http://www.kepa.fi/uutiset/demokratia/3454
Tuossa linkissä on Sanna Jäppisen kirjoitus ja korruptiota tutkivan organisaation edustajan Leila Mustanojan kommentit epäilystä, että Suomi ei olisikaan enää niin "puhdas" korruptiosta.
Sinä, Arvoisa Keskustelija, onko Suomessa korruptiota?
Tuossa linkissä on Sanna Jäppisen kirjoitus ja korruptiota tutkivan organisaation edustajan Leila Mustanojan kommentit epäilystä, että Suomi ei olisikaan enää niin "puhdas" korruptiosta.
Sinä, Arvoisa Keskustelija, onko Suomessa korruptiota?
Vastaukset 9
Vanhimmat
suomi on samanlainen kulissi kuin neuvostoliitto. onneksi muutan pois vuodenvaihteen jälkeen!
Haiskahtaa pahasti siltä, että tuon korruptuneisuustilaston tekijäkin on ostettavissa.
Myönnän ja ymmärrän, että mittareissa voi olla "ostettuja mittausvirheitä" mutta olisin kiinnostunut enemmän tästä suomalaisten itsensä kokemasta suomalaisesta korruptiosta.
Kiitos vastauksestasi jo etukäteen.
Suomalainen korruptio on esimerkiksi sitä, että kun kunnassa on päätetty rakentaa kaukolämpöverkko, niin tarkoitukseen soveltumattomat putket on kunnaninsinöörin toimesta tilattu jo ennen edes suunnittelijan mielipidettä naapurikunnan tututulta kepukauppiaalta. Suunnittelija suunnittelee sitten verkon noiden putkien mukaan ja lautakunnan päätös ja maanomistajien suostumus tulee sitten jälikikäteen postissa.
Korruptuneisuustilaston ostaminen oli pelkkä elämän raadollisuuten perustuva huuli, mutta asiaan siirtyäkseni, olen varma, että yksittäisen virkamiehen voi ostaa oman asiansa taakse kuka tahansa yksittäinen henkilö, kunhan kemiat kohtaavat. Kukaan ei pääse todistamaan lahjontaa, jossa kauppatavarana on pelkkä päätös ilman tavaranvaihdantaa ja lahjana pelkkä setelitukku ilman konkreettista hyödykettä.
Mielikuva korruptiosta noudattanee sanan merkityssisältöä, eli ajatellaan siinä olevan kyseessä järjestelmän jonkinasteinen mureneminen. Järjestelmät ovat kuitenkin lähtökohtaisesti erilaisia, eikä ole mitään yhtenäistä tunnusmerkistöä, joka tekisi korrupition mittaamisen kovinkaan mielekkääksi.
Suomessa yhteiskunnan perusvastakohta hallitsevan - eli järjestelmän kuvauksen sisäistäneen - eliitin ja alamaisiksi itsensä tuntevien kansalaisten välillä on historiallisesti jyrkkä. Suomessa hyväveli-suhtautuminen on järjestelmään sisäänrakennettua korruptiota. Siinä ei jaella erottuvia aineellisia palkkioita, ei lahjuksia, vaan kyse on pikemminkin siitä ettei korppi noki toisen korpin silmää. Yhteisymmärrys valtajärjestelmän sisäistäneiden ihmisten kesken ilmaistaan hyveiden nimillä: vastuuntunto, sivistyneisyys, aktiivisuus, johtajuus, tehokkuus, jne. Nämä ihmiset puhuvat mieluusti talvisodan hengestä, mutta eivät pysähdy miettimään kysymystä, miksi talous tuottaa lottovoittoja toisille ja lisääntyvää kurjuutta sosiaalitukien varassa eläville.
Lopputulos tällaisessa erottumattomassa sisäänrakennetussa korruptiossa on nimittäin ihan sama kuin siellä missä johtajat ostelevat kehitysapurahoilla itselleen kymmenen mersua. Samanlainen tuloerojen repeäminen ja sosiaalisen kohtalonyhteyden katoaminen on seurauksena molemmissa. Kun valtajärjestelmän sisäistäneet ihmiset nyt oppivat yhä enemmän ajattelemaan pelkästään liberalistisen talouden kielellä, seuraukset kumuloituvat. Yhteiskunnallisen vallan legitimaatio asettuu tukemaan kilapilutalouden legitimaatiota. Tässä ilmapiirissä korruptio on täysin sisäänkasvanutta, eikä sitä enää voi mitenkään irrottaa yhteiskuntaelimistöstä - liberalismi on kuin syöpä, joka uhkuu ja puhkuu kasvuintoa, joka on näennäisesti hyväksyttävää ja kuvataan hyväksyttävin termein, mutta jonka lopputuloksena yhteiskuntaelimistö todellakin korruptoituu, hajoaa.
Se mitä New Orleansissa tapahtuu näyttää hyvin millainen on liberalismin hengessä toiminut yhteiskunta, josta yhteinen moraalikoodi on kadonnut. Edes onnettomuuden kohdatessa ihmiset eivät tunne yhteisen kohtalon herättämää yhteenkuuluvuutta - siis noita ihmislajille ominaisia mutuaalituntoja, joista hyvänä esimerkkinä suomalaisille voisi olla tuo mainittu talvisodan henki - vaan alkavat ryöstellä ja jopa tulittaa niitä jotka saapuvat auttamaan. Tässä näyttäytyy kilpailu-yhteiskunnan väistämätön loppupää, sosiaalisen hajoamisen koko kaaos. Tätä kaikissa "vastuuntuntoisten talousmiesten" johtamissa yhteiskunnassa tapahtuvaa hajoamista voisi nimittää korruptioksi.
Kirjoituksessasi oli erinomaista pohdintaa korruption mitattavuuden ongelmasta. Se, että mittauksia voitaisiin vielä kansainvälisesti verrata, pitäisi myös erilaiset yhteiskuntajärjestelmät saada yhteismitallisiksi.
Esimerkiksi Suomea on korruption suhteen mitattu nigerialaisella mittarilla - mikä ei tietenkään anna oikeaa lopputulosta, sillä korruptio Suomessa on muualla.
Vaikka korruptiolla tarkoitettaisiin pelkästään järjestelmän romahtamista tai romahduttavaa yhteiskuntailmiötä - korruptiolla kuitenkin rakennetaan ja vahvistetaan järjestelmää.
Suomessa korruptiolla on saatu aikaan nykyinen valtarakennelma. Se vain on harmillista, että kaikki ei pääse osalliseksi korruptioon - hyötymään.
Korruptiohyötyjiä ovat erityisesti puolueet ja korporaatiot, jotka ovat itse laatineet itselleen "lailliset oikeudet" olla lain yläpuolella ja päättää, millaisia uusia lakeja tehdään, jotta pysytään lain yläpuolella.
Esimerkiksi voidaan itse päättää omista palkoista tai puoluetuesta tai muusta puolueille annettavasta rahoituksesta tai niiden asemaa vahvistavista asioista.
Sama elitistinen hyötyjärjestelmä toimii muillakin sektoreilla, missä esimerkiksi standardit on laadittu korruptoituneen pelaajien mieleiseksi - estäen muita uhkaamasta järjestelmää.
Tämä elitistinen korruptiojärjestelmä luo tietenkin kuvaamaasi kuilua tavallisen kansan ja eliitin välillä - mikä New Orleansissa on puhjennut "sisällissodaksi" luonnonkatastrofin yhteydessä.
Olen ehdottomasti kuitenkin sitä mieltä, että korruptio johtaa huonoon lopputulokseen - tapahtuipa se missä tasolla tahansa. Jossain vaiheessa tulee korruptiolle kyllästymispiste ja tämän jälkeen se alkaa vahingoittaa järjestelmää.
Suomessa korruptio on saavuttanut kyllästymispisteen, missä rakentava vaikutus on muuttunut elitistiseksi korruptioksi ja rasitteeksi.
Tyypillistä suomalaiselle korruptiolle on se että jopa maan korkein johto - presidentti Mauno Koivisto - voi säikytellä talousrikostutkijat hiljaisiksi, tai se ettei maan kokrkein laillisuusvalvoja oikeuskansleri Jorma S Aalto ensin nähnyt Kauko Juhantalon koplauksissa mitään rikollista, tai se että niin käräjäoikeuksista kuin Korkeimmasta oikeudesta löytyy tuomareita, joiden mielestä tehdyt talousrikkomukset pitäisi rikkaitten osalta suhteuttaa tekijän tuloihin, tai se että joku lahjuksen saaja, kuten nyt esimerkiksi Huuhtanen, voi puhua asiasta aivan kuin siihen ei todellakaan voisi kuvitellakaan liittyvän mitään normaalikäytännöstä poikkeavaa.
Sokeutemme nähdä oman yhteiskuntamme korruptiivista hyväveli-henkeä on jokseenkin totaalista.
Hyväveli-järjestelmä on lopultakin aika osuva nimi kuvaamaan yhteiskunnan sisäänrakennettua korruptiota myö siksi, että nimi viittaa suoraan perhesuhteisiin. Yhteiskunta on aina jonkinlainen perhesuhteiden laajentuma. Perustavanlaatuiset sosiaaliset valmiudet opitaan perusperheessä, ja sieltä ne siirtyvät myöhemmässä kehitysvaiheessa koskemaan koko yhteiskuntaa. Yhteiskunnat ovat esimerkiksi matriarkaatteja tai patriarkaatteja, ja yhteiskuntailmapiiri toistaa samoja perustunteita joita perheissä esiintyy.
Otetaan esimerki. Venäjänmaa on aina ollut vahva matriarkaatti ("äiti Venäjä"), ja siellä yhteiskuntasuhteet ovat olleet vanhemmat-lapset -akselilla toimivia, eli on ollut vahva byrokraattinen (tsaristinen) hallinto, joka on korvannut isähahmoa, ja kansalaisten kesken sisarellista läheisyyttä ja mököttävää niskojanakkelevaa veljesvihaa vaihtelevat ihmissuhteet, joiden seurauksena esim. joukosta erottamista (Siperiaan lähettämistä) on käytetty rangaistuksena. Mitään tällaista ei tapahdu Amerikassa, joka on vahva patriarkaatti, ulkoisesti määritellyn kurin ja kilpailun yhteiskunta, jossa isäauktoriteetti (Setä Sam) on valtion tunnuksena ja jossa perusperheessä pojat joutuvat kilpailuun isiensä kanssa niin että sen laajentumana koko yhteiskunta värjäytyy kilpailuideologioilla.
Tietysti tällaisissa yhteiskunnissa vallitsevat erilaiset korruption muodot. Kun yhteiskunnat muodostuvat ja pysyvät koossa juuri tietyntyyppisten psykososiaalisten voimien vaikutuksesta, myös ne voimat jotka hajoittavat yhteiskuntia, eli korruptiiviset tekijät, ovat tyystin erilaisia.
Oma suomalainen yhteiskuntamme sisältää sekä erityisen vahvoja patriarkaattisia että matriarkaattisia piirteitä. Olemme siis todellakin jotain lännen ja idän välillä. Suomalaiset ovat historiallisesti alistettu kansa, mikä lisää patriarkaattista auktoriteettiuskoamme, mutta suomalaiset ovat myös perusperhetasolla äitien huolenpidon turvin selviytynyt kansa, joten me tarvitsisimme myös yhteiskunnan taholta tulevaa turvaa ja holhousta enemmän kuin monet muut kansat. Jos oikein kipeästi sanotaan, meissä on kansana tuhon ainekset keskuudessamme - olemme kuin ladattu pommi. Kun kilpailemme keskenämme, tällä kilpailulla on meille tuhoavampi merkitys kuin joillekin toisille kansoille, koska meillä perustunteisiin sisältyy vahvaa matristista turvantarvetta, jota ilman menetämme sekä sosiaalisuutemme että toimitakykymme.
Otetaan vielä esimerkin vuoksi tätä psykohistoriallis-sosiologista tulkintaa selventävä yksityiskohta. Kilpailuhengen läpitunkemat yksilöt ovat suomalaisessa yhteiskunnassa selvästi oidipaalisia tapauksia, eli heidät on myrkytetty jo perusperheessä isähahmojen jyräävillä vaikutuksilla ja kilpailulla äidinrakkaudesta. Tällainen ohjelmointi tai ohjeistus typistää kokemusmaailman muutamiin jäljellejääviin perustunteisiin. Tällaisille yksilöille yhteiskuntakin on kilpakenttä, kilpailun areena, jossa voittajat pääsevät auktoriteetin asemaan. Kun kilparadat ovat valmiiksi kalkitut ja itsessään vaihtoehdottomat, mitään uutta arvonmuodostusta ei voi tapahtua -- ja niin kilpailusta tulee leimallisesti kaupallista määrien, myyntilukujen, mutta ei laatujen tavoittelua. Tällaisessa kilpailu-yhteiskunnan ilmapiirissä korostuvat suorittavat ansiot, yrittäjyys ja ahkeruus, liberalistiseen oidipaaliseen psyykenvammaan kuuluva ihanteellinen vapaudentarve, ja etologinen toimintadraivi. Sen sijaan kriitikot ja ongelmanasettelijat torjutaan aina halveksuntaan saakka.
Ns. kateusargumentti on yksi heijastus oidipaalisen kilpailusielun ahtaan maailmantarkasteluputken läpi. Tällainen annetut kilparadat sisäistänyt ja arvonmuodostukseen kykenemätön ihminen automaattisesti kokee, että kaikki jotka eivät hänen kanssaan ryhdy kipasille ovat luovuttajia, "luusereita". Ja jos joku uskaltaa kritisoida "menestyjiä", hänen täytyy tietysti olla vain "kateellinen".