outo olo

Taas kaikki tuntuu niin turhauttavalta. Itku tulee vaikkei tahtoisi. Mikään ei tunnu hyvältä. Tuntuu kun olisin menettänyt kaiken mitä minulla joskus oli. Nyt minulla ei ole mitään.

Kaksi viikkoa sitten menetin kotini. Kodin myötä menetin tyttäreni. Tai menetin ja menetin, mutta emme voi olla samassa paikassa. Koska minulla ei ole kotia ja kuljen missä lie..

uutta kotia ei tunnu löytyvän ja tuntuu että kaikki on niin raskasta ettei eteenpäin pääse. Tänään taas sängyllä mieheni yritti piristää minua, ja mitä siitä tuli?Repesin itkuun. En vain ymmärrä kuinka voi olla kokoajan niin paha olla. Mikään ei kertakaikkiaan kiinnosta.

Jos voisin niin nukkuisin vain, olisin vain. Ei tee mieli edes puhua. Tulee ahditava olo, kun joku kyselee kokoajan mitä ajattelen, miltä tuntuu ja yrittää väkisin parantaa oloa. En kestä sitä.

Ja toisaalta taas osaan ajatella asiaa niin että kyllä kaikki vielä järjestyy, aivan niinkuin ennenkin. Koska tämä ei ole ekakerta kun koen vastaavaa. Pakko sen auringon on paistaa minunkin elämääni vielä. Ei minun elämäni voi olla loppu vielä.

Vai voiko?
0147
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


surullinenN kirjoitti:

Taas kaikki tuntuu niin turhauttavalta. Itku tulee vaikkei tahtoisi. Mikään ei tunnu hyvältä. Tuntuu kun olisin menettänyt kaiken mitä minulla joskus oli. Nyt minulla ei ole mitään.

Kaksi viikkoa sitten menetin kotini. Kodin myötä menetin tyttäreni. Tai menetin ja menetin, mutta emme voi olla samassa paikassa. Koska minulla ei ole kotia ja kuljen missä lie..

uutta kotia ei tunnu löytyvän ja tuntuu että kaikki on niin raskasta ettei eteenpäin pääse. Tänään taas sängyllä mieheni yritti piristää minua, ja mitä siitä tuli?Repesin itkuun. En vain ymmärrä kuinka voi olla kokoajan niin paha olla. Mikään ei kertakaikkiaan kiinnosta.

Jos voisin niin nukkuisin vain, olisin vain. Ei tee mieli edes puhua. Tulee ahditava olo, kun joku kyselee kokoajan mitä ajattelen, miltä tuntuu ja yrittää väkisin parantaa oloa. En kestä sitä.

Ja toisaalta taas osaan ajatella asiaa niin että kyllä kaikki vielä järjestyy, aivan niinkuin ennenkin. Koska tämä ei ole ekakerta kun koen vastaavaa. Pakko sen auringon on paistaa minunkin elämääni vielä. Ei minun elämäni voi olla loppu vielä.

Vai voiko?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu