huonetta. Ei muutenkaan tainnut tuo hommien jako oikein sujua.

Mihinköhän se Kirk oli kyllästynyt...ettei vain niitä elämänhallintakursseja olisi jo jokunen tuossa käytykin.
Olisi ehkä kannattanut palkata se kodinhoitaja aika-ajon jo ennenkin ja lähteä Kirkin kanssa yhdessä rilluttelemaan, eikä jättää ukkoa lastenvahdiksi kurssiviikonlopuiksi.

Itseään ei pääse pakoon lähtemällä muualle, mitenkähän on tuon itsensä löytämisen laita?

Elikkä, en oikein osannut samaistua juttuun, hyvä se oli kuitenkin :o)

Äänestä
  • ..sinä sentäs huomasit miehenkin ottaneen hatkat:-)

    ..JESSUS KUINKA TOSISSAAN KAIKKI TÄN SADUN OTTAVAT---ei kait näin tosielämässä tapahdukkaan---vai?

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    ..sinä sentäs huomasit miehenkin ottaneen hatkat:-)

    ..JESSUS KUINKA TOSISSAAN KAIKKI TÄN SADUN OTTAVAT---ei kait näin tosielämässä tapahdukkaan---vai?

    kirjoittajan vastuusi, kun näitä julkaiset :o)
    TOSISSAANHAN me nämä tietenkin otetaan!

    Äänestä

  • Skeptikko kirjoitti:

    kirjoittajan vastuusi, kun näitä julkaiset :o)
    TOSISSAANHAN me nämä tietenkin otetaan!

    ....pitikin mennä tämä satu sepuilemaan:-) Nyt saatan joutua kirjoittakmaan koko tarinan , jotta tämä vastuu ja anteeksianto ja koko inhimillinen ihmisyyden (peikkouden) draama tulee julkistetuksi.
    *vääntelee epätoivoisena käsiään*
    Kunnasti kuohahtaa naisen sieluissa kun on naisen muutoksesta kysymys---vaan mitäpä miehet siitä ymmärtäisivät ...heillähän on ne salasuhteet...
    ---sytyttää tulta roihuamaan---****

    Äänestä

Neiti Marple

Herragyyg! ---Neiti Marpele oli siunaillut kaaosta perheeseen tullessaan ja samalla läiskyttänyt työteliätä suuria kämmeniään yhteen.

Valaistunut oli seistä tököttänyt oven pielessä heräyttyään ja odotellut aamukahvin toivossa täysin hämillään koko tilanteesta. Budha poika oli myöskin herännyt ja taisi olla vuosiin ensikerran kunnolla tajuissaan. Sillä hän oli tajunnut jotain merkillistä tapahtuneeksi, tässä tilassa, paikassa ja ajassa , koska Mama oli lähtenyt ja neiti Marple saapunut. Muuta hän ei kyennytkään selkeästi tajuamaan.Tunturipöllö huhuili kaapin päällä ja Neiti Marple katsahti perheeseen.
-Nyt alkoi järjästys tässä pöllölässä. Hän oli tokaissut topakasti.
Hän oli komentanut Valaistunutta - Hakekaa puita senkin vanha pökkelö ,jotta saan tulen tehdyksi.
Kaikki tuntui sujuvan kuin yhdessä sujauksessa.
Tuli paloi pesässä.Kahvipannu turisi hellalla. Lapset söivät aamupuuronsa melkein hartaan hiljaisuuden vallitessa. Likapyykit oli lajiteltu. Tupa puunattu ja laatikot järjästetty.
Mama ei tätä kaikkea ollut osannut. Hänellä oli ollut aina tiski-ja pyykkivoret.Hän oli puurtanut ja tohunnut,mutta häneltä oli tuntunut puutuvan taito organisoida töitä muille. Taran oli ollut vaikea mieltää millaiseksi naisen oikein pitäisi kasvaa,sillä hänen äitinsähän ei ollut enää tässä mailmassa ja vaikka hän olikin yrittänyt auttaa kykynsä mukaan Mamaa , niin kaikki tuntui olevan silti jatkuvassa kaaoksessa.
Neiti Marple oli tuonut mukanaan järjästyksen ja kurinalaisuuden.
Mutta tämän kummallisen perheen ilmapiiri alkoi vaikuttamaan myöskin työteliäiseen neitiin.
Hän oli elänyt elämänsä vain työtä ja tarmokkuutta varten. Nyt hän huomasi toisinaan kaivelevansa runokirjan iltaluettavakseen ja hänen silmiinsä oli tullut pehmeämpää sävyä.
Hän oli jopa alkanut ystävystyä Nanyn kanssa , joka myöskin oli alkanut muuttua. Nany oli jopa hankkinut silmälasit nähdäkseen paremmin todellisuuden.Edelleenkään hän ei juurikaan puuttunut lasten kasvatukseen, mutta mieluusti lapset kipusivat hänen syliinsä kun tuli jotain pohdittavaa. Nany vain kertoi tarinan ja lapset saivat itse oivaltaa.
Neiti Marple ihmetteli tätä taitoa, sillä hän oli oppinut vain komentamaan ja käskemään.Totteleminen ja selkeä kuri olivat hänen ohjenuoransa.
Samalla kun Nany tuli selkeämmäksi, niin Marple muuttui pehmeämmäksi.
Eräänä iltana neiti voiteli kasvojaan pelin edessä jättäen runsaat mustat hiuksensa valtoimiksi. Hän hiipi poikkeuksellisesti Nanyn divani huoneeseen ja istuutui lattialle kuuntelemaan isoäidin tarinointia. Pienin Puhku palleroinen painautui neitin muhkeaa povea vasten ja nukahti siihen autuaana. Valaistunut oli hivuttautunut Neiti Marplen viereen ja hänen kätesä kosketti varoen naisen työstä karheaa kättä.
Neitin silmät sykkivät ja hän henkäisi syvään ja hartaasti. Uni ei tullut yöllä ja lakanat kiertyivät muodokkaan runsaan vartalon ympärille kosteina. Hän oli rakastunut ensimmäisen kerran elämässään ja se sai hänen ankaruutensa pehmentymään.

Äänestä
  • en pidä pervesseistä vihjailuista rakastumisista isoäiteihin tai lapsiin, oli lapsenhoitajalla miten hyvät muodot hyvänsä. tai kohteet peikkoja tai lemminkäisä.

    Äänestä

  • tukkusutija kirjoitti:

    en pidä pervesseistä vihjailuista rakastumisista isoäiteihin tai lapsiin, oli lapsenhoitajalla miten hyvät muodot hyvänsä. tai kohteet peikkoja tai lemminkäisä.

    ..eikös se nyt paljastunut , että neiti Marple tietystikkin rakastui Valaistuneeseen ja tunsi äidillisiä tunteita pikku Puhkua kohtaan ja ystävystyi Nanyn eli isoäidin kans.
    Etkai nyt tarkoita , että RAKASTUMINEN olisi sallittua vain nuoruuden huumassa----niinkö?
    ---ja sitäpaitsi lopussa koko satua onkin tämäkin teema esillä, kuinka rakkaus on niin perin luonnollista ja universailia.
    ---ite oot nyt pervessi---*möks*

    Äänestä

sujuvasti kerrot satuasi; kiitos siitä. Ehkä logiikka ei aivan auennut minulle, vaan haitta taitaa olla enemmän minun. Keski-ikäisen naisen emansipaatioyritys?

Täällä kaffeella lukisin mieluummin enemmänkin näitä novelleja/satuja, elämäntarinoita/opetuksia, whatsoever...

Äänestä
  • ..ei lienee paras mahdollinen edes tarinana. Novelli on mielestäni yksi erityinen taitolaji kirjoittamisessa ja toki tajuan , ettei tämä typistetty satu tätä kriteeriä täyttänyt.

    Oikeastaan alunperin tarkoituksenani olikin kirjoittaa lapsille ymmärrettävää tekstiä aikuisten käsittämättömästä ihmissuhteiden vaikeuksista. Siksi varmaankin tässä osiossa on tietty lapsellisuuden väri. Mutta ....hyvin tämä näytti tunteiden osalta tänne soveltuvan. * nauraa kämmeneensä*
    Muuten tänään jatkuu mun yksi lemppari sarja Mullan alla-----siinä on huumoria ja kummallisuuksia jotka mun sieluun sopivat.

    Äänestä

  • nainenkirjoittaa ejk kirjoitti:

    ..ei lienee paras mahdollinen edes tarinana. Novelli on mielestäni yksi erityinen taitolaji kirjoittamisessa ja toki tajuan , ettei tämä typistetty satu tätä kriteeriä täyttänyt.

    Oikeastaan alunperin tarkoituksenani olikin kirjoittaa lapsille ymmärrettävää tekstiä aikuisten käsittämättömästä ihmissuhteiden vaikeuksista. Siksi varmaankin tässä osiossa on tietty lapsellisuuden väri. Mutta ....hyvin tämä näytti tunteiden osalta tänne soveltuvan. * nauraa kämmeneensä*
    Muuten tänään jatkuu mun yksi lemppari sarja Mullan alla-----siinä on huumoria ja kummallisuuksia jotka mun sieluun sopivat.

    ...muhun on aina kolahtanut Absolutely Fabulous -sarjan Patsy. Ehkä mä koen samaistumista...

    Äänestä

Neiti Marpleja Valaistunut eivät suinkaan olleet perheessä ainoat rakastuneet.Sillä Taran ja Nipen välille oli kehittymässä nuoruuden esirakkaus.

Jo silloin kun Tara oli tuotu löytölapsena peikko perheeseen Sinisten tuntureiden laaksoon , oli Nipen sydän kääntynyt syrjälleen. Mitään niin kaunista ja lumoavaa, kuin Tara sähdehtivine siipineen ja suurine ametistin värisine silmineen, ei Nippe ollut koskaan aiemmin nähnyt.Hän oli hämmentyneenä hakenut huilunsa omasta sopestaan ja kiivennyt puun oksella soittamaan tervetulias toivotuksensa.
Hän oli lumoutunut ensi hetkestä ja tuo tunne ei enää koskaan tullut väistymään.
Tara oli tuonut tullessaan sielunlaulun, lempeän ja hellän sävelen ja se tulisi muuttamaan Nipen elämän ja vaikuttamaan kaikkeen ympäristössä.

Maman lähdöstä oli kulunut jo muutamia viikkoja ja vaikka kirjeet saapuivat säännöllisesti,niin kokemus oli vaikuttanut koko perheeseen. Jokainen tuntui käsittävän Maman vielä palaavan, mutta silloin kun Kirk , perheen isä oli lähtenyt se oli jäänyt puhumattomana kipeänä tunteena leijumaan ilmapiiriin. Se oli kuin näkymätön ja käsittänätön seitti, joka tunkeutui mieliin ja sotkeutui puheisiin. Asiasta ei oltu puhuttu avoimesti ja jotenkin Maman lähtö oli tuohon seittiin kutoutuneena. Sen kaiken oli saattanut havaita Maman ainaisesta työntohusta, Nanyn liioitellusta käyttäytymisestä ja lasten silmiin ajoittaisesti pysähtyneestä tuijottelusta tyhjyyteen. He olivat tuntuneet olevan kuin varuillaan;ehkä joskus , ehkä tänään tai jospa huomenna ovi avautuisi ja isä palaisi.
Tara oli ottanut sijaiskasvattajan roolin itselleen pienempiin lapsiin nähden. Hän oli saanut kärsivällisellä opastuksella Torstin sisäsiistiksi ja yksistä vaipoista oli päästy eroon.Hän opetti kaksostytöille Sandille ja Mandille aakkosia ja lukemista. Budha poika oli edelleenkin jonkinlaisessa puoli meditaatiossa, mutta oli silti ryhtynyt tekemään maukkaita leivonnaisia ja kirjoitti pikkupullien sisään mietelause lappusia.Näistä pullista perhe piti erityisesti. Elämä jatkui ja kulki rataansa.

Oli syksyinen kuulas yö kun Tara ja Nippe kävelivät yhdessä tunturin laelle, niin kuin he monesti olivat jo tehneet.
Molemmat olivat kasvaneet pituutta ja Nipen hontelo peikkokroppa oli käymässä tahollaan muutosta pojasta mieheksi ja Taran keijun keho muutumassa yhä sulokkaammaksi ja saamassa pehmeitä muotoja. Nippe ujosteli kömpelöä olemustaan ja finnien ilmaantumista kasvoilleen.Ääni kohosi milloin korkealle ja milloin taas painui bassoksi.
Taran seurassa Nippe kuitenkin unohti oman epävarmuutensa ja suuren käsittämättömän yksinäisyytensä. Taran hellä ja lempeä katse tuntui hyväilevänä Nipen sisällä.Hänelle ei ollut miehestä mallia , koska isä oli jossakin pois ja Nipelle lähes tuntematon.
He istuivat vieretysten vähän kylmästä väristen kun Nippe otti huilun ja soitti Taralle tekemää sävellystään. Se kertoi tähtien kaukaisista kaipauksista, yön syvistä hetkistä, nuoruuden kirpaisevasta kasvusta kohti tuntematonta ja selvittämätöntä aikuisuutta.
Arvaamatta Nippe kääntyi Taraa vasten samalla kietoen hontelot kätensä neidon hoikalle uumalle. Heidän huulensa löysivät toisensa kuumaan ensi suudelmaan ja kehot väristen he painautuivat kuin eksyneet hakien toisistaan turvaa ja lohdutusta.
Nippe tunsi, kuin tulisen kuuman mahlan kohoavan sisällään. Hän katsoi hämärässä Taran syviin ja suuriin ametisti silmiin ja tuntui kuin hän pakahtuisi hellyyteen ja hukkuisi noihin mystisiin silmiin ikiajoiksi. Taran silmät tuntuivat katsovan häntä suoraan syvälle sieluun.

-Tara, minä rakastan sinua, sai Nippe lopulta lumoukseltaan takelteltua.
-Niin minäkin sinua, vastasi Tara hennolla ja hellyydestä tulvehtivalla äänellään. Samalla hän silitti pienellä kädellään Nipen untuva karvaista poskea.
-Sinä olet kauneita, mitä tiedän olevan olemassa, jatkoi Nippe ääni särähdellen.
-Sinä olet parasta mitä minulla on, vastasi Tara hymyn levitessä ruusunnuppu huulilleen.

Tara tunsi sisimmässään kuin äitinsä läsnäolon.Hän tajusi äitinsä rakkauden isäänsä kohtaan , jota hän ei ollut koskaan nähnyt. Tara tuntui ymmärtävän kuinka hänen äitinsä onnesta sädehtivät silmät seurasivat aikuistuvan tyttären ensi matkaa inhimillisen rakkauden saloihin.

Ja toisiisnsa kietoutuneena nuoret rakastavaiset hiljaisina ja kehot sykähtelevinä suurten tunteiden aallkosta laskeutuivat aamun koitteessa laaksoon.

Äänestä
  • mutta kommentoin vasta sitten kun olen lukenut sen kokonaan. Nyt tuntuu siltä, että hahmoja on paljon, ja tarina on irti kontekstistaan ... minulta vielä juju hukassa!

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    mutta kommentoin vasta sitten kun olen lukenut sen kokonaan. Nyt tuntuu siltä, että hahmoja on paljon, ja tarina on irti kontekstistaan ... minulta vielä juju hukassa!

    ..tiedän kyllä joutuneeni suonsilmään ja montun tuntumaan yrittäessäni lyhennellä ja tiivistää pitkän sadun kokonaisuuden tuomalla esiin vain ne muutoskohdat.
    Mutta tässä samalla harjoittelen tälläista kirjoittamista ja vain tekemellä se oppiminenkin onnistuu. Täällä se ei niin *haudanvakavaa* ole...koskapa jutut menevät omia reittejään poistoon. Tosin kyllä arvostan suurestikkin täällä taitavien kirjoittajien mielipitetä. En edes tiedä vielä itsekkään kuinka saan tämän kokonaisuuden selvitetyksi:-) Kokemalla sen voi vain tietää.

    Äänestä

Sillä aikaa kun perhe eli omaa muutostaan Mama eli suuressa kaupungissa omaa elämäänsä.Päivisin hän kävi itsensäsisäistämis kursseja ja iltaisin otti laulutunteja. Hän opetteli samalla esiintymistä ja hänelle oli vähitellen selviämässä , että juuri tuo laulajana oleminen oli hänen oma juttunsa. Sitä hän halusi koko sydämestään.Hän halusi päästä lavalle esiintymään ja saada yleisön syttymään. Hän halusi kokea tähteyden.
Hän opetteli löytämään meikeillä kauneimat puolet kasvoistaan ja tulemaan kehonsa kanssa sinuksi uudelleen. Hän hemmotteli itseään kauneushoitolassa, hieronnassa ja porekylvyssä.
Tälläista ylellisyyttä ei hän tähän menessä ollut koskaan saanut koekea. Hänhän oli kiertänyt äitinsä kanssa pitkin poikin maailmaa. Kun oli tottunut johonkin kaupunkiin, niin uusi muutto oli ollut aina edessä. Nany hänen äitinsä oli ollut suuri primadonna ja kuulusa näyttelijä. Ei Mama juurikaan äidiltään ollut saanut huomiota. Hän oli ollut äitisä pikkunen kamarineito , jolle hymyiltiin lipevän ystävällisesti ja odotettiin hänen olevan mieluimminkin pois silmistä , kuin näkösällä. Juuri tähän rooliinsa Mama oli itsensä sisäistänyt, näkymätön ja huomaamaton. Kun Mama oli aviotunut ulkomaalaisen ja yhteisöstä poikkevan Kirkin kanssa , niin lapset syntyivät peräjälkeen ja niin Mama sai selvitä kaikesta ilman miehensä tukea tai äitinsä neuvoja. Kirk eli avioliitossakin edellenkin poikamies elämää ja kävi vain väliin huollossa kotonaan. Perhe oli elänyt Nanyn säästöillä joilla talokin oli hankittu Sinisten tuntureiden laaksosta. Ei Kirk siellä korvessa viihtynyt. Veri veti kaupunkien huumaavaan sykkeeseen.

