"Sakkaa kaljatuopin pohjalla"

politiikkansa vastustajista,tämä suuri kansalaissovun rakentaja. Monikohan vielä muistaa mitä eräs emäntä hänelle vastasi lehdessä ,tuolloin 70-luvulla ?
Kauko Kare sen ainakin julkaisi.
16611
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

...saanen sanoa, että en ole "sakkaa kaljatuopin pohjalla" enkä yhteiskunnankaan pohjalla, en missään. Kukaan minut oikeasti tunteva ei liene koskaan minua sellaisena pitänyt. Silti en hyväksy läheskään kaikkia Urho Kekkosen tekemiä ratkaisuja.

Muistan liian hyvin Kekkosen ajan ja hänen tapansa ja tekonsa. Myöhemmin niistä paljon luettuani ja niitä ajateltuani olen tullut yhä kekkosvastaisemmaksi, ja minua harmittaa, että en jo silloin aikanaan protestoinut näkyvämmin häntä vastaan. Pieni uhraus suuren asian rinnalla olisi ollut se, jos siitä olisi koitunut haittaa sotilasuralleni.

Äänestä
  • JormaKKorhonen ei tosiaankaan ole "sakkaa kaljatuopin pohjalla". Se olisi aivan kiltisti sanottu. Olut on nimittäin jalo juoma, ja useat laatuoluet, erityisesti pintahiivaoluet, ovat hieman sakkaisia.

    Parempia kielikuvia JormaKKorhosesta olisivat esimerkiksi:

    Kokkare saostuskaivossa.

    Salmonella kanassa.

    Herpes genitaaleissa.

    Oksennus juhlapäivällisillä.

    Näitä olisi helppo keksiä lisää vaikka kuinka paljon... liian kilttejähän nämä kyllä vieläkin ovat Jormalle.

    Äänestä

  • Tiedontuoja kirjoitti:

    JormaKKorhonen ei tosiaankaan ole "sakkaa kaljatuopin pohjalla". Se olisi aivan kiltisti sanottu. Olut on nimittäin jalo juoma, ja useat laatuoluet, erityisesti pintahiivaoluet, ovat hieman sakkaisia.

    ...

    Äänestä

  • kai nyt äkkäsit sarkasmin,näin se maanisä leimaili omaa kansaansa.Taisi mennä pieleen.
    Kyllä Tuure Junnila,Georg C. Ehrnrooth,Kaarlo Pitsinki,L.A. Puntila olivat monesti oikeassa.
    Nyt ei vaienneta ihmisiä myllykirjeillä!

    Äänestä

  • oikeutettuna kirjoitti:

    kai nyt äkkäsit sarkasmin,näin se maanisä leimaili omaa kansaansa.Taisi mennä pieleen.
    Kyllä Tuure Junnila,Georg C. Ehrnrooth,Kaarlo Pitsinki,L.A. Puntila olivat monesti oikeassa.
    Nyt ei vaienneta ihmisiä myllykirjeillä!

    Kierroksia lisää taatto.. ei kukaan huomaa että sulla suikassa suhisee

    Äänestä

  • kolmikanta kiihdyttää.. kirjoitti:

    Kierroksia lisää taatto.. ei kukaan huomaa että sulla suikassa suhisee

    vaikuttaa oikein opetetulta k-linjalaiselta mutta paremmin on juopon puheita.

    Äänestä

  • Tiedontuoja kirjoitti:

    JormaKKorhonen ei tosiaankaan ole "sakkaa kaljatuopin pohjalla". Se olisi aivan kiltisti sanottu. Olut on nimittäin jalo juoma, ja useat laatuoluet, erityisesti pintahiivaoluet, ovat hieman sakkaisia.

    Parempia kielikuvia JormaKKorhosesta olisivat esimerkiksi:

    Kokkare saostuskaivossa.

    Salmonella kanassa.

    Herpes genitaaleissa.

    Oksennus juhlapäivällisillä.

    Näitä olisi helppo keksiä lisää vaikka kuinka paljon... liian kilttejähän nämä kyllä vieläkin ovat Jormalle.

    Otsikossa todetaan ilmiselvä asia.

    Äänestä

  • tämä hokija on kirjoitti:

    vaikuttaa oikein opetetulta k-linjalaiselta mutta paremmin on juopon puheita.

    ..tapojasi. Otat nyt tomerasti neljän sormen "yömyssyn", raa'an Silver-paukun ja laitat rouningin tyynyn alle ja tukit jo turpasi, tampio.

    Äänestä

  • Heippa tuppikulli!

    Äänestä

  • tämä hokija on kirjoitti:

    vaikuttaa oikein opetetulta k-linjalaiselta mutta paremmin on juopon puheita.

    ...

    Äänestä

Uskaltaisitko Kapi lyödä edes Silver-G:n verran vetoa että aloitit linjan, ja kumma kyllä maltoit odottaa jopa 11 minsaa ennen kuin lykkäsit "vastineesi" omalle startillesi.

Oletpa tohkeissasi, joskin aikamoinen pelle, toveri kultahammas!

..ja yhdenmiehen maakuntasarjan sirkus jatkuu ja jatkuu. Et enää viitsi edes yrittää peittää jälkiäsi. Lienee todellisuudentaju muuttanut lopullisesti viereiseen kyökkiin, pois KK:n koto-osoitteesta.

  • kun ei riitä, että näkisit kaikki Kapina vaan pitää sanoa se vielä kahteen kertaan. Näet vain pyöriviä kolmikantoja ja hagiksen punakoneita. Me muut näemme, että sinun päässäsi pyörii hulluus.

    Äänestä

  • sitä lasolia kirjoitti:

    kun ei riitä, että näkisit kaikki Kapina vaan pitää sanoa se vielä kahteen kertaan. Näet vain pyöriviä kolmikantoja ja hagiksen punakoneita. Me muut näemme, että sinun päässäsi pyörii hulluus.

    Minne lienet sinäkin maapoika ja metsuri vähäisen tietosi kadottanut?
    Kuka sanookaan: am muu..?

    Äänestä

...Sinulle ja teille kaikille, jotka olette joutuneet sijaiskärsijöikseni, eli syyttöminä vastaanottamaan kaiken tuon töryn, joka on tarkoitettu minulle.

Minua lohduttaa tieto siitä, että en ole sitä aiheuttanut, kun vain tuon yhden pätkän olen tänne tätä ennen heittänyt. Lohduttakoon teitä tieto siitä, että tuota törkyä silmillenne on heittänyt henkilö, jota ei voida pitää syyntakeellisena missään asiassa, eli Keris, joka ampuu nyt puskista ilmeisesti siksi, että hänen vakionikkinsä on saanut tänne porttikiellon.

Äänestä

- näistä kepuloisista, jotka täällä yrittävät esiintyä kuin miehet, joilla olisi ihan miehen vehkeet, henkselit ja kaikki... Ja Arja-täti ihan niinkuin hänellä olisi naisen vehkeet, vaikka taitaa olla samat kuin mekko-Laitisellakin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

sanoi Urho K. kirjoitti:

politiikkansa vastustajista,tämä suuri kansalaissovun rakentaja. Monikohan vielä muistaa mitä eräs emäntä hänelle vastasi lehdessä ,tuolloin 70-luvulla ?
Kauko Kare sen ainakin julkaisi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu