"Tutkijoiden tehtävänä ei ole tuottaa evankeliumeita, vaan heidän työnään on tuottaa tutkimusta".
Hyvä ut unum sint, joskus keskusteluun saattaa liittyä myös tietynlaista ironiaa.
Mutta kai huippututkimusyksiköllä on "valmiudet" kirjoittaa evankeliumit uusiksi. Ovathan he päteviä tutkijoita. Yrittihän sitä aikoinaan Terho Pursiainekin kirjallaan "uusin testamentti 1969", jossa hän muun muassa kieltää Jeesuksen ylösnousemuksen, joten ei mitään uutta auringon alla. Pursianen on sittemmin tullut toisiin aatoksiin, mutta huippututkimusyksikkö jatkaa valitsemallaan linjalla, eikä heihin näytä mikään "perestroikka" vaikuttavan.
Esimerkkinä voin ottaa Kari Latvuksen artikkelin kirjassa "Tulkinnan kehällä" s. 253, jossa hän toteaa Markuksen evankeliumin jättävän Jeesuksen syntyperän täysin avoimeksi. Latvus toteaa:" Vaikka ehdottomia päätelmiä onkin tehtävä pidättyvästi sen perusteella, mitä ei sanota (argumentio e silentio), voi varmuudella sanoa, ettei Markus rakenna teologiaansa, pelastusoppia tai kristologiaa, neitseellisen syntymän varaan. Jeesuksen merkitys on UT:N kirjoitusaikana siten ollut mahdollista kuvata ilman, että syntymään kiinnitettiin mitään huomiota.
Jätän tämän kysymyksen yleisesti arvoitavaksi, koska olin huomaavinani, että historialliskriittinen tarkastelutapa koskee myös katolista kirkkoa.
Nasaretilaisen historia on minulle kyllä varsin tuttu kirja. Sinulle suosittelisin tutustumista uuteen katolisen kirkon katekismukseen ja Lutherin kirjoituksiin kyseisistä aiheista? Toivotan myös sinulle lukuiloa!
Hyvä ut unum sint, joskus keskusteluun saattaa liittyä myös tietynlaista ironiaa.
Mutta kai huippututkimusyksiköllä on "valmiudet" kirjoittaa evankeliumit uusiksi. Ovathan he päteviä tutkijoita. Yrittihän sitä aikoinaan Terho Pursiainekin kirjallaan "uusin testamentti 1969", jossa hän muun muassa kieltää Jeesuksen ylösnousemuksen, joten ei mitään uutta auringon alla. Pursianen on sittemmin tullut toisiin aatoksiin, mutta huippututkimusyksikkö jatkaa valitsemallaan linjalla, eikä heihin näytä mikään "perestroikka" vaikuttavan.
Esimerkkinä voin ottaa Kari Latvuksen artikkelin kirjassa "Tulkinnan kehällä" s. 253, jossa hän toteaa Markuksen evankeliumin jättävän Jeesuksen syntyperän täysin avoimeksi. Latvus toteaa:" Vaikka ehdottomia päätelmiä onkin tehtävä pidättyvästi sen perusteella, mitä ei sanota (argumentio e silentio), voi varmuudella sanoa, ettei Markus rakenna teologiaansa, pelastusoppia tai kristologiaa, neitseellisen syntymän varaan. Jeesuksen merkitys on UT:N kirjoitusaikana siten ollut mahdollista kuvata ilman, että syntymään kiinnitettiin mitään huomiota.
Jätän tämän kysymyksen yleisesti arvoitavaksi, koska olin huomaavinani, että historialliskriittinen tarkastelutapa koskee myös katolista kirkkoa.
Nasaretilaisen historia on minulle kyllä varsin tuttu kirja. Sinulle suosittelisin tutustumista uuteen katolisen kirkon katekismukseen ja Lutherin kirjoituksiin kyseisistä aiheista? Toivotan myös sinulle lukuiloa!
Vastaukset 39
Vanhimmat
Me maallikot maksamme veroja (katolilaisetkin rahoittavat Suomen luterilaisia teologisia tiedekuntia). Ottaen huomioon nykytutkijoiden ylivertaisen objektiivisuuden, lähdekritiikin, massiivisen tietomäärän ja informaatioteknologian modernit resurssit, he todella hakkaavat evankelistat mennen tullen. Uuden tiukan, nimenomaan faktaevankeliumin kirjoittaminen olisi lasten leikkiä heille ja tieteen popularisointia parhaimmillaan. Jään odottamaan.
Terho Pursiainen ei ole eksegeetti eikä työskentele Helssingin yliopiston eksegetiikan laitoksella. Sotket asioita keskenään.
Lutheria varmaan lukeekin moni sellainen, joka tutkii esim. Lutheria raamatuntutkijana tai vaikkapa Lutherin raamattuteologiaa.
Siinä ei ole mitään ironista, että tutkijan työnä on uuden tutkimuksen tuottaminen. On kysymys ammatista ja ammattietiikasta. Tutkijan tehtäviin ei kuulu uusien evankeliumien tuottaminen. Kansalaiskeskustelu on eri asia ja se tehdäänkin eri roolissa ja eri foorumilla.
Tietääkseni kenelläkään raamatuntutkijalla ei ole ambitioita uusien evankeliumeiden kirjoittamiseksi. Pätevä tutkija tarkoittaa muuta kuin valmiutta tai halukkuutta kirjoittaa evankeliumeita, tuo jälkimmäinen kun kuuluu enemmän kaunokirjalilijoiden tai hengellisten kirjailijoiden toimialaan. Olen tutustunut kyllä katekismukseen ja se on hyvin, hyvin masentava doskumentti katolisen kirkon krapuvaiheesta.
........tietoinen siitä, että Pursiainen ei ole eksegeetti, eikä työskentele Helsingin yliopiston eksegetiikan laitoksella. Mutta todennäköisesti hän on opiskellut myös eksegetiikkaa, koska hän aikoinaan valmistui papiksi ja kirjoitti kirjan "uusin testamentti", joka käsittelee samoja aiheita, mitä tämä nykyinen "huippututkimusyksikkö". Mutta myöhemmin Pursiainen tuli siihen uskoon, että "Kristus on totisesti ylösnoussut", kuten ortodoksit sanovat ja siinä he sanovat aivan kuten evankelistatkin, kun taas huipputukimusyksikkö katsoo ymmärtävänsä, että evankelistat puhuvat satuja.
Satua ei sensijaan ole tämä piispa Riekkisen toteamus: " UT:n sisältämään traditiohistoriaan viitaten voisi jopa sanoa, ettei UT:ssa ´absoluuttista Jumalan sanaa` olekkaan...."
Täten tieteeseen vedoten piispa Riekkinen esittää omia uskonnollisia näkemyksiään. Muttei hän sentään aivan varma ole siitä, onko olemassa "absoluuttista Jumalan sanaa", kun hän toteaa, että " VOISI JOPA SANOA". Huippututkimusyksikölle näyttää siis olevan tyypillistä esittää vain "oletuksia"
Myllykosken ammattietiikka näyttää myös olevan siinä, että hän kieltää mm. Kristuksen neitseestäsyntymisen , johon hänellä on tietenkin oikeus. Hänelläkin kysymys on uskonnollisesta näkemyksestä, jolla ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä.
Olen kuitenkin sitä mieltä, että akateeminen vapaus täytyy olla, eikä tutkijoiden käsiä tietenkään saa sitoa. En suinkaan ole Raamatun tieteellistä tutkimusta vastaan, mutta tieteen nimissä minusta ei voida perustella mitenkään kysymyksiä, jotka kuuluvat uskon alueeseen.
"Olen tutustunut kyllä katekismukseen ja se on hyvin, hyvin masentava dokumentti katolisen kirkon krapuvaiheesta".
En nyt oikein tiedä, mitä tarkoitat sanalla "krapuvaihe". Tarkoitako kenties että katolisen kirkon katekismus kertoo kirkon "krapulavaiheesta".
Siinä katolisen kirkon katekismus ainakin osuu oikeaan (omasta mielestäni), kun se kertoo Kristuksen neitseellisestä sikiämisestä, syntien sovituksesta (joka taitaa huippututkimusyksikölle olla vaikea pala nieltäväksi) ja Jeesuksen ruumiillisesta ylösnousemuksesta.
krapuhan on sanan rapu vanhahtava muoto. Krapu ja rapu symbolina viittaa takaisin päin, taaksepäin mönkivään liikkeeseen. Uskoisin että sitä ajateltiin viestissäkin kun turvauduttiin krapuvertaukseen. Oma tulkintani on, että vanhahtava muoto krapu oli viestissä sarkasmia lisäävä tehokeino.
Uskoisin myös, ettei humanistitutkija koekaan voivansa esittää muita kuin tulkintoja ja perusteltuja oletuksia/arveluita tutkimansa materiaalin pohjalta. Raamatuntutkija voi sanoa, missä määrin hänen tutkimansa tekstit tukevat esim. oppia neitseestäsyntymisestä. Tekstithän eivät sitä juuri tue. Neitseestä syntyminen teologioineen kun näyttää perustuvan heprean kreikaksi kääntäneen erehdykselle hänen kääntäessään "nuori nainen" -ilmausta. Ja ennen kaikkea myöhempien lukijoiden tulkintojen liiallisuus tuotti huimia rakenteita tuon (alma) "nuori nainen" -kohdan päälle. Raamatuntutkijat menevät noiden uskomusten taakse, siis alkuteksteihin, ja kertovat mitä niissä varsinaisesti lukee ja kuinka nuo tekstit olisi aiheellista ymmärtää niiden syntyajan ja syntykulttuurin kontekstissa ja valossa.
Latvuksen teksti ei sisällä mitään uutta oivallusta, ei liioin harhaoppia. Se sanoo vain sen, minkä jokainen raamatunlukija voi itse päätellä: Markuksen evankeliumi ei sisällä viittausta Jeesuksen syntyperään. Se ei myöskään ole ristiriidassa Matteuksen ja Luukkaan kanssa, ja voi hyvin olla mahdollista, ettei kirjoittaja ole ollut tietoinen neitseestäsyntymistraditio(i)sta. Sama koskenee Paavalia. Johannes ei myöskään puhu asiasta suoraan mitään; mahdollista tosin on, että prologissa siihen epäsuorasti viitataan (1:13). Nämä seikat eivät kuitenkaan muuta miksikään sitä, että UT:n kaanon välittää meille kyseisen informaation Matteuksen ja Luukkaan teksteissä. Se, miten ne, jotka eivät ole ehkä asiasta kuulleetkaan, ovat uskonsa ymmärtäneet, on asia, jota ne voivat joutessaan pohtia, joilla ei muuta pohdittavaa ole. Me joudumme kyselemään, miten neitseestäsyntymistraditio niveltyy uskon kokonaisuuteen. Joku ei koe sitä traditiota tarvitsevansa. Ei sitä vastaan silti tarvitse taistella. Tohtori Luther aikoinaan neuvoi suhtautumaan vaikeisiin kohtiin nostamalla hattua ja siirtymällä seuraavaan aiheeseen.
Kuulin sen ensin katoliselta papilta ja olen yrittänyt noudattaa.
... the Word was God.
"Latvuksen teksti ei sisällä mitään uutta oivallusta, ei liioin harhaoppia. Se sanoo vain sen, minkä jokainen raamatunlukija voi itse päätellä: Markuksen evankeliumi ei sisällä viittausta Jeesuksen syntyperään".
Mark. 1:7-11 Ja hän saarnasi sanoen: "Minun jälkeeni tulee minua väkevämpi, jonka kengänpaulaa minä en ole kelvollinen maahan kumartuneena päästämään. Minä kastan teidät vedellä, mutta hän kastaa teidät Pyhällä Hengellä." Ja niinä päivinä Jeesus tuli Galilean Nasaretista, ja Johannes kastoi hänet Jordanissa. Ja heti, vedestä noustessaan, hän näki taivasten aukeavan ja Hengen niinkuin kyyhkysen laskeutuvan häneen. Ja taivaista tuli ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani; sinuun minä olen mielistynyt."
Ehkä Latvus ei ole lukenut Markuksen evankeliumin tätä kohtaa. Tuskin taivaasta tullut ääni oli Jaakobin ääni ja kyyhkynen, kuin Eesaun kädet.
Ei Markuksen evankeliumi tietenkään ole ristiriidassa Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien kanssa Jeesuksen syntymästä, koska asiallisesti tämä Markuksen evankeliumi kertoo aivan saman Jeesuksen syntymän alkuperästä, mitä muutkin evankelistat.
Toiseksi Markus todistaa pitävästi myös Jeesuksen alkuperän esimerkiksi seuraavassa kohdassa. Pelkkä ihminenkö voi tehdä vastaavaa, mistä Markus kertoo?
Mark. 3:3-5 "Niin hän sanoi miehelle, jonka käsi oli kuivettunut: "Nouse ja astu esille." Ja hän sanoi heille: "Kumpiko on luvallista sapattina: hyvääkö tehdä vai pahaa, pelastaako henki vai tappaa se?" Mutta he olivat vaiti. Silloin hän katsahtaen ympärilleen loi vihassa silmänsä heihin, murheellisena heidän sydämensä paatumuksesta, ja sanoi sille miehelle: "Ojenna kätesi." Ja hän ojensi, ja hänen kätensä tuli jälleen terveeksi".
Markuksen evankeliumista löytyy niitä runsaasti lisää, kuten lienet todennnut.
Lisäksi Johannes todistaa Jeesuksen alkuperän varsin selvästi ja heti aivan alussa Joh. 1:1-3 "Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan tykönä. Kaikki on saanut syntynsä hänen kauttaan, ja ilman häntä ei ole syntynyt mitään, mikä syntynyt on".
"Miten sitten neitseestäsyntyntymistraditio niveltyy uskon kokonaisuuteen. Joku ei koe sitä traditiota tarvitsevansa".
Aivan, hän voi vapaasti pitää näkemyksensä. Mutta eksegetiikka ei pysty todistamaan asiaa suuntaan eikä toiseen. Kysymys on lopulta, ei niinkään tieteestä, vaan vastakkain ovat kaksi uskonnollista näkemystä. Huippututkimusyksikkö pukee uskonsa vain "tieteellisen kaapuun".
Toisaalta Latvuksen on pakko myöntää, että Matteus ja Luukas mainitsevat neitseellisen sikiämisen, mutta sitten hän nopeasti kiirehtii kertomaan, että evankelistojen kertomukset eroavat toistaan lähes jokaisessa Jeesuksen lapsuuskertomuksen yksityiskohdassa. Entä sitten? Miten se liittyy neitseestäsyntymiseen?
Mitä Lutheriin tulee, Kristuksen neitseestäsyntyminen oli hänelle kaikkein helpoimpia kysymyksiä. Toisin on asia ,kun kysymyksessä on Jumalan "kaiken ennaltatietävyys".
'Eksegetiikka ei pysty todistamaan asiaa suuntaan eikä toiseen..' Niin?? Kaikki sellainenko on sitten totta, mitä ei pystytä vääräksi osoittamaan? Ei Jeesuksen merkitys vähäne yhtään, vaikkei hän neitseestä olisi syntynytkään. Minua on aina vähän askarruttanut, kun Lähi-idässä on paljon, paljon ennen Jeesusta vallinnut samanlainen neitseestä syntymiskultti; neitseestä syntymisellä korostettiin jumalallista syntyperää, samalla tavalla se on Jeesuksenkin kohdalla. Vanhoja legendoja on lainattu Raamatun kertomuksiin.
'Eksegetiikka ei pysty todistamaan asiaa suuntaan eikä toiseen..' Niin?? Kaikki sellainenko on sitten totta, mitä ei pystytä vääräksi osoittamaan?
Minä sanoin äsken lähettämässäni viestissä, että uskon kysymyksiä ei voida tieteellä ratkaista. Eikä Jumalan olemassaolo ole todistettavissa millään muullakaan keinolla. Kysymys on siitä, että historialliskriittistä metodia voidaan kyllä käyttää Raamatun tutkimisessa. En minä ole sitä vastaan, mutta uskon kysymyksiä eksegetiikka ei pysty ratkaisemaan. Minä uskon yksinkertaisesti Raamatun ilmoitukseen Kristuksesta. Sinä et usko. Se on täysin sinun oma asiasi.
Toisaalta sinunkaan tekstisi ei perustu mihinkään muuhun kuin uskoon. "Vanhoja legendoja on lainattu Raamatun kertomuksiin". Perustele. Eikä siihen riitä se kuten toteat, "Lähi-idässä on paljon, paljon ennen Jeesusta vallinnut samanlainen neitseestä syntymiskultti".
"Ei Jeesuksen merkitys vähäne yhtään, vaikkei hän neitseestä olisi syntynytkään".
Kylläpä se taitaa vaan merkitä, koska jos Jeesus ei olisi syntynyt neitseestä olisi hänen Jumaluutensa heti kyseenalainen ja sitä kautta putoaisi pohja koko kristinuskolta. Siihenhän nykyinen "huippututkimusyksikkö" omalta osaltaan ilmeisesti pyrkiikin.
jos sinulle lähi-idässä vallinneet neitseelliseen syntymään perustuneet uskonnot ovat vieraita, niin käyhän googlettamassa tai kirjastossa. Tietoa löytyy hyllymetreittäin. Kristinusko on lainannut neitseestä syntymän edeltäjiltään.
esim. tällaista löytyy:
Egyptiläinen myytti Osiriksesta sisältää vihkimyksen keskeiset ainekset. Osiris oli maanpäällinen hallitsija, joskin turhamainen sellainen. Tuo maanpäällinen Osiris symboloi vihkimätöntä ihmistä. Hänen kateellinen veljensä Seth valmisti muumioarkun, jota jokainen juhlissa oleva halusi kokeilla. Arkku oli tarkoituksella valmistettu Osirikselle ja sopi vain hänellä. Kun Osiris meni arkkuun, Seth löi sen kannen kiinni ja heitti arkun Niilin kuljetettavaksi. Osiriksen uskollinen puoliso Isis yhdessä sisarensa Nefthyksen etsi miehensä ruumiin ja löysi se puun juuriin takertuneena. Kun Seth sai tietää tästä, hän pilkkoi Osiriksen ruumiin 14 osaan ja kätki ne eri puolille Egyptiä. Isis kokosi Osiriksen ruumiin, ja Osiris hedelmöitti hänet. Isis synnytti neitseellisesti pojan Horuksen, joka tunnettiin myös auringonjumalana. Myöhemmin Horus löi taistelussa Sethin ja lunasti paikkansa koko Egyptin kuninkaana.
Myytti Osiriksesta kattaa myös Kristuksen elämän keskeiset kohdat. Neitsyt Maria samaistetaan usein pakanallisiin jumalattariin kuten Isikseen ja Astarteen. Nuo molemmat ovat myös kuun jumalattaria ja useissa katolisissa ja ortodoksissa neitsyt Marian kuvissa hänet kuvataan seisomassa kuunsirpin päällä ikään kuin muistuttamassa muinaisesta alkuperästään. Kuu symboloi alempaa kuuluontoa, vihkimättömän mieltä tai alitajuntaa, joka kuitenkin synnyttää kohdustaan auringon ruumiillistuman, Horuksen tai Kristuksen. Alkemia muistuttaa kuitenkin tuon alemman luonnon kaksinaisesta puolesta kutsumalla häntä neitsyeen ohella myös portoksi. Varhaiskristillisessä roomalaisessa taiteessa Kristus samaistettiin auringonjumala Heliokseen ja hänet kuvattiin samanlaisena parrattomana nuorukaisena pään auringon säteiden ympäröimänä ennen kuin kreikkalaista alkuperää oleva varttunut Kristushahmo syrjäytti hänet taiteessa. Lapsi, joka samaistetaan aurinkoon, on tavallinen symboli alkemiassa ja kuvaa uudestisyntynyttä astraaliruumista, viisasten kiven kullaksi muuttamaa rautaa. Osiriskultissa kuitenkin vihkimysriitin ainekset ovat ajallisesti oikeassa järjestyksessä, neitseellinen syntymä seuraa ristiinnaulitsemista (Osiriksen naulitsemista puiseen arkkuun) ja kuolemaa.
...että maailmasta tietoa löytyy, mutta se ei ole mikään peruste kun toteat; "Kristinusko on lainannut neitseestä syntymän edeltäjiltään".
Kysymys on sinunkin kohdallasi pelkästään "uskosta". Sinä uskot, että kristinusko on lainannut neitseestä syntymän edeltäjiltään, mutta et tiedä, vaan oletat.
Vanitas vanitarum! Ei mitään uutta auringon alla. Neitsyt Marian litaniat todistavat tämän mitä vilpittömimmin. Paavi Gregorius I aloittaa Neitsyt Marian palvonnan ja Kalkhenodian kirkolliskokous julistaa hänet jumalan äidiksi. Mutta litanioiden tekijällä ei ollut senkään vertaa älyä (vai pitäisikö sanoa ymmärrystä?), että olisi varustanut hänet muilla adjektiiveilla ja arvonimillä kuin pakanallisilla. Tässä kuuluisassa litaniassa ei ole ainoatakaan symbolia, ei ainoatakaan metaforaa, joka ei olisi kuulunut lukuisille jumalattarille, joita kaikkia kutsuttiin kuningattariksi, neitsyeiksi eli äideiksi; nämä kolme arvonimeä omistetaan nim. Isikselle, Rhealle, Kybelelle, Dianalle, Luciferille, Lucinalle, Lunalle, Tellukselle, triformis Latonalle, Proserpinalle, Hekatelle, Junolle, Vestalle, Cerekselle, Leukothealle, Astartelle, taivaalliselle Venukselle ja Uranialle, Alma Venukselle jne.
Mutta mennään takaisin luomiskertomukseen. Raamatun kertomus ei ole ainoa eikä vanhin kertomus tästä mahtavasta tapahtumasta -luomisesta. Luominen on lainatavaraa parsilaisten uskonnosta, jonka pyhä kirja (pyhät kirjoitukset) Zend-Avesta kertoo, että Ormuzd (Jumala) loi maailman ja ihmisen kuutena aikakautena seuraavassa järjestyksessä: taivaat, vedet, maa, puut ja kasvit, eläimet ja ihminen. Kun luojajumala oli tehnyt työnsä, hän lepäsi. Verratkaa Raamatun kertomukseen, missä jumala loi maailman kuudessa päivässä ja lepäsi seitsemäntenä päivänä.
Professori V. T. Aaltonen kirjoittaa eräässä kirjassaan, että etruskilaiset ja kaldealaiset kirjoittivat luomiskertomuksissaan melkein samoin.
Kristinuskossa on aikakaudet muutettu päiviksi, mutta Jumala lepäsi seitsemäntenä päivänä. Ihmeellistä kristittyjen kannalta katsoen on, että mainitut tarut ovat paljon vanhempia kuin Raamatun tekstit. Siis Raamatun kertomukset tästä asiasta on lainatavaraa vanhemmasta pakanauskosta. Tätä ei tuoda saarnoissa ilmi. Eksegeetit sen kyllä tietävät. Sen vuoksi heistä ei pidetä tosiuskovaisten piireissä, vaikka useimmilla heistä on pappisvihkimys.
Syntiinlankeemus
Syntiinlankeemuksesta kertoo parsilaisuus suurin piirtein samoin kuin Vanha testamentti mutta noin tuhatviisisataa vuotta aikaisemmin. Pahojen henkien pääruhtinas Ahriman lähetti paholaisen käärmeen hahmossa tarjoamaan ensimmäisille ihmisille hedelmiä ihmeellisestä puusta, joka takasi kuolemattomuuden, ja he lankesivat kiusaukseen. Äsken mainittu professori Aaltonen kirjoittaa: ”Babylonialaiset tunsivat saman legendan luomisesta ja syntiinlankeemuksesta noin 1500 vuotta e. Kr.” - todellisuudessa se on savitaulussa noin 2200 e. Kr. - siis noin 1000 vuotta aikaisemmin kuin heprealaiset kertomukset, joita on Mooseksen kirjoissa.
Huomioitavaa tässä on, etteivät muinaiset babylonialaiset tehneet tapahtuman yhteydessä naisesta syyllisen kaiken maailman kurjuuteen niin kuin patriarkaalinen juutalaisuus ja kristinoppi tekivät.
Adam ja Eeva elivät ennen lankeemustaan Edenin paratiisissa; näin raamattu.
Taru ”kultaisesta ajasta” eli paratiisimyytti, on ollut tunnettu monien vanhojen kansojen, kreikkalaisten, persialaisten, hindujen, kiinalaisten, skandinaavien, meksikolaisten ym. keskuudessa. Paratiisi (Eden) on näin ollen lainatavaraa pakanauskonnoista.
Vedenpaisumus
Taru vedenpaisumuksesta on myös ollut laajalti levinnyt, ennen kuin heprealaiset tunsivat sen. Ainoastaan egyptiläinen pyhä kirja (Kuolleitten kirja) ei kerro mitään tästä väitetystä tapahtumasta. Raamatun vedenpaisumuskertomuksen pohja on saatu kaldealaisilta. Samoin on raamatun kertomus Baabelin tornista lainattu heiltä. Tarun tunsivat myös hindut vuosituhansia ennen heprealaisia, sekä myös meksikolaiset aivan maapallon toisella puolella.
Mooseksen lakitaulut
On olemassa raamatun tarua paljon vanhempi legenda aurinkojumalasta Bacchuksesta. Legendassa kerrotaan että hänen lakinsa oli kirjoitettu kahteen kivitauluun. Raamatun kertomus jumalasta Siinain vuorella on taasen lainaus persialaisesta legendasta. Zoroasterista kerrotaan, että hänen ollessaan eräänä päivänä rukoilemassa korkealla vuorella Herra Ormuzd ilmestyi hänelle ukkosen jyristessä ja salamain leimahdellessa (vertaa kertomukseen palavasta pensaasta raamatussa) ja Herra antoi hänelle lain kirjan. Zoroaster tuli alas vuorelta ja toi tämän Herran ilmoittaman lain mukanaan paikalle kokoontuneille kuninkaille ja kansalle. Se on nimitetty Zend-Avestaksi ja tarkoittaa elävä sana.
On vielä monia muita kansoja, joiden laki on annettu pyhille miehille vuorilla, kaikki luonnollisesti annettu vuorilla arvovallan ja kunnioituksen tehostamiseksi. Vielä tänään hakevat Intian pyhät miehet jumalkosketusta pyhiltä vuorilta Himalajalla. Näin on heillä ollut tapana toimia tuhansia vuosia taaksepäin ajassa, joten Mooses oli melko nuori tulokas ”lainhakijoiden” joukossa. Sekin taru on siis pakanakansoilta lainattu.
Sabatti
Lähes kaikki vanhat kansat, myös vanhat heprealaiset, pitivät viikon seitsemättä päivää pyhänä päivänä. Viikon päivät omistettiin nimittäin auringolle, kuulle ja viidelle kiertotähdelle. Pyhä päivä on ikimuistoisista ajoista omistettu Saturnukselle. Homeros kutsui Saturnuksen päivää ”pyhäksi päiväksi”, samoin assyrialaiset. Israelilaisilla sabatti oli alkuaan omistettu paon muistolle Egyptistä (5.Moos. 5: 12-15), mutta babylonialaisilta saadun luomiskertomuksen jälkeen seitsemäs päivä pyhitettiin siksi, että luoja kuuden työpäivän jälkeen lepäsi seitsemäntenä (2.Moos. 20:11). Kristityillä oli aluksi vapaus pitää pyhänä viikon viimeistä eli seitsemättä päivää (Saturnuksen päivä ”Saturday”), kunnes keisari Konstantinus Suuri, auringon palvoja, määräsi ensimmäisen päivän – siis sunnuntain (Sunday - auringon päivä) - pyhitettäväksi. Näin pakanallisen uskon auringon juhlan päivä muuttui kristilliseksi pyhäpäiväksi.
Vanhan testamentin tarut
Tarut, kuten Simpsonia, Joonasta, Joosua ym. koskevat kertomukset ovat ikivanhoja eri muodoissa esiintyneitä myyttejä. Ne ovat muilla vain olleet paljon aikaisemmin kuin heprealaisilla ….ja varsinkin kristityillä.
Muuan hindulainen satu kertoo Saktidevasta, joka laivan haaksirikkoutuessa joutui mereen ja suuren kalan nielemäksi. Kala joutui kalastajien pyydyksiin ja kun nämä avasivat sen vatsan, sieltä tuli esille Saktideva vahingoittumattomana.
Kreikkalaisessa sadussa kerrotaan, että suuri kala nielaisi Herkuleksen lähellä Joppaa ja että hän oli kalan vatsassa kolme päivää jne.
Kysymyksessä on siis vanha aurinkomyytti; sen pohjana on auringon asema talvipäivän seisauksen aikaan, jolloin aurinko on kolme päivää ja kolme yötä ”kalan vatsassa”. Kreikkalaisen Bacchuksen kerrotaan pysähdyttäneen auringon ja kuun liikkeet ja Buddhan oppilaiden mainitaan usein suorittaneen tämän ihmeteon.
Myytti on myös ollut vanhastaan tunnettu kiinalaisten ja meksikolaisten keskuudessa. He tiesivät auringon kulusta enemmän.
Kertomus Elian taivaaseen noususta on myös toisinto hindujen, kiinalaisten ym. kansojen mytologian samantapaisista ihmeistä.
Pakanauskontojen pelastajat
Vanhoina aikoina ovat tarinat ihmiseksi tulleista jumalista olleet yleisiä pakanakansojen uskonnoissa. Tutkija Graves mainitsee parikymmentä Poikaa, jotka ovat polveutuneet taivaasta, ottaneet ihmisen muodon ja jumaluutensa osoittamiseksi suorittaneet monia ihmetekoja. Nämä vapahtajat ovat vanhojen kertomusten mukaan kaikki laskeneet perustan ihmiskunnan pelastukselle ja sen jälkeen nousseet takaisin taivaaseen. Useat ovat syntyneet neitseellisesti jo monet heistä on ristiinnaulittu. Siis jumalien ”neitseellinen syntyminen” on ennen aikaa ollut yleinen ilmiö.
Muinaisessa Egyptissä mainitaan Horuksen syntyneen neitseellisesti. Muita samalla tavalla tänne syntyneitä ovat Krishna, Buddha, Attis, Romulus, Herkules, Persaeus, Eskulapius, Dionysos, Quetsalcoatl, Mithra, Zoroaster, Osiris, Konfutse, Platon, Pythagoras, Ptolemaeus, muutamia mainitakseni.
Oma Kalevalamme kertoo Väinämöisen syntyneen neitseellisesti. Hänellä on Tuuli isänä, Ilmatar äitinä ja Väinämöinen on itse Poikana.
Marjatta Kalevalassa tuli raskaaksi marjasta. Siitä kertoo J.M. Crawford käännöksessään: Ukko, suuri Henki, jonka asunto on jumalassa eli taivaassa, valitsee neitsyt Marjatan välikappaleekseen ruumiistuakseen hänen kauttaan ihmisjumalaksi. Marjatta tulee raskaaksi syötyään punaisen marjan, jolloin hän vanhempiensa hylkäämänä synnyttää kuolemattoman pojan tallissa Tapionmäen.
Primitiiviset kansat eivät yleensä ajatelleet lapsen syntyvän sukupuoliyhteyden seurauksena, vaan raskaus tulee ”hengen vaikutuksesta”. - Jos jumalat suovat.
Ennustuksia Messiaasta, niin kuin Vanhassa testamentissa, on monissa egyptiläisten, kreikkalaisten, roomalaisten ja meksikolaisten pyhissä kirjoissa. Kaikkien näitten syntymän ympärillä pyörii paimenia, enkeleitä, kuuluu taivallista soittoa jne. siis lainatavaraa tämäkin.
Jumalanpojan syntymäpäivä
Jo kauan ennen Jeesuksen syntymää monien pakanallisten jumalien syntymäpäivänä pidettiin joulukuun 25. päivää. Tällaisia olivat Bacchus, Adonis, Krishna, Horus, Osiris, Buddha, Mithra, Sakia ym. Keisari Markus Aurelius julisti v. 274 joulukuun 25 päivän, voittamattoman auringon syntymäpäivän, roomalaiseksi juhlapäiväksi. Vuonna 534 paavi julisti sen Jeesuksen syntymäpäiväksi ja siitä lähtien tästä pakanallisesta juhlapäivästä tuli vähitellen kristillisen kirkon joulu – Jeesuksen syntymäjuhla.
Pakanallinen juhlapäivä oli siis auringon syntymäpäivä talvipäivän seisauksen jälkeen. Sitten siitä tehtiin lopulta Raamatun (mytologisen?) Jeesuksen syntymäpäivä.
Deus, Sol eli Solus, Isä, joka oli keskipäivän aurinko, syntyi aamulla poikana. Tämä aate saavutti huippukohtaansa vuosittain 25 joulukuuta, jolloin aurinko - kaikkien kansojen auringonjumalien – sanottiin syntyneen. Sen nimi on Natalis Solis in victi eli voittamattoman auringon syntymäpäivä.
Poikalasten surmaaminen
Poikalasten surmaaminen, tulevan vapahtajan tuhoamiseksi, on sekin todettu yleiseksi myytiksi joka esiintyy monilla vanhoilla kansoilla. Herodes ei tieteellisen tutkimuksen mukaan sitä tehnyt - koska se ei sovi hänelle ajallisesti - Raamatun väittämästä huolimatta. Näin sanoo eksegeettinen ja historiallinen tutkimus.
Esimerkiksi Krishna koki saman kohtalon lähes pari tuhat vuotta ennen Jeesusta, kun kuningas Kansa käski surmauttaa kaikki vastasyntyneet poikalapset, koska oli ennustettu, että nyt on hänelle syntynyt tuleva kilpailija vallasta. Tämä aiheutti sen, että Krishnan vanhemmat joutuivat poikalapsensa kanssa pakenemaan Gokuliin; ja tämä tapahtui, kuten sanoin, kauan ennen Jeesuksen syntymää.
Saatanan kiusaamiset
Samaan tapaan kuin Saatana kiusasi Jeesusta, kiusasi hän (Mara nimisenä) Buddhaa, Zoroasterina (Ahrimanin muodossa), meksikolaista Quetsalcoatlia pahan muodossa jne. Buddhalle saatana lupasi kaikki maailman valtakunnat, mutta Buddha sanoi ”mene pois minun luotani” – aivan kuten Jeesus 600 vuotta myöhemmin kerrotaan sanoneen. Kaikki mainitut henkilöt paastosivat myös 40 päivää. Ihmeellinen sattuma, eikö niin? Siis jälleen lainatavaraa!
Muita ihmetöitä
Kuolleita ovat herättäneet mm. Krishna, Horus, Marduk ja Eskulapius. He ovat parantaneet sairaita, sokeita, kuuroja ym.
Kreikkalainen Bacchus muutti veden viiniksi, samoin Dionysos. Hän ratsasti myös aasilla Dodanan temppelin portista sisään (vrt Jeesuksen ratsastus Jerusalemiin). Poseidon käveli vetten päällä kuten Jeesus Genesaretin järvellä.
Hindujen Sakia alkoi parantamistyönsä 28 vuoden ikäisenä. Jeesus samoin (n. 30 vuotiaana) reilusti 600 vuotta myöhemmin. Buddha alkoi saarnaamaan Dharmaa noin 30 vuoden ikäisenä.
Uusi testamentti
Ristiinnaulitseminen
Raamatun ristiinnaulitseminen on ymmärrettävä sen aikaisesta näkökulmasta. Kaikki Paavalin aikaiset uskonnot Lähi-idässä julistivat, että heidän omat pelastajansa tai jumalansa olivat tavalla tai toisella tapetut mutta nousseet kuolleista. Sellainen jumala, joka ei olisi noussut kuolleista, oli Jeesuksen tai oikeammin Paavalin ajan uskontojen kilpailussa arvoton.
Tutkija Graves luettelee 16 eri jumalaa Krishnasta – Mithraan ajalta 1700 – 600 e. Kr, joita olisi ristiinnaulittu vanhojen myyttien mukaan.
Vapahtajat
Vanhoista vapahtajista on – tutkija Gravesin mukaan – ainakin Krishnaa, Sakiaa, Bacchusta ja Prometeusta pidettävä historiallisina henkilöinä. Muiden historiallisuus on yhtä varma tai epävarma kuin Jeesuksenkin. Mutta vapahtaa - ihmisten syntien sovittajana - oli ennen Jeesusta monella taholla tunnettu oppi. Raamattuun se tuli Paavalin tulkintana. Alkukristityt eivät sitä tunteneet.
Runoilija Ovidius , joka eli noin Jeesuksen aikaan ( kuoli 17 j.Kr) sanoi sijaissovitus- ajatuksesta: Jos itse olet syyllinen, miksi toisen olisi kuoltava sinun puolestasi? Miten järjetöntä on odottaa pelastusta toisen kuolemasta. Tämä osoittaa, että sovitusajatus oli kansan tiedossa jo Jeesuksen teini-iässä. Raamattuun se tuli Paavalin tulkintana.
Alfred Loisyn mukaan (The Birth of the Christian Religion) väittää, että pelastusoppi on alkujaan kreikkalainen. Levantin kreikkalaisiin on juurtunut vanha maanviljelykseen pohjautuva oppi elämän uudistumisen edessä kuolleen talven jälkeen, ja tämä uudistuminen käsitettiin jotenkin personifioituna. Se oli maan ja taivaan välisen avion hedelmä kevätauringon ja sateen välityksellä, lapsi josta tulee kuningas ja hävittää menneen kuolleet jätteet; tekee kaiken uudeksi. Ajatus on myyttinen ajatus, jota on sovitettu mestari tai profeetta Jeesus Nasaretilaiseen.
Nousi kolmantena päivänä….
Monien pakanajumalien sanotaan kolmantena päivänä nousseen kuolleista. Tällaisia ovat Horus, Osiris Chris, Quirinus, Prometeus, Quetsalcoatl, Atys, ja Mithra. Helvettiin astuivat Krishna, Zoroaster, Osiris, Horus, Adonis Bacchus ja Herkules. Yli 3000 vuotta vanha hindujen kirja kertoo, että Krishna ”astui helvettiin puhutellakseen pimeyden vankilassa olevia tarkoituksenaan saada heidät käännytetyksi ja johdetuksi takaisin taivaaseen, ja hän halusi omilla kärsimyksillään lyhentää heidän rangaistusaikaansa.” Huomioikaa, rangaistusaika oli muuten kaikilla ajallinen, ei ikuinen.
Kaiken lisäksi Krishna kirkastettiin kuten Jeesus, ja hän ilmestyi kirkastumisensa jälkeen opetuslapsilleen. Hämmästyttävän Jeesuksen kaltainen jumala - eikö niin?
Jumalien kuollessa on aina tapahtunut kovia luonnonilmiöitä. Jeesuksen kuollessa tuli kova maanjäristys ym.ym. Krishnan kuollessa aurinko pimeni ja taivaasta satoi tulta ja tuhkaa. Buddhan kuollessa tapahtui valtava maanjäristys ja ukkonen jyrisi taivaalla. Osiriksen ja Caesarin (keisarijumala) kuolemaan liittyi auringonpimennys ja Prometeuksen kuollessa maa tärisi, haudat aukenivat jne. Eikö ole jotenkin tuttua kuultavaa? Siis pakanalegendaa!
Herran ehtoollinen
Myös ehtoollisen alkuperä on pakanallinen. Menemättä taaksepäin ajassa eläinten veren juomiseen ja kaadetun eläimen rituaalisyömiseen (vrt. karhunpeijaiset suomalaisten kansojen parissa) on todettavissa, että tämä riitti syntyi mithraismissa Persiassa kauan ennen kristittyjen aikaa ja oli jo kauan ennen Jeesuksen aikaa levinnyt Rooman valtakuntaan.
”Sillä oli mystiset kokoustilaisuutensa ja pienten kirkkojen kaltaiset kappelit. Sen tunnustajia yhdisti toisiinsa voimakas veljeyden tunne; sillä oli ehtoollinen, niin samanlainen kuin kristillisten mysteerien ehtoollinen, ettei Justinus Marttyyri keksinyt sille muuta selitystä kuin, että saatana oli pettääkseen ihmisiä päättänyt jäljitellä (tulevia) kristillisiä seremonioita ja siten varasti ne.
Perulaisilla oli muinoin pyhä tilaisuus , jossa syötiin pyhitetyn lampaan verellä kostutettua ”pyhää leipää” papin julistaessa: ”Tätä leipää syödessänne muistakaa, että hänet, joka syö sen synnissä ja uskottomana, näkee isämme Aurinko, joka tulee rankaisemaan häntä hirveällä tavalla”. Eikö tämä muistuta kristinuskon ehtoolliseen kytkettyä sanomaa…tekee sen turmiokseen ?
H.P.Blavatski kertoo pyhästä leivän ja viinin juhlasta, jonka yhteydessä vietettiin myös muinaista messis-juhlaa - suurta uhrausta elon jumalattarelle Ceres Eleusinalle
Se oli vihityille messis; vihkimättämille missa, joka nyt on muuttunut kristilliseksi messuki eli liturgiaksi.
Palvontamuoto
Palvonnan siirtäminen Aurinko- kuu- ja muista kosmisista jumaluuksista valtaistuimiin pääenkeleihin, herruuksiin ja pyhimyksiin ei ollut lainkaan vaikeaa. varsinkin kun vanhat tähtiarvokkuudet otettiin uuteen kristilliseen kaanoniin vanhoine lähes muuttumattomine nimineen. Palvontamenot jatkuivat kansan parissa vanhaan tapaan, ja papisto uskoi toisin kuin opettivat. Siitä syntyi salaseurat, joihin kansalla ei ollut mitään pääsyä.
Kristityt jäljensivät pakanapappien ja hierofanttien virkapuvut. Tunnettu alkukristillisen ajan suurorganisaattori, kirkkoisä Eusebius, joka ei kaihtanut minkäänlaisia keinoja uuden uskonnon luomisessa - tunnustaa suoraan tämän Konstantiinuksen elämä-kerrassa lausuen siten ehkä: - ainoan totuuden , minkä hän on koskaan elämässään sanonut (Blavatskin arvio) - että saattaakseen kristinuskon pakanoille puoleensavetävämmäksi (Kristuksen) papit omaksuivat pakanallisissa kulteissa käytetyt ulkonaiset vaatetukset ja koristukset. H. P. Blavatski sanoo: Hän olisi voinut lisätä myös heidän rituaalinsa ja dogminsa.
Kaste
Kaste on ikivanha riitti, kauan käytössä eri uskonnoissa ennen ajanlaskuamme
Yleensä on kasteessa käytetty välineenä vettä, verta tai tulta. Muutamissa pakana-legendoissa esiintyy kertomus kyyhkysestä, joka laskeutuu alas taivaasta.
Kristityt kastoivat alkuaikoina upottamalla kastettavan Johannes Kastajan mallin mukaisesti. Vähitellen, kun kirkko vahvistui, ruvettiin heti syntymän jälkeen kauppaamaan lapsia kirkolle, ja siirryttiin kasteveden valuttamiseen pään päälle
Herran nimeen (myöhemmin Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen). Siten sai kirkko runsaasti uusia jäseniä – aivopestäväksi - tekisi mieleni sanoa. Jotkut kristityt suuntaukset eivät vielä nykyäänkään hyväksy lapsikastetta. Protestanttinen kirkko kannattaa sitä ilmeisesti käytännön syystä, ja löytää varmasti tarvittaessa sopivan sitä puoltavan raamatunlauseen.
Pakanoilla oli ikimuistoisista ajoista ollut kasteseremoniaa riiteissään. Sitä varten oli mithran palvojat rakentaneet kappeleita kastealtaineen ympäri Rooman valtakuntaa. Kristityt hankkivat näitä kappeleita itselleen ja kastealtaita käyttöönsä kristinuskon kasvun myötä ja kastaminen uuteen uskontoon uuden jumalan nimeen jatkui niissä.
Kolminaisuus
Kristinuskon alkuvuosisadoilla ei tunnettu kolminaisuutta siinä muodossa kuin se tänään meille opetetaan. Jeesus Nasaretilainen ei puhu mitään kolminaisuudesta. Hänen sanomansa ”Minä ja Isä olemme yhtä” tarkoittanee lähinnä, että ihmisen sisin olemus (idän Atma) on sama koostumusta Itsen (Isän) kanssa.
Ei myöskään vanhassa testamentissa ole mitään kolminaisuuteen viittaava. Tämä puute on korvattu ikonikuvalla, joka esittää kolmen enkelin (alun perin miehen) vierailua Mamren lehdossa Abrahamin ja Saaran luona.
Kolminaisuusoppi on kristinuskossa vähitellen luotu eri kirkolliskokousten kautta:
Nikeassa v. 325 tuomittiin areiolaisuus (toinen kristillinen suuntaus), koska se opetti että Isä ja Poika ovat eri koostumusta.
Konstantinopolissa v. 381 areiolaisia tuomittiin lopullisesti, koska se opetti että Isä ja Poika ovat eri koostumusta ja Pyhä Henki ei kuulu samaan kastiin. (Muistutan tässä: alun perin oli kyse monoteistinen jumala)
Kirkon saldo toimenpiteen jälkeen: Isä Poika Pyhä Henki ovat yhtä.
Efesoksessa v. 431 tuomittiin idän ja etelän oppi, Monofysiittinen näkemys, jonka mukaan Jeesus oli vain täydellinen ihminen. Myös perisyntikäsite aiheutti lihavan riidan. N. s. koptinen kirkko samankaltaisineen erosi (erotettiin?) Bysantin kirkon jäsenyydestä, josta oli tullut virallinen kristinoppi Konstantiinuksen aikana.
Kalsedoniassa v. 451 tuomittiin käsitys, että Jeesuksella oli vai maallinen luonto. Konstantinopolissa v. 553 tuomittiin Origeneen oppi jne.
Huom. lännen kirkot siirtyivät kolminaisuusoppiin vasta 600-700 luvuilla. Tästä ei saarnatuoleista koskaan puhuta mitään.
Tämä jos mikään, todistaa, että kolminaisuusoppi kristinopissa on konstruktio, eikä alkuperäinen oppi Kaikissa pakanauskoissa tunnetaan trimurti – käsite jossakin muodossa. Trimurti on esim. hindulaisuudessa, Shiva Vishnu ja Brahma, aine, elämä ja henki (äly).
Kun Kristinuskossa syntyi uusi jumala vanhan jumalan lisäksi löydettiin näppärästi hyvä paikka Jeesus-jumalalle nimittämällä hänet Sanaksi. Pyhästä Hengestä tehtiin myös persoona kirkolliskokousten päätöksillä ja niin oli jumala, jossa oli kolme erillistä persoonaa syntynyt alun perin monoteistisessä uskonnossa, esikuvana väärin ymmärretty trimurti-tulkinta ja uuden kirkon vallan vahvistamiseksi.
Lopetan nyt tällä kertaa tähän ja toivon, että nämä esimerkit ja vertailut n. s. pakanaoppien meillä vallitsevan kristinuskon välillä herättäisivät meitä ajattelemaan ja käyttämään mestari Buddhan mainostamaa erottamiskykyä myös, ja varsinkin uskontoja analysoidessa. Meitä on jo noin 2000 vuotta johdettu harhaan - eikö olisi jo korkea aika herätä itse ajattelemaan?
Yhtymäkohdista pakanallisuuteen ei pidä huolestua. Jos nyt tutkitaan vaikka pakanaverkkoa ja vastaavia lähteitä, huomataan että pakanallisessa mytologiassa on kolminaisuuksia, neitseestä syntyneitä ja ylösnousevia jumalanpoikia jne, mitä voidaan nähdä vertauksena Jeesukseen. Näitä asioita käytetäänkin siihen että koko Kristuksen neitseestäsyntyminen ja ylösnousemus ovat lainausta pakanallisuudesta.
Asian suoraan näkeminen näin toisikin äkkiä tunteen että eihän kristinusko ja Jeesuksen uhrityö olekaan mikään tosiasia. Näinollen, syy on oltava toisaalla.
Protoevankeliumi luettiin ennenkuin ihmisiä oli eri puolilla maailmaa. Niin myös tarinat ja sen sisältö levisivät ihmisten mukana. Pakanakansoilla vain ei ollut valoa ja niinpä asiat vääristyivät ja niistä tuli pakanallisen palvonnan piirteitä baabelin kieltensekaannuksen jälkeen. Kristinuskon, kristikunnan perinteen ja Raamatun yhtäläisyys kertookin siis vain juuri tästä yhdestä lähteestä: Totuus säilyi Jumalan kansan mukana, muissa yhtäläisyydet todistavat tämän puolesta. Eli, ei kuten pakanallisuuteen vetoavat esittävät, vaan juuri toisin päin.
ole ottaa kantaa uskonnollisiin totuuksiin vaan selvittää Raamatun tekstien syntyä, niiden historiallista kontekstia ja syntyajan yhteiskunnallisisia ja kulttuurisia olosuhteita, aikalaistekstejä, tulkinnan historiaa jne.
Eksegeetti tutkii, missä tilanteessa raamatulliset tekstit ovat syntyneet, mihin kysymyksiin (siinä kontekstissa) vastaamaan, minkä yhteisön näkökulmasta ja mitä yhteisöä vastaan. Eksegeetti tutkii myös, miten noita tekstejä on toistettu, levitetty, muunneltu tradeeratessa, kopioitu ja tulkittu eri yhteisöissä.
Olet siis tulkinnut jokseenkin hassusti sen, mihin eksegetiikassa otetaan kantaa. Siinä tutkitaan tekstejä ja niiden tulkintoja, ei uskonnollisten väitteiden todenperäsiyyttä sinänsä. Raamatuntutkija ottaa kantaa esim. siihen tukeeko jokin teksti esitettyä dogmia esim. tunteeko teksti opin neitseestäsyntymästä.
Pursiaisen hengellisillä katsomuksilla ei liene tekoa eksegeettisen tutkimuksen kanssa. Hän on varsinaisesti oppialaltaan systemaatikko ja hänen eksegetiikan peruskursseistaankin on vuosikymmeniä aikaa. Eksegetiikkakin kehittyy koko ajan. Myös Veijola- Riekkisen metodioppikirja on jo vanha, monin kohdin metodisesti myös jo vanhentunut. Eksegetiikka on kokenut monia paradigmanmuutoksia 1980-luvulta alkaen.
eksegetiikan tehtäviin ei edes kuulu uskon kysymysten ratkaiseminen. sen sijaan kaikilla teologeilla, myös eksegeeteillä, on oikeus osallistua teologiseen ja opilliseen keskusteluun.
Eksegeetit pyrkivät luotettavaan tutkimukseen. Toisaalta, kun otamme huomioon että pitkään kristittyjen keskuudessa Jeesuksen jumaluus tulkittiin ns. adoptiokristologian mukaan, niin syntyperä ei ole Jeesuksen jumaluudelle mitenkään olennainen asia. Adoptiokristillisen käsityksen mukaan Jumala otti Jeesuksen Pojakseen ja valtuutti tämän tehtäväänsä (usein juuri Markuksen esittämä kastekuvaus tulkittiin täksi adoption hetkeksi). Jeesus joka tapauksessa syntyi juutalaisnaiselle ja riippumatta synnyttäjän neitsyydestä selitykseen mieltyneet voivat tulkita juuri Pyhän Hengen hedelmöittäneen Marian. Neitsyydellä ennen, jälkeen tai aikana ei ole tämän kanssa mitään tekoa. Pyhä Henkihän olisi halutessaan pystynyt hedelmöittämään vaikka viiden lapsen äidin.
Kristittyjä olivat siis adoptiokristologian kannattajatkin, vaikka heille Jeesus otettiin Jumalan Pojaksi vasta aikuisena. Matteus ja Luukas taas teologialtaan poikkeavat tässä kohdin Markuksesta - osin vastauksena juuri kristologiseen polemiikkiin. Kenties.
että tuon on kyllä tutkimuksessa erittäin yleinen, yleisesti hyväksytty ja tutkitulla materiaalilla erittäin vahvasti perusteltu tieteellinen väite ja oletus. Juuri sellainen totuus siis, mitä humanistinen tutkimus yleensäkin tuottaa. Tutkitun aineiston erittäin voimakkaasti tukema, monen tutkimusalan piirissä saatu tulos. Ja tiedeyhteisön yleisesti hyväksymä.
on siinä, että nuo vaikutteita antaneet pakanalliset kultit (esim. Egyptissä ja Israelin ja Vähän-Aasian alueella) ovat huomattavasti vanhempia kuin kristilliset kertomukset. Siksi voimme päätellä jälkimmäisten lainanneen ensiksi mainituilta.
...toisaalla tässä ketjussa on todettukin, Markuksen ev. tukee yhtä hyvin adoptiokristologiaa kuin kristillistä tulkintaperinnettäkin. Lisävalaistusta antavat sitten Luukas ja varsinkin juutalaiskristillisessä ympäristössä syntynyt Matteuksen evankeliumi, jonka painoarvoa lisää se, että juutalaisista olisi Messiaan syntyminen neitsyestä ollut täysin rienaava ajatus, ellei sitä olisi pidetty totena. Luukkaan ja Matteuksen kertomusten suuri poikkeaminen toisistaan mielestäni pikemminkin tukee neitseestäsyntymistraditiota kuin kyseenalaistaa sen, koska on siis olemassa kaksi erillistä traditiota, jotka eivät ole saaneet vaikutteita toisistaan mutta joilla on sama pointti.
Se, että tutkijat kiistelevät Matteuksen ja Luukkaan kertomusten yhteensopivuudesta ja kirjoittavat kirjoja, joissa jopa pyritään osoittamaan ne taruiksi, on itsessään osoitus siitä, ettei ihan pelkästä sadunkerronnasta ole kyse. Vai ovatko mitkään professorit kiistelleet siitä, minä vuonna Lumikki oli kääpiöiden luona, tai esittäneet tieteellistä teoriaa, jonka mukaan Väinämöinen ei koskaan käynytkään Vipusen vatsassa?
Neitseestä syntyminen voisi itse asiassa olla kaikkein merkityksellisin asia Jeesuksen oman kutsumustietoisuuden kannalta. Hänen ihmisyyteensähän kuului se, ettei hän saanut mitään tietoa ilmaiseksi vaan joutui ottamaan kaikesta selvää kirjoituksia tutkimalla, ja silloin hän saattoi yhdistää oman historiansa siihen, mitä oli kirjoitettu.
tuskin onkaan kysymys, mutta uskontotieteilijänä sanoisin pikemminkin, että evankeliumikertomusten kohdalla on kyse sellaisesta myyttisesta aineksesta, joka kulttuuripiirissämme on puhutellut erityisen voimakkaasti. Juuri kristillisten tekstien muotoon puettu tapa käsitellä ns. perimmäisiä kysymyksiä tuntui pitkään kiteyttävän kulttuurillemme keskeiset kysymykset, siksi niitä tutkittiin, kerrottiin uudelleen, representoitiin eri tavoin saarnoista ja legendoista taiteeseen. Ne toki voivat hyvinkin olla satuja, mutta niiden on koettu ilmaisevan jotain meille kulttuurisena yhteisönä erityisen keskeistä.
Toisaalta voisi sanoa että sic transit gloria mundi (siten tarttuvat taudit Glorian suusta): viime vuosikymmeninä niitä myyttisiä kertomuksia, jotka todella ovat tutkijoita inspiroineet ovat esim. nuorisosarja Buffy, the Vampire Slayer - Buffy-tutkimustraditio on todella mittava ja monitieteinen. Toinen, jo Buffya edeltävä, tutkimusta todella generoinut myyttikokonaisuus olikin sarjamurhaajafiktio ja sen kuninkaana tietenkin kannibaali-psykoanalyytikko Hannibal Lecter. Taiteen ystäväthän jo lauantain saivatkin viettää Hannibal-aiheen elokuvallisen esittämisen parissa. Viikon kuluttua Hannibal-trilogian tekee kokonaiseksi Punainen lohikäärme.
Mistä kertoo se, että Hannibal the Cannibal kiehtoo kulttuurintutkijoita enemmän kuin Jeesus-hahmo(t). Nähdäkseni siitä, että nyt koemme toisenlaisten myyttisten kertomusten kiteyttävän sen, mikä meille (länsimaisina, kapitalistisen talousjärjestelmän piirissä elävinä kuluttavina) ihmisinä on keskeinen kysymys olemassaolosta, ihmisyydestä, rajoista ja niiden ylittämisestä, elämästä, kuolemasta, etiikasta ja paikastamme maailmassa. Ihminen on olento, joka ajattelee myytein. Juuri tuo on ollut kristillisten kertomusten pitkän elämän takeena. Nykyisin kristillisten alkukertomusten, myytien, rinnalla on muitakin myyttisiä selityksiä siihen keitä olemme, mistä tulemme ja minne menemme. Tässä uskontotieteilijän vastaus kysymykseen, miksi evankeliumit ovat inspiroineet tutkijat jatkuvasti tutkimaan. En siis vetoaisi siihen, että pakko niissä on todenperäisyyttä oll kun kerran tutkitaan. Todenperäisyys voi ollakin tuota myytin totuutta, jolloin faktinen todenperäisyys on epärelevantti kysymys.
p.s. kirjallisuudentutkija tai folkloristi toisaalta voisi sinulle sanoa, että tottahan Lumikkia ja 7 kääpiötä on tutkittu ja tutkitaan koko ajan... Satututkimus on elävä osa folkloristiikkaa ja tutkivathan satua kirjallisuudentutkijatkin. Samoin tutkitaan mainitsemaasi Väinmöistä ja omaa ja sukukansojemme kertomusperinnettä laajemminkin. Folkloristi Lotte Tarkkakin syksyllä väittelee juuri kalevalaisesta runoperinteestä. Kukaan tuskin on kiinnostunut kysymyksestä kävikö V. V:n vatsassa, milloin ja missä, mutta Väinämöis-kertomuksia kyllä tutkitaan, samoin Vipus-aihetta. Sama pätee eksegetteihin: he eivät selvittele uskonasioita, vaan tekstejä ja maailmankuvaa niiden takana. Tutkijan näkökulma on usein ihan muu kuin vaikkapa uskonnollista totuutta tai faktoja hakevan. Tutkijalle satu voi olla paljon kiinnostavampaa kuin fakta, tutkijan alasta riippuen.
p.p.s. lieneepä siitäkin omat kiistansa, mitä välittäviä lähteitä kenties on ollut ketjussa Markus-Matteus-Luukas ja siis ketkä kaikki tunsivat toistensa tekstit tai ainakin osan yhteistä aineistoa... Olipa Jeesus-kertomuksissa totta 10 tai 100%, niin ne joka tapauksessa puettiin kertomusmuotoon sen ajan kirjallisten esittämisen tapojen malleja noudattaen ja soveltaen tarkoituksena innostaa ja vakuuttaa oman yhteisön jäseniä. Tuo piirre linkittää esim. evankeliumit fiktiotekstiin: ne ovat jonkun tuottamia tekstejä, tiettyjen mallien mukaan, tietyssä kontekstissa ja tiettyjen vastaanottajien puhuttelemiseksi.
...neitsyt Mariasta
"Raamatuntutkija voi sanoa, missä määrin hänen tutkimansa tekstit tukevat esim. oppia neitseestäsyntymisestä. Tekstithän eivät sitä juuri tue".
Niin eihän Jeesuksen neitseestäsyntymistä voida todistaa millään tavalla. Se joko uskotaan tai ollaan uskomatta. Sama koskee myöskin Jeesuksen tekemiä ihmeitä ja ylösnousemusta.
Se että Raamatutkijat menevät noiden uskomusten taakse herättää kysymyksen, mitä Raamatun ulkopuolisia lähteitä he voivat käyttää asiansa todistamiseen. Mitä tulee Myllykosken kirjaan "Jeesuksen viimeiset päivät" herätää se kysymyksen, onko hänellä esitettävänä Raamatun ulkopuolinen teksti pitkäperjantaista? Löytyykö Josefukselta tieto Joosef Arimatialaisen virasta? Millä perusteella ylösnousseen kohtaaminen oli vain valoilmiö? Onko pääsiäisestä olemassa Raamatun ulkopuolista tekstiä? Missä ovat lähdeviitteet? Millä perusteella pääsiäisen tapahtumat menivät siten kuin Myllykoski esittää, eikä siten kuinka ne Ramatussa kerrotaan?
Mikä tekee Myllykosken kirjasta uskottavamman kuin mitä Raamattu kertoo tapahtumien kulusta, sillä millään historiallisella dokumenteilla Myllykoski ei pysty todistamaan väitteitään.
Hänen esityksensä perustuu evankelistojen teksteihin, joista hän sitten muodostaa oman näkemyksensä tapahtumien kulusta, mutta mikä tieteellinen arvo hänen kirjallaan lopulta on, koska hän käyttää tutkimusmenetelmää, jossa ei tarvitse perustella väitteitään. Kaikki näyttää olevan hänen oman mielikuvituksensa varassa.
.......on juuri siitä, että eksegeetikot ottavat kantaa uskonnollisiin totuuksiin, toisin sanoen he kyseenalaistavat Jeesuksen inkarnaation jne. Ja siinähän se pointti juuri on, jota minä olen korostanut, ettei näillä esegeettisillä tutkimusmetodeilla kyetä todistamaan Jeesuksen inkarnaatiota suuntaan tai toiseen.
Mutta päinvastoin kuin sinä toteat, että "eksegetiikka tutkii tekstejä ja niiden tulkintoja, ei uskonnollisten väitteiden todenperäisyyttä sinänsä",se ei kyllä aivan pidä paikkansa, vaan "tietyt eksegeetikot" ovat ottaneet asiakseen kumota Raamatun ilmoituksen Kristuksen inkarnaatiosta, sovituksesta ja ylösnousemuksesta, joten se ei näytä pitävän oikein paikkaansa mitä sinä toteat, "ettei eksegeetikon tehtävä ole ottaa kantaa uskonnollisiin totuuksiin".
Mitä neitseestäsyntymiseen tulee Matteuksen ja Luukkaan evankeliumien tekstit ovat ydinasiasta yksiselitteisiä ja yhdenmukaisia. Tutkijat, jotka hylkäävät neitseestäsyntymisen olettavat Jeesuksen persoonasta ja historiasta sellaista, mitä mikään Raamatun teksti ei esitä. Kyseessähän on siten oletukseen perustuva uskomus, koska se perustuu teoreettisiin käsityksiin siitä, miten asiat historiassa ovat "mahdollisesti" kulkeneet. Kieltämällä Kristuksen inkarnaation pesuveden mukana menee myöskin Jeesuksen jumaluus ja sen mukana pelastukselta putoaa pohja.
No Pursiaisen otin siinä mielessä esimerkiksi, että hän nyt sattui kirjoittamaan kirjan "uusin testamentti", jossa kyllä käsitellään samoja aiheita, kuin nykyisinkin ja jotka ovat "valistuksen" ajasta asti suuremassa määrin tulleet esille.
"...neitsyt Mariasta
"Raamatuntutkija voi sanoa, missä määrin hänen tutkimansa tekstit tukevat esim. oppia neitseestäsyntymisestä. Tekstithän eivät sitä juuri tue".
Niin eihän Jeesuksen neitseestäsyntymistä voida todistaa millään tavalla. Se joko uskotaan tai ollaan uskomatta. Sama koskee myöskin Jeesuksen tekemiä ihmeitä ja ylösnousemusta.
unquote
K-J, olisi mukava kuulla näkemyksesi esim. neitseestä syntymisen aiempiin kultteihin mm. Egyptissä - oliko kyseessä jonkinlainen "logos spermaticos", jossa tulevasta ilmoitettiin näiden vanhempien kulttuurien kautta, vai miten näet mahdolliseksi, että kristinuskon totuudet löytyvät niin paljon vanhemmista kulteista?
vaikka ei minulta kysyttykään. Myllykoskihan on siis tutkinut historiallista aineistoa Jeesuksen kuoleman ajoilta: miten tuohon aikaan kohdeltiin esim. ristiinnauliten teloitettavia. Myllykosken kirja, johon viittaat, on luotettava, mutta se on tutkimuksen popularisointia. Voit lukea tarkemmin lähteistä ja metodeista hänen kaksiosaisesta saksankielisestä väitöskirjastaan. Nimi muistaakseni Die Letzte Tage Jesu I-II, mutta en nyt valalle tuosta nimestä menisi. Kirjaston koneelta löytyy kyllä. Myllykoski kirjoittaa siis ajan lähteisiin perehtyneenä tutkijana siitä, miten asiat todennäköisesti ovat reaalitodellisuudessa tapahtuneet, kun perustamme oletuksemme historiallisiin lähteisiin. Roomalaisille Jeesus ei ollut Messias tai millään tavalla poikkeuksellinen henkilö, vain yksi kiertelevä kapinaan yllyttäjä.
Raamatuntutkijoilla on käytössään runsaasti ei-kanonista aineistoa, muuta ramaatunsyntyajan kirjallisuutta ja historiallisia lähteitä esim. juutalaisten ja roomalaisten kirjoittamana. He tutkivat sitä, miten tekstit ovat syntyneet, missä tilanteissa ja mihin teologisiin tarpeisiin vastaamaan.
Esim. "syntyi Neitsyt Mariasta" on myöhempää kirkollista kehitelmää, se ei ole väite, joka esiintyisi Raamatun teksteissä. Se taas on kiistanalainen kysymys, tulkitaanko joidenkin raamatunkohtien tukevan tuota perinnettä vai mikä rooli annetaan kirkolle tulkinnan esittäjänä.
Laskin tuossa äsken, että Egyptissä oli aikoinaan ainakin yli 50 jumalaa, joten heillä oli varaa mistä valita. Israel poikkesi siinä muista ympärillä olevista kansoista, että heillä oli ainoastaan yksi Jumala.
Valitettavasti Israel ei tahtonut pysyä "yksijumalaisuudessaan", vaan valoi melkein heti Egyptistä lähdön jälkeen kultaisen vasikan "jumalakseen". Koko Vanha Testamenttihan kertoo sitä, että kun Israelilaiset vaihtoivat ainoan Jumalansa "kivijumaliin", he saivat milloin minkäkin kansan kimppuunsa.
Sinä ilmeiseti katsot, että Raamatun kertomus Jeesuksen inkarnatiosta on lainaa, vaikkapa nyt näistä neitsytkulteista. Löytyvätkö kristinuskon totuudet näistä vanhemmista kulttuureista. Löytyykö sieltä vastaavaa kertomusta, kuten Raamatusta jossa enkeli ilmoitti Marialle, että hän on synnyttävä Pojan : "Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi".
Onhan näitä jumalia ollut kautta historian, varsinkin valtakunnan hallitsijoina, kuten Faaraokin aikoinaan, mutta kaikki ovat kuolleet, kuten Jeesuskin, mutta Hän nousi ylös kuolleista ja astui ylös taivaisiin, joka on uskon ei tieteen asia.
Löytyykö eri kulttuureista vastaavaa henkilöä, joka pystyi herättämään kuolleita (kuten Jeesus Lasaruksen)? Puhutaanko missään muussa kirjassa niin suuresta määrästä ihmetekoja, mitä Jeesus teki maan päällä vaeltaessaan? Tiede ei pysty tätä todistamaan, kuten se ei ole todistettavissa muullakaan tavalla. Mikä on syy siihen, että Raamatun kertomuksia pidetään epähistoriallisina, kun taas kukaan ei epäile, että kertomukset Sokrateesta tai Platonista tai Aristoteleestä ovat historiallisia? Kukaan ei epäile myöskään heidän filosofisia kirjoituksiaan, vaan ne ovat arvossa arvaamattomassa, kun taas evankelistojen puhe on epäuskottavaa lainatavaraa.
Puhutaanko muualla henkilöstä, joka on tullut alas taivaasta lunastamaan ihmiset synnin vallasta? Niin, sovitusajatus taitaa olla nykyisin hyvin epämuodikas asia. Puhutaanko missään muussa kirjassa kuten Raamatussa: " Niin on Jumala maailmaa rakastanut että antoi ainoan Poikansa, ettei kukaan, joka uskoo häneen hukkuisi, vaan saisi iankaikkisen elämän? Miksi Raamattu on niin epäuskottava? Mietippä sitä.
>>Esim. "syntyi Neitsyt Mariasta" on myöhempää kirkollista kehitelmää, se ei ole väite, joka esiintyisi Raamatun teksteissä. Se taas on kiistanalainen kysymys, tulkitaanko joidenkin raamatunkohtien tukevan tuota perinnettä vai mikä rooli annetaan kirkolle tulkinnan esittäjänä.>>
Ne raamatunkohdat ovat Matt. 1: 18-23 ja Luuk. 1: 26-35. On siis kiistanalaista, tulkitaanko näiden raamatunkohtien tukevan neitseestäsyntymisperinnettä(!?) Ja mikähän olisi vaihtoehtoinen tulkinta?
Mitä tulee kirkkoon tulkinnan esittäjänä, niin Uutta testamenttia ei olisi ilman kirkkoa, ei myöskään neitseestäsyntymisperinnettä. Ilman kirkkoa ei koko Jeesuksesta tiedettäisi mitään. Ja jos kirkon tieto hänestä on väärää tietoa, niin mitäpä väliä sillä on, mikä on oikeaa tietoa - tai millään muullakaan?
siis, ajatukseni kulki sitä rataa, että vaikka evankeliumeissa asia mainitaan (miksi? heijastamassa kunkin evankeliumin tuottaneen yhteisön käsityksiä ja vastaväitteenä toisten yhteisäjen tulkintaperinteelle), niin niissä neitseestäsyntymiskertomuksia on käytetty ja tulkittu niille ominaisilla tavoilla, jotka eivät ole suoraan samastettavissa kirkolliskokousten muotoiluihin. Tuossa mielessä siis on keskusteltavaa siitä, missä suhteessa toisiinsa ovat Markusta myöhäisempien evankeliumien muotoilut ja toisaalta kirkon muotoilut esim. credoissa. Eli suhde ei ole yksiviivainen, vaan siitä on esitetty erilaisia tulkintoja. Kirkon ja uskon Raamatun suhde kun on melkoinen prosessi...
"Myllykosken kirja, johon viittaat, on luotettava, mutta se on tutkimuksen popularisointia."
Myllykosken kirjassaan esittämiä väitteitä voidaan toki kritisoida myös eksegeettisesti. Hänen ajatuksensa, jonka mukaan Jeesus haudattiin joukkohautaan - eikä siis kalliohautaan - on eksegeettisestikin hyvin kyseenalainen. Suurin osa tutkijoista ei jaa sitä. Myös Myllykosken tulkinta ylösnousemustraditioista herättää kriittisiä kysymyksiä.
Tietysti tällainen tieteellinen kritiikki nousee aivan eri lähtökohdista kuin argumentointi: Myllykoski on väärässä, koska Raamattu sanoo niin.
Myllykosken väitöskirjan nimi on muuten Die letzten Tage Jesu (osat 1 ja 2).
"Esimerkiksi 'syntyi neitsyt Mariasta' on myöhempää kirkollista kehitelmää, se ei ole väite, joka esiintyisi Raamatun teksteissä."
Kuten Sameli sinulle jo vastasikin, neitseestäsyntymisajatus on sinällään raamatullinen. Toki olet oikeassa siinä, että teemaa ei sen kummemmin teologisoida. Kyseessä tuntuu pikemminkin olevan muille traditioille "vieras" elementti, jota ei sen kummemin työstetä. Esimerkiksi evankelista Luukas, joka kertoo Jeesuksen syntyneen neitsyestä, puhuu myöhemmin evankeliumissaan täysin ongelmattomasti Joosefista Jeesuksen "isänä".
Nyt kun liikkeellä on oppinutta väkeä, niin käytän tilaisuutta hyväkseni kysyäkseni asiaa, johon en ole vielä saanut vastausta. Kuinka tulkitaan Matteuksen evankeliumin jae 1:25 "Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan"?
Versio Vulgatassa sanan "koskenut" kohdalla on "cognoscebat", sama sana kuin Genesiksen jakeessa 4:1 "Adam vero cognovit Evam uxorem suam", joka tarkoittaa "oppia tuntemaan", mutta myös "yhtyä": suomalaisessa Raamatussa: "Mies yhtyi vaimoonsa Eevaan".
Ihmeen hiljaista. Olisiko sellainen kohta, missä nostetaan hattua?
Kyllä tuo mainitsemasi kohta tulkitaan yleisesti viittaukseksi sukupuoliyhteyteen. Jo Vanhan testamentin hepreassa käytetään teonsanaa 'jada' eli 'tietää' merkityksessä 'harjoittaa sukupuoliyhteyttä'. Näin on esimerkiksi mainitsemassasi kohdassa, jossa Adam 'yhtyi' vaimoonsa. Vanha engantilainen Kuningas Jaakon käännös kääntääkin "Adam knew his wife", vaikka kyseessä ei suinkaan ollut mikään esittelykierros.
Kysyt Matteuksen 1:25:stä ilmeisesti siksi, että jakeen voidaan tulkita merkitsevän, että Joosef yhtyi vaimoonsa Mariaan tämän synnytettyä Jeesuksen. Tämä onkin yhtäältä luonnollisin tapa ymmärtää lause, mutta tämä tulkinta ei ole pakottava. Jakeen tarkoitus on ennen kaikkea korostaa sitä, että Maria oli neitsyt synnyttäessään Jeesuksen. Joosef ei yhtynyt vaimoonsa ennen Jeesuksen syntymää, joten Marian neitsyydestä ei voinut olla mitään epäselvyyttä; olihan hän neitsyt Jeesuksen syntymään asti. Jae voidaan ymmärtää niin, että Joosef yhtyi vaimoonsa Jeesuksen synnyttyä, mutta mitenkään pakottava tämä tulkinta ei ole. Näinhän jakeessa ei sanota, vaan siinä ainoastaan todetaan, että Joosef ei yhtynyt vaimoonsa ennen Jeesuksen syntymää. Heidän Jeesuksen syntymän jälkeisestä avioelämästään jae puhuu enintään epäsuorasti.
...Raamatussa 1.Moos.4:1 kuuluu: "Ja Adam tunsi emäntänsä Hevan, ja hän tuli raskaaksi, ja synnytti Kainin, ja sanoi: minulla on mies Herra."
Mitä Joosefiin ja Marian neitsyyteen tulee, niin protestanteilla on usein ollut kova tarve sanoutua irti siitä perimätiedosta, että Maria oli Joosefin toinen vaimo ja Jeesuksen sisarukset Joosefin lapsia edellisestä aviosta. Tätä irtisanoutumista ei kuitenkaan mitenkään tarvita Marian perisynnittömyyden kiistämiseen; jos hän pysyi neitsyenä myös Jeesuksen syntymän jälkeen eikä vain synnytyksessä (siinähän semper virgo -käsityksen varsinainen pointti on), niin ei hänen silti tarvitse olla saastatta siinnyt eikä perisynnitön sen enempää kuin muutkaan ainaiset neitsyet. Toisaalta aprikoin sitäkin, onko Marian pysyvä koskemattomuus ja lapsettomuus myöskään sen perisynnittömyyden edellytys - miksi olisi?
kuuluu ainakin täällä, että kovin on kiirettä nyt muutaman päivän pitänyt ja viikonloppu menee matkoilla. Mutta viikolla taas jatketaan...!
Anteeksi, että nytkin tyydyn pikaiseen poikkeamiseen, paperipino vieressä vaatii huomiota osakseen.
Minullakin on tuo 1776 käännös, mutta eipä se satu paikalla olemaan.
Protestantit haluavat kai sanoutua irti ajatuksesta, että Maria oli Joosefin toinen vaimo, ensi sijassa siksi, ettei sillä ole Raamatussa minkäänmoista tukea. Kyse on perimätiedosta, joka on ilmeisesti noussut halusta "selittää pois" hankaliksi osoittautuneet Jeesuksen veljet ja sisaret.
....vuoden 1642 Raamattu ( joka onnistuin hankkimaan ) kääntää kyseisen Genesiksen kohdan, kuten vuoden 1776 raamatunkäännös.
Jeesuksen sisarista ja veljistä on tällä palstalla väännetty kättä "jonkin verran". Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että Raamatusta ei voida saada minkäänlaista tukea sille, että Maria oli Joosefin toinen vaimo. Se kuuluu katoliseen traditioon, jonka mukaan Maria olisi ikuinen Neitsyt. Tämä tietenkin liittyy katolisten Maria-kulttiin, mutta sillä taas ei mielestäni ole mitään tekemistä Jeesuksen inkarnaation kanssa, kuten ei myöskään sillä mihin mahdolliseen tulokseen eksegeetikot ovat tulleet tästä asiasta.
Alkoihan niitä vastauksia tulla vihdoinkin.
Toivotan hyviä keskusteluja! Käsittääkseni useimmat voivat olla yhtä mieltä ainakin siitä, että Maria on hyvä esimerkki kaikille kristityille Jumalalle antautumisesta ja hänen tahtonsa täyttämisestä?
(Hatun nostamisen lisäksi on sellainen kunnioittava ele, hatun nostamiseen viittaava. Ja voitte olla luottavaisia, että pyhä Äiti teidän spekulaationne kestää ja antaa teille äidillisen suojeluksensa.)
Olemmeko kaikki yhtä ja samaa energiaa eli luojaa?
Mullistaako Ajatus maailmankuvamme?
Yhdistyvätkö uskonnot?
http://www.tiede.fi/keskustelut/viewtopic.php?t=2602