Löytyisikö täältä ketään, jonka lapsella olisi pitkään hoidettu ADHD? Minulla poika, jolle diagnoosi tehtiin 2 vuotta sitten. Miten asiat esim. 4 vuoden jälkeen diagnoosista/hoidoista ?
Onko lääkehoito helpottanut myöhempääkin elämää. Kuinka armeija meni? Miten lääkehoitoon suhtaudutaa armeijassa? Ovatko oireet pahentuneet tai helpottuneet myöhemmin? Onko impulsiivisyys muuttunut saamattomuudeksi? Kertokaa kokemuksistanne. Nyt asiat hoidon ansiosta hyvin, mutta tulevaisuus mietityttää.
Onko lääkehoito helpottanut myöhempääkin elämää. Kuinka armeija meni? Miten lääkehoitoon suhtaudutaa armeijassa? Ovatko oireet pahentuneet tai helpottuneet myöhemmin? Onko impulsiivisyys muuttunut saamattomuudeksi? Kertokaa kokemuksistanne. Nyt asiat hoidon ansiosta hyvin, mutta tulevaisuus mietityttää.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Meillä vanhimmalla todettiin 5 v ja nyt hän 15,5. Takana puhe- ja toimintaterapiaa, kuntoutusta mm. esikouluryhmässä koriterapiana. Koulun aloittin pienryhmässä ja siellä edelleen. Lääkettä kokeiltu, ei apua. Nykyisin oikea herrasmies! edelleen hieman vaikeuksia oppimisessa, hieman jokapäiväisissä asioissa (mm. aikakäsitteet), impulssiivisuus tasoittunut, raivareita ilman hallintaa ei ole ollut aikoihin.
Toisella pojalla todettii vaikea ADHD jo 3 vuotiaana ja edelleen hänen kanssaa työlästä. Päiväkodissa avustajan kanssa, koulu pienrtyhmässä mukauetttuna, koulumatkat taksilla, toimintaterapiaa monia vuosia. Kaksi lääkitystä päällä ja psyykkiset ongelmat myös nousevat voimakkaana esiin. Poika nyt 11v.
Tulevaisuus riippuu siitä, mikä kyky lapsella on kehittyä, ottaa vastaan ulkopuolelta tulleita "ärsykkeitä", ilman kaaosmaista kuormitusta. Kuntoutuminen on yksilöllistä, samoin lääkkeiden tuoma apu.
Vanhemmalla lapsella todettu adhd n. 5-6 vuotiaana. Ekaluokan kävi avustajan kanssa. Koulunkäynti oli todella vaikeaa. Neljännellä vasta alkoi rauhoittua. Nyt 15-vuotiaana hän on todella rauhallinen, fiksu murkkuikäinen. Muita tukitoimia ei ollut kuin ekaluokan avustaja. Arkipäivässä adhd näkyy enää "saamattomuutena" eli tekee vain sitä, mikä häntä kiinnostaa. Kaikki muu on todellista pakkopullaa eli ei varmaan eroa ns. normaaleista murkkuikäisistä mitenkään.
No toinen tapaus: adhd diagnoosi myös n. 5-6 vuotiaana. Todella eläväinen tapaus, aina menossa tukka putkella. Koulun käynti ollut yhtä tappelua jo vuosia. Mukaan kuvioihin on tullut tupakka ja näpistelyt, ihmeporukoissa pyöriminen, jatkuva omaehtoisuus kaikissa asioissa. Lopullinen ratkaisu: siirtyminen perhekotiin. Tänä päivänä koulu sujuu hyvin, omaehtoisuus ei näyttele pääosaa hänen elämässään, taas ihana avoin omaitsensä. Mitä tulevaisuus tuo tulleessaan: vaikka mitä tai sitten ei mitään!! T: aina yhtä luottavainen äiti
olin just kontrollikäynnillä lääkärillä pojan kanssa.
pyysin että sais lausunnon edes kahdeksi vuodeksi hoitotukeen. lääkäri sanoi, että ei tee sellaisia, koska iän karttuminen hoitaa tätä "sairautta" ja voi olla, että kahden vuoden kuluttua lapsen käytös ei ole enää poikkeavaa.. tähän asti jokapaikassa on ollut tietoa, että adhd ei parane tmv, mutta nyt näin..
joten vaikea puhua armeija ajasta, jos oletetaan että esim.10 vuotiaalla oireet ovat jo hallittavissa, eikä vaikuta enää jokapäiväiseen elämään???
Lääkärin olisi pitänyt tajuta, että hän kirjoittaa todistuksen tämän päivän tilanteesta. Tämä ajankohta on juuri se, jolloin hoitotuen kriteerit täyttyvät ja josta pitää hoitotukea saada. Ei lääkärin pidä edes yrittää ennustaa, mikä on tilanne kahden vuoden päästä. Hoitotukihan myönnetään usein joko vuodeksi tai kahdeksi.