Haluaisin kuulla perusteltuja näkemyksiä anarkisteiksi itseään kutsuvilta, kuinka he näkevät vapauden todellisen olemuksen.
Onko vapaus sitä ulkoisten esteiden poissaoloa, josta myös liberaalit puhuvat? Vai onko vapaus sitä riippumattomuutta, mistä monet antiikin ajattelijat puhuvat, mutta myös useat klassiset liberaalit ajattelijat (ja myös vaikkapa Machiavelli)? Vai onko vapaus ennemminkin omien kykyjensä optimaalista käyttömahdollisuutta, oman ideaalinsa toteuttamismahdollisuutta? Vai rationaalisen moraalilain noudattamista? Vai onko se ennemminkin sartrelaista vapautta kaikista moraalirakennelmista?
En aikonut yllä olevilla kysymyksillä rajata vaihtoehtoja, vaan ennemminkin viitoittaa omaperäisimpien ajatusten esilletuomista. Ilolla kuulen kaikki vastaukset, kunhan ne ovat edes jotenkin perusteltuja.
Onko vapaus sitä ulkoisten esteiden poissaoloa, josta myös liberaalit puhuvat? Vai onko vapaus sitä riippumattomuutta, mistä monet antiikin ajattelijat puhuvat, mutta myös useat klassiset liberaalit ajattelijat (ja myös vaikkapa Machiavelli)? Vai onko vapaus ennemminkin omien kykyjensä optimaalista käyttömahdollisuutta, oman ideaalinsa toteuttamismahdollisuutta? Vai rationaalisen moraalilain noudattamista? Vai onko se ennemminkin sartrelaista vapautta kaikista moraalirakennelmista?
En aikonut yllä olevilla kysymyksillä rajata vaihtoehtoja, vaan ennemminkin viitoittaa omaperäisimpien ajatusten esilletuomista. Ilolla kuulen kaikki vastaukset, kunhan ne ovat edes jotenkin perusteltuja.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Itse en näe, että vapaudeksi olisi mielekästä kutsua pelkkää ulkoisten pakkojen poissaoloa. Tällaisella määritelmällä ulkoavaruudessa leijaileva, harhautunut astronautti on vapaa, mutta ei se kovin mielekästä olemassaoloa ole.
Sen sijaan itseään toteuttamaan pystyvä, riittävät elämisen puitteet takaavalla avaruusasemalla oleva kosmonautti on nähdäkseni "vapaampi", koska hänen elämänsä ei ole pelkkää taistelua olemassaolosta. Hän on siirtynyt tarvehierarkian ylemmille askelmille.
Moraalista en usko kenenkään sielullisesti terveen olevan vapaa. Raskolnikovillekin kävi kalpaten. Ei anarkisti voi pitää Netsajevin vallankumouksellista katekismusta päämääränä vaan korkeintaan keinona.
Olemassaolon vapaus määrittyy siis selkeästi enemmän situationistiseen huutoon tarpeesta ELÄÄ pelkän selviytymisen sijaan. Siinä mielessä libertaristit tai minarkistit menevät metsään, että heille negatiivisten vapauksien pakkovalta tukahduttaa ihmisestä positiivisten vapauksien kaihon.
Vapautta ei mielestäni tulisi sekoittaa elämän mielekkyyteen. Se, että elämä ei ole mielekäs, ei kerro vielä välttämättä mitään itse vapaus-käsitteestä. Olet siis harhautunut puhumaan elämän mielekkyydestä, et vapaudesta. Voihan astronauttikin olla vapaa, eikä hänen vapauttaan vähennä yhtään se, että hän ei pidä omasta vapaudestaan. Miksi vapauden tulisi olla toivottavaa?
Astronauttiesimerkki oli suunnattu vähän niinkuin libertaristeja kohti. Klassinen esimerkkihän on, kuinka joku inha kapitalisti ostaa kaiken maan vapaan henkilön ympäriltä ja estää tätä liikkumasta mihinkään ja kaikki tavaran toimitukset häneltä ja hänelle. Libertaristien käsityksen mukaan tällainen saarrettu henkilö on edelleen vapaa, mutta ei minunlaisieni anarkistien mielestä. Siten vapauteen kuuluu jonkinlaisia positiivisia vapauksia ja mahdollisuuksia toteuttaa itseään.
Anarkisteille vapaus ei ole joko-tai. Se on sekä vapautta ulkoisista kahleista (ylivallasta, riistosta, mielivallasta, häirinnästä, kiusaamisesta jne) että - ja ennen kaikkea - vapautta elää omaa elämäänsä, toteuttaa ihmisyyttään.
Vapaus ei ole sitä, ettei ole vankilassa. Vankilassakin voi olla vapaa, ja vapaalla jalalla voi totta vie olla epävapaa. Autoritaarisen periaatteen mukaisesti osaamme kyllä tukahduttaa, sensuroida ja kahlita itseämme - ja toisiamme.
Mielestäni vapautta ei pitäisi ajatella pelkästään yksilökohtaisesti, koska jokainen yksilö on osa jotakin suurempaa ryhmää, ja viimekädessä me kaikki olemme osa ihmiskuntaa, tai laajennetaan vielä: osa planeettaamme tai maailmankaikkeutta. Siksi jonkun toisen epävapaus vähentää myös omaa vapauttamme.
Kurt Vonnegut siteeraa kirjassaan Hokkus Pokkus Eugene Victor Debsiä: "Niin kauan kuin on alempia yhteiskuntaluokkia, minä kuulun niihin. Niin kauan kuin on rikollisia aineksia, minä kuulun niihin. Niin kauan kuin yksikin ihminen on vankilassa, minä en ole vapaa."
Vankilat meillä on yhteiskunnassamme ja päässämme. Free your mind and the rest will follow? Tietenkään ei riitä, että muutamme mielemme jollain tempulla vapaaksi. Meidän täytyy muuttaa yhteiskuntaa. Mutta muuttaaksemme yhteiskuntaa meidän täytyy muuttaa mieltämme. Siksi "free your mind and the rest will follow" on ehkä oikeasti syvällinen ajatus. Koska todellisuutemme on sitä, millaisena me sitä pidämme. Ja odotukset ohjaavat maailmassa muutakin kuin pörssikursseja.
"Anarkisteille vapaus ei ole joko-tai. Se on sekä vapautta ulkoisista kahleista (ylivallasta, riistosta, mielivallasta, häirinnästä, kiusaamisesta jne) että - ja ennen kaikkea - vapautta elää omaa elämäänsä, toteuttaa ihmisyyttään."
Eli toisin sanoen, vapaus ei tarkkaan ottaen ole anarkistisessa mielessä ulkoisten esteiden poissaoloa. Se on ennemminkin riippumattomuutta. Toisaalta se on myös, kuten lisäät, vapautta elää ihmisarvoisesti, ihmisenä. Tämä lisäys tarvitsisi mielestäni lisämääreitä. Mitä on oman elämän eläminen? Mitä on oman ihmisyyden toteuttaminen?
"Vapaus ei ole sitä, ettei ole vankilassa. Vankilassakin voi olla vapaa, ja vapaalla jalalla voi totta vie olla epävapaa. Autoritaarisen periaatteen mukaisesti osaamme kyllä tukahduttaa, sensuroida ja kahlita itseämme - ja toisiamme."
Lisäät vielä vapauteen mielensisäisen vapauden. Tällaista vapautta esimerkiksi juuri Berlin kritisoi puhuessaan sisäisestä linnakkeesta. Hänen mukaansa tällaiseen sisäiseen linnakkeeseen on vetäydytty (toisin sanoen kannatettu tällaista näkemystä vapaudesta) historiallisesti katsoen pahimpina sorron aikoina. Hänen mukaansa vapaus ei voi olla vain sitä, että toteaa itsensä olevan vapaa, joskin eri rituaalein ja eri merkityksin. Tässä suhteessa olen samaa mieltä Berlinin kanssa. Vapaus on mielestäni ennen kaikkea poliittista, yhteisöllistä. Sisäinen vapaus on ennemminkin itsesuggestiota.
"Mielestäni vapautta ei pitäisi ajatella pelkästään yksilökohtaisesti, koska jokainen yksilö on osa jotakin suurempaa ryhmää, ja viimekädessä me kaikki olemme osa ihmiskuntaa, tai laajennetaan vielä: osa planeettaamme tai maailmankaikkeutta. Siksi jonkun toisen epävapaus vähentää myös omaa vapauttamme."
Tässä kohtaa osoitat läheisyytesi klassisiin anarkisteihin. Ihminen voi olla vapaa vain kuin muut ihmiset ovat vapaita. Myös vaikkapa Hegel katsoi tällaisen näkemyksen olevan vapauden käsitteen käsitteellisesti välttämätön osa (joskin hänen yhteyttään anarkisteihin tuskin tarvitsee valaista). Miksi tulisi olettaa vapauden olevan edes käsitteellisesti sidoksissa toisten vapauteen? Kuinka vähentää minun vapauttani (vaikkapa riippumattomuuttani) se, että toinen ei ole riippumaton? Mielestäni tässä et ole johdonmukainen. Tämä käsitys tarvitsee lisävalaistusta, jotta voit esittää ne implisiittisen ajatusmallit, mihin tämä näkemys perustuu.
"Kurt Vonnegut siteeraa kirjassaan Hokkus Pokkus Eugene Victor Debsiä: 'Niin kauan kuin on alempia yhteiskuntaluokkia, minä kuulun niihin. Niin kauan kuin on rikollisia aineksia, minä kuulun niihin. Niin kauan kuin yksikin ihminen on vankilassa, minä en ole vapaa.'"
En ole samaa mieltä Vonnegutin kanssa. Ajatus kuulostaa kauniilta, mutta mielestäni ajatuksen kauneus sekoitetaan liian usein niihin valitettaviin johtopäätelmiin, joihin usein joudumme ajautumaan.
"Vankilat meillä on yhteiskunnassamme ja päässämme. Free your mind and the rest will follow? Tietenkään ei riitä, että muutamme mielemme jollain tempulla vapaaksi. Meidän täytyy muuttaa yhteiskuntaa. Mutta muuttaaksemme yhteiskuntaa meidän täytyy muuttaa mieltämme. Siksi "free your mind and the rest will follow" on ehkä oikeasti syvällinen ajatus. Koska todellisuutemme on sitä, millaisena me sitä pidämme. Ja odotukset ohjaavat maailmassa muutakin kuin pörssikursseja."
Mielestäni juuri tästä löytyy piilevä autoritäärinen prinsiippi, jota välttämättä et myöskään sinä ole huomannut. Selitän lyhyesti, jos et käsitä selitykseni ydintä (selitin joko huonosti tai et ymmärtänyt, tai kummatkin), voin selittää sen pidemminkin pyytäessäsi.
Olettakaamme, että meidän täytyy "vapauttaa" oma mielemme. Kuka määrää, millä tavoin meidän täytyy "vapauttaa" mielemme, eli, kuka tosiasiassa voi todeta, kuka on vapaa, kuin yksilö itse? Jos toteamme, että yksilö itse on ainoa, joka kykenee määräämään ajatuksiensa tai "oman itsensä" vapauden, käsitys yhteisöllisestä vapaudesta valuu tyhjiin. Jos toisaalta oletamme yksilön olevan jäävi sanomaan omasta vapaudestaan, kenelle lankeaa tuomiovalta päättää, kuka on vapaa ja kuka ei? Eikö se lankea... jollekin elimelle, josta joudumme tällöin olemaan riippuvaisia? Riippuvaisuudella tarkoitan tällöin, että mahdollisuutta toisinkatsomiseen ei ole, toisin sanoen, meidän on järkevä uskoa niin? Kun joudumme luottamaan muiden arvostelukykyyn ennemminkin kuin muiden, eikö tällöin kyseessä ole juuri ennemminkin riippuvaisuus auktoriteeteista? Jos sen sijaan sanot, että tulee olemaan sellaisia auktoriteetteja, jotka eivät ole henkilöitä, vaan vaikkapa tosiasioita, luottamuksesi näiden tosiasioiden löytämiseen on mielestäni turhankin optimistinen.
Et ole välttämättä vielä puhunut itseäsi pussiin, mutta mielestäni käsityksesi vapaudesta tarvitsee vielä lisäselvityksiä; sellaisia implisiittisiä premissejä, joita et ole vielä tuonut esille.
"Kun joudumme luottamaan muiden arvostelukykyyn ennemminkin kuin muiden, eikö tällöin kyseessä ole juuri ennemminkin riippuvaisuus auktoriteeteista?"
Eli "Kun joudumme luottamaan muiden arvostelukykyyn ennemminkin kuin OMAAN, eikö...."
Vapautta ei voi käsitellä asiana sinänsä, vaan se liittyy mitä läheisimmin tasavertaisuuteen, oikeudenmukaisuuteen ja elämää koskeviin perustaviin kysymyksiin. Elämä on kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ei välttämättä suoraan, eikä heti, eikä todellakaan aina tarkoitetuilla tavoilla. Mutta jollakin tavalla sinäkin, "herra", olet muuttanut maailmaa pelkästään jo tuolla viestillä, johon minä nyt vastaan.
Olen kanssasi samaa mieltä, että "Vapaus on mielestäni ennen kaikkea poliittista, yhteisöllistä." (Toivoisin, että lukisit tarkemmin viestini kokonaisuutena, etkä ottaisi asiaksesi räpeltää sitä pala palalta kappaleiksi. Jos haluat harjoittaa dekonstruktiota, ota nimenomaan asioiden kokonaisuus huomioon sekä tuon kokonaisuuden taustalla olevat käsitykset ym. - siis oikeasti, ei niitä itse luuloteltuja.)
Kirjoitit, että "Sisäinen vapaus on ennemminkin itsesuggestiota." Mitä mahtanet tarkoittaa sisäisellä vapaudella? Itsesuggestio, siis kaikki nämä hölönpölö positiiviset ajattelut, ovat tietenkin suurta huijausta, jonka tarkoituksena on vain pysyttää asiat sellaisina kuin ne ovat ja kerätä siinä sivussa tietysti sievoiset voitot. Minusta sisäinen vapaus (jos nyt haluat tuota käsitettä käytettävän) on kuitenkin jotain aivan muuta, se on paljon enemmän. Se on sitä, mitä minä yksilönä koen. Tämä on liian iso asia selitettäväksi tässä (vaatisi kirjan kirjoittamisen, kuten vastaaminen moniinkin kysymyksiisi), mutta yritän vähän:
Annan siis esimerkin. Ulkoisissa olosuhteissani tapahtuu jokin ratkaiseva muutos, minulta evätään yhtäkkiä säännöllinen tulo, ihmiset sylkevät päin naamaani, minut viedään vankilaan. Miten reagoin asiaan? Ryvenkö vihassa ja itsesäälissä, syytänkö itseäni ja muita, riehunko hulluna ja tulenkin pian hulluksi, masennunko ja jään loputtomiin kelaamaan samoja ajatuskuvioita? Olisiko - ihan itseni kannalta - parempia vaihtoehtoja? Sellaisia, jotka mahdollistaisivat sen, että edelleenkin olisin oman itseni herra, että edelleenkin jatkaisin kokonaistilanteen tiedostamista, että edelleenkin voisin kokea eläväni ja iloitsevani elämästä.
Toinen esimerkki: Elämäni on tyhjää, mikään ei oikein ole hallinnassani, noudatan vain annettuja käskyjä, odotan sitä oikeaa tai eläkepäiviä että tilanne korjaantuisi. Tämä sisäisen epävapauden tila (josta melkein me kaikki kärsimme) on mahdollista muuttaa sisäiseksi vapaudeksi, joka sitten ehkä tuottaakin aivan toisenlaista ajattelua ja toisenlaista toimintaa. Lisäbonuksena ilo: elämä voi olla ihanaa, vaikka kaikki meneekin perseelleen.
Tottakai kukin yksilö määrittää itse oman vapautensa. On kuitenkin olemassa myös yleispäteviä kriteerejä määritellä, onko joku vapaa vai ei. Orjuus, tuo nykyisin niin pahalta kuulostava sana, on joissakin tilanteissa aivan normaaliksi katsottu käytäntö, jota puolustellaan status quon säilyttämisellä, yleisellä moraalisella hyvinvoinnilla ja milloin milläkin yhteisellä(eli vallanpitäjien ja voitonkerääjien) hyvällä. Meillä on kuitenkin (ihmiskuntana) yleispätevät arvot ja kriteerit, joiden nojalla voimme sanoa, että nyt tuossa joku joutuu elämään orjuudessa. Noita arvoja ja kriteerejä on löydettävissä kaikista uskonnoista, monista filosofioista sekä esim. ihmisoikeuksien julistuksesta. On nimittäin aivan yleismaailmallinen sääntö, ettei toiselle saa tehdä pahaa. Se on kaikkien arvojemme ydintä (ja sanoisin että silkkaa anarkiaa).
Anarkistit suhtautuvat orjuuteen täydellisen kielteisesti. Orjuudella on myös kannattajia. Harva kuitenkaan kannattaa omaa orjuutustaan, vaikka löytyyhän sitä kaikenlaisia vitsipäitä ja osa ihmisistä on ihan oikeasti mieleltään nyrjähtäneitä, mitä nykyinen mielipidedemokratiamme ei ota riittävästi huomioon.
Mitäkö on oman elämän eläminen ja ihmisyytensä toteuttaminen? Tiedät (jos olet tietoinen), kun koet. Koet (jos olet tietoinen), milloin sinua estetään siitä. Kukin ihminen toteuttaa itseään ja elää elämäänsä tavallaan, ja hyvä niin (siis hyvä, jos niin todella olisi), sillä juuri nämä eri tavat lisäävät elämämme (meidän kaikkien) rikkautta. Ei yksi ihminen mitään ole. Ei yksi ihminen voi kaikkea keksiä tai osata tai kyetä tai jaksaa. Me tarvitsemme toisiamme.
"Herra" kysyi: "Miksi tulisi olettaa vapauden olevan edes käsitteellisesti sidoksissa toisten vapauteen? Kuinka vähentää minun vapauttani (vaikkapa riippumattomuuttani) se, että toinen ei ole riippumaton? Milla vastaa: Olen ihminen. Siinä kaikki. Lue vaikkapa Ursula K. LeGuinin novelli "Jotka Omelasista poistuvat" - saattaa avata asiaa.
Kyse ei suinkaan ole riippuvaisuudesta auktoriteeteistä. On auktoriteettiä ja on auktoriteettejä. Jos sairastuu, on ehkä viisasta luottaa lääkärin arvostelukykyyn (edellyttäen tietenkin, että lääkäri osaa asiansa - monet osaavatkin) ja jos taas vesihana vuotaa, on ehkä syytä luottaa putkimiehen arvostelukykyyn.
Ei asiantuntijan arvostelukykyyn luottaminen sitä tarkoita, että tuolla asiantuntijalla olisi sinuun mitään muuta valtaa. Ei lääkäri voi määrätä sinua esim. orjuuttamaan itseäsi juuri tietyssä palkkatyössä. Sen sijaan työvoimaVIRANOMAINEN (= auktoriteetti) voi niin tehdä (hän taas ei vähänkään järkevässä järjestelmässä voi määrätä sinulle esim. lobotomiaa).
Jos systeemi on virkamiesvaltaisen lisäksi mielivaltainen, voi virkamies pakottaa ihan mihin tahansa, ja asiat voivat olla pahemminkin: aivan kaikki, jopa omat lapset, voivat toimia ilmiantajina sille suurelle auktoriteetille (esim. valtio).
Autoritaarisuus on autoritatiivista käyttäytymistä, joka perustuu autoritaariseen prinsiippiin, jonka mukaan on jotenkin oikein ja perusteltua käyttää yli-, mieli-, väki- ja pakkovaltaa toisen tottelemaan pistämiseksi.
Tossa näkökulmaa antavva sivusto ihmisten vapauden saavuttamiselle nykymaailmassa. http://www.globenet3.org/
En nyt viitsinyt tehdä omaa säiettä tälle asialle, ku liittyy prinsiippien muodostamiseen.