Mama oli ilmoittautunut lavatähtikilpailuun , jotka pidettäisin suuressa Serenadi salissa.
Hän oli harjoitellut laulamista suurella innolla ja sitkeydellä.

Viimein koitti tuo jännittävä ilta. Koko päivän oli Mama tuntenut kihlmöivän jännityksen kasvavan sisällään. Hän oli valinnut taiteilija nimekseen MamaBella.Bella oli hänen ristimänimensä vaikka perhe häntä olikin kutsunut vain Mamaksi.

Serenade oli täyttynyt ääriään myöten.Illassa oli huumaa ja jännitettä.
Maman vastaa nipisteli ja hän hegitti syvään saadakseen itsensä rauhoittumaan.
Kun vihdoin viimein tuli hänen vuoronsa, niin hän tajusi sen olevan nyt peruuttamatonta.Lavalle oli mentävä vaikka polvet olivat hyytelöä ja kurkkua kuristi. Hän käveli lavalle kuitenkin kuin illan kunigatar.Punainen taftinen tiukasti muotoja myötäilevä puku kihisi pehmoisesti hänen kostunutta ihoaan vasten. Valonheittimien armoton välke osui häneen ja siinä hän seisoi valokiilassa ja yleisön odottavien katseiden mittaillessa häntä päästä jalkoihin.
Mutta kun hän sai ensimmäisestä sävelestä kiinni , niin kaikki muu unohtui. Hän lauloi koko sielunsa volyymilla , kaikki tukahdetut ja piiloitetut tunteet. Kaikki kipu ja yksinäisyys soljuivat hänen äänensä soinnuissa. Kuin satakielen rinta olisi värissyt hänen kauniilla povellaan ja sävelet virtasivat pitkin salia, kaikuivat riemullisen vapautuneen tunteen saattelemina, tavoittavat yleisön koskettaen kuulijoiden sisimpiä kieliä.Mikä tuska, mikä riemu ja intohimo nyt leiskuikaan , kuin yhtenä sinfonisena sointina Maman laulaessa.

Yleisö räjähti ja sali raikui käsien rytmikkäistä taputuksista. Kuin unen läpi Mama kuuli huudot: Mamabella, Bella mii ...maa..aam. Ja Maman silmät kyyneltyivät kiitollisuudesta ja onnistumisen vavisuttavien tunteiden riepoessa häntä , kuin myrskyisellä merellä.

Aivan lavan vieressä oli seisonut kalvennut mies. Kirk oli tullut sattumalta paikalle ja nähtyään MamaBellan lavalla tajunnut shokin omaisesti tuo häikäisevän naisen olevan hänen vaimonsa.
-Minun oma Bellani, kuinka tämä on edes mahdollista , hän ajatteli kuumeisesti ja hämmästyksestä sekaisena.
Minun on mentävä puhumaan hänelle.Se on nyt tehtävä.Kirkin ohimot jyskyttivät ja sydän ei tuntunut sopivan rintaan.
Kuinka hän voi olla täällä ja mitä on oikein tapahtunut ja missä lapset ovat.Tuo lumoava jumalaisesti laulava viettelijär, maailman nainen...jessus..se se on...hänen vaimonsa , jonka hän oli hyljännyt.
Lopulta tulivat pisteet taululle näkyville ja MamaBella oli voittanut. Hänet huudettiin yhä uudelleen lavalle salmavalojen räpsyessä ja yleisön taputtessa.

Kun viimein Mama pääsi pukuhuoneeseensa , niin häntä odotti yllätys. Kirk oli häntä odottamassa.
Mama ei ensi hämmästykseltään saanut sanaa suustaan. Hän tuijotti kuin näkyä Kirkin anteksipyytävää olemusta mitatessaan.
-Bella, sai mies lopulta ähkäistyä, -en tiedä mitä sanoa.Olit loistava ....ihana ja samalla Kirkin silmiin tulvivat häpeän ja liikutusen ja kaipauksen tunteiden sekamelska.
-Kirk---Mama melkein huudahti ja samalla kapsahti miehensä syliin.
-Anna minulle anteeksi...oma Bellani ...annathan vaikken sitä ansaitsekkaan, sopotti Kirk paksulla ja itkuisella äänellä Bellan korvaan hän rutstaessaan kuin peläten naisensa olevan unta.
-Puhutaan siitä huomenna, sai Mama lohduttavasti sanotuksi.

He kävelivät käsikkäin ja tiiviisti toistensa kylkiin nojaten Maman kaupunki yksiöön. He nukahtivat lopulta aamuyön lempeinä tunteina toisiinsa sulautuneina ja puhuttuaan kaikesta siitä mistä oli vaettu vuosia. He tavoittivat toistensa rytmin ja sielujen soinnin ikävän ja erillisyyden kivun ylitettyään. He kipusivat jonnekkin korkeuksiin kuulaille vuorille ja sukelsivat suurten merten syvyyksiin. He löysivät toistensa kipupisteiden herkät pinnat ja saavuttivat kehoissaan yhteisen täyttymyksen.
-Bella mii ---kuiskasi mies vielä unien tullessa.
-Me palaamme kotiin, kulta, hyrisi Mama hiljaa käpertyien miehensä kainaloon.

Tuhannet tähdet paloivat loistokkaana taivaalla ja Mama tiesi nyt olevansa yksi kirkas tähti muiden joukossa.Hän oli löytänyt oman tähtensä.

Äänestä
  • tästä tarinasta ;((

    Minun oli mahdotonta ymmärtää sen Mamin aivoituksia;((

    Toimi niin monessa kohden, vastoin kaikkia omia arvojani. Sinällään tämä on minulle opettavainen kokemus. On helpompaa nyt ymmärtää se, miten omat kirjoitelmani voivat toisten ajatusmaailmassa tuntua täysin käsittämättömiltä ja herättää ristiriitaisia tunteita.

    Minusta tuo mami oli kertakaikkisen naivi ihminen ja kamala;))) Vittu, en ikinä olisi ottanut sitä miestä takaisin! Eihän se mies mamia halunnut, vain sen toisen ihailun kohteen!

    *puistattelee*

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    tästä tarinasta ;((

    ..katketakseen:-)
    Mites minä nyt tuon Mamin koko persoonan olisin saanut yhdessä silmänräpäyksessä muutetuksi...sanoppa se. Onkai niitä naiveja naisiakin oltava , jotta noille rentuille* pari todentuisi.
    Minäkin taidan olla ikuinen romantiikko ja jos en muuten, niin ainaskin kirjoittaessani. Tosin jouduin paljonkin karsimaan miehen katumusharjoitusta , mitä siellä alkuperäisessä tarinassa oli. Mutta elämä ei . emmekä me ihmiset sen enempää voi ollakaan niin vi'''SIIS viivan päälle yksiviivaisia. Emmekö todella tarvitse ristiriitaisuuksia kyetäksemme suuria salaisuuksia ratkomaan...joista suurin varmaankin on tuo Rakkaus______

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    tästä tarinasta ;((

    Minun oli mahdotonta ymmärtää sen Mamin aivoituksia;((

    Toimi niin monessa kohden, vastoin kaikkia omia arvojani. Sinällään tämä on minulle opettavainen kokemus. On helpompaa nyt ymmärtää se, miten omat kirjoitelmani voivat toisten ajatusmaailmassa tuntua täysin käsittämättömiltä ja herättää ristiriitaisia tunteita.

    Minusta tuo mami oli kertakaikkisen naivi ihminen ja kamala;))) Vittu, en ikinä olisi ottanut sitä miestä takaisin! Eihän se mies mamia halunnut, vain sen toisen ihailun kohteen!

    *puistattelee*

    ..tarkoititko tuota ihalua , jota Mami sai nyt kohdata itseensä kohdistuvana...vai Mamin ihalua miestään kohtaan?

    Niin , toisaaltahan on juttu silleekin, että kun itsessään tekee jonkun muutoksen , niin se on kylliksi saammaan sen toisissakin aikaan. Mamihan ei ollut pitänyt itseään juurikaan minään. Mutta laulaja sai hänet kokemaan itsensä toisin....siis miksei se olisi hänen mieheensä vaikuttanut----ja mitä hän olisi kostolla saavuttanut?

    Äänestä

  • ...tuli mieleen joskus lukemani filosofi Marja-Riitta Ollilan kirja Uskollisuudesta ja uskottomuudesta. Kirjassaan Ollila käsittelee uskollisuutta ja uskottomuutta nimenomaan omaa itseään kohtaan. Elämässä saattaa joutua sadun mukaiseen ristiriitatilanteeseen, missä oma sisäinen kutsumus ja ulkoiset velvoitteet ovat ristiriidassa. Sadussa Mama noudatti sisäistä kutsumustaan mutta huolehti kuitenkin samalla neiti Marplen välityksellä ulkoisista "velvotteistaankin" vakaana aikomuksenaan kuitenkin palata. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolisen on liiankin helppo tuomita Maman ratkaisu. Minusta Mama pystyi hoitamaan hyvin oman ristiriitatilanteensa. Loppuratkaisussa oli ehkä pientä siirappimaisuutta, mutta kokonaisuutena pidin :))

    Äänestä

  • nainenkirjoittaa ejk kirjoitti:

    ..tarkoititko tuota ihalua , jota Mami sai nyt kohdata itseensä kohdistuvana...vai Mamin ihalua miestään kohtaan?

    Niin , toisaaltahan on juttu silleekin, että kun itsessään tekee jonkun muutoksen , niin se on kylliksi saammaan sen toisissakin aikaan. Mamihan ei ollut pitänyt itseään juurikaan minään. Mutta laulaja sai hänet kokemaan itsensä toisin....siis miksei se olisi hänen mieheensä vaikuttanut----ja mitä hän olisi kostolla saavuttanut?

    tuonne tekstiini oli pujahtanut.
    Tarkoitin siis, että ei se mies Mamaa halunnut vaan sen TOISTEN ihailun kohteen...

    Maman arvo miehelle oli siinä, että muut ihailivat... ei siinä mitä hän itse oli. Niin sen koin...

    Tarinoita lukiessa omat 'kummitukset' aktivoituvat... ja sitä siirtää omia aiempia kokemuksiaan, roolihenkilöihin.

    Reaktiooni liittyy selvä negatiivinen transferenssi. Kun olin nuori ja kaunis, sain osakseni huomiota nimenomaan noiden ulkoisten ominaisuuksieni perusteella. Sielustani eivät välittäneen p:n vertaa;)))

    ...automaattisesti ajattelin, että samoin tuo mies kohteli Mamaa;))))

    *nauraa*

    ..sillä noinhan se meni.Nuorena ja nättinä miesten ihailu kohdistui tisseihin ja lantioon ,säären muotoon ja naamaan ---viis ne veisasivat sielun herkkyydestä. Nyt kun on jo sillä puolen, että sielun kaunedellakin on markkinarakoo , niin vartalo ei ole enää yhtä uhkea.Perkules. Sais nauttia jo koko naisena olemisen ihanuudesta ja nyt saa trimmata kroppaansa pysyäkseen jonkinmoisessa kondiksessa.
    Mama kyllä löysi oman viehätyksensä jos tarkkaan luit loppulauseen.
    Ja lyhennellessäni tarinaa taisin tehdä vain hallaa koko jutulle. Toisaalta miksei Kirk voisi siltikin ansaita anteeksiantoa. Minkäs ne miehetkään luonnolleen mahtavat.

    Mutta tosiasiassa jos noin olisi hylänyt kumppani takaisin työntymässä...niin varmaankin minä sen ryömittäisin piikilankojen läpi ja tulenlieskojen seassa. Mama ei niin tehnyt----enkä vaan käsitä miksei.....sehän oli peikko ja peikot kait ovat meitä kehittyneempiä....oiskohan se noin:DD

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    ...tuli mieleen joskus lukemani filosofi Marja-Riitta Ollilan kirja Uskollisuudesta ja uskottomuudesta. Kirjassaan Ollila käsittelee uskollisuutta ja uskottomuutta nimenomaan omaa itseään kohtaan. Elämässä saattaa joutua sadun mukaiseen ristiriitatilanteeseen, missä oma sisäinen kutsumus ja ulkoiset velvoitteet ovat ristiriidassa. Sadussa Mama noudatti sisäistä kutsumustaan mutta huolehti kuitenkin samalla neiti Marplen välityksellä ulkoisista "velvotteistaankin" vakaana aikomuksenaan kuitenkin palata. Tällaisessa tilanteessa ulkopuolisen on liiankin helppo tuomita Maman ratkaisu. Minusta Mama pystyi hoitamaan hyvin oman ristiriitatilanteensa. Loppuratkaisussa oli ehkä pientä siirappimaisuutta, mutta kokonaisuutena pidin :))

    En voinut kuvitellakaan noinkin hienoja oivalluksia satuni sisältävän:-) Tätä tarinaa aikoinani kirjoittaessani ajattelin erityisesti lasten näkökulmasta aikuisten töpeksimistä. Tosiasiassa ei edes tämä ollut vielä koko tarinan loppu vaan monia tapahtumia ehti tulla mukaan. Lopussa kun olivat moninkertaiset häät ja Valaistuneen hääpuheita kirjoittaessani vollotin kunnolla.Mutta viisainta on ehkä tänne palstalle kirjoittaessa lopettaakin tähän. Viimeisessä luvussa Nippe ja Tara saavat yhteisen lapsen , jolla ei ole peikon häntää, eikä keijun siipiä vaan lapsesta on tullut ihminen. Siinä ehkä koko tarinan syvin sisältö.Tulla ihmiseksi.

    Ps. Niin ----tiedä häntä tarvitsevatko lapset sitten tuollaista siirappia* mutta itse kait ajattelin kirjoittavani klassisen sadu , jossa hyvä voittaa ja loppu on onnellinen:-)

    Kiitos mielenkiinnostasi satua kohtaan ja erityisesti arvostin sinun ajateltuja komentejasi.
    Sain itsekin uuden näkökulman nähdä tarinan sisältöä.

    ...laittaa pistettä sadullesi. Tulkitsin vaan hätäisesti Maman ja Kirkin uudelleenkohtaamisen happy endiksi. Mutta jatka vaan ihmeessä, jos sinulla tekstiä kerran on. Sehän voisi olla vaikkapa kaffepalstan syyskesän jatkis!

    Niin, jokainen kai kokee ja tulkitsee lukemansa vähän eri tavalla. Se minkä toinen kokee siirappina maistuukin toiselle hunajalta. Sinänsä rakenteellisesti satusi vastaa ihan klassikkosadun rakennetta vaikka sisältö onkin enemmän aikuismaista. Toisaalta alunperin kai sadut olivatkin aikuisten iltaviihdettä ennen TV- ja internetaikaa.

    on myös ollut lukea klassikkosatujen psykoanalyyttisiä tulkintoja. Kirjastosta löytyy siitä aiheesta useampikin kirja.

    Klassiset sadut sisältävät arkkityyppejä ja moni saduista voidaan liittää ihmisen aikuistumiseen liittyvään problematiikkaa.

    Jos saduissa ei olisi jotain erityistä sisältöä... enemmän kuin itse tarina, niin jäisivätkö ne elämään kansan suussa?

    ..tietyssä mielessä tämän sadun kirjoittaminen olisi hyvää harjoitus tehdä se valmiiksi.Sillä alukupeinen olisikkin hyvä korjailla. No ...tottahan on , että aikuiset usein lastenkin sadut kirjoittavat ja siksi niissä on aikuisten maailma kuvattunakin. Kirjoittaessa satua kokee itsensä sen sisäisen lapsen kautta ja se taas nostaa monekin laisia tunteita näkyville. Lapsena kun toivoisi kaiken olevan hyvin ja kuitenkaan ei petmyksiltä ja kolhuilta voi välttyä kehittyessään. Lapsiaankaan ei tältä elämän kokemiselta voi mitenkään suojella.

    Äänestä

  • laamari kirjoitti:

    on myös ollut lukea klassikkosatujen psykoanalyyttisiä tulkintoja. Kirjastosta löytyy siitä aiheesta useampikin kirja.

    Klassiset sadut sisältävät arkkityyppejä ja moni saduista voidaan liittää ihmisen aikuistumiseen liittyvään problematiikkaa.

    Jos saduissa ei olisi jotain erityistä sisältöä... enemmän kuin itse tarina, niin jäisivätkö ne elämään kansan suussa?

    ..kuinka monet sadut ovatkaan jääneet elämään jopa sukupolvilta toisille.
    Olen tutustunut noihin klassisten satujen arkkityyppeihin ---todellakin kiinnostavaa.

    No ...käytin yhdessä vaiheessa ammatillisesti satujen kirjoittamista itsensä oivaltamiseen ja tunnelukkojen avaamiseen.Tulokset olivat erittäin hyviä. Olen myös pitänyt kurssin satujen maailmaan eläytymisestä.Uskomattoman hauskaa oli.
    Hauskinta oli kun kurssilaiset itse kirjoittivat satunsa ja niitä sitten ryhmässä näyteltiinkin.

    Äänestä

  • norMix evk kirjoitti:

    ...laittaa pistettä sadullesi. Tulkitsin vaan hätäisesti Maman ja Kirkin uudelleenkohtaamisen happy endiksi. Mutta jatka vaan ihmeessä, jos sinulla tekstiä kerran on. Sehän voisi olla vaikkapa kaffepalstan syyskesän jatkis!

    Niin, jokainen kai kokee ja tulkitsee lukemansa vähän eri tavalla. Se minkä toinen kokee siirappina maistuukin toiselle hunajalta. Sinänsä rakenteellisesti satusi vastaa ihan klassikkosadun rakennetta vaikka sisältö onkin enemmän aikuismaista. Toisaalta alunperin kai sadut olivatkin aikuisten iltaviihdettä ennen TV- ja internetaikaa.

    Taidan luultavammin jättääkin väliin , sekä novellien ,että satujen sepustuksen tällä palstalla. En tosin käsittänyt yhtään ,miksi tuollainen kiukku heräsi moisesta ...mutta ei voi tietääkään, kuin kokemalla. Toisinaan ei minun ovalluskykyni pelitä yhtä nopeesti kuin osalla muita..joten yritän tässä nyt pysytellä hissukseen.

    Äänestä

  • old_profile_16641 kirjoitti:

    Taidan luultavammin jättääkin väliin , sekä novellien ,että satujen sepustuksen tällä palstalla. En tosin käsittänyt yhtään ,miksi tuollainen kiukku heräsi moisesta ...mutta ei voi tietääkään, kuin kokemalla. Toisinaan ei minun ovalluskykyni pelitä yhtä nopeesti kuin osalla muita..joten yritän tässä nyt pysytellä hissukseen.

    et tainnut ajatella yhtään mitä tuonne toiseen ketjuun sulle vastasin. Jos tästä sadusta nousi ”kiukku”, niin sehän tarkoitti että se herätti ajatuksia. Ja se kai avausten tarkoitus on.

    Et voi saada vain hymistelyjä ja samaa mieltä vastaukseksi, vai mitä oikein odotit? Huono kirjoitus (EN tarkoita tätä) voi olla hyvä avaus, hyvä kirjoitus huono avaus. Ja kaikkea siltä väliltä. Tämä juttu herätti mielipiteiden vaihtoa, eikä niin käy läheskään aina käy satujen ja novellien kohdalla. Joten eikös sinun pitäisi olla tyytyväinen ennemmin kuin nyreissäsi? Voi kiesus.

    ja tyytyväinen olin näihin kommenteihin sadun osalta. Taisin itsekkin vastauksissani irroitella ja sitä kun *luulee* jo niin tuttu toisten kirjoittajien kanssa olevan , jotta pääsee tuo vieraskoreuskin* lipsumaan. Ehkä enemmänkin jäi askarruttamaan tuo Hertan kommentti juuri satuani sivuten , kuinka juuri näissä keskusteluissa tunteenomaisesti reagoitiin.(luulin* hänen tarkoittavan myöskin minua) Mielestäni olen kykenevä vastaanottamaan kielteiset palautteetkin. Toki luontoni panee pirusti vastaan;DD
    Toisekseen jäi jonnekin kytemään myöskin Taikkiksen kyssäri, jotta millainen vastauksen olisisi oltava ollakseen oikea???? Se ei vain päässäni pelittänyt millään.
    Jos saa kirjoituksistaan mielipiteitä , niin niijaten ja nöyränä ne kyllä ajatellen luen.
    Vi*'tut' siis kiskoo otsaluista , kun yleensäkkin menin tuon keskieräisen tekeleeni naputtelemaan tänne. Hitto tuota *MUN* Mäksiä , kun kirjoitti niin hirmuisen hyvän novellin ja sain hävetä silmäni päästä omaa tekelettäni-----mutta riman kohotus kyllä tekee terää. Oli jopa hyvin yllätyksellistä , että hänenkin novellinsa sai tuollaisenkin keskusteluketjun.
    Toisaalta olin hyvinkin tosissani , juuri tuon jaottelun suhteen, jotta mihin saa mennä läppää heittään ja taas mihin ei. Jos tänne kerran kirjoittaa , niin tuskin ne hartausharjoituksiksi on tarkoitettukaan ----kekustelupalsta kait tää kaffeekin on:-)

    sen verran, että luin tuota 100-vuotispainosta varten kaikki 99 kpl sumppareita, ja minä se vasta häpesin. Siis häpesin ihan oikeasti, ja näen kyllä missä on parantamisen varaa oikein roppakaupalla. Kai se on tervehtymisen merkki. ;))

    En puutu tähän sun satuun tai siis aiheeseen ollenkaan, mutta ihan asiallisena ja luonnollisesti vain omana mielipiteenä toivoisin kirjoituksiin kunnon kappalejakoja. Meikätyttöä nimittäin alkaa huippaamaan kun näen pitkän tekstin yhtäjaksoisena, ja se on eräs asia jonka takia saatan jättää lukematta.

    ..tuosta kappalejaosta olen kanssasi aivankin samaa mieltä. En puolustele ----van en myöskään enää tätä tee, että kiireissäni lyhettelen jutun ja sitten naputtelen sen suoraa ruutuun.

    Kumma, että yleensä joku tuon viitsi lukea, koska saamasta syystä saatan itsekkin jättää jotain tekstejä selattuani ne lukematta.

    Hyvä kun kerroit.

    Omiin juttuihinsa toisinaan sokeutuu itse ja kukanenkin ja siksi niitä toisen silmiä on kiva saada lainaksi. Kiitos:-)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

NainenKirjoittaa kirjoitti:

Eräänä täydenkuun iltana, kun kaikki muut perheenjäsenet olivat jälleen kokoontuneet kuuntelemaan isoäiti Nanyn tarinoita hänen divaani huoneeseensa Mama istahti väsyneenä keittiöön kaiken kaaoksen keskellä.Ilta-aterian jälkeiset tiskit olivat kasana pöydällä. Sukkia, paitoja, housuja, pipoja ja huiveja tuntui roikkuvan jokaisen tuolin päällä.
Perhe oli niin tottunut jättämään kaiken siivoamisen Maman huoleksi ettei kenenkään mieleen pälkähtänyt edes yrittää auttaa häntä. Mama lysähti kyynerpäidensä varaan ja purskahti valtavaan itkuun.
Nany , joka oli hänen äitinsä ja perheen isoäiti oli äärettömän epäkäytännöllinen ihminen.
Kaikki rakastivat silti Nanya. Hän tuntui vaipuvan jonkinlaiseen transsiin tarinoita kertoessaan.
Nany loikoili divanilla ja lapset istuivat hiiskumattominina jännityksestä peikko korvansa höröllään, kuunnellessaan isoäidin soinnukasta ja pehmoista ääntä,ettei sanakaan , ei lausekkaan katoasi. Lasten hännännipukat tuntuivat lyövän tahtia violetinväriseen hiutuneeseen plyyshimattoon.
Kuun kelmeä kajo läikehti salaperäisen intensiivisesti peikko lasten ja huonekalujen päällä ja saaden varjot tanssimaan seinillä.
Neljän lapsen lisäksi perheessä eleli Viisas Valaistunut vaeltaja peikko , sekä hänen oppilaansa Budha poika ja pojan oppilas valkoinen Tunturipöllö. Lisäksi perheeseen oli adoptoitu Enkelityttö Tara.
Useinmiten Budha poika oli vajonnut mielensä syvyyksiin ja tunturipöllö huhuili ikkunalaudalla.

Lapset nauttivat olostaan isoäiti Nanyn huoneessa. Kaikkialla oli muistoihin sinetöityjä esineitä. Lipaston laatikoista saattoi kaivella helminauhoja, silkkisiä kiiltäviä saumallisia sukkia,kimaltelevia rintakoruja. Nanyn elämän värikkyyden saattoi aistia strutsinsulkaisista harsoisista hatuista, puuterihuiskujen imelästä tuoksusta.Tanssiaisten huuman saattoi kokea käpristyneistä silkkikengistä ja kauhtuneista avokaulaisista juhlapuvuista.
Kuinka värikästä ja rikasta elämää Nany onkaan elänyt, ajatteli Mama surkeana.
Oli kulunut jo yli vuosi siitä , kun Maman puoliso Kirk oli lähtenyt kotoa, sinisten tuntureiden peikkolaaksosta. Kirk oli vain kyllästynyt ja pitkästynyt. Hän oli halunnut paeta suurten kaupunkien melskeeseen hakemaan jännitystä peliluolista ja elämään vauhdikasta rakkauselämää hutsukoiden kanssa. Mama oli jäänyt yksikseen vastuusen perheestä. Siltä hänestä tuntui.
Nany oli läsnä olematta läsnä. Eikä hän puuttunut lasten kasvatukseen. Hän vain kertoi tarinoita. Hän ei myöskään pitänyt silmälaseja niinkuin Valaistunut. Mutta Valaistunut olikin lukenut silmänsä piloille kaikenmaailman uskonnoista ja filosooffeista ja muusta käsittämättömästä viisaudesta. Eikä se tuntunut mitenkään käytännön elämään soveltuvan.
Nyt Mama oli väsynyt tähän kaikkeen puurtamiseen.
Hän vuodatti lammikollisen suuria kyyneletä miettiessään vuoden takaisia tapahtumia. Valaistunut oli tuonut Taran, tämän enkelitytön perheeseen ja silloin oli alkanut suuri muutos.
Se oli leijunut peikkolaaksossa ja imeytynyt perheen jäsenten sieluihin. Tara oli löytynyt kirkkaan lammen rannalta metsiköstä. Hänen sinne tuloaan ei kukaan osannut selittää. Kerrottiin ,että Taran äiti oli suuri enkeli taivaissa. Tara oli tullut avamaan peikkojen tietoisuutta rakkauteen.
Mamaa vavisutti ja hän huokaili syvään. Kaikki olivat muuttuneet Taran tulon jälkeen. Kaikki paitsi Mama , joka kiireiltään ei juuri ehtinyt ajattelemaan. Mutta nyt Mama ajatteli. Hänen päänsä tuntui pakahtuvan ja sydämessä oli herännyt käsittämätön kaipaus johonkin uuteen ja kokemattomaan. Hänhän oli vain perheensä siivooja,ruonlaittaja ja palvelija.Hän tajusi ettei hänellä ollut mitään omaa elämää.Aivan kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan.
Mama kaipasi miestään Kirkiä. Hän ajatteli kuinka hänen äitinsä Nanyn elämä oli ollut aina yllätyksellistä ja vaihtelevaa.Mutta hän oli vain Mama , tavallistakin tavallisempi peheenäiti.
Tuntui kuin vuodet olisivat vain vierineet ohi.Hän koki itsensä tympääntyneeksi ja ikävystyneeksi.
Nyt tähän täytyy tulla muutos.Minun itseni on muututtava,Mama mietti kuumeisesti.
-Minäen ole löytänyt itseäni.Näin se on. En elä omaa elämääni----elän vainmuiden kautta.
Maman ohimoita jyskytti.Hän oli kuullut kuinka suuressa kaupungissa oli itsensäsisäistämis kursseja. Sellaiselle nyt lähden--Mama päätti mielessään.
Mama kohottautui ylös tuolistaan ja kiipesi horjuvia portaita pitkin ullakolle. Hän kaivoi esille vanhan matkalaukkunsa ja pudisteli pölyjä ulsteristaan. Hän oli nyt vakaasti päättänyt lähteä. Juuri tänä yönä, ei sitten joskus. Juuri nyt kun tämä polte sielussa oli näin palava.
Perhe ei edes huomannut hänen lähtöään.He kaikki olivat niin tottuneita Mama touhuamiseen etteivät moista yllätystä voineet kuvitellakkaan tapahtuvaksi. Nama kirjoitti kiireissääkaksi kirjettä. Toisen hän jätti pöydälle perheellensä ja toisen hän postittaisi kylällä kodinhoitajalle.

Hiljaa ja äänettömästi hän avasi oven ,joka narahti ruostunella saranoillaan. Hän käveli syksyiseen kuutamon valaisemaan yöhön ,jossa tähdet vilkuttivat tuhansin säteilevin silmin.

Aamulla perhe heräsi todellisuuteen. Ovella seisoi topakka rintava kodinhoitaja pukeutuneena synkän siniseen virkapukuun.Mustat hiukset oli ankarasti tiukalla nutturalla ja hänen teräksenharmaat pienet silmät katsoivat tiiviisti ja räpyttämättä hänen esitelessään itsensä.

Maman jättämä kirje oli avoimena sotkuisella pöydällä.

"Rakas peheeni.Olen lähtenyt nyt löytämään itseni.
Kun olen pois teistä huolehtii kodinhoitaja.
Palaan takaisin ,kun tiedän kuka olen."
---syleilen teitä kaikkia ------
Rakkaudella Mama."

Ja niin alkoi suuri muutos koko perheessä,joka nyt ulottui käytännön tasolle saakka.
Mutta se onkin jo toinen tarina. Sen pituinen se.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu