Tulkaa lapset tyköni

"Vantaalaismieheltä löytyi suuri määrä lapsipornovideoita
   
Vantaa. Poliisi on löytänyt vantaalaisen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijältä suuren määrän lapsipornovideoita, joita hänen epäillään myös levittäneen eteenpäin internetin vertaisverkossa. Poliisin mukaan mies on pääosin myöntänyt lapsipornon hallussapidon ja välityksen.

Lapsipornovideot löytyivät vuonna 1983 syntyneen vantaalaismiehen kotitietokoneelta. Komisario Juha Juurisen mukaan videoissa oli alle 10-vuotiaita lapsia.
Juurinen ei osaa arvioida tarkasti videoiden määrää. "Videoiden läpi katsomisessa meni kolme päivää. Kyllä niitä oli riittävästi", hän muotoilee.

Miehen käyttämässä vertaisverkoissa käyttäjät jakavat keskenään esimerkiksi videoita ja musiikkia. Aineistoa etsivä laittaa usein automaattisesti jakoon omat tiedostonsa.
Poliisi selvittää vielä, voiko lapsipornoa mahdollisesti vastaanottaneita saada selville. Videoiden alkuperämaa ei ole tiedossa.

Poliisi epäilee, että vantaalaismies on syyllistynyt myös salakatseluun. Hänen epäillään valokuvanneen isosena toimineen tytön riisuutumista salaa ikkunan takaa Vantaankosken seurakunnan rippileirillä.
Miehen tietokoneelta ei löytynyt epäsiveellistä materiaalia tytöstä tai muista leiriläisistä. "Kenenkään leirillä olleen ei kannata olla asiasta huolissaan", komisario Juurinen vakuuttaa.

Seurakunnan muut työntekijät eivät Juurisen mukaan tienneet miehen toiminnasta.
Mies on ollut vangittuna parin viikon ajan."

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980810871
5316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuolla uskolla nyt mitään negatiivista vaikutusta ihmiseen.

syntinen ja rikollinen oli uskoa tai ei jatkaa rikostaan niin kauan kuin joku asia lopettaa rikoksen tekemisen. minusta uskonto saattaa olla jopa positiivinen asia koska se on tavallaan laki, joka on aina läsnä, ja jota pitää yrittää täyttää. Toisin sanoen jos ihminen olisi tosi-uskova, räjähtää tosi-uskoon, hän lopettaa synnin. Toisin sanoen että ihminen todella uskoo että tämä teko on rikos jne. uskolla joka siis lupaa helvettiä tästä rikoksesta, on mielestäni aina positiivinen vaikutus salarikolliseen.

varmaan jokainen omaa paheita. esim. tupakointi, ylipaino tms. jos on joku asia joka saa ihmisen uskomaan tämän asian pahuuteen, se on helpompi pyrkiä lopettamaan. Sama pätee tähän uskoon joka lupaa helvettiä jos ihminen ei todella yritä päästää rikollisesta toiminnasta.

rikoksiin ajaa aina samat syyt, riippumatta siitä millä sitä perustelee, käsite 'anteeksianto', ei lopeta rikosta, mutta antaa ihmiselle tavoitteen jonka puitteissa voi aloittaa rikoksesta vapaan elämän. Muutenhan ihminen on kuin ilman uskoa elävä joka ei edes pyri selvittämään niitä klikkejä jotka johtaa siihen että nyt vaan pitää rikkoa lakia. Tietoisuus rikoksen tekemisestä on erittäin tärkeää jotta rikollisuus voisi loppua.

Usko on itseasiassa parannuskeino.

Äänestä
  • Mutta aika heikoilla valoilla mennää,jos täytyy alkaa uskomaan johonkin luonnottomaan asiaan,että yhteiskunnan sääntöjen mukaan pystyisi elämään.

    Toisaalta tuossa jutussasi on pointti..Olen samaa mieltä siitä,että jos uskominen johonkin taruolentoon saa ihmisen toimimaan yheiskunnan sääntöjen mukaan,niin hyvähän se on...mutta siinä vaiheessa herää kysymys uskovan henkisestä tasapainosta..onko se ihan "normaalilla" tasolla,jos ei muuten osaa sääntöjä noudattaa,kuin jonkun taruolennon "sääntöjen" takia.

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    Mutta aika heikoilla valoilla mennää,jos täytyy alkaa uskomaan johonkin luonnottomaan asiaan,että yhteiskunnan sääntöjen mukaan pystyisi elämään.

    Toisaalta tuossa jutussasi on pointti..Olen samaa mieltä siitä,että jos uskominen johonkin taruolentoon saa ihmisen toimimaan yheiskunnan sääntöjen mukaan,niin hyvähän se on...mutta siinä vaiheessa herää kysymys uskovan henkisestä tasapainosta..onko se ihan "normaalilla" tasolla,jos ei muuten osaa sääntöjä noudattaa,kuin jonkun taruolennon "sääntöjen" takia.

    joo. no kyse nyt olikin lähinnä niistä rikoksista jotka on myös syntejä, jolloin uskonto palvelee maan järjestyksen pitoa ja toisin päin.

    syyt jotka johtaa rikolliseen käyttäytymiseen on aina jossain muualla kuin laissa. lakia ei rikota yleensä siksi että halutaan kapinoida. ellei kyse ole juuri siitä.

    jos rikot jumalaa vastaan varastamalla, tai yhteiskuntaa vastaan varastamalla, sinun täytyy kummassakin tapauksessa selvittää ne syyt miksi varastat. nälkä? tavaran/rahan himoitseminen?

    jos siis uskot että varastaminen on syntiä ja rikos, etkä halua tehdä syntiä tai rikkoa lakia, sinun täytyy joko pyytää tavaraa/rahaa tai ruokaa. ei tuo sen kummempaa ole.

    varas on aina varas ellei hän yhtäkkiä ala kunnioittaa lakia. vankilan ja virkavallan tarkoitus olisi saada varas kunnioittamaan lakia. uskossa tarvitaan sitä tosi-uskoa ennekuin se alkaa tehota varkaaseen ja tämä menee pyytämään ruokaa tai rahaa.

    joten pointti nyt vaan postaamisessani oli että usko on parannuskeino, ei sairaus, jolla ilmeisesti aloitusviesti viittasi tähän rikokseen, koska muutenhan ei rikollinen uskovakin olisi sairas tuon diagnoosin mukaan...

    jos nyt sitten ihmiset vain ymmärtäis katsoa sanankirjasta mitä USKO sana merkitsee suhteessa tekoihin. tyhjää on usko ilman tekoja...

    Äänestä

  • Rymbu kirjoitti:

    Elikkä en oikein pysty nyt hifaamaa tota lausetta:"mitä USKO sana merkitsee suhteessa tekoihin."..vaikka kuinka sitä kääntelen,niin en loogista siitä saa..joten jeesaisitko ja kertoisit mitä tuo tarkoittaa?

    mitä sanoin jälkimmäisessä lauseessa. mitä ne teot missäkin ja kenenkin kohdalla ovat, siihen en ota kantaa. ne voivat olla joulupukkiin uskovalle sukan ripustamista. riippuvaiselle henkilökohtaista kamppailua tai hoitoon hakeutumista. nälkäiselle kerjäämistä(teko on itseasiassa erään teon tekemättä jättämistä)....

    eli toisin sanoen jos uskoo teon rikollisuuteen, tavoite on että sitä ei enää suorita, ja jos usko on kannustimena, usko on tyhjää ilman tekoja, toisin sanoen jos ei ole sitä omaa halua ja yritystä, koska monet rikolliset taipumukset ei lopu helposti jos varsinkin kyse on esim. rosvo uran sijaan töihin menosta tms. joskus ne loppuu helposti jos kyse on rosvourasta jonka lopettaminen ei vaikuta jokaipäiväisiin tärkeisiin asioihin. joskus joutuisi katsomaan että ei ole ansainnut ylellisyyttä joka on hankittu rosvoamalla.

    kaikki lähtee yksinkertaisesta käskystä: älä varasta. toisin sanoen ei ole tekosyitä. vaikka toisella olisi koko maailman omaisuus ja sinulla ei mitään, siltikin sinun pitäisi kerjätä, pyytää, ei varastaa, tai jos olet riittävän lahjakas, voit itse saavuttaa saman.

    eipä tämä tämän normaalimpaa ole tämä uskon puitteissa pahojen taipumusten kontrolli, joskus jopa tehokkaampi kuin etäinen ja kaikki näkemätön lain koura....

    kuten sanoin edellisen viestin alussa. ulkopuolinen lainkoura palvelee tätä jumalaa yhtä paljon kuin ihmisen uskonnollinen henk. koht. lainkoura. ja tottakait anteeksisaamiseen kuuluu olennaisena osana, pitäisi kuulua myös muille ihmisille aiheutetun vahingon korvaamispyrkimys.

    tosiuskossa ja mukamukauskossa erona on se että laillisuus lähtee ihmisestä itsestään, ei se että jonkun pitää ensin saada sinut kiinni ennekuin laki ja järjestys saadaan aikaan..

    itseasiassa uskosta pitäisi puhua uskona muttakun valitettavasti usko termiin sisältyy se että se on uskomista, ja sitä voi olla monen asteista, ja jos usko pettää, ei olekkaan tätä sisäistä lakia, paitsi omatunto, joka on kaikilla, joka sekin tuntuut olevan aika suhteellinen ihmisestä riippuen. miten ihminen tulisi tosiuskoon niin että lain rikkominen loppuisi kokonaan?

    aika paha kysymys jonka kanssa raamatunkin Jumalan kerrotaan nostaneen kädet pystyyn.... ilmeisesti tämä anteeksiantava armo kuitenkin on omiaan antamaan siihen mahdollisuuden, jos ihminen haluaa kehittyä kuten sanotaan, kristuksen kaltaisuuteen, viattomuuteen, joka olisi olotila taivaassa, kun kaikki pahat saatanoineen tuhotaan....

    uskonnollista uskonnollista.. menee rutkasti yli sen pointin minkä vuoksi kommentoin uota aloitusviestiä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

USKO ON SAIRAUS kirjoitti:

"Vantaalaismieheltä löytyi suuri määrä lapsipornovideoita
   
Vantaa. Poliisi on löytänyt vantaalaisen seurakunnan vapaaehtoistyöntekijältä suuren määrän lapsipornovideoita, joita hänen epäillään myös levittäneen eteenpäin internetin vertaisverkossa. Poliisin mukaan mies on pääosin myöntänyt lapsipornon hallussapidon ja välityksen.

Lapsipornovideot löytyivät vuonna 1983 syntyneen vantaalaismiehen kotitietokoneelta. Komisario Juha Juurisen mukaan videoissa oli alle 10-vuotiaita lapsia.
Juurinen ei osaa arvioida tarkasti videoiden määrää. "Videoiden läpi katsomisessa meni kolme päivää. Kyllä niitä oli riittävästi", hän muotoilee.

Miehen käyttämässä vertaisverkoissa käyttäjät jakavat keskenään esimerkiksi videoita ja musiikkia. Aineistoa etsivä laittaa usein automaattisesti jakoon omat tiedostonsa.
Poliisi selvittää vielä, voiko lapsipornoa mahdollisesti vastaanottaneita saada selville. Videoiden alkuperämaa ei ole tiedossa.

Poliisi epäilee, että vantaalaismies on syyllistynyt myös salakatseluun. Hänen epäillään valokuvanneen isosena toimineen tytön riisuutumista salaa ikkunan takaa Vantaankosken seurakunnan rippileirillä.
Miehen tietokoneelta ei löytynyt epäsiveellistä materiaalia tytöstä tai muista leiriläisistä. "Kenenkään leirillä olleen ei kannata olla asiasta huolissaan", komisario Juurinen vakuuttaa.

Seurakunnan muut työntekijät eivät Juurisen mukaan tienneet miehen toiminnasta.
Mies on ollut vangittuna parin viikon ajan."

http://www.helsinginsanomat.fi/tuoreet/artikkeli/1101980810871

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu