Haluan kertoa teille minusta ja sisarestani. Olemme uskovan kodin kasvatteja, ja katraaseemme kuuluu muitakin.
Lapsesta asti meille syötettiin "Jeesus tulee takaisin" asiaa. Äitini jopa sanoi puolitoistavuotta vanhemmalle siskolleni, että "sinun tulee olla valmis, mitä jos auto ajaa sun päälle ja kuolet, mihin silloin joudut?" Kyseessä oli pieni lapsi. Ja niin kävi että sisareni meinasi jäädä auton alle. Siitä asti se pieni lapsi pelkäsi. Seurakunnassa käydessään ei muusta puhuttu. Vain Israelista ja siitä miten sitä pitää seurata. Kaikki tarmo keskitettiin lopun aikojen seuraamiseen.
Entäs sitten minä. Minä pohtivana ihmisenä kuuntelin kaiken mitä minulle sanottiin. Kasvoin maailmanlopun merkkien seuraamisessa. Teininä muistan elämästäni sen, että koulusta kotiin tullessani menin suoraan sänkyyn makaamaan ja pohtimaan maailmanloppua ja aamulla taas kouluun ja kotiin tullessa sama asia. Olin todella ahdistunut eikä kukaan huomannut mitään. Olin masentunut, tajuan sen nyt aikuisena.
Yhteenveto; Sisareni uskoo Jumalaan, mutta hän ei halua astua kirkkoon koska se paikka ahdistaa!
Minä puolestäni lähdin 18-vuotiaani "maailman teille", eikä ketään kiinnosta vaikka uskon Jumalaan ja rukoilen. Olen ääneen jopa tunnustanut uskovani. Ei se kiinnosta, koska en enää kuulu seurakuntaan, olen matkalla helvettiin. Vaikka enään en tunne samanlaista ahdistusta ja masennusta, ei se ketään kiinnosta. Ja välillä mieleni valtaa lapsuudet pelot ja ahdistus ja niine tunteineni käännyn Jumalan puoleen ja rukoilen.
Nykyäänkin ahdistun jos minun pitää astua sen kirkon käytäville. En näe siellä rakkauden sanomaa, näen vain lopun ajan ja ahdistun. En löydä sieltä rauhaa, rauhan olen löytänyt rukoilemalla.
Miettikää kaksi kertaa mitä lapsille opetette...

Vastaukset 11
Vanhimmat
Ymmärrän kantasi ja syytä onkin ihmetellä miten uskovat
lapsiaankin kohtelevat.
Itsekin olen samoja ihmetellyt ja vieläkin ihmettelen.
Oma linjani onkin se, että ellen elämälläni ja käytökselläni
näytä uskoani toisille ihmisille, on turhaa lausua sanojakaan.
Omien sukulaisteni ja työtovereitteni suhteen olenkin ottanut
sen kannan
enkä pyri saarnaamaan tai peloittelemaan helvetillä, katastrofeilla
tai sairauksilla jne.
Luotan siihen että Kaikkivaltias Jumala osaa omia luotujaan
puhutella ja käsitellä oikein.
Totuus on kuitenkin niin, että seurakunta koostuu suurimmaksi
osaksi traumaattisista ihmisistä
jotka eivät ole syystä tai toisesta päässeet parantumaan.
Traumoista parantumisen tie on pitkä ja vaatii ainaista nöyrtymistä
Jumalan, Jeesuksen Kristuksen ristin juurelle.
Sille tielle hyvin harva lähtee, valitettavasti.
Ylpeäkin ihminen voi nöyrtyä jos tahtoo eikä se nöyryyskään mikään
hyve ole, tarkoitan tällä sitä, että emme me kukaan
mitään Jumalalta ansaitse.
Jumala kuitenkin etsii nöyriä ja nöyrtyväisiä luotujensa joukosta, sillä
nöyrtyminen on ainoa tie Hänen luokseen.
Seurakunta on hyvä olla, jos kokee siellä olonsa turvalliseksi, mutta
jos se on paikka missä ahdistaa, onkin syytä olla sieltä pois.Seurakunta
kun ei ketään pelasta vaan Jeesus Kristus, joka puolestamme meni
Golgatalla ristin puulle ja sovitti ihmisten synnit.
Joka vain uskoo Häneen> että Hän antaa synnit anteeksi, pelastuu.
Vain Hän tuntee jokaisen sydämen oikean tilan, eikä kenelläkään toisella
ihmisellä ole oikeutta sanella kanssamatkaajansa sieluntiloja.
Ainoa lääke ja voimaa antava näihin pettymyksiisi on Itse Jeesus Kristus
ja Hänen oma sanansa.Sieltä voit ammentaa niin paljon kuin tahdot.
Näin olen itsekin avun saanut pettymyksiini, sekä omaan itseeni ja toisiin ihmisiin.
Ja lupaan > Hän puhuu ja antaa sinulle niin paljon kuin tarvitset.
Jumalan sana on elävä ja ikuinen, ja siihen voit/voimme luottaa.
Jää Kristuksen hyvään seuraan, äläkä pelkää ihmisten oppeja.
Kaikkea hyvää ja Jumalan enenevää armoa ja laupeutta sinulle toivottaen,
tuntematon sisareni Jeesuksessa!
Ps. Suosittelen lukemaan nimimerkki Neffertitin kirjoituksia.
Sananpaikka lohduksi:)
57 :15 Sillä näin sanoo Korkea ja Ylhäinen, jonka asumus on iankaikkinen ja jonka nimi on Pyhä: Minä asun korkeudessa ja pyhyydessä ja niitten tykönä, joilla on särjetty ja nöyrä henki, että minä virvoittaisin nöyrien hengen ja saattaisin särjettyjen sydämet eläviksi.
Itse olen huomannut saman asian! Varsinkin ns. kiihkeimmissä kiihkouskovaisissa joille tärkeää on koko ajan vetää uskovaisenroolia, on tuollainen hyvin totuttua että hoetaan ja yritetään pelotella ihmisiä koko jan maailmanlopulla kun ei saada heitä muuten kiinnostumaan uskosta. Helluntailaisilla muutenkin on hirveä tyrkytys-tyyli! Itse kierrän kaukaa moiset lahkot ja lohkot!
Itsekin kuuluin lapsena ns. vanhoilliseen seurakuntaan ja paikka rupes ahdsistamaan. 18 vuotiaana olin jo täyttä päätä baareissa juoksentelemassa jo kun usko tuntui niin ahdistavalta. Nyt olen ajautunut eri seurakuntiin kuin lapsuuden seurakunta ja käsittänyt että voi olla tietty hengenvapaus ja voi olla rentouttavaa käydä seurakunnassa.
Tässä on yksi nimerkki Neffertitin aloituksista;
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000010304101
Jospa tästä löytyisi jotain vinkkiä sille, miksi uskovat vanhempasi olivat fanaattisia uskossaan?
Moni uskoontullut jää samaan tilaan vajavaisuudessaan ihmisenä, kuin oli ennen uskoa.
Muuttuminen ei olekaan saanut otetta, vaan ilmeneekin nyt uskonnollisuutena ja rankkana "sanan seuraamisena" kaikkine vivahteineen.
Usko ei ole elävää yhteyttä Kristuksen persoonan kanssa, vaan pelkkien kirjoitusten.
Kirjoitukset ovat hyvät ja ikuiset, sillä on kysymys Kaikkivaltiaan Jumalan sanasta, mutta jollei sana tule eläväksi, voi se saada paljon tuhoa ja kipua aikaan uskovan- sekä hänen läheistensä ja kanssamatkaajiensa elämässä.
Ei usko riipu mistään seurakunnasta. Jos kokee, että seurakunta on ahdistava paikka, niin miksi mennä sellaiseen paikkaan. Jeesus tuli vapauttamaan! On todella väärin ja törkeää vanhemilta tai keltä tahansa ohjata toisia pelottelulla. Sinähän olet uskossa, koska tunnustat uskoasi! Jumala sinua siunatkoon!
Kerron vielä sen, että en ole vihainen äidilleni, ne 80 ja 90 luku olivat erittäin tiukkoja aikoja vapaissa suunnissa.
Sanoit että olen uskossa, noh... Elän ns. mormaalia elämää kuin kuka tahansa. Asun avoliitossa ja saatan silloin tällöin ottaa muutaman kaljan.
Tiedä miten vapaissa suunnissa ajatellaan, minua ei luokitella uskovaiseksi.
Kiitos silti :)
Surullinen kertomus, ateistina minua lähinnä naurattaa kirkon tyhjät lupaukset ja pelottelut.
Mutta ymmärrän hyvin että sellaine ahdistaa niitä jotka siihen uskovat.
Moiseen ahdistukseen suosittelen lääkkeeksi ateismia.
Jos kiinostaa, niin tässä hieman apuja alkuun:
Epäoikeudenmukaisuus raamatussa 1056 kohtaa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/inj/long.html
Julmuutta ja väkivaltaa raamatussa 820 kohtaa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/cruelty/long.html
Järjettömyyksiä raamatussa 956 kohtaa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/abs/long.htm
Suvaitsemattomuutta raamatussa 519 kohtaa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/int/long.html
Ristiriitoja raamatussa 343 kohtaa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/contra/by_name.ht ml
Valheellista ennustusta ja rikottua lupausta 189:
http://www.skepticsannotatedbible.com/proph/long.html
Epäkohtia tieteen ja historian kanssa 218 kohdassa:
http://www.skepticsannotatedbible.com/science/long.html
pysty kuin linkittämään noiden ikuisten skepe-poitsujen maailmaasi tänne.
Yritän pysyä asialinjalla tästedes.
Taidankin tekaista jonkun kivan aloituksen.
Vaikkapa uskovaisista ja nettikeskustelusta.
Helvetillä pelottelijoita ja ahdistelijoita. Kun ulkoiset synnit ovat poissa alkaakin "henkselien paukuttelu" Mikä mättää? On kyllä myös niitä jotka eivät ala pelottelutielle. Hyvin usein ex-narkeista tulee karismaatikoita jotka ovat aina päällimmäisinä seurakunnassa ja sanovat "mun näkemykset on oikeat"