Jumalan viesti

Skitsofreenikko kuulee miesääniä
Skitsofreenikon kuuloharhoissa on maskuliininen viritys. Valtaosalla nais- ja miespotilaista aivoissa kummittelee nimenomaan miesääni.

Skitsofreniassa keskushermoston toiminta häiriintyy ja tuottaa potilaalle aistiharhoja. Sairaan on vaikea erottaa toisistaan ulkoisia ja sisäisiä ärsykkeitä. Tyypillinen aistimus on puheääni, joka kommentoi potilaan tekemisiä tai hänen ajatuksiaan. Kyse on sisäisestä puheesta, jota hän ei huomaa omiksi ajatuksikseen.

Brittitutkijoilla on miesäänteen ylivallalle yksikertainen selitys: aivojen on paljon vaikeampi tuottaa naisääniä. Asia selvisi 12 koehenkilöllä tehdyssä aivotutkimuksessa. Ryhmä altistettiin sekä mies- että naisäänille samalla kun heidän aivonsa kuvattiin. Kuvat osoittivat, että naisäänet aktivoivat miesääniä voimakkaammin ohimolohkon kuuloaivokuorta. Naisilla on lyhyemmät äänijänteet, jotka tuottavat laajan kirjon erilaisia äänitaajuuksia. Se on ilmeisesti niin kova pala aivoille, etteivät ne kykene tuottamaan yhtä monivivahteista sisäistä puhetta.
4303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Nonii. Kun tuot asian esille nuinkin vakuuttavasti Mirka, siis kuin sen esität, ja melkein päivästä toiseen monilla eri nimimerkeilläsi, niin onhan se uskottava, että juuri sinun päässäsi on nimenomaan miesääniä niiden monien naisäänien lisäksi. Mutta miksi riekut täällä uskontopalstalla, eikö sinun kuuluisi olla jossakin sellaisella palstalla, jossa on kaltaisiasi äänikokoelmia huhuilemassa alati toisilleen moniäänisesti? Ulkoiseksi ohjeeksi vain tämä seuraava; osta ohimolohkolaput ja hyvät kuulosuojaimet, mutta älä osta niitä uskovaiselta kauppiaalta, sillä niistä saattaa saada kipinän kuulemaan hengellisiä ääniä! ;)

Äänestä
  • Miten sinä erotat nämä viestit toisistaan? Onko kyse jumala vai jokin muu.

    Äänestä

Mystinen todellisuus, joka ympäröi ihmistä, on kuitenkin olemassa. On olemassa sielu joka pääsee unessa seikailemaan, eikä ihminen voi tieteellisesti mitenkään mitata missä se voi käydä ja missä se ei voi käydä.
Myös vaistoaminen on luonnollista, ja joskus vaistot varoittavat esim. menemästä johonkin, ja tilanteen voi välttää jos ei mene.
Jos joku kuulee päässään ääni, niin niistä ei kannata välittää. (Ikinä ei pidä totella jos sellaiset yrittää käskytellä tai jotakin muuta sellaista.)
Tieteellisestikkin on voitu jotain yliluonnollista yhteydenottamista muuallepäin jopa todistaa. Mutta Jeesus on se, johon kannattaa aina ja kaikissa asioissa turvautua, koska hän on voittanut kuoleman, ja hänellä on kuoleman ja tuonelan avaimet.
Valitettavasti niitäkin ihmisiä on, jotka ovat menneet niin sekaisin että ovat lähteneet tekemään toisille ihmisille pahaa. Sellainen ihminen tekee juuri niinkuin paholainen haluaa, koska hän ei halua ihmiselle mitään hyvää.

Äänestä

Äänien kuulemisesta on esitetty useita teorioita. Mielenkiintoinen on esim. Julian Jaunesin teoria. Julian Jaynes on jäljittänyt äänien kuulemista ihmisen evoluutiossa tutkien useita ikivanhoja kulttuureita. Jaynesin mukaan äänien kuuleminen oli koko yhteiskunnalle yhteinen kokemus aina vuoteen 1300 eKr. Silloin syntyi nykyisin tietoisuutena tunnettu käsite ja äänien kuulemisen kyky hävisi yhteiskunnasta. Ihmisillä, jotka kuulevat ääniä tänä päivänä, on edelleen tämä harvinainen taipumus, joka on hävinnyt muilta ihmisiltä evoluution myötä.

Kannattaa mainita myös hollantilainen Limburgin yliopiston professori Marius Romme, joka edustaa ns. uutta lähestymistapaa äänien kuulemiselle. Hänen mukaansa äänien kuuleminen voi olla kyky tai ominaisuus siinä missä vaikka musikaalisuukin eikä mikään sairaus.

Tässä linkki näille sivuille:

http://members.surfeu.fi/jyer/johanna/pts.html#2.2

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reijo. kirjoitti:

Skitsofreenikko kuulee miesääniä
Skitsofreenikon kuuloharhoissa on maskuliininen viritys. Valtaosalla nais- ja miespotilaista aivoissa kummittelee nimenomaan miesääni.

Skitsofreniassa keskushermoston toiminta häiriintyy ja tuottaa potilaalle aistiharhoja. Sairaan on vaikea erottaa toisistaan ulkoisia ja sisäisiä ärsykkeitä. Tyypillinen aistimus on puheääni, joka kommentoi potilaan tekemisiä tai hänen ajatuksiaan. Kyse on sisäisestä puheesta, jota hän ei huomaa omiksi ajatuksikseen.

Brittitutkijoilla on miesäänteen ylivallalle yksikertainen selitys: aivojen on paljon vaikeampi tuottaa naisääniä. Asia selvisi 12 koehenkilöllä tehdyssä aivotutkimuksessa. Ryhmä altistettiin sekä mies- että naisäänille samalla kun heidän aivonsa kuvattiin. Kuvat osoittivat, että naisäänet aktivoivat miesääniä voimakkaammin ohimolohkon kuuloaivokuorta. Naisilla on lyhyemmät äänijänteet, jotka tuottavat laajan kirjon erilaisia äänitaajuuksia. Se on ilmeisesti niin kova pala aivoille, etteivät ne kykene tuottamaan yhtä monivivahteista sisäistä puhetta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu