Evoluutioteoria romahtaa kuin korttitalo

Taas löytynyt todisteita evoteoriaa vastaan. Tiedemaailmassa yhä useampi olisi jo valmis myöntämään evoteorian paikkansa pitämättömäksi mutta ei nolaamisen pelossa uskalla tehdä sitä!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=1048330
312039
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Miten tuo uutinen todistaa evoteoriaa vastaan? Siksikö, että tiedemiehet ihmettelevät asiaa ja eivät ole vielä keksineet selitystä.

Pitäisikö tiedemiesten käyttää uskislogiikkaa ja päätellä, että jos he eivät viidessä sekunnissa keksi selitystä jollekin asialle, niin sen täytyy olla jumalan aikaansaannosta.

Pistää kyllä naurattamaan nämä "todistukset" joilla ei ole mitään perustaa muuta kuin kirjoittajan omassa mielikuvituksessa.

Vai oliko tämä viesti taas provo?

Äänestä

..ei pysty selittämään sukupuun mukaisesti kuinka nämä valoa tuottavat ominaisuudet esiintyvät näin eri eliöryhmissa.Samanlisia ongelmia ovat aiemmin tuottaneet sähkön ja myrkkyjen esiintyminen eri eliöryhmissä.

Äänestä
  • "Evoteoria ei pysty selittämään sukupuun mukaisesti kuinka nämä valoa tuottavat ominaisuudet esiintyvät näin eri eliöryhmissa."

    Pystyyhän. Kreaatit eivät pysty selittämään miksi nämä eri eliöryhmien vaikutukseltaan samat ominaisuudet syntyvät täysin eri tavoin, jos suunnittelijoita on kerran vain yksi. Vai käyttikö jumpe tonttuja apunaan?

    "Samanlisia ongelmia ovat aiemmin tuottaneet sähkön ja myrkkyjen esiintyminen eri eliöryhmissä."

    Mitkä eri eliöryhmien (esim. pääjakso) eliöt synnyttävät sähkön samalla tavalla? Mitkä eri eliöryhmien eliöt tuottavat tietyn myrkyn samalla tavalla? Enpä ole kuullut yhdestäkään.

    Analogiat (sama funktio, erilainen rakenne) ovat todiste juuri siitä, että eri eliöille on kehittynyt TOISISTAAN RIIPPUMATTA samantapaisia ratkaisuja samantapaisissa ekolokeroissa. Evolutiivisesti tarkasteltuna ainoastaan funktiolla on väliä luonnonvalinnan kannalta, mutta älykäs suunnittelija käyttäisi samoja ratkaisuja eri eliöissä (informaation pitäisi olla samaa) juuri tämän kreationistilogiikan mukaisesti. Esim. ihmisen ja mustekalan silmät muistuttavat huomattavasti toisiaan, mutta syntyvät täysin eri tavalla. Huomautettakoon vielä, että mustekalojen silmässä ei ole samoja evoluution ennakoimattomuuden aiheuttamia ongelmia kuten sokeaa pistettä, joka löytyy ihmiseltä.

    Falsifiointimenetelmänä tämä sopii mainiosti suunnittelua vastaan, sillä samankaltainen koodi jonkin funktionaalisen kokonaisuuden tuottamiseksi on äärimmäisen harvinainen poikkeus säännöstä, eli ominaisuuksien hierarkisesta jakaantumisesta. Tiedänkin vain yhden tapauksen tästä, sama antigeenireseptori kameleissa ja eräässä hoivarihaissa (Ginglymostoma cirratum). Näin pienen molekyylitason erikoisuuden voi selvittää helposti pistemutaatioilla hoivarihain reseptorin koodissa. Poikkeus vahvistaa säännön eli sukulaisuus on paljon vahvemmilla kantimilla kuin suunnittelu.

    Äänestä

  • Empiristi kirjoitti:

    "Evoteoria ei pysty selittämään sukupuun mukaisesti kuinka nämä valoa tuottavat ominaisuudet esiintyvät näin eri eliöryhmissa."

    "Näin pienen molekyylitason erikoisuuden voi selvittää helposti pistemutaatioilla hoivarihain reseptorin koodissa."

    Ja tarkennukseksi vielä, että vaikka reseptori on identtinen, sen muodostava informaatio ei ole (samanmerkitykselliset kolmikkosubstituutiot). Onko kreationistien (tai ainakin pauttiarallaan) logiikalla luoja siis osoitettu vääräksi "hypoteesiksi"?

    E-risti-----> Onko kreationistien (tai ainakin pauttiarallaan) logiikalla luoja siis osoitettu vääräksi "hypoteesiksi"?

    Äänestä

  • pauttiarallaa kirjoitti:

    "jos minä puhun toisesta nimeltä mainiten niin en puhu toisesta jonka nimeä en mainitse."

    Palstan nimihän oli "Evoluutio ja kreationismi". Kun kerran et kommentoinut asiani oikeellisuutta niin kysyn että osoittaako se oikeaksi käsityksen elämän alkuperästä mekanismilla polveutuminen ja muuntelu? Jos ei, niin voit varmaan kertoa esimerkkejä myrkyn- tai sähköntuottotavoista, jotka ylittävät eliöryhmien rajat.

    Äänestä

  • "Ihmisen ja simpanssin perimästä 97,3 prosenttia on samaa... Melkein kolmannes ihmisen ja simpanssin geeneistä on jokaista proteiinia myöten täysin identtinen."

    Etkö tajua, ettei ihmisellä ole tuollaista yhteneväisyyttä minkään muun lajin kanssa?! Tuo nimenomaan todistaa evoluution puolesta! Kiitos, kun todistit evoluution oikeaksi!

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    "Ihmisen ja simpanssin perimästä 97,3 prosenttia on samaa... Melkein kolmannes ihmisen ja simpanssin geeneistä on jokaista proteiinia myöten täysin identtinen."

    Tiedemiehet erehtyivät, jos asia olisi ollut kuten ennustettiin, tilanne olisi ollut eri.
    Evoluutio ei ole oikeaa tiedettä. Sen teoriat eivät pysty ennustamaan kuten esim. fysiikassa.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    tiedettä korjataan aina kun uusia asioita havaitaan. Tähtitieteilijät ovat löytäneet monta uutta kuuta Saturnukelta viime aikoina, joita eivät olleet havainneet aiemmin, tarkoittaako tämä, että tähtitiede olisi potaskaa?!

    Tiede kehittyy kuten sen pitäisikin, kun saadaan koko ajan uutta tietoa, mitä ihmeellistä se on kun tyhmille kretsuille ei mene perille?! Kreationismi ei kehity, mutta sehän ei olekaan tiedettä, vaan pikemminkin vitsi. Ihan hauska sellainen tosin.

    "Loppu tulee pian evoteorialle"

    Ei ainakaan tätä vauhtia, kun koko ajan löydetään uusia todisteita sen puolesta... Mutta paatuneille kreationisteilleahan ei mikää riitä, kun niin on päätetty jo ennalta.

    Selitäpä muuten miksi ihmisen ja apinoiden, varsinkin simpanssien, perimä on niin uskomattoman samankaltainen. Miksi ne muistuttavat toisiaan enemmän kuin esimerkiksi ihmisen ja kastemadon?

    Lässyn lässyn. Tosi tieteellistä. Tässä esimerkki kehitysoppilaiden työstä;

    "Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo. Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle. "

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Tiedemiehet erehtyivät, jos asia olisi ollut kuten ennustettiin, tilanne olisi ollut eri.
    Evoluutio ei ole oikeaa tiedettä. Sen teoriat eivät pysty ennustamaan kuten esim. fysiikassa.

    "Sen teoriat eivät pysty ennustamaan kuten esim. fysiikassa.."

    Nyt taisi sattua aika pahasti omaan nilkkaan.
    Tunnetuin ja käytetyin esimerkki evoluutioteorian ennustuksista on varmaankin Pohjois-Amerikan kamelieläimen esiintyminen.
    DNA tasolle meneviä toteutuneita tai toteutumista odottavia ennustuksia on paljon enemmän, mutta ne ovat monelle täyttä hepreaa.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Lässyn lässyn. Tosi tieteellistä. Tässä esimerkki kehitysoppilaiden työstä;

    "Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo. Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle. "

    " Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle. "

    Kallo on kuitenkin esitelty Kimmo Pälikölle?

    Äänestä

  • JSS kirjoitti:

    "Ihmisen ja simpanssin perimästä 97,3 prosenttia on samaa... Melkein kolmannes ihmisen ja simpanssin geeneistä on jokaista proteiinia myöten täysin identtinen."

    Etkö tajua, ettei ihmisellä ole tuollaista yhteneväisyyttä minkään muun lajin kanssa?! Tuo nimenomaan todistaa evoluution puolesta! Kiitos, kun todistit evoluution oikeaksi!

    "Etkö tajua, ettei ihmisellä ole tuollaista yhteneväisyyttä minkään muun lajin kanssa?! Tuo nimenomaan todistaa evoluution puolesta! Kiitos, kun todistit evoluution oikeaksi!"

    Prosenttiluvut heittelevät laskentatavasta riippuen. Kun tuota ihminen-simpanssi 97,3 % -menetelmää sovellettiin rottaan ja hiireen, saatiin eroksi kymmenisen prosenttia.

    Eli vielä:
    Ihminen vs. simpanssi: 2,7 % eroa

    samalla menetelmällä rotta vs. hiiri: 10 % eroa. Rotta ja hiirihän taisivat kuulua samaan perusryhmään?

    http://msnbc.msn.com/id/9136200/page/2/

    (MrKAT avasi ketjunkin tästä)

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Lässyn lässyn. Tosi tieteellistä. Tässä esimerkki kehitysoppilaiden työstä;

    "Vastaavan ikäisestä (kehitysopin mukaan n. 25 miljoonaa vuotta vanhasta) kivikerrostumasta Californian Sierra Nevadan alueelta, n. 40 m:n syvyydestä löydettiin v. 1866 lähes kokonainen kivettynyt pääkallo. Tämän kallon muodot tulivat myöhemmin ihmisille hyvin tutuiksi Neandertalin kallon nimellä. Mutta löytöpaikka ja kerrostuman ikä eivät sopineet kehitysopin kuvioihin. Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle. "

    Eikö sitä vietykään Area 51:n tukikohtaan avaruusolentojen raatojen kaveriksi?

    Äänestä

  • asödlfkj kirjoitti:

    "Sen teoriat eivät pysty ennustamaan kuten esim. fysiikassa.."

    Nyt taisi sattua aika pahasti omaan nilkkaan.
    Tunnetuin ja käytetyin esimerkki evoluutioteorian ennustuksista on varmaankin Pohjois-Amerikan kamelieläimen esiintyminen.
    DNA tasolle meneviä toteutuneita tai toteutumista odottavia ennustuksia on paljon enemmän, mutta ne ovat monelle täyttä hepreaa.

    Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

    Äänestä

  • pädämdämdäm kirjoitti:

    Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

    pädämdämdäm ---->Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

    Äänestä

  • pauttiarallaa kirjoitti:

    pädämdämdäm ---->Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

    Olen vielä niin nuorikin.Ei sitä vielä pärjää väittelyissä.Evoluutioonkin olen vasta tutustunut täältä netin kautta.
    ¤¤¤¤¤> Kuulostaa todella huonolta selitykseltä että kylmiin andien olosuhteisiin sopeutuneet laamat olisivat asustelleet jossain vaiheessa Meksikossa.

    Äänestä

  • pauttiarallaa kirjoitti:

    pädämdämdäm ---->Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

       Tämä viesti oli jonkun muun provokaatio!!
    Helppoa Jumalalle
    pauttiarallaa 4.9.2005 klo 21.00
       pädämdämdäm ---->Pohjois amerikan kamelieläin on melko todennäköine koska niitä esiintyy e-amerikassakin.

    Äänestä

  • aasdfadsf kirjoitti:

    " Siksi kallo, joka sai nimekseen Calaverasin kallo,2 piilotettiin Californian museon kellariin eikä sitä esitelty yleisölle. "

    Kallo on kuitenkin esitelty Kimmo Pälikölle?

    Tuskin Pälikkö kalloa on nähnyt. Olisi nyt sen verran nähnyt vaivaa että tutkisi asiaa edes 30 sekunnin googlettamisen verran.

    http://www.talkorigins.org/faqs/mom/calaveras.html

    Sieltä löytyy vielä kirjallisuusviitteet niille joita asian penkominen enemmän kiinnostaa.

    Äänestä

  • Tiedemiesten piirissä on noussut jo sisäinen kapina siitä, voiko evoluutioteoriaa enää pitää edes teoriana. Osa ymmärtää jo luopua tästä valetieteestä, niin paljon on todisteita sitä vastaan. Vain fundamentalistisemmat darwinsitit yrittävät kynsin ja hampain pitää kulissia yllä.

    Ehkä jo 2006 tulemme näkemään muutoksia koulukirjoissa. Muutos on kuitenkin vähittäinen. Evoluution rinnalla aletaan opettamaan myöskin luomisoppia. Myöhemmin luomisoppi tulee korvaamaan evoluution. Silloin olemme päässeet yli 100 vuotta vallinneesta valheellisesta apinateoriasta.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Tiedemiesten piirissä on noussut jo sisäinen kapina siitä, voiko evoluutioteoriaa enää pitää edes teoriana. Osa ymmärtää jo luopua tästä valetieteestä, niin paljon on todisteita sitä vastaan. Vain fundamentalistisemmat darwinsitit yrittävät kynsin ja hampain pitää kulissia yllä.

    Törkeää valehtelua, kuten kreationistilta sopii odottaa.

    Kreationismi on pseudotiedettä ja yleinen naurunaihe tiedepiirissä.

    Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Tiedemiesten piirissä on noussut jo sisäinen kapina siitä, voiko evoluutioteoriaa enää pitää edes teoriana. Osa ymmärtää jo luopua tästä valetieteestä, niin paljon on todisteita sitä vastaan. Vain fundamentalistisemmat darwinsitit yrittävät kynsin ja hampain pitää kulissia yllä.

    Ehkä jo 2006 tulemme näkemään muutoksia koulukirjoissa. Muutos on kuitenkin vähittäinen. Evoluution rinnalla aletaan opettamaan myöskin luomisoppia. Myöhemmin luomisoppi tulee korvaamaan evoluution. Silloin olemme päässeet yli 100 vuotta vallinneesta valheellisesta apinateoriasta.

    Mistäs tuollaisia olet kuullut, että koulukirjoja muka muutellaan ja evoluutioteoria syrjäytetään luomiskertomuksella? Onko sinulla muitakin todisteita kuin unessa näkemäsi profetiat tai jumalan kuiskailu korvaasi?

    Ruvetaan samantien biologian tunnilla opettamaan, että jos oikein kauheasti rukoilee niin kuolleen voi herättää henkiin ja sairaan parantaa. Poistetaan lääkärikoulutus kokonaan ja laitetaan tilalle rukouksella parantamisen opettelua. Sitten opetetaan tytöille, että kuukautisten aikana he ovat saastaisia ja heitä pitää vältellä. Lakia muutetaan niin, että jos saa varkaan kiinni yöllä kotoaan tämän voi tappaa - samoin kuin homot, huorintekijät, eläimiinsekaantujat, jumalanpilkkaajat, vääräuskoiset, ja kaikki muutkin jos vain jumala käskee.

    Äänestä

  • gazpacho kirjoitti:

    Tuen sinua mielipiteissäsi. Onneksi on muitakin jotka uskovat raamattuun.

    Äänestä

... mönkiäiset pärjäs siellä Nooan arkissa? Ahtaampaa tais muutonkin olla, kun kaikki valaat ja hait ruumassa. Skorpionia Nooan lahkeessa ja susi ulvoo kita auki, jos ei karhun kanssa tapa toisiaan. Ja muutama miljardi erilaista mäkäräistä verta vartoomassa. Missähän lokerossa lie ollut ruutana?
On kyllä semmonen huvipursi, että paljo maksasin jos näkisin. Millähän ne kaikki eli?

Äänestä

  • Johannes kirjoitti:

    Jokainen voisi lukea tuolta löytyvät todisteet luomistyöstä. Silloin tulisi järkiin moni tännekin kirjoitteleva evohihhuli.

    ...Eivät tunnista naurettavaa huuhaata, vaikka se purisi niitä perseeseen, mistä noiden linkkien jatkuva postailu tänne osoittaa. Kyseiset sivut ovat uskottavia kuin huuliharppuja syövä vaaleanpunainen pinkki yksisarvinen (ei millään pahalla, kaikki yksisisarvistit).

    Äänestä

Mitä tekemistä tuolla on evoluution kumoamisen kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

cretoz kirjoitti:

Taas löytynyt todisteita evoteoriaa vastaan. Tiedemaailmassa yhä useampi olisi jo valmis myöntämään evoteorian paikkansa pitämättömäksi mutta ei nolaamisen pelossa uskalla tehdä sitä!

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/sahkeet.asp?id=1048330

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu