Herran voidellut

Ennen muinoin oli tapana Israelissa, että Hallitsiat ja proffeetat voideltiin virkaansa öljyllä.

Muun muassa Samuelille Herra sanoi: Ota sarvesi
ja mene ja voitele Saul Kuninkaaksi.

Sittemmin Elia voitelee proffeetaksi tilalleen
Elisan. Muistaaksen samalla matkalla hän voitelee Jeehun Kuninkaaksi, Tästä Sarvi ja öljy aiheesta olisi varmasti paljon keskeistä tarinaa

Siunausta
3203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tietää tästä mielen kiintoisesta öljysarven kanssa tehdyistä hallitsioiden ja profeetain
voitelusta, Kun näyttää siltä,että paremmalla hengellisellä viisudella varustetu ovat Adventisteja. Jumala on kai heidän puolellaan
Tuon viisauden takia. Siksi kysyn heidän apuaan saadakseni jotain uutta mielen kiintoista keskustelua toimintaan.

Pyhän öljyn voitelu pyhiltä pitäisi kiinnostaa
kaikkia Jopa uudessa testamentissa:

Siunausta Herrassa Kaikille Antilta

Äänestä
  • Jos tämä uuden liiton Jeesus olikin se mainittu voideltu Ruhtinas Josta oli ennustettu jo paljon etukäteen. Hänhän itse sanoo jotenkin näin. Herra on minut voidellut minut julistamaan ilo-sanomaa ja päästämään orjat vapauteen ja julistamaan otollista vuotta.

    Äänestä

  • Aavistelia kirjoitti:

    Jos tämä uuden liiton Jeesus olikin se mainittu voideltu Ruhtinas Josta oli ennustettu jo paljon etukäteen. Hänhän itse sanoo jotenkin näin. Herra on minut voidellut minut julistamaan ilo-sanomaa ja päästämään orjat vapauteen ja julistamaan otollista vuotta.

    Amen sanon Jeesuxen Nimessä! Kyllä rakas voideltu Jeesus!! Ole siunattu Jeesus!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Demigod kirjoitti:

Ennen muinoin oli tapana Israelissa, että Hallitsiat ja proffeetat voideltiin virkaansa öljyllä.

Muun muassa Samuelille Herra sanoi: Ota sarvesi
ja mene ja voitele Saul Kuninkaaksi.

Sittemmin Elia voitelee proffeetaksi tilalleen
Elisan. Muistaaksen samalla matkalla hän voitelee Jeehun Kuninkaaksi, Tästä Sarvi ja öljy aiheesta olisi varmasti paljon keskeistä tarinaa

Siunausta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu