Käsitykseni nykyhallituksestamme on tullut myönteisemmäksi. Ennen se oli pelkästään kielteinen. Pääministerin avuttomuus edeltäjäänsä nähden oli kovin korostunut, ja koko hallituksen toiminta vaikutti kovin hapuilevalta, kun ministerit eivät ilmeisesti tienneet, mitä heidän tulisi sanoa ja tehdä. Ja työttömyyskin vain jatkoi kasvuaan, yritykset karkasivat Kiinaan ja Suomi ajautui EU:ssakin marginaaliin.
Nyt jo jonkin aikaa Vanhasessa on ollut havaittavissa selvää jämäköitymistä, ja muutkin ministerit ovat käyneet tarmokkaammin oman postinsa kimppuun. Ja tuloksiakin on alkanut näkyä. Gallupit kertovat, että työttömyys on kääntynyt laskuun – vaikka toisaalta väkeä vähennetään sieltä täältä ja työpaikkoja karkaa edelleen halvempiin maihin – ja kansa kuten yrityksetkin luottavat tulevaisuuteensa.
Avainministerien Vanhasen ja Kalliomäen henkilökemiat näkyvät sopivan yhteen lähes samoin kuin Lipposen ja Niinistön, ja he ovat saaneet ryhmissään samanlaisen arvovallan, ja niinpä he jyräävät päätöksiä läpi niin, että hallitus näyttää hyvinkin määrätietoiselta.
Kunnon riitoja hallituksen sisällä on vain vähän, eikä tuosta kuntaremonttiasiastakaan kehkeytyne sellaista. Demarit eivät tule antamaan kepulle periksi siinä, että remontilla vain kasvatettaisiin byrokratiaa luomalla uusi väliporras ja pitämällä kaikki entinen. Demaripuolella pelätty kepun ohjelmissa ollut laajamittainen hajasijoittaminen ei sekään ole riitoja aiheuttanut, kun kepukin näkyy onneksi jättäneen sen lähinnä vaalipuheisiinsa.
Hallituksen alku ja liikkeellelähtö oli todella vaikeata ja kaikki kehitystä osoittavat indikaattorit olivat punaisella. Nyt suunta näyttäisi muuttuneen. Miten paljon siitä on luettava hallituksen päätösten ja tekemisten ansioksi? Sellainen kyllä hieman ihmetyttää, sillä eivät nuo pienet veronalennukset liene kovin suuria saaneet aikaan. Mitä muuta hallitus on tehnyt sellaista, joka esim. on parantanut työllisyyttä lisännyt suomalaisten tulevaisuudenuskoa?
Voi sittenkin olla niin, että tuon myönteisen kehityksen selittäjä on muu kuin hallituksen tekemiset, mutta tärkeintä, että kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseksi. Sen todelliset syyt olisi kyllä hyvä tietää. Jos joku minua parempi kansantalousmies – siihen ei paljon vaadita – uskoo syitä tietävänsä, hän sivistänee meitä kertomalla niistä tämän jatkoksi!
Niin tai näin; käsitykseni hallituksesta on huomattavasti parantunut sen alkuajoista. Toki minua ja varmaan monia muita edelleen suuresti häiritsee hallituksen hapuilu EU:ssa ja turha vaatimattomuus siellä. Samoin hallituksen hapuilevat, muuttuvat ja ristiriitaiset näkemykset turvallisuustarpeistamme ja keinoista turvallisuutemme varmistamiseksi. Tässä presidenttimme taitaa tukkia hallituksen tietä.
Olen ollut vankkumaton sinipunan kannattaja, ja olen sitä kyllä edelleen, mutta mielestäni ei olisi katastrofi, jos punamulta jatkaisi seuraavienkin vaalien jälkeen. Eräät reunaehdot sille kyllä tulisi asettaa.
Kuntaremontti täytyy ehdottomasti toteuttaa seuraavan hallituskauden aikana. Tämä hallitus siihen ei enää pysty. Ja remontti on toteutettava sillä n. 80-100 suurkunnan mallilla, joka jo nyt saa suurimman kannatuksen sdp:ssa ja kokoomuksessa. Jos keskusta tulee sen mallin taakse ja sitoutuu hallitusohjelmassa sen toteuttamiseen, yksi reunaehto täyttyy.
Toiseksi reunaehdoksi tulee asettaa kepun hellimästä hajasijoittamisesta luopuminen. Luotava suurkuntamalli keskittää alueensa virastoja, laitoksia, teollisuutta, kauppaa ja kaikkea osaamista kuten ihmisiäkin niihin uusiin kuntakeskuksiin, joista vähitellen tulee riittävän vahvoja ihan omalta pohjaltaan. Niihin ei tarvitse pumpata muualla luotuja ja siellä hyödyllisemmin käytettäviä pääomia tai siirtää osaavia ihmisiä hyödyllisistä töistään sinne peukaloitaan pyörittämään.
Kolmanneksi reunaehdoksi mielestäni pitäisi asettaa turvallispoliittisesta ratkaisustamme päättäminen realistiselta pohjalta. On analysoitava ja perustellen todettava, onko meillä turvallisuusvajetta vai eikö sitä ole. Jos turvallisuusvajetta ei ole, puolustusvoimammekin ovat turhaan liian suuret, niitä voidaan radikaalisti pienentää ja siirtyä vapaaehtoisilla täydennettävään ammattiarmeijaan. Jos vajetta on, silloin sitä vastaan voidaan turvautua vain liittymällä Natoon. Euroopan yhteisistä, riittävän vahvoista puolustusvoimista haaveilu ei ole realismia.
Mielestäni sekä historiamme että nykypäivänä nähtävän valossa meillä on niin suuri turvallisuusvaje, että se kauhistuttaa, kun tietää omat mahdollisuudet täysin riittämättömiksi sitä vastaan. Kysyn kuin Jari Tervo: Eikö Venäjä enää olekaan siinä vieressämme, minne se on siitä viety? Kun seuraa tilannetta Venäjällä näkee vain kaksi yhtä pelottavaa vaihtoehtoa sen kehityksestä: joko diktatuurin paluun tai valtakunnan hajoamisen ja siitä aiheutuvan ja naapureihinkin vyöryvän kaaoksen.
No, valitettavasti mikään puolueemme ei ole niin viisas, että havaitsisi tuon tosiasian, tai vaikka havaitsisikin, sillä ei ole vielä nyt rohkeutta esittää tarvittavia toimia. Niihin mennään vasta sitten, kun on pakko.
Hallitukseen palatakseni voitaneen todeta, että sekä sdp:n että keskustan kokemukset tästä viimeisestä yhteisestä hallitustyöstä lienevät olleet voittopuolisesti myönteisiä. Ne eivät siis estäne punamullan jatkumista tulevaisuudessakin. Ja onhan sillä jo pitkälti vanhempaa historiaa, kummallakin taholla enimmäkseen myönteisenä koettua. Eli jos sdp ja keskusta pääsevät hallitusneuvotteluissa sopimukseen ainakin kuntaremontista ja hajasijoitusasioista, niin punamulta voinee jatkua.
Mutta jos keskusta ei voi sitoutua mainittuihin ehtoihin, vaihtoehto on selvä ja helppo: sinipuna. Kokoomus ja sdp ovat jo nyt yhtä mieltä mainituista asioista, ja varmasti tuo ”pääoman ja työn liitto” pääsee monista muistakin asioista yksimielisyyteen ja hedelmällisempään yhteistyöhön kuin punamulta konsanaan, jossa mm. näkemykset yhteiskuntamme kehittämisen luonteesta sittenkin eroavat suuresti.
Sdp voi odottaa vaaleja rauhallisin mielin. Mielipidemittaukset osoittavat sille koko ajan hiljalleen kasvavaa kannatusta, ja mitä todennäköisimmin se tulee olemaan suurin puolue vaalien jälkeen. Sen ei tarvitse kosiskella itselleen hallituskumppaneita, vaan tulijoita on tarjolla.
Entäpä porvarihallitus? Sitähän täälläkin on kaipailtu. Ainahan saa löysiä puhua, mutta teot ovat erikseen. Niin kepun kuin kokoomuksen on sittenkin helpompi päästä yhteisymmärrykseen sdp:n kuin toistensa kanssa. Eikä niillä kummallakaan olisi varmaan haluakaan päästää sdp:tta oppositioon, sillä sen seuraamuksena puolueesta kasvaisi liian suuri ja vahva.
Sdp on varmasti halutuin kumppani niin keskustalle kuin kokoomuksellekin. Se merkitsee sitä, että kumpi tahansa noista on valmis tinkimään monista omista tavoitteistaan hallitukseen päästäkseen. Sdp:n ei tarvitse tinkiä mistään, joten sosialidemokraattinen politiikka tulee jatkumaan maassamme seuraavienkin vaalien jälkeen, joko keskustan tai kokoomuksen tuella ja avustuksella.
Nyt jo jonkin aikaa Vanhasessa on ollut havaittavissa selvää jämäköitymistä, ja muutkin ministerit ovat käyneet tarmokkaammin oman postinsa kimppuun. Ja tuloksiakin on alkanut näkyä. Gallupit kertovat, että työttömyys on kääntynyt laskuun – vaikka toisaalta väkeä vähennetään sieltä täältä ja työpaikkoja karkaa edelleen halvempiin maihin – ja kansa kuten yrityksetkin luottavat tulevaisuuteensa.
Avainministerien Vanhasen ja Kalliomäen henkilökemiat näkyvät sopivan yhteen lähes samoin kuin Lipposen ja Niinistön, ja he ovat saaneet ryhmissään samanlaisen arvovallan, ja niinpä he jyräävät päätöksiä läpi niin, että hallitus näyttää hyvinkin määrätietoiselta.
Kunnon riitoja hallituksen sisällä on vain vähän, eikä tuosta kuntaremonttiasiastakaan kehkeytyne sellaista. Demarit eivät tule antamaan kepulle periksi siinä, että remontilla vain kasvatettaisiin byrokratiaa luomalla uusi väliporras ja pitämällä kaikki entinen. Demaripuolella pelätty kepun ohjelmissa ollut laajamittainen hajasijoittaminen ei sekään ole riitoja aiheuttanut, kun kepukin näkyy onneksi jättäneen sen lähinnä vaalipuheisiinsa.
Hallituksen alku ja liikkeellelähtö oli todella vaikeata ja kaikki kehitystä osoittavat indikaattorit olivat punaisella. Nyt suunta näyttäisi muuttuneen. Miten paljon siitä on luettava hallituksen päätösten ja tekemisten ansioksi? Sellainen kyllä hieman ihmetyttää, sillä eivät nuo pienet veronalennukset liene kovin suuria saaneet aikaan. Mitä muuta hallitus on tehnyt sellaista, joka esim. on parantanut työllisyyttä lisännyt suomalaisten tulevaisuudenuskoa?
Voi sittenkin olla niin, että tuon myönteisen kehityksen selittäjä on muu kuin hallituksen tekemiset, mutta tärkeintä, että kehitys on kuitenkin kääntynyt myönteiseksi. Sen todelliset syyt olisi kyllä hyvä tietää. Jos joku minua parempi kansantalousmies – siihen ei paljon vaadita – uskoo syitä tietävänsä, hän sivistänee meitä kertomalla niistä tämän jatkoksi!
Niin tai näin; käsitykseni hallituksesta on huomattavasti parantunut sen alkuajoista. Toki minua ja varmaan monia muita edelleen suuresti häiritsee hallituksen hapuilu EU:ssa ja turha vaatimattomuus siellä. Samoin hallituksen hapuilevat, muuttuvat ja ristiriitaiset näkemykset turvallisuustarpeistamme ja keinoista turvallisuutemme varmistamiseksi. Tässä presidenttimme taitaa tukkia hallituksen tietä.
Olen ollut vankkumaton sinipunan kannattaja, ja olen sitä kyllä edelleen, mutta mielestäni ei olisi katastrofi, jos punamulta jatkaisi seuraavienkin vaalien jälkeen. Eräät reunaehdot sille kyllä tulisi asettaa.
Kuntaremontti täytyy ehdottomasti toteuttaa seuraavan hallituskauden aikana. Tämä hallitus siihen ei enää pysty. Ja remontti on toteutettava sillä n. 80-100 suurkunnan mallilla, joka jo nyt saa suurimman kannatuksen sdp:ssa ja kokoomuksessa. Jos keskusta tulee sen mallin taakse ja sitoutuu hallitusohjelmassa sen toteuttamiseen, yksi reunaehto täyttyy.
Toiseksi reunaehdoksi tulee asettaa kepun hellimästä hajasijoittamisesta luopuminen. Luotava suurkuntamalli keskittää alueensa virastoja, laitoksia, teollisuutta, kauppaa ja kaikkea osaamista kuten ihmisiäkin niihin uusiin kuntakeskuksiin, joista vähitellen tulee riittävän vahvoja ihan omalta pohjaltaan. Niihin ei tarvitse pumpata muualla luotuja ja siellä hyödyllisemmin käytettäviä pääomia tai siirtää osaavia ihmisiä hyödyllisistä töistään sinne peukaloitaan pyörittämään.
Kolmanneksi reunaehdoksi mielestäni pitäisi asettaa turvallispoliittisesta ratkaisustamme päättäminen realistiselta pohjalta. On analysoitava ja perustellen todettava, onko meillä turvallisuusvajetta vai eikö sitä ole. Jos turvallisuusvajetta ei ole, puolustusvoimammekin ovat turhaan liian suuret, niitä voidaan radikaalisti pienentää ja siirtyä vapaaehtoisilla täydennettävään ammattiarmeijaan. Jos vajetta on, silloin sitä vastaan voidaan turvautua vain liittymällä Natoon. Euroopan yhteisistä, riittävän vahvoista puolustusvoimista haaveilu ei ole realismia.
Mielestäni sekä historiamme että nykypäivänä nähtävän valossa meillä on niin suuri turvallisuusvaje, että se kauhistuttaa, kun tietää omat mahdollisuudet täysin riittämättömiksi sitä vastaan. Kysyn kuin Jari Tervo: Eikö Venäjä enää olekaan siinä vieressämme, minne se on siitä viety? Kun seuraa tilannetta Venäjällä näkee vain kaksi yhtä pelottavaa vaihtoehtoa sen kehityksestä: joko diktatuurin paluun tai valtakunnan hajoamisen ja siitä aiheutuvan ja naapureihinkin vyöryvän kaaoksen.
No, valitettavasti mikään puolueemme ei ole niin viisas, että havaitsisi tuon tosiasian, tai vaikka havaitsisikin, sillä ei ole vielä nyt rohkeutta esittää tarvittavia toimia. Niihin mennään vasta sitten, kun on pakko.
Hallitukseen palatakseni voitaneen todeta, että sekä sdp:n että keskustan kokemukset tästä viimeisestä yhteisestä hallitustyöstä lienevät olleet voittopuolisesti myönteisiä. Ne eivät siis estäne punamullan jatkumista tulevaisuudessakin. Ja onhan sillä jo pitkälti vanhempaa historiaa, kummallakin taholla enimmäkseen myönteisenä koettua. Eli jos sdp ja keskusta pääsevät hallitusneuvotteluissa sopimukseen ainakin kuntaremontista ja hajasijoitusasioista, niin punamulta voinee jatkua.
Mutta jos keskusta ei voi sitoutua mainittuihin ehtoihin, vaihtoehto on selvä ja helppo: sinipuna. Kokoomus ja sdp ovat jo nyt yhtä mieltä mainituista asioista, ja varmasti tuo ”pääoman ja työn liitto” pääsee monista muistakin asioista yksimielisyyteen ja hedelmällisempään yhteistyöhön kuin punamulta konsanaan, jossa mm. näkemykset yhteiskuntamme kehittämisen luonteesta sittenkin eroavat suuresti.
Sdp voi odottaa vaaleja rauhallisin mielin. Mielipidemittaukset osoittavat sille koko ajan hiljalleen kasvavaa kannatusta, ja mitä todennäköisimmin se tulee olemaan suurin puolue vaalien jälkeen. Sen ei tarvitse kosiskella itselleen hallituskumppaneita, vaan tulijoita on tarjolla.
Entäpä porvarihallitus? Sitähän täälläkin on kaipailtu. Ainahan saa löysiä puhua, mutta teot ovat erikseen. Niin kepun kuin kokoomuksen on sittenkin helpompi päästä yhteisymmärrykseen sdp:n kuin toistensa kanssa. Eikä niillä kummallakaan olisi varmaan haluakaan päästää sdp:tta oppositioon, sillä sen seuraamuksena puolueesta kasvaisi liian suuri ja vahva.
Sdp on varmasti halutuin kumppani niin keskustalle kuin kokoomuksellekin. Se merkitsee sitä, että kumpi tahansa noista on valmis tinkimään monista omista tavoitteistaan hallitukseen päästäkseen. Sdp:n ei tarvitse tinkiä mistään, joten sosialidemokraattinen politiikka tulee jatkumaan maassamme seuraavienkin vaalien jälkeen, joko keskustan tai kokoomuksen tuella ja avustuksella.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tekisi mieleni sanoa, että kannattiko kirjoittaa noin pitkästi itsestään selvyyksistä, sillä noin on ja niin tulee olemaan. Mutta olkoon, kun noin hyvin kirjoitat. Ehkä asiat eivät ole kaikille yhtä selviä kuin Sinulle, minulle ja monelle muulle. Mielenkiintoisinta onkin, millä argumenteillä joku kenties yrittää esittämäsi kumota ja mitä hän tilalle esittää!
...että en rikkonut kirjoituksella ainakaan käsitystäsi siitä, miten on ollut, miten on nyt ja miten tulee olemaan. En sano Sinuhen tavoin, että "niin on aina ollut ja niin tulee aina olemaan", sillä politiikassa ei ole muuta pysyvää kuin muutos. Onneksi yleensä eteenpäin ja parempaan. Kepu kyllä yrittää aina välillä kääntää kehityksen pyörää taaksepäin, mutta ei sen voimat siihen riitä.
Niin, mielenkiintoista olisi minustakin, jos joku yrittäisi osoittaa minun olevan väärässä näkemyksissäni ja kertoisi missä kohdin ja miten hänen mielestään asiat ovat ja tulevat olemaan. Mutta saattaa olla niin, että sellaiseen ei ryhdy kukaan, joka haluaa esiintyä täällä jatkossakin jotenkin uskottavana.
On niin totta kuin tosi olla voi:
- Mielestäni sekä historiamme että nykypäivänä nähtävän valossa meillä on niin suuri turvallisuusvaje, että se kauhistuttaa, kun tietää omat mahdollisuudet täysin riittämättömiksi sitä vastaan. Kysyn kuin Jari Tervo: Eikö Venäjä enää olekaan siinä vieressämme, minne se on siitä viety? Kun seuraa tilannetta Venäjällä näkee vain kaksi yhtä pelottavaa vaihtoehtoa sen kehityksestä: joko diktatuurin paluun tai valtakunnan hajoamisen ja siitä aiheutuvan ja naapureihinkin vyöryvän kaaoksen. -
Mutta jos jokin asia on oikein pelottava, ihminen torjuu sen mielestään. Niin tekevät useimmat suomalaiset tuossa asiassa. Siitä ei hyvää seuraa, mutta itse olemme seuraukset tilanneet. Sääli jälkipolvia.