uutismixi

Kertoi tänään tarinaa Juutalaiset-Muslmit konfliktista Israelissa. Ohjelma taitaa olla lapsille. Noh, kuitenkin.
asiat esitettin näin.

*Tällä alueella sui palestiinalaiset(kuva -> israelin kartta yhdellä värillä, gaza ja länsiranta mukaan luettuna) Israelilaiset alkoi muuttaa alueelle 2. maailmansodan vainojen takia. (kuva -> punaisia pisteitä ilmestyy Israelin kartalle.) Ja valtasivat aluita(kuva -> nykyalue punaisella, länsiranta ja gaza muulla värillä.)*

toinen kohta joka tulee äkkiä mieleen on kohta jossa

*Israel on rajoittanut palestiinalaisten liikkeitä ja palestiinalaiset joutuu elämään ahtaasti.(kuva -> ihmisiä jossain rikkoutuneessa talossa)*

jutussa ei mainita mitään miksi 'israel valtasi' tai miksi 'palestiinalaiset elää ahtaasti' tai miksi 'palestiinalaisten liikkumista rajoitetaan'.

Kokonaisuudessaan juttu oli aika lapsellinen. Ehkä se oli tarkoituskin. Koska totuus siitä että miksi on liian negatiivinen paleille. Todellisuus on silti positiivinen israelille ja negatiivinen paleille. Sekä konfliktin voittojen ja häviöiden suhteen että tietenkin syy seuraus suhteiden osalta. Ellei sitten lähdetä sille tielle että juutalaiset ja siionistit syyllistyi rikokseen asuttaessaan muinaisen israelin seutuja.
5290
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

kun israelin juutalaiset tuskin on niin lähellä alunperäistäasuimistoa geneettisesti kuin palestiinalaiset!
Niin että taas hengen voimalla tehdään mitä vaan.
Viralliset maanomistuskirjat ei kelpaa ja haetaan apuun 2000v. vanhat!
Kuvastaa juutalaista herrakansa-ajattelua.

Kysehän oli siitä, että länsimaissa oltiin totaalisen kyllästyneitä juutalaisiin ja niistä haluttiin päästä eroon!

Äänestä
  • Nykyjuutalaisissahan on runsaasti Venäjältä tulleita "juutalaisia" eli kasaareja, jotka siis eivät geneettisesti ole alkuperäisiä juutalaisia, vaan jossain historian vaiheessa heidän esi-isänsä ovat kääntyneet juutalaisiksi.

    Äänestä

  • ' Sehän tässä kummastuttaa kun israelin juutalaiset tuskin on niin lähellä alunperäistäasuimistoa geneettisesti kuin palestiinalaiset! '

    Alkuperäisiin palestiinalaisiin kuuluu huomattavasti juutalaisia. Alueella asuu paljon erilaisia heimoja. Palestiina on roomalaisten ajanlaskumme alkupuolella alueella antama nimitys. Palestiinalaiset ennen israelilaistumista olivat siis kaikki, myös esim. englantilainen joka oli alueen asukas. Kielenkäytössä palestiina termiä on aikanaan käytetty niinkin kaukaisesta maasta kuin Irakista. Mutta palestiinan keskipiste lähtee israelin alueelta. Ei ole olemassa geneettistä palestiinalaista. On olemassa ihmisryhmä joka päätti olla muslimiosapuolen puolella kun juutalaisosapuoli alkoi itsenäistyä. Selkärangan tälle palestiinalaisuudelle jota PLOkin edustaa, antaa islam ja arabit, joille juutalaisen kansalliskodin nousu alueelle jotka arabit valtasivat islamin levittämisen yhteydessä, on suoranainen rikos allahia vastaan.

    Kyse on paljonkin hengen asioista molemmin puolin. Juutalaisasutus on säilynyt alueella koko sen ajan kun juutalaiset ovat olleet hajaannuksessa maailmalla. Hekin ovat palestiinalaisia sen mukaan kuin he sen identiteetin ovat omaksuneet. Sitä identiteettiä ihmiset eivät kuitenkaan omaksuneet ennen PLOn syntyä. Sitä ennen alueen asukkaat olivat sotatilassa 'suoonistista tunkeutujaa' vastaan, eikä liiemmin ollut halua ryhtyä mukaan tähän YKn jakosuunnitelmaan, kun ei johtajilla, ei sitä kansan keskuudessakaan, varsinkaan muslimien autoritäärisessä yhteisössä synny.

    ' Viralliset maanomistuskirjat ei kelpaa ja haetaan apuun 2000v. vanhat! '

    Siionistit ostivat arabeilta maata perustaakseen kibbutsejaan. usein maat olivat pelkkää suota ja aavikkoa, josta nyt on syntynyt se vehreys jota näemme Israelissa. Arabiasutus oli pääosin kaupungeissa. Juutalaiset eivät ole hankkineet arabienei jutalaisten omistuksessa olleita maita muutakuin ostamalla. Poikkeuksena on sodat joissa arabikylät lähtivät pakosalle, joten myös niiden omaisuus maaalueineen jäi rajan taakse kun Israel sodat voitti, joista ei tiettävästi ole maksettu korvauksia, koska arabimaat ja alueen muslimit, jotka myös evakuoi näitä arabeja osaltaan, olivat hyökkäävä ja myös hävinnyt osapuoli sodassa.

    ' Kuvastaa juutalaista herrakansa-ajattelua. '

    Mielestäni tämä ei kuvaa mitään muuta kuin sitä että juutalaiset oli perustamassa kansallista kotia muinaisen israelin alueelle. Sodissa saadut alueet voidaan lukea kategoriaan voitot a häviöt. Tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa etteikö myös muslimeilla olisi ollut mahdollisuus asua kotisijoillaan kuten ovat aina asuneet. ja kuten nyt ne, jotka juutalaisjohtajie pyynnöstä jäi alueelle, asuu.

    ' Kysehän oli siitä, että länsimaissa oltiin totaalisen kyllästyneitä juutalaisiin ja niistä haluttiin päästä eroon! '

    Ehkäpä länsimaiden synti. Mutta kannustin juutalaisnationalismille. Jatkuuko tämä sama synti Israelia kohtaan?

    Muslimimaista karkoitettiin kaikki juutalaiset, kun Israel perustettiin. Muslimien synti, heidän syynsä että israeliin riitti muuttajia? Ainakin he hyvin perustelivat juutalaisille miksi on onni omistaa kansallinen kotimaa.

    Äänestä

  • Rymbu kirjoitti:

    ' Sehän tässä kummastuttaa kun israelin juutalaiset tuskin on niin lähellä alunperäistäasuimistoa geneettisesti kuin palestiinalaiset! '

    alkua pidemmälle ...

    Äänestä

  • huomioitsija* kirjoitti:

    alkua pidemmälle ...

    myönnän.

    siksi varmaan ne muslimitkin riehuu siellä ja israel pistää sekopäitä kahleisiin

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Rymbu kirjoitti:

Kertoi tänään tarinaa Juutalaiset-Muslmit konfliktista Israelissa. Ohjelma taitaa olla lapsille. Noh, kuitenkin.
asiat esitettin näin.

*Tällä alueella sui palestiinalaiset(kuva -> israelin kartta yhdellä värillä, gaza ja länsiranta mukaan luettuna) Israelilaiset alkoi muuttaa alueelle 2. maailmansodan vainojen takia. (kuva -> punaisia pisteitä ilmestyy Israelin kartalle.) Ja valtasivat aluita(kuva -> nykyalue punaisella, länsiranta ja gaza muulla värillä.)*

toinen kohta joka tulee äkkiä mieleen on kohta jossa

*Israel on rajoittanut palestiinalaisten liikkeitä ja palestiinalaiset joutuu elämään ahtaasti.(kuva -> ihmisiä jossain rikkoutuneessa talossa)*

jutussa ei mainita mitään miksi 'israel valtasi' tai miksi 'palestiinalaiset elää ahtaasti' tai miksi 'palestiinalaisten liikkumista rajoitetaan'.

Kokonaisuudessaan juttu oli aika lapsellinen. Ehkä se oli tarkoituskin. Koska totuus siitä että miksi on liian negatiivinen paleille. Todellisuus on silti positiivinen israelille ja negatiivinen paleille. Sekä konfliktin voittojen ja häviöiden suhteen että tietenkin syy seuraus suhteiden osalta. Ellei sitten lähdetä sille tielle että juutalaiset ja siionistit syyllistyi rikokseen asuttaessaan muinaisen israelin seutuja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu