Kiinan moraali

Kommunistisen Kiinan asevoimat aseilla uhaten ja niskoittelevia kansalaisiaan ampuen pakottivat lähes miljoona siviiliä kodeistaan ja marssittivat heidät Taifuunin tieltä köyhälle työvoimalle tarkoitettuun n. 75 kilometrin päässä sijaitsevaan piikkilanka-aitaukseen, jossa he saivat sateessa odotella myrskyn päättymistä. Kuolemanmarssilla kuolleista ja loukkaantuneista ei ole saatavilla sen tarkempaa tietoa kuin tuhoalueenkaan menetyksistä.

Kyllä on esimerkillinen valtio tuo Kiina. Hyi USA!
2195
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Nyt jenkit pitävät keskitysleirissä, syyttömiä ihmisiä. Jo 3 vuotta ovat raukat saaneet virua jossakin kuuban tukikohdassa, rääkättävänä. Sellaista on petojen valtakunnassa, jossa ihmishenki ei ole koiraa arvokkaampi.

Äänestä
  • Eipä ne työ- ja keskitysleireiksi kutsutut piikkilanka-aitaukset ole olleet vieraita Suomessakaan.

    Jalkaisin saivat evakotkin lähteä Karjalasta, kun Suomen omaa napaansa tuijottava ja natsien karvaista persettä nuoleva valtio ei pystynyt tarjoamaan heille mitään muuta kuin komentoja ja uhkauksia kiväärinpiippua pitkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kuolemanmarssi kirjoitti:

Kommunistisen Kiinan asevoimat aseilla uhaten ja niskoittelevia kansalaisiaan ampuen pakottivat lähes miljoona siviiliä kodeistaan ja marssittivat heidät Taifuunin tieltä köyhälle työvoimalle tarkoitettuun n. 75 kilometrin päässä sijaitsevaan piikkilanka-aitaukseen, jossa he saivat sateessa odotella myrskyn päättymistä. Kuolemanmarssilla kuolleista ja loukkaantuneista ei ole saatavilla sen tarkempaa tietoa kuin tuhoalueenkaan menetyksistä.

Kyllä on esimerkillinen valtio tuo Kiina. Hyi USA!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu