Sodankäynti ja sen historia, milloin ihminen oikein alkoi sotia systemaattisesti.
Tuliko sodankäynti mukaan normaaliin käyttäymiseen silloin kun perustettiin ensimmäinen kylä, vai vasta silloin kun alettiin omimaan alueita ja oikeuksia.
Vai oliko kyse siitä, että tämä on helpoin tapa kerätä ruokaa ja tarvikkeita isolle porukalle eli ryöstää niitä muilta.
Tuliko sodankäynti mukaan normaaliin käyttäymiseen silloin kun perustettiin ensimmäinen kylä, vai vasta silloin kun alettiin omimaan alueita ja oikeuksia.
Vai oliko kyse siitä, että tämä on helpoin tapa kerätä ruokaa ja tarvikkeita isolle porukalle eli ryöstää niitä muilta.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kyllähän sotia on ollut varmasti niin kauan kuin eläinlaji Homo sapienskin on ollut olemassa - tai ehkä paljon kauemminkin käyväthän esim. muurahaisetkin sotia!
Eikö silloin rauhanaate seiso tyhjällä pohjalla jos kerran sota on olennainen osa ihmisen historiaa. Onhan ihmisillä sodankäynnin korvike, urheilu, mutta onko se riittävä?
Kyllähän siinä, että sodimme sotaista luontoamme vastaan, riittää sodan korviketta kyllikseen!
Yhteiskuntien ja ihmisyhteisöjen toiminta on monisäikeinen ja alati muuttuva aihepiiri, jossa ei kovin suoraviivaisilla päätelmillä pääse paljoakaan eteenpäin.
Teoreettisesti ajatellen ajatus ihmisyhteisöstä lähinnä päämääriä rationaalisesti tavoittelevana entiteettinä on väärä. Sodankäynnissä voi olla rationaalisia tavoitteita palvelevia piirteitä, mutta rauhahan on peliteoreettisesti usein kannattavampaa kuin sodankäynti. Joten rationaalisuus-perspektiivi ei ole kiinnostava.
Jos tehtäisiin tutkimus kaikista käydyistä sodista, hypoteesini on, että vallitsevin sodankäynnin muoto on ritualistinen sota, jossa tiukoin eettisin säännöin toistuvin väliajoin käydään tappamassa muutama naapuriyhteisön asukas, voittaja pyytää sotakorvauksen ja sitten tehdään rauha ja jatketaan elämää entiseen malliin.
Sitä paitsi: sodan paradoksi on se, että häviäjä voittaa: Saksan, Suomen ja Japanin talousihmeet 60-70 luvulla ovat osoitus tästä.
Jos on pakko ajatellla, että mikä ihme tämän sotimistoiminnan funktio sitten on, niin jollain tavalla se uusintaa yhteisökulttia. Kuten tässä keskustelussa joku sanoikin, urheilu toimii nykyään samalla tavalla.
Nykyaikainen, vain vastustajan tuhoamiseen tai alistamiseen tähtäävä sota lienee historiallinen poikkeus. Esimerkiksi 1700- ja 1800-luvun sodat olivat keskenään sukua olevien kuninkaallisten välienselvittelyä; vielä Ensimmäinen maailmansotakin ritualistisia piirteitä.
Kyky väkivaltaan on muuten myös loistava keino ylläpitää valtarakenteita. Väkivallan monopolisointi valtiolle on luonut turvalliset edellytykset talouselämän kehitykselle.
Eli kaiken kaikkiaan: sota on yhtä vanha kuin ihminenkin. Sotilasinstituutio on pysynyt yllä, koska se vahvistaa yhteisökulttia. Itse sotien motiivi voi olla tietysti voiton tavoittelu, sisäpoliittiset ongelmat tai yksinkertaisesti mielipuolisuus.
Tämä menee nyt vähän filosofian puolelle, mutta hyökkääjän toiminta, jonka perusteena voi olla nuo mainitut voiton tavoittelu, sisäpoliittiset ongelmat tai mielipuolisuus, eivät vielä muodosta sotaa. Hyökkääjähän tulee aina 'rauhanomaisesti' ja 'vapauttajana'.
SODAN aloittaa puolustaja ampumalla rajan yli tms tullutta hyökkääjää.
Sen miten ymmärrän rituaalisen sodankäynnin, en usko sen olleen loppujen lopuksi kovinkaan vallitseva. Tappamiseen on aina pyritty ja jos olosuhteet sallivat niin vihollisyhteisön tuhoaminen ei ole ollut kovinkaan harvinaista. Ilmiö on havaittu jo simpanssien sodankäynnissä.
Kansallisvaltioiden väliset sodat väestöön suhteutettuina ovat huomattavasti miedompia, kuin heimoasteella, metsästäjä-keräilijöiden keskuudessa.
Tuskin sodan häviäjiä voittajiksi voidaan kutsua jos koko yhteisö listitään.
ovat tuttuja jo Raamatussa!
Alunperin kun ihmiset elivät pienheimoissa, niin kysymys oli yksinkertaisesti oikeudesta metsästää ja jatkaa sukua.
Voittaja korjasi potin, metsästysmaat ja naaraat.